Yleiset työt.
Wälttämätöntä oli hankkia elatusta hätääntyneelle väestölle yleisien
töiden toimeenpanemisella myöskin kruunun puolelta. Jotta väestö
estettäisiin lähtemästä koti seuduiltaan liikkeelle, olivat nämä
työt, Snellmanin ohjelman mukaan, järjestettävät eri paikkakuntiin.
Jos olisikin rautatienrakennus, kuten muutamien muistossa näkyy
kummittelevan, ollut täydessä vauhdissa jo ennen vuotta 1867, niin se
ei sittenkään olisi soveltunut hätäaputyöksi. Metsän hakkuu kruunun
ja yksityisten metsissä olisi sitä vastoin ollut omiansa tuottamaan
edes jonkinlaisia tuloja työttömille. Mutta tässäkään suhteessa ei käy
sen aikuisia oloja vertaaminen nykyisiin. Warsinainen sahausliike
virkistyi vasta 1870-luvulla. Nälkävuosina oli se tavallistakin
hiljaisempi. Säädyille 1872 vuoden valtiopäiville annetut "Pääsummalaskut
yleisistä valtiovaroista" näyttivät seuraavat tulot kruunun
metsistä: 1864—312,183, 1865—197,937, 1866—177,689, 1867-143,045 ja
1868- 97,517. Nämä numerot osoittavat, ettei metsätöistä ollut mitään
toivottavissa. Jotta kuitenkin väestö tulisi tilaisuuteen omin neuvoin
hyötymään metsistä, sai metsähallitus käskyn myydä 500,000 puuta Oulun
läänin asukkaille 3:sta pennistä kuutiojalalta, ja kaikkialla, missä
kruununmetsiä oli, tervaskantoja 20 pennillä kuutiosylistä. Snellman
noudatti siis kruunun puolesta samaa neuvoa, jota hän oli antanut
rahvaalle: "hädän aikana täytyy alentaa myyntihintaansa."
Työntilaisuuden hankkimiseksi hädän-alaisilla paikka kunnilla ei
ollut siis muuta mahdollisuutta kuin jatkaa en nen aloitettuja
kanavoimis-töitä, järvenlaskuja, korven ojituksia, tientekoja ja
ryhtyä uusiin. Oli semmoisia järvenlaskuja, joihin osalliset olivat
sitoutuneet tekemään työ päiviä. Niihin ruvettiin hetimiten. Mutta pian
ilmoittivat työnjohtajat, "etteivät osalliset hätääntyneen tilansa
ja kalliin viljan tähden jaksaneet suorittaa luvattuja työpäiviänsä."
Silloin suostui H.K.M:tinsa siihen, että noista työpäivistä maksetaan
yleisistä varoista 50 penniä päivältä, jota paitsi säädetty
vuosirahanmääräys tavallisesti korotettiin, niin että voitiin enemmän
työmiehiä käyttää.
Tämänlaatuisia töitä mainitaan tie- ja vesirakennusten ylihallituksen
kertomuksessa vuodelta 1868 useampia, erittäinkin Oulun läänissä.
Mutta hallitus ryhtyi, missä vaan suinkin tilaisuutta oli, uusiin
töihin, niinkuin kanavien kaivattamiseen, siltojen korjauttamiseen,
korpien ojittamiseen, tietysti enemmän työntilaisuuden hankkimiseksi
kuin parhainten työntulosten saavuttamiseksi. Sentähden oli näissä
hätäaputöissä yleisenä sääntönä, ettei päiväpalkka saanut nousta yli
80 pennin, joista vielä vedettiin pois 2 penniä sairaanhoitoa varten
ja 20 penniä kotopaikalla olevia perheitä varten. Suurimmat näistä
tämmöisistä töistä olivat Nerkon ja Ahkiolahden kanavat Iisalmessa ja
Lempoisten kanava Hämeen läänissä.
Paljon on viisasteltu näiden työpalkkojen mitättömyydestä. Huomattava
ensiksikin on, että tuo 50 pennin ruokaraha oli suora lahja, koska
asianomaiset olivat velvolliset tekemään työnsä sitoumuksen mukaan
ilmaiseksi. Mutta kruunun varsinaisissa töissä oli kieltämättä 80
penniä perin mitätön palkka. Siitä kuitenkin saa mielinmäärin kiistellä,
olisiko ollut viisasta kruunun puolelta kilpailla työ miehistä
niidenkln harvojen kanssa, jotka kenties tahtoivat yksityisiä töitä
toimittaa. Olisiko ollut viisasta suuremmilla palkoilla houkutella
työpaikoille tuhansia, silloin kun vain oli työtä sadoille? Ratkaiskoon
se, joka uskaltaa, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hän oikein
käsittää silloiset olot, eikä tuomitse nykyajan kaunosielulliselta
kannalta.
Sellaisia yleisiä työpaikkoja, joissa tie- ja vesi-ylihallituksen
insinöörit olivat johtajina, luetellaan yllämainitussa kertomuksessa
55. Paitsi niitä rakennettiin tavallisia maan teitä ja toimitettiin
muita töitä nimismiesten ja kunnallishallitusten johdolla.
Ihmeteltävällä tavalla riitti huomiota ja apua kaikkialle. Niinpä
saapui esim. Kangasalle, joka ei ollut kaikkein huonoimpia paikkoja, 8
jauhomattoa käytettäviksi tientekoon n.s. Keisarin harjulle. Oivana
apuna sitäkin pidettiin, ja arvattavasti annettiin köyhimpiin
paikkoihin runsaampaa apua.
