Eräänä aamuna Toini herätti äidin sanomalla:
-- Tule katsomaan, minun vuoteeni on täynnä kirppuja, kun ne on purreet
mun rintani ihan punaseksi.
-- Tuohan on aivan kuin tuhkarokkoa, pysyttele vuoteessa kunnes
nähdään, mitä se on, sanoi äiti huolestuneena.
-- Se on jännää. Jannella on ollut tuhkuri ja se sanoo, että silloin
saa kaikenlaista hyvää, ja muut palvelevat ja kunnioittavat, sanoi
Toini.
Kirpunpuremat osoittautuivatkin tuhkarokoksi, Risto oli koulussa, ja
äiti päätti eristää hänet Toinista. Soitettiin Iida-tädille, joka
lupasi ottaa hänet luokseen. Oli hyvin vähän toivoa varjella häntä
tartunnalta, mutta oli välttämätöntä, ettei Riston koulunkäyntiin
tulisi keskeytystä, sillä hänen oli keväällä suoritettava tutkinto
isoon kouluun.
Äiti sulloi tavarat laukkuun ja meni koulunportille Ristoa vastaan.
Täällä hän selitti tilanteen ja lisäsi:
-- Ole nyt kiltti ja kohtelias poika. Peseydy joka ilta ja muista
kiittää kaikesta. Sinähän tunnet Iida-tädin, joka on sinun kummisikin,
hän on herttainen täti.
-- Voi olla vieraisilla, mutta arkioloissa tädit kasvattavat ja
paheksuvat luonnollisia poikia. Mä pelkään sitä enemmän, kuin tuhkuria,
sanoi Risto, heidän kulkiessaan katua pitkin.
-- Koeta hillitä itseäsi ja näytä, että osaat olla vieraitten luona.
-- Rukoilenko minä hiljaa vai Iida-tädin kanssa! Osaako se meidän
rukouksemme? Vaatiiko se olemaan mukana, kun siellä on kamalan vanhoja
ihmisiä? Onko siellä pöytää, jossa voi askarrella ja jonka päällä ei
ole ommeltua liinaa? kyseli Risto huolissaan.
Äiti koetti rauhoittaa häntä, ja niin tultiinkin perille.
Iida-täti oli Riston mielestä aivan liian ystävällinen. Varsinkin ei
ollut tarpeellista, että täti lupasi hoivata häntä kuin omaa poikaansa.
-- Pää-asia on, että luet hyvin ja ettet myöhästy koulusta, varoitti
äiti vielä.
-- Minä muistutan häntä, lupasi Iida-täti ja silitti Riston hiuksia.
Pojat eivät ole kissoja, joista on miellyttävää tulla silitetyksi,
ajatteli tämä.
-- Kun äiti oli lähtenyt, vei Iida-täti Riston pieneen huoneeseen,
jossa hän sai asua. Onneksi se oli vaatimattomammin kalustettu kuin
muut huoneet, niin, että Risto tunsi olonsa mukavaksi. Mutta outoa oli
asua yksinään ja hiukan haikeata.
Ovi aukeni ja Elviira täti tuli sisään. Hän oli Ida-tädin tytär
ja pankkineiti. Riston mielestä hän oli upea friidu ja siedettävä
aikaihminen hänen tuttaviensa joukossa.
-- Hei, poika! Tervetuloa tänne naisten ritariksi. Koeta tulla toimeen
meidän kanssamme, sanoi Elvira reippaasti.
-- Poikien kanssa on vaikea tulla toimeen, sanoi Risto vaatimattomasti.
-- Aikaihmisten ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi, kun ne ovat poikien
kanssa, mutta poikien pitää muuttua eri paljon, kun ne ovat isojen
kanssa.
-- Sinähän olet viisas vekkuli. Minun kanssani ei huoli teeskennellä,
näytä vain kaikki heikotpuolesi, nauroi Elvira.
-- Kivaa! Saako tuon sohvan päällä istua jalat alla?
-- Kyllä vaan, se on ikivanha perintömööpeli. Kymmenet pojat ovat
kuluttaneet sen nahkapäällystää, eikä se siitä pahene.
