Tohtori Fergussonin levottomuus. -- Yhä vaan etelää kohti. -- Jenne. --
Sego. -- Tuuli kääntyy. -- Joe pahoillaan.
Suuret saaret jakoivat täällä virran uoman useampiin kapeisin,
vuolaisin haaroihin. Eräällä saarella näkyi muutamia paimenmajoja,
mutta niistä oli mahdoton ottaa sen tarkempaa selkoa, _Victorian_
vauhti kun kasvoi kasvamistaan. Pahaksi onneksi se alkoi ajautua yhä
etelämpään ja kulki muutamassa minutissa Debon järven yli.
Fergusson ohensi kaasua, minkä suinkin saattoi, ja koetti eri
kerroksissa kohdata toisenlaisia ilmavirtoja, mutta turhaan. Hän luopui
näistä yrityksistä, niitten kautta kun kaasu vähenemistään väheni,
pingoittaen pallon jo muutoinkin veltostuneita seiniä.
Hän ei puhunut mitään, mutta hänen levottomuutensa lisääntyi hetki
hetkeltä. Tuuli painoi häntä yhä kauemmas Etelä-Afrikan sisämaita
kohti, vastoin kaikkia hänen laskujansa. Ellei hän pääse Franskan tai
Englannin alueille, mitenkä heidän käy villien heimojen keskuudessa
Guinan rannalla? Mitenkä kohdata siellä laiva, jolla pääsee
Englantiin? Ja tuuli se parhaillaan ajaa palloa Dahomein valtakuntaa
kohti, hurjimpain villien maahan, missä kuningas suurina juhlina uhraa
tuhansia ihmishenkiä! Siellä heidät hukka perii.
Toiselta puolen heikkeni pallo myötäänsä, sen näki selvään! Hän toivoi
kumminkin, että sateen lakattua tuulen suuntakin muuttuu.
Mutta hänen täytyi valitettavasti luopua noista toiveista, kun Joe
virkkoi:
-- Jopa se sade näkyy yltyvän, ja tällä erää siitä tulee oikein
vedenpaisumuksen sade, jos saa päättää pilvestä, joka nousee tuolta.
-- Pilviäkö vielä! -- sanoi Fergusson.
-- Ja merkillisen synkkä onkin, -- vastasi Kennedy.
-- En minä mointa pilveä vielä ole nähnytkään, -- virkkoi Joe; --
harjakin tuommoinen suora kuin kalan selkäevä.
-- Ei hätää, -- sanoi tohtori, pannen kiikarin pois. -- Ei se ole
pilvi.
-- Mitäs helkkaria se on?
-- Pilvi se on kyllä...
-- Sitä minäkin...
-- Mutta heinäsirkka-pilvi.
-- Ettäkö?
-- Siinä miljardeja heinäsirkkoja lentää vihurina tämän seudun yli, ja
voi maata, johon ne laskevat! Se on hävityksen oma.
-- Sitäpä minä mielisin nähdä.
-- Malta hetkinen, Joe. Kymmenen minutin perästä tämä pilvi saapuu
meidän kohdalle. Saat nähdä omin silmin.
Tohtori oli oikeassa. Tämä paksu, taaja pilvi, monta kilometriä laaja,
läheni huumaavalla pauhulla, laskien maahan suunnattoman varjon. Sadan
askeleen päässä _Victoriasta_ tämä lukematon parvi laskeutui
viheriöivään maahan. Neljänneksen kuluttua se nousi jälleen lentoon,
mutta kaukaakin saattoi nähdä, kuinka puut ja pensaat olivat aivan
paljaat ja nurmet kuin viikatteella niitetyt. Näytti kuin olisi äkkiä
halla käynyt maan yli ja kuolettanut kaiken kasvullisuuden, viimeistä
kortta myöten.
-- No Joe?
-- No niin, tohtori! Merkillistähän tuo on, mutta vallan luonnollista
silti! Yhdestä heinäsirkasta ei suurta haittaa, mutta kun niitä on
miljonia, niin -- tietäähän sen!
-- Sepä oli kauhea sade, -- virkkoi metsästäjä; -- hirveämpää vielä
kuin rajuinkin raesade.
