Kauhea helle. -- Harhanäkyjä. -- Viimeiset vesipisarat. -- Epätoivon
yö. -- Itsemurhan yritys. -- Samum. -- Keidas. -- Jalopeurat.
Ensi työkseen tohtori huomis-aamuna katsoi barometriä: tuskin oli
elohopea-patsas liikahtanutkaan alaspäin.
-- Ei mitään, -- virkkoi hän, -- ei mitään
Hän astui gondolista ja tarkasteli säätä: sama helle, sama kirkkaus,
kaikki yhtä armotonta kuin ennenkin.
-- Pitääkö meidän joutua epätoivoon? -- huudahti hän. Joe ei puhunut
sanaakaan; hän kantoi aiettansa mielessään.
Kennedy nousi makuulta varsin huonovointisena. Hän näkyi olevan
arveluttavan kiihkoisessa tilassa. Jano tuotti hänelle kauheita tuskia.
Turtana oli hänellä kieli ja huulet, niin että hän tuskin kykeni
puhumaan kunnon sanaa.
Vielä oli jäljellä muutama tippa vettä. Kukin tiesi sen, kukin ajatteli
sitä, ja kunkin mieli paloi pullon puoleen, mutta ei kukaan uskaltanut
astua askeltakaan sitä kohti.
Nämä kolme toverusta, nämä kolme ystävystä katselivat toisiansa
jyräillen, eläimellisellä ahneudella, joka varsinkin ilmeni Kennedyssä.
Hänen luja ruumiinsa se ensimmäisenä oli nääntynyt näistä
sietämättömistä kärsimyksistä. Koko vuorokauden hän oli houreissaan.
Hän meni ja tuli, päästellen koleita huutoja ja pureskellen
nyrkkejänsä, valmiina katkaisemaan suonensa, juodakseen omaa vertaan.
-- Voi! -- huusi hän. -- Voi sua, janon maata! Epätoivojen maaksi sinua
pitäisi sanoa!
Ja sitten hän vaipui hervotonna maahan, eikä kuulunut hänen
tulehtuneilta huuliltaan muuta kuin korsahtelevaa hengitystä.
Illemmalla alkoi Joessakin ilmetä mielihoureita. Hänestä näytti tämä
laaja hiekkalakeus suunnattomalta lammelta, jossa vireili kirkas, heleä
vesi; montakin kertaa hän jo syöksi suinpäin tulista maanpintaa kohti,
juodakseen muka, mutta nousi joka kerta suu tomua täynnä.
-- Kirous! -- sanoi hän vimmoissaan. -- Sepä oli suolaista, se vesi.
Fergussonin ja Kennedyn viruessa pitkällään, liikahtamatta, syntyi
hänessä voittamaton himo päästä tyhjentämään vielä jäljellä olevat
vesipisarat pullosta. Ja himo oli miestä lujempi. Hän kulki gondolia
kohti, ryömien polvillaan, voimatta kääntää silmiään pullosta, jossa
tuota verratonta nestettä oli. Hän sieppasi sen vihdoin ja nosti
huulilleen.