Toini parantui ja Risto pääsi kotiin. Siellä hänelle kerrottiin, että
ylioppilaskirjoitukset olivat olleet ja Liisa oli suorittanut ne oikein
hyvin.
-- Koko talo on ollut jännityksen kuilussa, kertoi Janne. -- Isä ja
äiti nousivat aamulla laittamaan eväitä ja rohkaisemana Liisaa, joka
oli vinhan tärkeä.
-- Miksei minulle sanottu mitään! Kaikki muut tiesivät, mitä täällä
tapahtui, paitsi minä ja Aramis, murisi Risto.
-- Sinä pääsit näkemästä ja tuntemasta perheen tuskaa. Liisa kirjoitti
Nuijasodasta ja laski diskonttolaskun ja unohti erään paavin
nimen. Kemiassa oli kerrottava nitraateista ja niistä mä olisin
tiennyt enemmän kuin Liisa. Mitä sinä tiedät typen merkityksestä
kasvimaailmalle, ja mistä sitä saadaan? kuulusteli Janne.
-- Jos sitä juottaa ruusuille, niin ne kukoistavat. Mutta nyt mä olen
hurjan nälkäinen, sanoi Risto ja meni keittiöön.
-- Sinä saisit improbaatturin kemiassa ja laudaatturin syömisessä,
julisti Janne, joka käytti yliopistollisia arvosanoja, kuultuaan niistä
pitkin viikkoa.
-- Oletkos sinä kuullunna, että sisarestas tulee ylioppilas? kysyi
Marikin ja pani ruokaa keittiön pöydälle Ristolle.
-- Siitähän kaikki puhuvat, muita kukaan ei muista, että ennen kesää
minun on tentittävä Normaalilyseoon, ja se on jotakin se. Sinne ei
pääse yksikään pölkkypää, vaan ainoastaan ne joilla on pää kuin
partaveitsi. Siellä on osattava Aasian vuoret ja oikokirjoitukset ja
kertomataulu ja Ruben, Simeon, Leevi, Juda, Dan -- -- -- mikä sitten
seurasi?
-- Nahtali, Kaati, Assari, Ieaskaari, Sepolonni -- -- -- auttoi Mari.
-- Josef ja Benjamin, jatkoi Risto ja haukkasi voileipää.
-- Etkös sinä tulisi toimeen yhdellä koululla? Mittee sinua riekätään
uuvella koululla? Mittee siun isäs sinnuu semmoseen urakkaan pannoo?
-- Tämä tutkinto on yhtä vaikea kuin ylioppilaskirjoitus, jossa saa
miettiä kuus tuntia yhtä ainetta. Helppo silloin on osata ja muistaa,
pöyhisteli Risto.
-- No vastaapas muutamaan kysymykseen, sanoi Janne, joka oli tullut
keittiöön. Minkälaiset ominaisuudet ovat ultraviolettisäteillä? Mikä on
ero ampeerin ja voltin välillä?
-- Ei molla luettu sellaista. Janne vain härnää minua.
-- Mikä on kokkien, spillerien ja basillien yhteinen nimi?
-- Eiköhän liene syöpäläisiä kauttaaltaan, arveli Mari.
-- Vastaa sinä Risto. Mari ei ole niinkään tyhmä, myönsi Janne.
-- Tuollaista ei Liisakaan tietäisi, sinä olet kruinaalinen. Sinulla on
kamalat kynnet, sanoi Risto.
Mari rauhoitti:
-- Lauvantai-ilta on, ja yhä nuo toisilleen nalakuttavat. Kun teille on
käynyt hyvin muallisissa asjoissa, niin olekee nöyrät syvämmessänne.
Liikoo suur kunnia on vuarallista.
-- Onko Mari saanut koskaan liikaa kunniaa? kysyi Risto.
-- Rippikoulussa minä osasin katkismuksen ulukoo ja nöyrä minä silt oon
ollu koko elämäin ajan enkä oo ihteen kehunna muille.
-- Minun mielestäni aikaihmiset kehuvat aina itseään. Mutta tietääkö
Mari missä Rooma on? kysyi Risto.
-- Eiköhän tuo lie meren yli Jerusaalemist, ku Puavalkii sinne seilas.
Toukokuun lopulla tuli Riston tenttiä Normaalilyseoon.
-- On onnetonta, kun kouluihin on sellainen tungos, että lukuisat
lapset eivät mahdu niihin. Sinun on nyt koeteltavaa parastasi, varoitti
äiti huolestuneena.
-- Mitä mä saan, jos mä läpäsen? kysyi Risto.
-- Oma etusihan se on, mutta voisithan sanoa mitä toivoisit.
