Maa Niger virran polvekkeessa. -- Homborin vuoret fantastillisessa
valossa. -- Timbuktu. -- Tohtori Barthin pohjapiirros. -- Kaasu
vähissä.
Tämän ikävän tiistaipäivän kuluessa kertoeli tohtori Fergusson tuhansia
erikoisseikkoja siitä seudusta, jonka ylitse he kulkivat. Tasainen oli
maanpinta ja esteetön heidän kulullensa. Tohtoria huolestutti vaan tämä
itsepintainen koillistuuli, joka huimaa vauhtia vei heitä yhä kauemmas
Timbuktun leveyspiiriltä.
Niger, kuljettuansa pohjoista suuntaa, tekee Timbuktun kohdalla
polvekkeen ja laskee Atlannin valtamereen monesta suuhaarasta. Tuossa
polvekkeessa on maanlaatu peräti vaihtelevaista: milloin hekumallisen
hedelmällistä, milloin karua erämaata. Viljelemättömiä tasankoja
seuraavat maissipellot ja niitä taas aavat viidakot. Kaikenlaatuisia
vesilintuja elää suurin laumoin rannoilla ja soissa.
Silloin tällöin näkyi Tuaregien leiri, jossa miehet makailivat
nahkaisissa teltoissaan, vaimoväen askarrellessa ulkona, juottaen
kamelintammoja ja poltellen tupakkaa pitkissä piipuissa.
Kello kahdeksan tienoissa illalla oli pallo edistynyt yli puolen
neljättäsataa kilometriä länteen, ja silloin tarjoutui matkamiesten
eteen suurenmoinen näky.
Kuu pilkisti pilven raosta; sen säteet liukuivat pitkin sateen
muodostamia raiteita ja lankesivat Homborin vuoriselänteesen. Ei
oudompaa näkyä kuin nuo basalttiharjat, jotka loivat fantastillisia
kuvia synkkää pohjaa vasten taivaalle. Olisi luullut näkevänsä
tarumaisen kaupungin keskiajoilta, sellaisia, joita sameina öinä
jäämerien laajoilla kentillä kohoaa hämmästyneen katsojan eteen.
-- Mutta, -- sanoi tohtori jonkun ajan perästä, -- minusta näyttää kuin
alkaisi suunta jälleen muuttua. Sepä hauskaa! Tämän seudun vetehiset
ovat vallan ystävällistä väkeä, kun puhaltavat hiljalleen kaakosta.
Sehän on meille edullista.
_Victoria_ alkoi todellakin kulkea pohjoisempaan, ja toukokuun 20:nä
aamulla sen kohdalla oli selvittämätön verkko kanavia, vuorivirtoja ja
Nigerin lisäjokia. Täällä löysi Fergusson sen paikan, jossa Barth astui
venheesen, matkallansa Timbuktuun. Tällä kohtaa virtailee Niger
puolitoista kilometriä leveänä reheväin äyräitten välillä. Suuret
parvet kierresarvisia gaselleja keikkui korkeassa ruohikossa, joissa
alligaatori niitä salaa väijyi.
Pitkät jonot aaseja ja kameleita sukelsivat metsäin siimekseen,
seljässään Jennen kauppatavaroita. Ennen pitkää tuli eräässä virran
käänteessä näkyviin amfiteatterin tapaan ryhmäyneitä matalia taloja,
katoilla ja lavoilla ympäristöstä kerätyitä rehuvaroja.
-- Tämä on Kabra, -- huusi tohtori riemuissansa, -- Timbuktun satama.
Kaupunkiin ei ole enää kymmentäkään kilometriä!
-- Olette siis tyytyväinen, tohtori? -- kysäisi Joe.
-- Ihastuksissani, poikaseni.
-- Sitten on kaikki hyvällä tolalla.
Kello kaksi laajeni matkustavain katsella tuo erämaitten kuningatar,
salaperäinen Timbuktu, jolla, kuten Atenalla ja Romalla, on ollut omia
oppineita kouluja ja filosofien opetus-istuimia.
Fergusson tutkisteli sitä pienimpiä erikoisseikkoja myöten sen
pohjapiirroksen mukaan, jonka Barth itse oli tehnyt, ja huomasi sen
erinomaisen tarkaksi.
Kaupunki on muodoltaan jättiläismäinen kolmio, piirretty suunnattoman
avaraan, valkohiekkaiseen pintaan. Sen kärki on pohjoista kohti ja
leikkaa siellä palasen erämaasta. Ympäristö on aivan autiota: tuskin
moniaita ruohoja, vaivaiskasvuisia mimosoja ja surkastuneita puita..
Lintuperspektivissä katsottuna on Timbuktu suuri kasa palloja ja
noppakuutioita. Kadut ovat varsin ahtaita, ja kahden puolen niitä
seisoo matalia taloja, auringon paisteessa kuivatuista tiilistä
rakennettuja, sekä oljista ja kaisloista tehtyjä mökkejä, edelliset
suippomaisia, jälkimmäiset litteitä. Pengerryksillä loikoo
huolettomassa asennossa muutamia kaupunkilaisia, räikeänväriset puvut
yllä, keihäs tai musketti kädessä. Naisia ei tähän aikaan päivästä näe
ensinkään.
