Lähemmäs Senegalia. -- _Victoria_ laskeutuu laskeutumistaan. --
Marabuuti El Hadshi. -- Pahoja vuoria. -- Joen temppu.
Toukokuun 27:nä, kello yhdeksän aamulla, esiintyi maisema uudessa
muodossa. Vähitellen kohoavassa maanpinnassa alkoi näkyä mäkiä, ja tämä
tiesi vuoriston läheisyyttä. Pian oli kuljettava vuorenseljänteen yli,
joka erottaa Nigerin ja Senegalin laaksot toisistaan, ja josta toiset
virrat lähtevät Guinan lahteen, toiset Kap Verdin poukamaan.
Tätä osaa Afrikaa, hamaan Senegaliin asti, pidetään vaarallisena
seutuna. Fergusson tiesi sen edeltäjäinsä kertomuksista. Heillä oli
ollut tuhansia kärsimyksiä ja vaaroja kestettävinä täkäläisten rajujen
neekerien keskuudessa. Turmiollinen ilman-ala oli tuhonnut useimmat
Mungo-Parkin seuralaisista. Fergusson päätti siis kaikin mokomin
karttaa laskeumasta maahan näissä tuhoisissa seuduissa.
Mutta hän ei saanut hetkenkään lepoa. _Victoria_ laskeutui tuntuvalla
tavalla. Täytyi taaskin heittää ulos enemmän tai vähemmän tarpeettomia
esineitä, vallankin vuorenseljänteitten yli kuljettaessa. Ja tätä kesti
kolmatta sataa kilometriä. Tuo alinomainen nouseminen ja laskeminen
kävi rasittavaksi. Pallo, tämä uuden-aikainen Sisyfon kallio, joka
myötäänsä vieri alas, oli käynyt yhä vajaammaksi, pitemmäksi, ja tuuli
painoi kuopilleen sen velttoa päällystä.
-- Onkohan pallossa halkeamia? -- kysyi Kennedy, tuon huomattuansa.
-- Ei, -- vastasi tohtori, -- mutta guttaperkka on nähtävästikin
pehmennyt tai sulanut kuumuudesta, ja tafta läpäisee vetyä.
-- Mikäs neuvoksi nyt?
-- Sitä on mahdoton auttaa. Meidän täytyy keventää painoa, se on ainoa
keino; täytyy heittää pois, mitä vaan sopii.
-- Mutta mitä? -- kysyi Skotlantilainen, katsellen ympärilleen jo
ennestäänkin kovin vajaantuneessa gondolissa.
-- Irroitetaan teltta, joka painaa sangen paljon.
Joe kiipesi sen renkaan ulkopuolelle, joka piteli koossa verkon köysiä,
sai siellä helposti irti teltan paksut uutimet ja heitti ne alas.
-- Siin'on mieluisa saalis kokonaiselle heimolle murjaaneja, -- virkkoi
hän; -- tuhatkunta heitä näistä varmaan puvun saa, sillä se väki se on
säästävänpuoleista kankaissa.
Pallo kohosi jonkun verran, mutta pian se alkoi ilmeisesti lähetä maata
jälleen.
-- Lasketaan maahan, -- sanoi Kennedy, -- ja katsotaan, mitä voisi
tehdä tuolle päällykselle.
-- Usko minua, Dick, ei ole mitään keinoa, millä korjata sitä.
-- Mitäs me sitten teemme?
-- Me uhraamme kaikki, mikä ei ole välttämättömän tarpeellista. Minä en
tahtoisi millään ehdoin laskea maihin näissä seuduin, missä nuo metsät,
joitten yli nyt parast'aikaa kuljemme, ovat kaikkea muuta kuin
turvallisia.
-- Jalopeurojako muka on vai muita hyenoja? -- kysyi Joe
ylenkatseellisesti.
-- Pahempaakin, poikaseni; ihmisiä on, julmimpia koko Afrikassa.
-- Mistä sen tietää?
-- Edellisten matkustajain kertomuksista. Franskalaiset, joilla on
siirtomaa Senegalissa, ovat sitä paitsi saaneet olla alituisissa
tekemisissä läheisten heimojen kanssa. He ovat jatkaneet tutkimuksiansa
Senegal virran polveketta myöten ja huomanneet senpuoliset seudut
kokonaan autioiksi sodan ja rosvousten jäljiltä.
-- Milloinka sellaista on tapahtunut?
-- Vuonna 1854 muuan marabuuti Al-Hadshi, joka sanoi saaneensa
taivaasta ilmestyksen, niinkuin Muhammedikin, yllytti kaikki sikäläiset
heimot sotaan uskottomia, se on Europpalaisia, vastaan. Kolmen
uskonkiihkoisen lauman johtajana hän hävitti perinpohjin Senegalin ja
sen lisäjoen Falemen välisen seudun, säästämättä ainoatakaan kylää tai
majanpahaistakaan, ryöstäen ja murhaten. Jatkaen hirmutöitään yhä
pohjoisemmas, hän uhkasi vihdoin Medinan linnaa, jonka Franskalaiset
olivat rakentaneet Nigerin varrelle. Sankarimaisesti torjui siinä hänen
hyökkäyksiänsä Paul Holl kokonaista kuusi kuukautta, melkein ilman
muonavaroja ja ampumatarpeita, kunnes översti Faidherbe saapui hänelle
avuksi. Al-Hadshi lyötiin ja pakeni rosvojoukkoineen näihin seutuihin.