-- Salin ison palmun, sanoi Risto empimättä.
-- Sä olet pöndi kun haluat tuon mädän puun, sanoi Janne halveksivasti.
Siksi toisekseen tarvitset lohdutuksen, kun sä reputat.
-- Enkä reputa, vakuutti Risto.
-- Manskan opettajaa sanotaan Muuliksi, etkun se on äksy. Se on
eri kuuro, niin, että on parasta huutaa aika tavalla, kertoi Janne
kokemuksistaan.
Ja nyt Risto oli äidin seurassa menossa pelättyyn tutkintoon.
Matkalla Riston valtasi myöhäiset omantunnontuskat. Hän ajatteli
iltapäiviä, jolloin hän oli leikkinyt, lukenut satuja tai tapellut.
Olisi pitänyt laskea ja opiskella, oikein olan takaa.
-- Äiti, mitkä järvet laskevat vesijärveen? Missä Muroleen koski
suvaistee sijaita? Onko missään niin vaikeita vesistöjä kuin Suomessa?
Eikä missään ole niin paljon pyhiä järviä kuin täällä. Mutta onhan
meillä myös Hiidenvesi. Saa nähdä olenko mä Norssissa, kun tullaan
kesähuvilalle Hiidenveden rantaan! Jos mä tulen raakiksi, niin mä saan
hävetä koko kesän, kun Liisakin suoritti tutkintonsa. Kysy äiti multa
jotakin, etkun mä olen unohtanut kaikki, pyysi Risto ja vetäisi hatun
hikiseltä otsaltaan.
-- Mikä on Espanjan pääkaupunki?
-- Sen mä muistan. Se on Marseille.
-- Madrid, Madrid se on, rakas Risto, oikaisi äiti.
-- No sitä mä meinasinkin. Vissiin mä osaan kuitenkin jotakin.
Nyt Risto oli niin rauhoittunut, että hän tahtoi kulkiessaan
kukkakaupan ohi ostaa asterin Kesämäkeen. Mutta äiti joudutti häntä
eteenpäin.
Koulun ovella Risto pysähtyi ja sanoi:
-- En mä lähdekään sinne, mennään kotiin.
-- No mikä nyt tuli, oletkos sairas? kysyi äiti.
-- Mä muistan, että Janne sanoi, että opettajat, ovat melkein kaikki
herroja ja Lampenissa on vain tätejä. Miehet ovat kylläkin reilumpia,
kuin naiset, mutta ne voivat olla hirmu ankaria. Mennään sellaiseen
kouluun, jossa maikat ovat tätejä.
-- Ei sellaisia olekaan ja sinä et voi jäädä valmistavan koulun
asteelle. Tule nyt, kello on jo paljon, hoputti äiti ja otti Ristoa
kädestä.
-- Ne mottaa minua päähän, jos mä on muista Kemijokien lisäjokia,
taikka kahdeksan kertomataulua, taikka kuinka monta leiviskää on
tonnissa, luetteli Risto hädissään, äidin vetäessä häntä eteenpäin.
-- Kyllä sinä ne muistat, ellet hätäile.
Risto rauhoittui tavatessaan tovereja valmistavasta koulusta.
-- Mä pelkään vimmatusti, kuiskasi Esko hänelle.
-- Mitä tässä on pelkäämistä? Mä olen ihan rauhallinen, narrasi Risto.
Äiti jäi muitten äitien kanssa odottamaan aulaan.
Ensimmäinen opettaja olikin Muuliksi nimitetty maikka. Ristolta
kysyttiin mikä on Lapin suurin järvi, hän huusi täyttä kurkkua, että:
"Inari".
Kaikki purskahtivat nauruun ja Muuli sanoi:
-- Oikein se on, mutta kuuluuhan se vähän vähemmälläkin. Sanohan nyt
mitkä ovat ilmansuunnat.
Risto huusi nytkin, mutta hiukan vähemmällä äänellä:
-- Pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Ja välillä on koillinen -- -- --
-- Puhu tavallisella äänellä, sanoi opettaja tiukasti. -- Kuka sinua
opetti huutamaan, tuolla tavalla.
-- Joku sanoi, että opettaja, opettaja -- -- -- että opettaja on kuuro,
tankkasi Risto, joka ei tahtonut kannella Jannesta.
-- Se joku on aika veijari. Opeta sitä puhumaan totta, kun tapaat hänet.
Kun Risto myöhemmin tapasi äidin kadulla, hän ei kertonut mitään Jannen
kepposesta, vaan päätti itse selvittää asian tultuaan kotiin.
Nyt hän vain sanoi:
-- Täällä on vihaisempia opettajia, kuin valmistavassa koulussa.
-- Oletko osannut mitään? kysyi äiti.