Niitä varten, jotka luulevat, että kruunu ja insinöörit olivat hyvinkin
mielissään, kun saivat työt suoritetuiksi niin ylen halvalla hinnalla,
pyydän saada mainitusta kertomuksesta esiintuoda pari lausuntoa.
Nerkon kanavasta mainitaan, että työn tulos oli peräti vähäinen,
koska työmiehet olivat nälästä ja taudista kovin heikontuneet. Se kävi
erittäin näkyviin ensimmäisinä kuukausina työn alkamisen jälkeen.
Niinpä tarvittiin yhden kuutiosylen maata kaivamiseen ja nostamiseen
18 työpäivää, mutta Huhtikuussa ainoastaan viisi tahi kuusi päivää,
kun sitä tavallisissa oloissa saadaan tehdyksi 3 tahi 4 päivätyöllä.
Tämä nälkäajan lamauttava vaikutus työn menestykseen tuntui vielä kauan
sen jälkeen kun työtä lakattiin tekemästä hätävarana.
Eräästä järvenlaskutyöstä Sotkamon ja Paltamon pitäjissä kerrotaan
niinikään, että kuutiosylen vuorta särkemiseen ja siirtämiseen meni
35 työpäivää, koska työhön täytyi ottaa heikontuneita ja työhön vähän
kykeneviä miehiä ja vaimoja, jopa lapsiakin. Lopputulos tässä paikassa
oli sittenkin työpalkan vähyyden tähden edullinen, koska tuo kuutiosyli
tuli maksamaan ainoastaan 30 markkaa, kun tavallisissa oloissa
semmoinen työ lasketaan nousevan noin 40 markkaan. Mutta tämä onkin
ainoa paikka, josta sanotaan, että työmiesten terveydentila oli hyvä.
Muutoin nieli sairashuoneet, joita täytyi laittaa jokaiseen suurempaan
työpaikkaan, suhdattomia summia.
Tuota määräystä, että päiväpalkka ei saanut nousta 80 penniä
korkeammaksi, ei kaikkialla varsin tarkalleen noudatettu, eikä
asianomainen työnjohtaja siitä nuhteita saanut. Niinpä eräässä
kanavatyössä johtava insinööri kertoi minulle kohta huomanneensa, että
tätä määräystä noudattaessa rahat menisivät kokonaan. Työn todellinen
tulos vastasi kohtuullisen urakkahinnan mukaan tuskin 25 penniä, mutta
oli maksettava 80 penniltä. Hän siis omin luvin määräsi tinkityötä,
ja siitä palkan, jolla huonompikin mies voi ansaita toista markkaa
tai puolitoista. Tätä tarjousta ei otettu kuuleviin korviinkaan,
ja työntulos antoi entisiä tuloksia, koska muka tiedettiin, että
työnjohtajan kuitenkin täytyi maksaa kruunun lupaama palkka.
Hyvin elävästi kuvasi tuo insinööri ensimmäisen tili päivän tämän
jälkeen. Pirtissä istui hän ankarana pöydän takana rahalaatikko ja —
vankka ruoska pöydällä. Pirtti oli täpötäynnä työmiehiä. "Mikä olisi
estänyt tuota nälkäistä laumaa syöksemästä päälleni ja ryöstämästä
rahojani", arveli kertoja. Mutta kansamme lainkuuliaisuus piti nytkin
paikkansa. Kun ilmoitettiin että se ja se oli ansainnut ainoastaan
25 penniä, syntyi kyllä hirveä melu, mutta taipumattomana istui
paikallaan työnjohtaja. "Ota rahasi, tahi mene kohta ulos!" "Tilinteon
loputtua lähdin ulos läpi ahdetun väkijoukon. Uhkauksia kyllä kuului,
mutta väkivaltaan ei ryhdytty." "Siksi oli kuitenkin koko tapaus
sydäntä särkevä, että minä, päästyäni kotia, itkin, — itkin niin että
saappaanvarteni likosivat", huudahti kertova insinööri vieläkin
kauheain muistojensa vallassa. Jättäkäämme liiallisuudet sikseen,
mutta tapaus todistaa sittenkin, etteivät insinöörit olleet niinkään
sydämettömiä kuin joksi heitä toisinaan kuvataan. Olkoon se niinikään
todistuksena siitä, että kärsimykset ulottuivat pitemmällekin kuin
varsinaisten nälkäisten piiriin. Toisessa tilinteossa olivat kaikki
tyytyväiset. Huomattiin että täytyi tehdä työtä, mutta myös, että sitä
kohtuullisesti korvattiin.
Suomenmaan virallisessa tilastossa VI, väestötilaston 2:sessa vihossa,
on seuraava yhteenveto hätäavun määräyksistä 1:stä päivästä Syyskuuta
1867 Maaliskuun loppuun 1868:
Rahaa Wiljaa
markkaa tynnyriä
Yleisiin tölhin käytetty................... 503,060 10,824
Lainoiksi kunnille työn antamista varten.. 192,500 225
" tilallisille ja leivoksina myytäväksi. 11,225
Lainoiksi talletettuja ohria ja
suoritettavaa työtä vastaan................ 500
Lainoiksi yksityisille työnhankkijoille.... 175,000
Ilmaiseksi jaettavaksi...................... 750
Sairashuoneiden ja sairasten hoidoksi....... 7,500 624
Yleisistä valtiovaroista töitä varten
kruunun metsissä............................ 48,000
Tie- ja vesiylihallituksen tilille......... 223,000
Kaikkiastaan 1,149,060 markkaa rahaa ja 24,048 tynnyriä viljaa,
yhteensä raha-arvossa 2,110,980 markkaa. Maaliskuussa oli Pietarin
rautatienrakennus jo alkuun pantu ja käytettiin siinä noin 2,000 miestä.