-- Ja sitä on mahdoton estää, -- puhui tohtori. -- Väestö on välistä
koettanut, hävittääkseen niitä, sytyttää metsiä, jopa viljavainioitakin
tuleen; mutta ensimmäiset kerrokset vaan syöksevät liekkeihin,
sammuttavat valkean, ja suurin osa pääsee ehjänä yli. Kaikeksi onneksi
saavat näitten seutujen asukkaat jonkun verran korvausta heinäsirkkain
hävityksiltä. He kokoovat näitä hyönteisiä suurissa määrin ja syövät
niitä mielellään.
-- Ne on siis niin paljon kuin lentäviä krapuja, -- arveli Joe.
Illan suussa muuttui maanlaatu suoperäisemmäksi. Metsäin asemesta
näkyi yksinäisiä puuryhmiä. Virtain varsilla erotti muutamia
tupakkaviljelyksiä ja rehuvainioita. Eräässä suuressa saaressa sijaitsi
Jennen kaupunki, kaksine puisine minaretteineen ja ilkeine löyhkineen,
joka läksi miljoneista pääskysenpesistä talojen seinissä.
Talojen välissä kasvaa siellä täällä baobab-, mimosa- ja daadelipuita.
Liike näytti öiseenkin aikaan olevan varsin vilkasta. Jenne onkin suuri
kauppakaupunki. Siitä saa Timbuktu kaikki tarpeensa. Timbuktuun
kulkevat sen monilukuiset lotjat ja karavaanit, vieden erillaisia
teollisuustuotteitaan.
-- Ellei meidän täytyisi jouduttaa matkaa, -- virkkoi tohtori, -- niin
koettaisin laskeutua tähän kaupunkiin. Siellä lienee useampiakin
Arabialaisia, jotka ovat matkustaneet Franskassa tai Englannissa, ja
joille tällainen kulkuneuvo ei ole outoa. Mutta järkevää tämä pysäys ei
olisi.
-- Pistäytään sitten, kun ensi kerran tänne tullaan, -- nauroi Joe.
-- Sitä paitsi tuntuu minusta kuin tuuli pyrkisi kääntymään hiukan
itään. Sitä tilaisuutta ei saa laiminlyödä.
Tohtori heitti ulos muutamia tarpeettomia esineitä, tyhjiä pulloja ja
tyhjän liha-arkun. Hänen onnistui pysyttää _Victoria_ edullisemmassa
ilmakerroksessa. Kello neljä aamulla aurinko toi näkyviin Segen,
Bambarran pääkaupungin. Sen tuntee helposti neljästä eri kaupungista,
joista se on kokoonpantu, maurilaisista moskeoistaan ja edestakaisin
liikkuvista lautoistaan, jotka kuljettavat asukkaita kaupungista
toiseen. Mutta matkamiehiä ei kaupungista nähty, eivätkä hekään mitään
nähneet, he kun kiivasta vauhtia kulkivat luoteiseen. Tohtorin
levottomuuskin alkoi vähitellen antaa perää.
-- Vielä kaksi päivää tätä suuntaa yhtä nopeasti, niin jo saavumme
Senegalin virralle.
-- Ja silloin olemme ystäväin luona, niinkö? -- kysyi Skotlantilainen.
-- Emme aivan vielä. Hätätilassa, jos _Victoriakin_ jättäisi meidät
pulaan, pääsisimme sittenkin miten kuten franskalaisille alueille.
Mutta jos se kestää vielä sittenkin parisen sataa kilometriä, niin
pääsemme ilman väsymystä, ilman vaaroja, iloisin mielin hamaan
länsirantaan asti.
-- Ja siihen loppuu lappamiset! -- arveli Joe. -- Voi sentään! Jollei
minussa olisi niin palava halu päästä kertomaan tämän matkan vaiheista,
niin en ikinä tahtoisi astua jalkaani maahan! Luuletteko, tohtori, että
ne hyvinkin uskovat meidän kertomuksiamme?
-- Kukapa tietää, poikani? Kumoamaton tosiasia on kumminkin tämä:
tuhannet todistajat ovat nähneet meidän lähtevän Afrikan toisesta
rannasta, ja tuhannet saavat nähdä meidän laskevan maihin toisessa.
-- Hoh-hoijaa! -- lausui Joe, syvästi huoaten. -- Jo minä yhdenkin
kerran saan kaipauksella muistella kultamalmejani! Nehän ne olis
antaneet painoa meidän kertomuksille, niin ett'ei kenenkään olis
päähänkään pälkähtänyt ruveta niitä epäilemään. Yksi kuulija yhtä
kultagrammaa kohti, -- aatelkaas sitä väen paljoutta, joka olisi tullut
minua kuulemaan ja minua ihmettelemään!