Niili. -- Vapiseva Vuori. -- Kotimaan muistoja. -- Arabialaisten
kertomuksia. -- Njam-njam. -- Joen älykäs mielipide. -- _Victoria_
luovii. -- Pallomatkoja. -- Rouva Blanchard.
-- Mikä suunta meillä on? -- kysyi Kennedy, nähdessään tohtorin
tarkastelevan kompassia.
-- Pohjoisluode.
-- Peijakas! Eihän se pohjoinen ole, se!
-- Ei olekaan, Dick, ja tuskin me Gondokoroon pääsemmekään, ikävä
kyllä. Mutta olemmehan sentään yhdistäneet idästä ja lännestä tehdyt
löydöt toisiinsa. Ei siis ole syytä valittaa.
_Victoria_ joutui vähitellen yhä kauemmas Niilistä.
-- Vielä viimeinen silmäys, -- lausui tohtori, -- tähän
saavuttamattomaan leveyspiiriin, jonka poikki eivät rohkeimmatkaan
löytöretkeilijät ole milloinkaan päässeet! Täällä ne nyt asuvat nuo
heimot, joitten luona ei kukaan vielä ole käynyt.
-- Siis, -- virkkoi Kennedy, -- meidän löytömme osoittavat todeksi sen,
mitä tiede on edellyttänyt, niinkö?
-- Kerrassaan. Valkoinen Niili, Bar-el-Abiad, lähtee järvestä, suuresta
kuin meri. Siinä sen lähde. Runollisuus täten kyllä joutuu tappiolle.
Ennen vanhaan otaksuttiin kernaasti tämän virtain kuninkaan lähtevän
taivaasta. Vanhat nimittivät sitä okeanoksi (valtamereksi), eikä ollut
sekään ajatus kovin kaukana, että Niilin lähteenä olisi itse aurinko!
Mutta tuosta täytyy kuin täytyykin tinkiä pois yhtä ja toista ja aika
ajoin hyväksyä, mitä tiede opettaa. Kenties ei aina ole maailmassa
oleva oppineita; runoilijoita ei ole milloinkaan puuttuva.
-- Vieläkin näkyy koskia, -- huomautti Joe.
-- Ne ovat Makedon koskia, 3:nella asteella. Aivan oikein! Jospa toki
olisimme päässeet seuraamaan Niilin juoksua vielä moniaan tunnin!
-- Ja tuolla edessä päin näkyy vuoren huippu, -- sanoi metsästäjä.
-- Se on Logwekin vuori, arabialaisten Vapiseva Vuori. Koko tämän
seudun on tutkinut Andrea Debono, joka täällä matkusti Latif Effendin
valenimellä. Koska Niilin läheiset neekeriheimot käyvät alituista
hävityssotaa keskenänsä, niin arvaatte, mitä vaaroja hänellä myötäänsä
oli voitettavina.
Tuuli alkoi kuljettaa _Victoriaa_ luoteista kohti. Välttääksensä
Logwekin vuorta, täytyi sen hakea eteläisempää ilmavirtaa.
-- Hyvät ystävät, -- lausui tohtori seuralaisilleen, -- nyt me
aloitamme varsinaisen kulkumme Afrikan poikki. Tähän saakka olemme
parhaasta päästä seuranneet edeltäjäimme jälkiä. Ja eihän meiltä ole
rohkeutta puuttuva?
-- Ei koskaan! -- huudahtivat Dick ja Joe yht'aikaa.
-- Matkaan siis, ja tulkoon taivas avuksemme!
Kello kymmenen illalla saapuivat matkustajat kuilujen, metsien ja
hajallaan olevain kyläin ylitse Vapisevan Vuoren kohdalle ja sivuttivat
sen loivia rinteitä.
Tänä merkillisenä päivänä, huhtikuun 23:na, olivat he viidessätoista
tunnissa, navakan tuulen kiidättäminä, kulkeneet lähes 600 kilometriä.
Mutta tämän viimeisen osan matkaa he suorittivat painostavissa
tunnelmissa. Täydellinen hiljaisuus vallitsi gondolissa. Löydötkö ne
niin valtasivat tohtorin mielen? Tätä matkaako tuntemattomain seutujen
kautta mietiskelivät toiset? Oli siinä kumpaakin, ja lisäksi muistui
tässä vielä niin elävästi mieleen Englanti ja kaukaiset ystävät. Joe
oli yksinään filosofi, johon ei ikävä pystynyt: hänen mielestänsä oli
ihan luonnollista, ett'ei heillä ollut isänmaata mukanaan siitä
hetkestä kuin se oli heistä jäänyt. Hän kunnioitti kumminkin Samuel
Fergussonin ja Dick Kennedyn äänettömyyttä.
Kello kymmenen illalla kävi _Victoria_ ankkuriin vastapäätä Vapisevaa
Vuorta.[21] Syötiin vahva illallinen ja nukuttiin, yhden aina vuoroonsa
valvoessa.
Huomenissa he heräsivät hilpeällä mielellä. Ilma oli kaunis ja tuuli
edullinen. Joen iloisuuden höystämä aamiainen saattoi heidät kaikki
mitä parhaimmalle tuulelle.
Seutu, jonka kautta he nyt kulkivat, oli alalleen valtavan suuri,
Kuunvuorista Darfurin vuoriin, siis likipitäin yhtä suuri kuin Europpa.
-- Nyt kuljemme kaiketikin siinä osassa maata, jonka otaksutaan olevan
Usogan kuningaskuntaa. Geografit ovat väittäneet, että Keski-Afrikassa
on laaja alanko, suunnaton sisäjärvi. Saadaan nähdä, onko siinä perää.
-- Millä tavoin siihen luuloon on tultu? -- kysyi Kennedy.
