Taivaallinen puteli. -- Viikuna-palmut. -- Mammut-puut. -- Sodanpuu. --
Siivekäs valjakko. -- Kahden heimon taistelu. -- Teloitus. --
Jumalainen väliintulo.
Tuuli yltyi ankaraksi ja epäsäännölliseksi. _Victoria_ kulki todellakin
luovimalla, sitä kun heitteli milloin pohjoiseen, milloin etelään. Se
ei kohdannut pysyvää ilmavirtaa.
-- Kiivaasti me kuljemme, mutta emme juuri eteenpäin pääse, -- virkkoi
Kennedy, -- huomaten magnettineulan niin usein muuttavan suuntaa.
-- _Victorian_ nopeus on ainakin 55 km tunnissa. Kumartukaas laidan
yli, niin huomaatte kuinka nopeasti maa pakenee aitamme. Tuo metsä,
katsokaas, näkyy rientävän meitä kohti!
-- Tuossahan jo metsänrinne, -- virkkoi Kennedy.
-- Ja tuossa kylä, -- tokaisi Joe vähän ajan perästä. -- Kyll' ovat
ällistyneen näköisiä neekerit tuolla.
-- Vähemmästäkin, -- vastasi tohtori. -- Franskalaiset, nähtyään ensi
kertaa ilmapalloja, alkoivat ampua niitä, pitäen niitä kummituksina;
sallittakoon siis Sudanin neekerien avata silmänsä selkoseljälleen.
-- Peiakas! -- sanoi Joe, pallon kulkiessa erään kylän kohdalla 30
metriä maanpinnasta. -- Minäpäs otan ja heitäu heille tyhjän putelin.
Jos se tulee ehjänä alas, niin ihan vissiin ne rupeavat kumartamaan ja
pokkuroimaan sitä; jos se menee rikki, niin taikakaluiksi he ottavat
palaset.
Näin sanottuaan hän heitti alas pullon, joka tietysti särkyi tuhansiksi
sirpaleiksi. Neekerit katosivat päistikkaa majoihinsa, huutaen ja
parkuen.
Vähän tuonnempana huudahti Kennedy:
-- Katsokaas tuota kummallista puuta; eri laatua latva ja eri laatua
tyvi.
-- Jaa-a! -- arveli Joe. -- Maa se tääkin: puut kasvaa päällekkäin.
-- Se ei ole muuta kuin viikunapuu, jonka runkoon on joutunut
ruokamultaa. Jonakin kauniina päivänä tuuli kantoi siihen palmupuun
siemenen; se juurtui, ja palmu kasvaa kuin kasvaakin.
-- Kerrassaan sukkela konsti, -- sanoi Joe. -- Ja sen minä vien
mukanani Englantiin. Aatelkaas, kun tuommoisia puita lähtee lykkäämään
Lontoon parkeissa, puhumattakaan siitä, että sillä viisillä saa
hedelmäpuita kaksin verroin; puistot ei levene, vaan nousee, ja se on
varsin edullista pikku viljelijöille.
Tässä tuokiossa täytyi _Victorian_ nousta ylemmäs, päästäkseen metsän
yli, jossa kasvoi 90 m pitkiä puita, satavuotisia banaaneja.
-- Kuinka komeita puita! -- huudahti Dick. -- En tiedä mitään niin
kaunista kuin nuo uljaat metsät. Katsohan, Samuel.
-- Näitten banaanien pituus on todellakin ihmeteltävä, hyvä ystävä,
mutta ei se olisi mitään hämmästyttävää Uuden maan-osan metsissä.
-- Mitenkä? Onko olemassa vielä pitempiäkin puita?
-- On niinkin, niin sanottuja "mammouth trees" (mammut- eli
jättiläispuita). Niinpä on Kaliforniassa löydetty 135 m pitkä cedri. Se
ulottui siis korkeammalle parlamentin tornia Lontoossa ja Egyptin
korkeintakin pyramidia. Tyvi oli 36 m ympäri mitaten ja vuosirenkaat
tiesivät sen eläneen 4000 vuotta.
-- Jopa tuo sitten niin merkillistä, tohtori hyvä! Kun on elänyt
nelisen tuhatta vuotta, niin jo vainenkin siinä ajassa on ennättänyt
venyä.
Mutta tämän keskustelun aikana oli metsä jo jäänyt jäljelle, ja
näkyviin tuli suuri ryhmä majoja, joita seisoi piirissä. Keskellä oli
yksinäinen puu. Joelta pääsi huudahdus:
-- Jos tuokin tuossa on neljätuhatta ajast'aikaa moisia kukkia
kasvatellut, niin en ainakaan minä sitä kiitä enkä kehaise.