-- Aika paljon, mutta yksi luku on varmasti väärin, siinä oli monta
asiaa. Vuosia, kuukausia, viikkoja ja tunteja, oli muutettava
tunneiksi. Mutta päiviä ei ollut ja se sekoitti laskun, etkun piti
hypätä viikosta tunteihin. Oulunjoen kosket mä laskin kuin vettä ja
seitsemännen käskyn mä osasin, kerskui Risto.
-- Kuinka sinä vastasit?
-- Että: "Opettaja ei saa varastaa." Eihän sille voinut sanoa että
"älä".
-- Nyt sinä lasket leikkiä, Risto. Syö vähän keksiä, niin jaksat
paremmin. Ja tässä on Ailillekin, sanoi äiti ja tarjosi tytölle, joka
seisoi syrjässä. Tämä oli naapurin tytär Kesämäeltä.
-- Tule nyt kesällä tervehtimään Ristoa.
-- Ei sen tartte tulla, sanoi Risto ja kierteli ruumistaan.
-- Tietysti Aili tulee meille käymään, paranteli äiti.
Myöhemmin puolustautui Risto sanomalla:
-- Ei saa kutsua likkoja meille muitten poikien kuullen, ne nauravat.
-- Mutta nyt Aili on pahoillaan kun sinä olet epäkohtelias.
-- Ei se välitä siitä. Kukaan, ei ole koulussa kohtelias likoille,
paitsi yläluokkalaiset.
Kun kaikki aineet olivat suoritetut, pyydettiin lapsia tulemaan
seuraavana päivänä kuulemaan tulosta.
Kotiin tultua ryntäsi Risto Jannen kimppuun huutaen:
-- Nyt mä mottaan sinut itsesi kuuroksi. Muuli käski opettaa sinulle
huutia, senkin veijari.
-- Ilmiannoitko sinä minut maikalle, kysyi Janne paheksuvasti.
-- Enkä tehnyt sitä, mutta nyt saat selkääsi, sillä minulla on leijonan
voimat, kun mä olen ärsytetty, sanoi Risto, ja väänsi Jannen kumoon.
-- Siinä on vasenkoukku leukaan ja puolinelsonia lisäksi. Tämä on tosi
tasoituspeli. Pysy nyt matossa, kunnes kadut katalaa tempaustasi,
huohotti Risto.
Janne toipui yllätyksestä ja väänsi Riston päältään. Hän oli paljon
vahvempi, kuin tämä, mutta äkkirynnäkkö oli tuupertanut hänet.
Äiti tuli sisään ja tappelu keskeytyi.
Illalla Risto löysi peittonsa päältä Jannen veitsen. Siihen oli
kiinnitetty paperipalanen, jossa seisoi:
"Mä en luullut, että sä huutaisit Muulille. Veitsen saat pitää."
Risto veti Aramiksen luokseen ja kuiskasi sille: -- Janne on kuitenkin
kiva veli.
Seuraavana päivänä Risto meni kuulemaan koululle, kuinka hänen oli
käynyt.
Palattuaan hän huusi jo eteisessä:
-- Mä pääsin, mä pääsin.
-- Mikkään tuota poikoo huuvattaa? Minne sinä oot piässyt? kysyi
eteistä lakaiseva Mari.
-- Minä pääsin isoon kouluun. Kyllä mä aina selviän vaikka
minkälaisista kysymyksistä, kehui Risto, joka ei ennen ollut
sanottavasti loistanut luku-alalla.
Koko perhe kokoontui onnittelemaan ja iloitsemaan.
-- Tiedättekö te kuinka tentit onnistuivat niin hyvin? kysyi Risto.
-- Etkun sinä osasit, otaksui Toini.
-- Niin, mä rukoilin keskellä päivää, että menisi hyvin ja Pihvi
opetti sellaisen konstin, että täytyy nykiä yksi kulmakarva ja panna
se sormenpäähän ja puhaltaa pois ja samalla toivoa, niin se täyttyy.
Molemmat me päästiin sillä keinolla isoon kouluun.
-- Minäkin rukoilin, että Liisa ja Risto onnistuisivat, sanoi Toini.
-- Ossoopas nuo siunata, ei niissä luulis olevan mittää vikkoo, sanoi
Mari.
-- Nyt meille tulee hyvä kesä, kun Liisasta tulee ylioppilas ja muutkin
lapset suoriutuvat melko hyvin, sanoi isä tyytyväisenä. Suloinen vapaus
odottaa meitä.
-- Tielä kotona ois enemmän rauhoo, ku nuo poejat oes monta tuntia
poekessa kouluissa kesälläkkii, sanoi Mari mennessään keittiöön.