-- Huonekalujen pitäisi olla alunperin oikein rumia, silloin ne
kestävät eivätkä tärvelly.
Elviira meni ja Risto alkoi sulloa tavaroitaan laatikkoihin. Kauhukseen
hän näki, että äiti oli pannut Aramiksen mukaan. Vähältä oli etteikö
Elvira olisi nähnyt sitä. Aramishan oli Riston heikko kohta, mutta
kyllä se heikkous oli salattava kaikilta. Vähän aikaa Risto painoi
nukkea rintaansa vasten ja tunsi kotoisen lämmön mielessään. Äiti
ymmärsi, mikä lohdutti poikaa, jos vieraassa paikassa tuntuisi
yksinäiseltä.
Sitten hän peitti Aramiksen patjan alle vuoteeseen.
Illalla soi Horrin puhelin ja äiti vastasi. Risto oli langan päässä.
-- Minulla oli asiaa etkun laulukirja unohtui kotiin ja maikka on
vinhan äkäinen, jos sitä ei ole mukana. Täällä on hyvä olla. Iida-täti
ei ole vielä kasvattanut minua. Sillä on järin hyvät aatteet, se sanoi
ettei se periaatteesta lyö toisten lapsia.
-- Kuinkahan tuli sanoneeksi sillä tavalla? Oletko sinä tehnyt pahaa
siellä? kysyi äiti huolestuneena.
-- Mä kysyin häneltä, että onko hän lyönyt tuhmia poikia? Mä en aio
olla tuhma, mutta jos sattuisi olemaan, niin ei tarvitse pelätä. Ja
Elvira on sopunainen, sitä mun ei tarvitse sanoa tädiksi.
-- Oletko muistanut kiittää kaikesta? sai äiti pistetyksi väliin.
-- Jeh, kamalasti, vakuutti Risto. Täällä on paljon kirjoja, mutta ne
ovat ruotsalaisia.
-- Sanonko minä terveisiä Toinille?
-- Ei huoli, etkun hän oli möhlä ja sai tuhkarokon ja mun täytyy olla
poissa omasta kodistani. Hyvästi äiti ja lähetä laulukirja, se on
kaikkein tärkein koulukirja. Hyvää yötä, sano isukalle hyvää yötä ja
Jannelle hyvää yötä, kuului hellä pojan ääni, joka oli itkun partaalla.
Oli sunnuntai ja Risto istui Iida-tädin kanssa kahvipöydän ääressä.
-- Sinä istut niin hiljaa, onko sinun ikävä? kysyi täti. -- Mitä sinä
ajattelet?
-- Janne on varmaankin mennyt retkelle kaverien kanssa. Jos se olisi
mennyt isän kanssa, niin he olisivat soittaneet minut mukaan, mutisi
Risto.
-- Minä huvitan sinua jollakin tavalla. Mennäänkö katsomaan tauluja
Suoperän taidenäyttelyyn?
-- Ei se ole huvia, se on sivistystä.
-- Mitä sinä sanoisit jos tekisimme kierroksen kaupungissa ja
katselisimme kuvapatsaita?
-- Mitä niistä?
-- No ovat taideteoksia ja muistopatsaita suurten elämäntyölle. Kuka
suurmies on sinun ihanteesi? Arvattavasti Runeberg tai Topelius.
-- Pentti Siltaloppi on nykyään mehevin suurmies, sanoi Risto varmasti.
-- Siltaloppi? Onko hän saanut Nobel palkinnon? Minä en muista
sellaista miestä?
-- Se on ihme. Siltaloppi on tullut kolminkertaiseksi mestariksi
estejuoksussa. Hänelle pystytetään vielä patsas.
-- Mitä esteitä hänellä on juoksussa? Katkesiko jalka tai hengästyikö
hän?
Ristoa nauratti, kun täti oli noin sivistymätön. Hän alkoi selittää
estejuoksua ja innostui puhumaan maaotteluista, joita paraikaa käytiin
Stadionilla. Sitten hän ehdotti, että jonotettaisiin lippuja otteluihin.
-- Eilenhän minä olin perunajonossa ja sain siitä tarpeekseni,
vastusteli täti.