Ei olisi hauska joutua hänen käsiinsä.
-- Emmekä joudu, -- vakuutti Joe, -- vaikka täytyisi gondolista heittää
pois kaikki tyyni, paitsi ampumaneuvoja.
-- Emmehän enää kaukana ole Senegalin virrasta, -- virkkoi tohtori, --
mutta pahoin pelkään, ett'ei pallo jaksa kuljettaa meitä sinne saakka.
Sitä paitsi on muuan seikka, joka minua huolestuttaa.
-- Mikä niin?
-- Meidän täytyy kulkea vuorten yli, ja se käy vaikeaksi, sillä minä en
voi enää lisätä pallon nousuvoimaa kovimmallakaan kuumuudella.
-- _Victoria_ parka! -- huokasi Joe. -- Siihen on ennättänyt jo kiintyä
kuin merimies laivaansa! Eihän se enää sama ole kuin lähdettäissä,
mutta synti olis puhua siitä pahaa! Se on palvellut meitä kuin mies, ja
ihan minulta sydän siihen paikkaan pakahtuu, jos pitää jättää se.
-- Ole rauhassa, Joe! Emme sitä hevin heitä. Se palvelee meitä vielä,
kunnes kokonaan nääntyy. Kestäköönhän vielä neljäkolmatta tuntia.
-- Ei se kestä, -- puhui Joe, tarkastellen palloa; -- laihtuu poloinen
laihtumistaan. Mennyttä se on kalua, _Victoria_ rukka!
-- Ellen erehdy, -- virkkoi Kennedy, -- tuolla taivaanrannassa näkyy
sinun mainitsemiasi vuoria.
-- Niitä ne ovat, -- vastasi tohtori, katsottuaan kiikariin; -- hyvin
näyttävät korkeilta. Mitenkähän pääsemme niitten yli?
-- Eikö niitä sopisi kiertää?
-- Tuskin. Katsos, minkä mahdottoman alan ne täyttävät: melkein puolet
näköpiiriä.
-- Ihan niillä näkyy olevan meininki piirittää meidät ylt'ympariltä, --
virkkoi Joe; -- niitä tulee sekä vasemmalta että oikealta.
-- Täytyy ehdottomasti päästä niitten yli.
Nuo vaaralliset vastukset näkyivät lähenevän erinomaisen nopeasti;
paremmin sanoen: tuuli kiidätti _Victoriaa_ teräviä huippuja kohti.
Täytyy kohota, maksoi mitä maksoi, muutoin törmätään niitä vastaan.
-- Joe, kaada vesi ulos, -- sanoi Fergusson; -- jätä vaan yhden päivän
varat.
-- Sinne meni! -- virkkoi Joe.
-- Kohoaako? -- kysyi Kennedy.
-- Hiukan, noin viisitoista metriä, -- vastasi tohtori, joka ei
kääntänyt silmiäänkään barometrista. -- Mutta se ei riitä.
Olisi todellakin pitänyt kohota vielä vähintänsä 150 metriä.
Hormia varten varustettu vesi kaadettiin sekin pois. Jäljelle jäi vaan
moniahta litrallinen. Mutta ei siinäkään kylliksi.
-- Ja yli vaan täytyy päästä, -- puhui tohtori.
-- Tyhjennetään kaikki arkut ja viskataan ne ulos, -- virkkoi Kennedy.
-- Sinne ne meni. On se vähän ikävää, kun tuolla viisiä pala palalta...
-- Ja sinä, Joe! Älä yritäkään uudistamaan tuonottaista uhrautumistasi!
Vanno, ettes jätä meitä, käyköön miten hyvänsä.
-- Olkaa huoleti, tohtori; ei erota, ei.
_Victoria_ oli kohonnut jälleen puolisen sataa metriä, mutta yhä
vieläkin oli vuoren huippu korkeammalla. Heidän edessään oli melkein
pystysuora seinä, joka ylhäällä päättyi teräväksi kärjeksi. Se oli
vielä ainakin 60 metriä matkamiesten yläpuolella.
-- Kymmenen minutin perästä gondoli särkyy tuota kivimuuria vasten,
ellei meidän onnistu päästä sen yli.
-- Siis, tohtori?
-- Jätä pelkkä pemmikani gondoliin ja viskaa muut lihat ulos.
Jälleen keveni pallo parilla sadalla kilolla. Se kohosi tuntuvasti,
mutta mitäpäs siitäkään, ellei pallo pääse vuoren huipun yli! Tila oli
kauhea. _Victoria_ riensi ankaraa vauhtia ... pian on kuuluva kauhea
täräys ja gondoli on säpäleinä.