-- Arabialaisten tarinain nojalla. Arabialaiset kertoilevat paljon
kukaties liiaksikin. Muutamat matkustajat ovat Kazehissa tai
Suurten järvien seuduilla kohdanneet sisämaasta tuotuja orjia, ja
tiedustelleet heiltä heidän maansa oloja sekä sitten näistä
moninaisista tiedon-annoista kutoneet kokoon arvelunsa. Joka
tapauksessa on niissä jonkun verran perää, niinkuin Niilin lähteitä
koskevista tarinoista näkee.
-- Se on varma se, -- vastasi Kennedy.
-- Näitten tiedon-antojen mukaan on koetettu tehdä karttojakin. Minä
aion matkallani noudattaa yhtä niistä ja tehdä siihen oikaisuja tarpeen
mukaan.
-- Lieneekö koko tämä seutu asuttua? -- kysyi Joe.
-- Epäilemättä, mutta kehnoa on asutus.
-- Jotain sellaista minäkin arvelin.
-- Nämä hajanaiset heimot ovat tunnetut yhteisellä nimellä Njam-Njam,
joka ei ole muuta kuin onomatopojetinen sana; se matkii puremisen
ääntä.
-- Mainiota: njam-njam! -- virkkoi Joe.
-- Joe rukka! Jos sinä olisit välittömänä aiheena tämän sanan
sepustukseen, niin kenties ei asia niin mainiota olisikaan.
-- Kuinka niin?
-- Näitä heimoja pidetään ihmissyöjinä.
-- Ettäkö?
-- Aivan varmaan. Luultiin ensin, että tänpuoleisilla ihmisillä on
häntä, niinkuin nelijalkaisilla, mutta pian huomattiin, että tuohon
erehdykseen oli syynä heidän pukunsa, jona he käyttävät eläinten
vuotia.
-- Sitä pahempi, sillä häntä on mainio konsti, jolla huiskia moskitoja.
-- Mahdollista kyllä; mutta hännät on vietävä satujen alalle, niinkuin
koiranpäätkin, joita matkustaja Brun-Rollet väitti olevan muutamilla
heimoilla, mutta totta on valitettavasti ainakin näitten heimojen
julmuus. Ihmisenlihalle he ovat erittäin ahnaita.
-- Älkööthän vaan kovin himoitko minun personaani.
-- Sepä se! -- virkkoi metsästäjä.
-- Niin justiin, mr Dick! Jos minä joskus joutuisin syötäväksi, kun
eväät ovat ihan viimeisensä veisanneet, niin tapahtukoon se sitten
teidän eduksenne ja tohtorin eduksi. Mutta ruokkia omalla itselläni
noita murjaaneja, -- hyi! Ihan minä kuolisin häpeästä!
-- Hyvä se, uljas Joe! -- virkkoi Kennedy. -- Pidä sanas, jos kohdalle
sattuu.
-- Altis aina, hyvät herrat.
Iltapäivällä peittyi taivas kuumaan usmaan, jota nousi maasta. Tuskin
erotti esineitä alhaalla. Peljäten samalla, että pallo saattaisi
tärähtää johonkin aavistamattomaan vuoren huippuun, päätti tohtori
pysähtyä.
Yö kului ilman muuta, vaikka tässä synkässä pimeydessä täytyikin olla
kahta vertaa valppaampi kuin muulloin.
Seuraavana aamuna puhalsi passaadi- eli monsuni-tuuli erittäin rajusti.
Se temmelsi pallon alimmaisissa poimuissa, kovasti pieksäen sitä
jatkosta, jonka kautta ohennusputket kulkivat. Täytyi sitoa niitä
lujemmalle, ja sen toimen suoritti Joe varsin vikkelästi, samalla
tarkastaen pallon alasuuta ja huomaten sen aivan ilmanpitäväksi.
-- Se on meille erinomaisen tärkeä seikka, -- sanoi tohtori. --
Ensinnäkin meiltä ei mene kallista kaasua hukkaan; toiseksi emme jätä
peräämme tulen-arkaa jälkeä, joka lopulti saattaisi syttyäkin.
-- Siitäpä tulisi kovat kolttoset matkamiehille, -- arveli Joe.
-- Ja silloin suin päin maahan, niinkö? -- kysäisi Dick.
-- Ei sentään niin. Kaasu palaisi verkalleen, ja me
laskeutuisimme vähitellen. Samallainen seikka sattui franskalaiselle
ilmassa-purjehtijalle, madame Blanchardille. Heitellen ilotulia ilmaan,
hän tuli sytyttäneeksi pallonsa, mutta hän ei heti syössyt alas ja
olisi kaiketi jäänyt henkiinkin, ellei gondoli olisi iskenyt
savupiippuun ja heittänyt häntä maahan.
-- Toivotaan, ett'ei sellaista meille satu, -- lausui metsästäjä. --
Tähän saakka ei tämä matka minun mielestäni ole ollut yhtään
vaarallista, enkä minä ymmärrä, mikä meitä estäisi pääsemästä matkamme
perillekin.
-- En minäkään, ystävä hyvä. Tapaturmiin on sitä paitsi aina ollut
syynä purjehtijain varomattomuus tai vaillinaiset laitokset. Useammasta
tuhannesta ilmassa-purjehduksesta ei ole kahtakymmentäkään tapaturmaa,
joista kuolema olisi ollut seurauksena. Yleensä on maahan laskeuminen
ja nouseminen pahimman vaaran alaista. Ja siksipä meidän täytyy
sellaisissa tapauksissa olla peräti varovaisia.
-- Nyt olisi murkinan aika, -- virkkoi Joe; -- meidän täytynee tyytyä
säilykelihaan ja kahviin, kunnes mr Kennedy hankkii meille tuoreempaa
muonaa.