-- Painutaan sitten Kaivopuistoon katsomaan partiopoikien harjoittelua.
-- Keksi jotain vähemmän rasittavaa.
-- Mennään leffaan katsomaan Roneytä, se on hurjan hauskaa.
-- Minä en juuri käy elokuvissa, mutta jos Roney on hyvä kappale, niin
voisinhan minä tulla sinne, lupasi Ida-täti.
Risto purskahti nauramaan.
-- Roney ei ole kappale, vaan Mickey Roney, näyttelijä. Eikö Ida-täti
ole kuullut hänestä? Viime kuvissa hän särki kokonaisen ruokakaluston
ja sai selkäänsä ja putosi viidennestä kerroksesta.
-- Näyttelijä parka, nythän hän sitten on kuollut.
-- Sehän oli vain trikki. Sellaista tehdään usein elokuvissa, niin
kuin, että ihmisellä ei ole päätä, ja hevonen on pienempi kuin hiiri
ja mies ratsastaa tykinkuulan päällä. Voitaisiinhan mennä katsomaan
"Erämaan poikaa" se kuuluu olevan vinhan jännä, ja siellä on apinoita
ja käärmeitä, ja laivassa ne murhaavat kapteenin ja kokin.
-- Pyydä ensin lupa äidiltä, sanoi Iida-täti levottoman näköisenä.
Risto juoksi heti puhelimeen, jossa alkoi vilkas keskustelu.
-- Rakas, äiti, Ida-täti tahtoo mennä katsomaan "Erämaan poikaa" ja
minä menisin mukaan, kyllä Ida-täti maksaa. Saanko minä mennä yksinään?
-- Minä luulen vain, että Ida-täti uhrautuu sinun tähtesi. Tokkohan
sinä nyt lähdet sinne, koska sinulla voi olla tuhkuri ruumissasi,
esteli äiti.
-- Köyhät pojat käyvät useammin leffassa, kuin me. Eskollakin on ollut
sama puku monta vuotta ja silti hän on nähnyt kaikki seikkailuelokuvat.
Ida-täti ei pääse sinne juuri koskaan ja heilläkin on samettinen
päällystä huonekaluissa, niin että mahtaa heillä olla rahaa.
-- Hys, hys, Risto, täti kait kuulee, mitä sinä puhut, varoitti äiti.
-- Enhän minä puhu pahaa hänestä. Katsos Ida-täti ei välitä mistään
muista huveista, niinkuin maaotteluista ja painikilpailuista.
-- No mene nyt sitten, mutta oletko ollut kiltti siellä?
-- Jukin kiltti. Minä nostin tuolin yhdelle tädille, mikä oli pöhnän
näköinen ja Ida-täti luettaa läksyjä tuntikaupalla ja kysyy manskaa ja
tarkastaa laskut. Se osaa kertomataulunkin vielä. Mutta, kun Janne kävi
täällä, niin moltiin yksin salissa ja silloin me tapeltiin vähäsen, kun
Janne tahtoi minun veitseni. Silloin Ida-tädin herran kuva, joka jo on
kuollut, putosi, mutta Janne sai kiinni siitä, niin että lasi ei mennyt
rikki.
-- Voi, Risto, ole nyt niin hiljainen kuin voit olla, äläkä tappele
kenenkään kanssa, sanoi äiti.
-- Kuka nyt tappelee vanhojen tätien kanssa, ja niitä täällä vain on.
Silloin kun menee goisaamaan, niin tulee ikävä kotiin. Ida-täti on
pannut minulle kasvamaan "Ahkeran Liisan", niin ei ole niinkään mälvää
olla täällä.
-- Hyvästi nyt, kultaseni, pian pääset kotiin, sanoi äiti hellästi.
-- Prätkis, prätkis vain, huusi Risto ja sulki puhelimen. -- Hoi
Ida-täti, äiti lupasi meidät leffaan. Nyt painutaan sinne nopeaa kiriä.
He ehtivät näytännön alkuun, ja Risto nautti koko rahan edestä.