Tohtori loi silmäyksen ympäri gondolia.
Se oli melkein tyhjä.
-- Ole valmiina, Dick, jos tarvitaan, heittämään laidan yli kaikki
pyssysi.
-- Pyssytkö! -- huudahti metsästäjä säpsähtäen.
-- Ystävä hyvä, jos kerran pyydän, niin en sitä tarpeettomasti tee.
-- Samuel! Samuel!
-- Sinun pyssysi, kruutisi ja lyijysi, -- meidän henkemme saattaa
riippua niistä.
-- Jo ollaan lähellä! -- huusi Joe, -- jo ollaan lähellä!
Kymmenen metriä! Ja vuori on vieläkin kymmenen metriä korkeammalla. Joe
sieppasi makuuvaatteet ja heitti ne ulos. Virkkamatta mitään
Kennedylle, hän viskasi samassa muutaman luoti- ja haulisäkinkin.
Pallo kohosi. Se nousi kovan-onnen huipun yläpuolelle ja auringonsäteet
välähtivät sen yläosassa, mutta gondoli oli teräväsärmäisten kivien
alapuolella ja uhkasi joka silmänräpäys särkyä niihin.
-- Kennedy! Kennedy! -- huudahti tohtori, -- heitä pyssyt taikka olemme
hukassa!
-- Älkää vielä, mr Kennedy! Älkää vielä!
Kennedy kääntyi ja näki Joen katoavan gondolin laidan yli.
-- Joe! Joe! -- kiljaisi hän.
-- Onnetonta! -- sanoi tohtori.
Vuoren huippu saattoi tällä kohtaa olla viisi kuusi metriä leveä; sen
toisella puolen alkoi vähemmin jyrkkä rinne. Gondolin pohja ulottui
parahiksi huipun pintaan. Narahdellen se liukui teräviä kiviä myöten.
-- Jo päästään! Jo päästään!... Jo päästiin! Fergussonin sydän hypähti
ilosta.
Pidellen käsillään kiinni gondolin pohjasta juoksi pelvoton Joe vuoren
palttaa myöten, siten keventäen palloa omalla painollansa. Hänen täytyi
samassa lujasti pidätellä sitä, se kun pyrki karkaamaan hänen
kouristaan.
Päästyään toiselle laidalle ja nähtyään kuilun edessänsä, Joe ponnahti
kaikin voimin, tarttui nuoriin ja kiipesi kumppaliensa luokse.
-- Kaikiss' näiss' ollaan! -- virkkoi hän.
-- Uljas Joe! Ystävä kallis! -- lausui tohtori liikutettuna.
-- Eikös ja! -- vastasi Joe. -- Minkä minä tein, en minä sitä teidän
tähtenne tehnyt, vaan mr Kennedyn karbiinin tähden! Minä jäin hänelle
velkaa tuossa kahakassa tuonoin Arabialaisten kanssa. Minulla on tapana
maksaa velkani, ja nyt olemme kuitit, -- lisäsi hän, ojentaen
metsämiehelle tuon lempipyssyn. -- Kovin olisi minun ollut vaikea nähdä
noin hyväin ystäväin eroavan toisistaan.
Kennedy ojensi hänelle kätensä, kykenemättä sanomaan sanaakaan.
_Victorian_ tehtävänä oli nyt vain laskeutua, ja sitä sen oli helppo
tehdä. Pian se oli tullut 60 metrin päähän maasta ja jäi tasapainoon.
Maaperä näytti sangen epätasaiselta. Siinä oli koko joukko mäkiä, ja
niitä olisi öiseen aikaan ollut vaikea karttaa pallolla, joka ei enää
ota totellakseen. Ilta pimeni nopeaan, ja tohtori, niin vastenmielistä
kuin se olikin, päätti pakostakin pysähtyä huomiseksi.
-- Kunpa löytäisimme sopivan paikan, mihin käydä yöksi, -- virkkoi hän.
-- Vai niin! -- vastasi Kennedy. -- Päätit vihdoinkin.
-- Niin, olen kauan aikaa punninnut erästä ehdotusta, jonka me panemme
täytäntöön. Kello ei ole kuin kuusi; meillä on siis aikaa kyllä. Joe,
laske ankkurit.
Joe totteli.
-- Täällä näkyy olevan taaja metsä, -- puhui tohtori. -- Ankkuri
tarttuu kaiketi jonkun puun latvaan. En millään ehdoin suostuisi
olemaan yötä maassa.
-- Sopiiko meidän astua maihin? -- kysäisi Kennedy.
-- Mitä varten? Sanon vieläkin kerran, että meidän olisi vaarallista
erota toisistamme. Sitä paitsi minä tarvitsen teidän apuanne erääsen
vaikeaan työhön.
_Victoria_, liukuessaan suunnattoman tuuheitten latvain yli, pysähtyi
äkisti. Ankkurit olivat tarttuneet kiinni.
Tuuli hiljeni illemmalla, ja pallo oli melkein aivan asemillaan. Sen
alla muodostivat sykomoripuitten latvat laajan, vehreän pinnan.