Ja hän osoitti tavattoman suurta sykomoripuuta, jonka ympärillä oli
niin suuria kasoja ihmisenluita, että sen runkoa tuskin näkyikään.
Kukat, joista Joe oli puhunut, olivat vasta katkaistuja ihmisenpäitä,
jotka olivat kiinni puun runkoon iskettyjen puukkojen päissä.
-- Ihmissyöjäin sodanpuu! -- virkkoi tohtori. -- Indiaanit irroittavat
päänahan, neekerit koko pään.
-- Mikä missäkin muotina, -- arveli Joe.
Mutta jo katosi puukin verisine päineen näköpiiristä. Kauempana aukeni
toinen näky, yhtä inhottava sekin. Puoleksi kalutuita ruumiita ja
luurankoja loikoi hiekassa; ihmisen jäseniä siellä täällä, ja kaikki
tuo hyenain ja shakaalien laidunmaana.
-- Nuo ovat epäilemättä pahantekijäin ruumiita. Samoin tehdään
Abyssiniassakin: pahantekijät heitetään ulos petojen tapettaviksi ja
raadeltaviksi.
-- Eipä se ole paljoa julmempaa kuin hirttäminenkään, -- virkkoi
Skotlantilainen. -- Saastaisempaa vaan, siinä kaikki.
-- Etelä-Afrikassa -- vastasi tohtori -- tyydytään siihen, että
pahantekijä lukitaan elukoinensa, jopa perheineenkin, omaan majaansa,
se sytytetään, ja kaikki palaa poroksi yht'aikaa. Tämä on julmuutta,
mutta minä olen samaa mieltä kuin Kennedykin, että hirttäminen on yhtä
barbaarista, vaikk'ei niin julmaakaan.
Joen erinomaisen tarkat silmät huomasivat kaukaa parven petolintuja
leijailevan ilmassa.
-- Ne ovat kotkia! -- huudahti Kennedy, katseltuaan kiikarilla, --
komeita lintuja, joitten lento on yhtä nopeata kuin _Victorian_ vauhti.
-- Taivas meitä varjelkoon niitten hyökkäyksiltä! -- lausui tohtori. --
Ne ovat pelottavampia kuin metsän pedot ja villit heimot.
-- Joutavia! -- vastasi metsästäjä. -- Me hajoitamme ne
pyssynlaukauksilla.
-- Soisinpa kernaasti, ystävä hyvä, ett'ei meidän tarvitsisi ryhtyä
sinun ehdottamaasi keinoon. Pallon päällys ei kestäisi ainoatakaan
nokan-iskua niiltä. Kaikeksi onneksi luulen _Victorian_ pikemmin
pelottavan heidät pois kuin vetävän luokseen.
-- Mutta nyt, -- virkkoi Joe, -- nyt iskee mieleeni muuan ajatus, ja
tänään minulla niitä onkin tusinoittain. Jos olisi ottaa kiinni
muutamia noista, valjastaa gondolin eteen ja anna mennä sitten kautta
ilmojen!
-- Ehdotus on tehty vakavassa mielessä, -- vastasi tohtori; -- minun
luullakseni se on vaan hiukan epäkäytännöllinen niin itsepäisiin
eläimiin nähden.
-- Kyllä ne tottuis, -- arveli Joe. -- Ei niitä ohjattaisikaan
kuolaimista, vaan silmälappujen avulla, jotka vähentäisivät niiltä
näön. Kun vetäis kiinni toisen lapun, niin ne lentäis oikeaan tai
vasempaan, ja kun nykäisis kiinni kumpaisetkin, silloin ne pysähtyis.
-- Eiköhän tuuli sentään liene parempi sinun siivekästä valjakkoasi,
Joe! On se paljoa taatumpi, ja sen elatuskin huokeampaa.
-- Olkoon niin, tohtori; mutta oma pää minulla vaan on tässäkin
asiassa.
Oli puolipäivä. Jonkun ajan perästä väheni _Victorian_ vauhti
hiljaiseksi. Maa vieri verkalleen sen alta, ei paennut enää.
Äkkiä kajahti huutoja ja kirkunaa matkustajain korviin. He kumartuivat
laidan yli ja huomasivat avonaisella tantereella varsin hämmästyttävän
näyn.