-- Sanotaan täkäläisten naisten olevan kauniita, -- virkkoi tohtori. --
Tuolla näkyy kolme moskeata torneineen. Ennen vanhaan niitä oli
hyvinkin monta. Kaupunki on suurissa määrin kadottanut entisen
loistonsa! Kolmion kärjessä kohoaa Sankorin moskea pylväskäytävineen,
joita kannattavat varsin puhdaspiirteiset kaarikot, kauempana
Sidi-Jahian moskea ja muutamia kahden kerroksen taloja. Turhaan etsii
sieltä palatseja tai muistomerkkejä. Sheikki on vain kauppamies, ja
hänen kuninkaallinen asuntonsa on kauppakonttori.
-- Tuollapäin näyttää minusta olevan linnoituksen jäännöksiä, -- sanoi
Kennedy.
-- Niitten hajoittaminen on Fullanien työtä v. 1826. Silloin oli
kaupunki kolmatta osaansa suurempi. Timbuktu on hamasta 11:nesta
vuosisadasta alkaen ollut naapuriensa kateuden esineenä. Sen herroina
ovat olleet vuoroin Tuaregit, Sonraijit, Marokanit, Fullanit. Aikoinaan
se oli suuri sivistyksen keskus. Niinpä oli siellä 16:nella
vuosisadalla muuan kuuluisa oppinut, Ahmed Baba, jonka kirjastossa oli
1600 käsikirjoitusta. Nyttemmin on Timbuktu vain varastopaikkana
Keski-Afrikan kaupalle.
_Victorian_ kulkiessa yli, syntyi kaupungissa jonkun verran liikettä;
lyötiin hätärumpua, mutta tuskin olisi seudun viimeinen oppinut
ennättänyt tarkastaa tätä uutta ilmiötä, sillä erämaan tuuli kiidätti
palloa pitkin virran suuntaa, ja pian oli Timbuktu enää pelkkänä
pikaisena muistona matkalta.
-- Ja nyt, -- lausui tohtori, -- johtakoon taivas meitä, minne hyväksi
näkee.
-- Jospa johtaisi länteen! -- virkkoi Kennedy.
-- Hui hai! -- arveli Joe. -- Jos tästä pitäisi lähteä vaikka
Zanzibariin takaisin samaa tietä tai pyyhkäistä valtameren poikki
hamaan Amerikaan, niin ei se minun hattuani haittais.
-- Pitäisi ensin olla selvillä, onko meissä sellaisen matkan tekijöitä,
Joe.
-- Mikäs meiltä puuttuis?
-- Kaasua, poikaseni. Pallon nousuvoima vähenee huomattavissa määrin!
Sitä täytyy säästellen hoitaa, jotta jaksaisi viedä meitä merenrannalle
asti. Täytyy vähentää pohjalastiakin. Olemme liian raskaita.
-- Jaa-a, sellaista se on, kun ei tee mitään työtä. Loikoa aamusta
iltaan pitkällään; rasvat siinä väkistenkin kasvaa, ja paino paisuu.
Kuinkahan pulleita ja pyöreitä ollaankaan, kun kotia tullaan!
-- Joe puhuu Joen lailla, -- virkkoi Skotlantilainen; -- mutta lopussa
kiitos seisoo. Ties mitä kohtaloita edessämme on! Kaukana on meistä
vielä matkan pää. Missä luulet tulevamme rantaan, Samuel?
-- Sitä on ylen vaikea sanoa, Dick. Me olemme varsin vaihtelevain
tuulten varassa. Onnellisina pitäisin meitä, jos saapuisimme Sierra
Leonen ja Portendickin vaiheille. Siinä on lavea ala, jossa olisi
mahdollista tavata ystäviä.
-- Hauska olisi puristaa heidän kättään. Mutta kuljetaanko nyt
toivottua suuntaa?
-- Ei kovinkaan, Dick, ei kovinkaan. Vilkaisehan kompassiin: me
kuljemme etelään, Nigerin lähteitä kohti.
-- Nythän olis otollinen tilaisuus löytää Nigerin lähteet, ellei toinen
jo olis niiden perille päässyt. Mutta eikös hätätilassa passais löytää
uusia?
-- Ei, Joe. Mutta ole rauhassa; toivoakseni ei meidän tarvitse niin
kauas joutuakaan.
Yön tullen heitti tohtori viimeiset hiekkasäkit maahan. _Victoria_
kohosi. Hormi oli täydessä liekissä, mutta tuskin jaksoi kaasu
kannattaa palloa ylä-ilmoissa. Se oli silloin 110 kilometrin päässä
Timbuktusta etelään. Huomenissa se oli Nigerin varrella, lähellä Debon
järveä.