Eipä kulunut kauan ennenkuin aivan äkkiarvaamatta jouduimme hänen
kanssaan silmitysten.
Minä olin puodissa ostoksilla. Ovela kauppa-apulainen koetti tyrkyttää
minulle kaikenmoista tarpeetonta tavaraa, mutta ei ollut kiireissään
näyttämään minulle mitä olin pyytänyt. Minä olin jo vähällä suuttua,
kun kiusanhenkeni yhtäkkiä suisti ovelle ja huusi ulos kadulle:
-- Teidän korkea vapaasukuisuutenne... Herra... Olkaa niin hyvä ja
tulkaa... meillä on juuri semmoista mitä teillä on tarvis.
Sitten palasi hän jälleen luokseni. Kohta hänen jäljestään tuli puotiin
eron saanut majurini.
-- Isäntä on käskenyt, että teille huomiseksi juhlapäiväksi
annettaisiin naula teetä ja kolme naulaa sokuria... Ja lisäksi on tässä
vähän mitä on jäänyt pussien pohjalta. Ei ne pilaantuneita ole, vaan
enimmäkseen särkyneitä. Maku niissä on sama, mutta ostajat eivät huoli
niistä. Säädyttömyyttä, sanovat.
-- Kiitos, kiitos! Kyllä nyt possuni tulevat iloisiksi!... Kunhan
tapaan Semjon Vasiljevitshiä, niin kiitän itse häntä hänen hyvästä
teostaan. Mutta mitäpä minun kiitokseni siksi toiseksi merkitsee?
Jumala maksaa kyllä säntilleen laskut meidän kaikkien puolesta.
Niinpä niin, veli, sanoi hän osottaen ylös kattoon, -- siellä ei
mikään hyväteko jää palkitsematta... Siellä tehdään samoin kuin
lääninränttereissä: puolikopekatkin merkitään erityisiin sarekkeihin
niin että ne aina ovat nähtävissä. No niin, kosta Jumala Semjon
Vasiljevitshille!
-- Mutta kuulkaa, jos te pistäysitte teurastaja Jegorovin puotiin
tässä kulmassa.
-- Miksi niin?
-- Tänään on ummelleen vuosi siitä kun hänen vaimonsa kuoli
sydämenvikaan. Siellä pidettiin sielumessun yhteydessä
puolipäivä-jumalanpalvelus vainajan muistoksi, ja Jegorov vaan itki
itkemistään. Hän rakasti vaimovainajaansa enemmän kuin kauppasäädyssä
on tavallista. Aivan kuten ranskankielestä käännetyissä romaaneissa
näkee. Rakastipa häntä niin, että kun vaimo kuoli, tahtoi hän, samainen
Jegorov, mennä luostariin.
-- No, kiitos, kiitos!... Minä menen heti sinne.
-- Eikö teidän tule raskaaksi kantaa?
-- Ei tee mitään. Oma taakka ei paina hartioita. Vielä kerran,
kiittäkää Semjon Vasiljevitshiä.
Majurin viitassa näkyi olevan joitakin pohjattomia kaivoja. Kaikki
nuo kääryt katosivat niihin tuossa tuokiossa, ja hän seisoi tyhjin
käsin. Sitten meni hän ulos. Minä pyysin että ostokseni lähetettäisiin
kotiin ja läksin seuraamaan outoa tuttavaani. Minä en heti mennyt
teurastajapuotiin, ja kun sitten vähä viivyttyäni lähennyin tiskiä,
istui majuri jo viereisessä huoneessa Jegorovin seurassa, jota hän
koetti lohdutella:
-- Älä sinä sure. Meidän surumme on Hänen edessään syntiä. Sanoithan
itse, että hän oli niin hyvä. Tarvitsethan sinäkin suojelusenkelin.
-- Mutta hän oli niin nuori, vasta kuudenkolmatta vuotias.
-- Älä riitele Herran kanssa, Hän kyllä itse tietää mitä varten Hän
koettelee. Meidän sydämemme kovenisivat muuten niinkuin siannahka ja
ottaisivat harjaksia, ellei juuri suru pakottaisi meitä pyytämään tulla
Hänen kaltaisikseen, tulla Hänen kuvakseen. Jos vaimosi oli hyvä,
niin sitä parempi hänelle itselleen siellä ylhäällä. Sinun ei ole
tarvis rukoilla hänen puolestaan, hänen se on tehtävä sinun edestäsi.
Hän on jo tehtävänsä maailmassa päättänyt, mutta sinä seisot vielä
kiusauksille alttiina... Me olemme täällä vielä ikäänkuin eläimen
muodossa. Jos hänellä olikin joitakin syntejä, niin Jumalan silmissä
ne ylhäältä katsoen näyttävät tuollaisilta pieniltä, eikä Hän suuressa
laupeudessaan tahdo niitäkään huomata. Jo on vuosi aikaa sanot?
-- Niin. Ummelleen.
-- Saatkin sitten olla iloinen.
-- Kuinka niin?
-- Sinua kohtasi suru -- sinä olet tämän vuoden elänyt siveästi ja
olet pysynyt rukouksissa. Ja Hänen valtaistuimensa tykönä on sinulla
nyttemmin huolehtija. Emmehän tule ikuisesti täällä elämään, kaikki
saamme jälleen yhtyä. Mutta sinä käytä itseäsi niin, että olisit
mahdollinen tulemaan hänen rinnalleen, jottei teitä erotettaisi
toisistanne, vaan että saisitte jatkaa elämäänne yhdessä tulevassa
maailmassa.
-- Minä lähetän joukollesi neljänneksen vasikkaa... Mutta sinun pitää
useammin käydä täällä haastelemassa. Sinä majuri olet saanut korkeamman
viisauden. Niitä ei ole monta korkeihinkaan virka-arvoihin kohonneissa,
jotka niin taitaisivat hyvän puoleen...
-- Olkoon niin. Kyllä ne meillä nyt tulevat iloisiksi. Ja iloiseksi
tulee vaimosikin. Murhe, veliseni on kuin kaste. Sydän avautuu sille
kuten kukka. Ja tuoksuaa... Surutta se pian kuivettuu. Huolitta me,
veliseni, pian kaikki kivettyisimme, tulisimme kuin kuvapatsaat. Onni
paaduttaa...
Kauvemmin minun ei ollut sopivaa viipyä. Läksin pois käsittämättä
mitään siitä, mitä silmäini edessä tapahtui.