Mutta ulos mennessä Ida-täti eksyi hänestä. Haettuaan turhaan,
arveli täti, että Risto oli lähtenyt yksin kotiin, niin, että hänkin
teki samoin. Mutta Risto ei ollutkaan tullut, ja täti tuli kovin
levottomaksi. Hän ei tahtonut soittaa Horrille, ennenkuin oli koettanut
muita keinoja. Elvira rauhoitti ja pyysi, että odotettaisiin jonkun
aikaa. Pojathan voivat keksiä vaikka mitä. Risto oli varmaankin
tavannut toverin ja mennyt tämän kanssa.
Ja niin oli käynytkin, sillä Esko oli nykäissyt häntä hihasta ja
vetäissyt syrjään sanoen:
-- Hei, kundi, mulla on asiaa.
-- Sano äkkiä, etkun mulla on kaveri seurassa, sanoi Risto, joka ei
tahtonut tunnustaa Iida-tätiä.
-- Vihreät Kotkat kokoontuvat huomenna Temppelin aukeamalle. Tunnus on,
nuoli piirustettuna liidulla rintaan ja sanat, "kauhu ja huuto".
-- Hyvä on, mä tulen. Mutta nyt ovat kaikki menneet. Kuinka minä löydän
sen seuralaiseni? kysyi Risto säikähtyneenä.
-- Mitä siitä. Painu sinä omin päin kotiisi, neuvoi Esko.
-- Mutta se kaveri olikin vanha täti, jonka luona mä asun. Se asuu
Taka-Töölössä, enkä mä löydä sinne, valitti Risto.
-- Mikä sen nimi on? Katsotaan puhelinluettelosta.
-- En mä muista muutakuin Iida. Mä olen kuullut usein sen nimen, mutta
nyt se haihtui päästä.
-- Oot sinä sitten aika höynä, kun et muista sen nimeä, jonka luona
asut, pilkkasi Esko.
-- Ethän sinäkään eilen muistanut, että Iisakin isän nimi oli Abraham,
vaikka sitä on opetettu, puolustautui Risto.
-- Se on satojen vuosien asia, mutta Iida-täti elää.
-- Hei, nyt mä keksin keinon. Mennään koululle ja sieltä mä löydän
tien. On mälvää, ettei mulla olo mukana rahaa, eikä raitsikkalippuja.
Olikos sulla lainata?
-- On yksi, mutta maksatko huomenna sen takaisin? kysyi Esko varovasti.
-- Varmasti -- koko maailma totta, eikä yhtään tippaa valetta. Katsos
ne voivat olla levottomia, jos mä viivyn liikaa.
Esko saattoi Riston koululle, antoi lipun ja lähti sitten kotiinsa.
Kun Risto avasi oven, ryntäsivät molemmat tädit häntä vastaan ja
Ida-täti syleili ja taputti ja hoki:
-- Voi rakas lapsi, oletko sinä nyt onnellisesti kotona? Mikä sinulle
tuli? Minä ajattelin jo soittaa poliisille.
-- Poliisin puoleen ei pidä koskaan kääntyä. Kaaleppi sanoi, että joka
kerran joutuu pollarien kouriin, sitä epäillään aina, sanoi Risto ja
kertoi sitten kuinka hänelle oli käynyt.
-- Mene nyt oven ulkopuolelle ja lue mitä siellä seisoo, niin, että
opit meidän nimemme. Saat sen tehdä laiskanläksyksi ja huomenna minä
kuulustelen sinua, sanoi Elvira nauraen.
-- Luin mä sen tullessani ja se on Lindholm, sanoi Risto.
-- Ensi kerralla kun me mennään yhdessä ulos, niin minä talutan sinua
kädestä, uhkasi Ida-täti ja Risto päätti, että sitä kertaa ei kylläkään
tule.
Illalla kun Risto ryömi peiton alle hän tunsi ja rukoili, että Toini
paranisi pian. Hän ajatteli taas koti-ikävää. Hän veti Aramiksen
kainaloonsa että vaikka muut olisivat rikkaita ja kauniita ja hurjan
kilttejä ja kaikkea, niin omat ihmiset olivat ainoat, joitten kanssa
tahtoi asua, ja jotka olivat sopu ihmisiä.