Kaksi heimoa taisteli keskenään vimmatulla raivolla, ampuen kokonaisia
nuolipilviä toisiansa kohti. Taistelijoissa oli semmoinen into surmata
vihollisiansa minkä vaan ennättivät, ett'eivät he lainkaan huomanneet
_Victorian_ tuloa. Heitä oli noin kolmesataa toistensa kimpussa, ja
mellakka oli hirvittävä. Useammat heistä, haavoitettuina itsekin,
tarpoivat verilätäköissä, -- inhottava näky.
_Victorian_ tultua näkyviin, taistelu taukosi hetkeksi; huuto kasvoi
kahta kauheammaksi; muutamia nuolia lauaistiin gondolia kohti, ja yksi
tuli niin lähelle, että Joe sai sen kädellään kiinni.
-- Ylemmäs! -- huudahti Fergusson silloin, -- ylemmäs niitten kantamaa!
Ei vähintäkään varomattomuutta!
Verilöyly jatkui taas puolella ja toisella; tapparat ja keihäät tekivät
kamalaa työtään. Heti kuin joku oli kaatunut, hakkasi voittaja häneltä
pään poikki, ja naiset, jotka nekin olivat joukossa, kantoivat veriset
päät kasoihin taistelutanteren laidoille, usein taistellen keskenänsä
näistä inhottavista voitonmerkeistä.
-- Hirvittävä näky! -- huusi Kennedy, kauhistuneena sisimpiänsä myöten.
-- Ilkeätä väkeä! -- arveli Joe. -- Mutta sittenkin, pankaas noitten
päälle univormut ja muut muntierit, niin samallaisia ne ois justiin
kuin muukin sotaväki.
-- Minun olisi hirmuinen halu sekaantua taisteluun, -- lausui
metsästäjä, heiluttaen karbiiniansa.
-- Älä millään muotoa! -- vastasi tohtori kiireesti; -- pitäkäämme
huolta vaan siitä, mikä meitä koskee. Tiedätkös sinä, kumpiko puoli
heistä on oikeassa, kumpi väärässä, ryhtyäksesi Sallimuksen tehtäviin?
Parasta on, kun pakenemme pois tästä kamalasta näytelmästä. Jos suuret
sotapäälliköt voisivat katsella taistelutannerta, niinkuin me nyt, niin
kenties veri ja taistelu ei enää olisikaan heille niin kovin mieluista.
Toisella taistelujoukolla oli johtajana muuan jättiläisen kokoinen
mies, voimat kuin Herkuleella. Toisella kädellään hän syöksi keihäänsä
vihollisten sankkaan parveen, ja tappara toisessa hän teki suuria
aukkoja siihen. Äkkiä hän heitti verisen keihäänsä kauaksi ja ryntäsi
haavoitetun vihollisensa kimppuun. Yhdellä ainoalla iskulla hän hakkasi
häneltä käsivarren poikki, sieppasi sen käsiinsä ja alkoi ahmia sitä
suun täydeltä.
-- Senkin peto! -- huudahti Kennedy. -- Nyt ei minua enää mikään
pidätä.
Ja neekeri vaipui maahan, saatuaan luodin otsaansa.
Kauhea hämmästys valtasi nyt tuon kaatuneen jättiläisen johtamat
joukot; tämä yliluonnollinen kuolema hervautti heidät, sytyttäen sitä
vastoin viholliset uuteen intoon. Hetkisen kuluttua oli puolet
taistelevia paennut sotatanterelta.
-- Ylemmäs! -- sanoi tohtori. -- Uusi ilmavirta vienee meidät kauemmas
tästä. En jaksa enää katsella tätä.
Nouseminen ei kumminkaan käynyt niin nopeasti, ett'eivät matkamiehet
vielä olisi ennättäneet nähdä, kuinka voittajaksi jäänyt heimo hyökkäsi
kaatuneitten ja haavoitettujen kimppuun, keskenänsä otellen tästä vielä
lämpimästä saaliista ja sitten ahnaasti hurmien sitä.
_Victoria_ nousi. Hurjan joukon huudot seurasivat sitä vielä muutaman
silmänräpäyksen. Vähitellen se poistui ja katosi etelään. Verinen
tanner katosi näkyvistä.
Maanlaatu oli vaihettelevaista. Useampia virtoja juoksi itään päin. Ne
laskivat kaiketikin Njun järveen tai olivat Gazellien virran lisäjokia,
joista Lejean on antanut huvittavia tietoja.
Yön tullen heitti _Victoria_ ankkurinsa, 27° itäistä pituutta ja 4° 20'
pohjoista leveyttä, kuljettuansa sinä päivänä 280 km.