Kuunvuoret. -- Vehreä valtameri.
Maanantai-aamuna kello kuuden paikoilla aurinko kohosi taivaanrannasta.
Pilvet hajosivat, ja raitis tuuli valpastutti ensimmäisiä aamun
välkähtelyjä.
Raikastuoksuinen maa tuli jälleen näkyviin. Pallo, pyöriskeltyään
vastakkaisten ilmavirtain käsissä paikoillansa, ei ollut paljoakaan
poikennut suunnastansa. Tohtori jätti kaasun tiheytymään ja laskeutui
hiljalleen alas, pyrkien pohjoisemmas kulkevaan ilmavirtaan. Kauan hän
haeskeli turhaan; tuuli kuljetti häntä länttä kohti, kunnes näkyviin
tulivat kuuluisat Kuunvuoret, jotka puoliympyränä reunailevat
Tanganajika järven päätä. Niitten seljänne, melkein kauttaaltaan yhtä
korkea, siinsi sinisenä taivaanrannassa kuin mikä linnan muuri. Ja sen
muurin ylitse eivät Keski-Afrikan tutkijat olleet päässeet. Muutamilla
yksityisillä kukkuloilla kuulsi ikuinen lumi.
-- Nyt, -- sanoi tohtori, -- nyt ollaan tutkimattomassa seudussa.
Kapteeni Barke tunkeusi kyllä kauas länttä kohti, pääsemättä
kumminkaan näille kuuluisille vuorille saakka; hän kielsi koko niitten
olemassa-olonkin, väittäen niitten olevan vain Speken mielikuvituksen
luomaa. Meillä, hyvät ystävät, ei saata enää olla siitä asiasta
epäilystä.
-- Kuljemmeko me niitten ylitse? -- kysyi Kennedy.
-- Emme, jos Jumala suo. Toivon kohtaavani sellaisen tuulen, joka vie
minut suoraan päiväntasaajaa kohti. Tarpeen tullen jään odottamaankin,
ja _Victoria_ saa tehdä laivan lailla: käydä ankkuriin vastatuulessa.
Pianpa tohtorin ennustukset toteutuivatkin. Koeteltuaan eri korkeuksia,
läksi _Victoria_ kohtalaisella nopeudella kulkemaan koilliseen.
-- Nyt on meillä hyvä suunta, -- sanoi tohtori, tarkastellen
kompassiansa; -- me kuljemme, tuskin kuuttakymmentäkään metriä
korkealla. Kaikki asianhaarat ovat edulliset uuden seudun tutkimiselle.
Kapteeni Speke, lähtiessään etsimään Ukereuen järveä, kulki idemmäs,
suorassa viivassa Kazehista.
-- Kuljemmeko kauankin tätä suuntaa? -- kysyi Kennedy.
-- Kenties. Meillähän on tarkoituksena päästä Niilin lähteitten
seutuun, ja matkaa on toistatuhatta kilometriä siihen äärimmäiseen
kohtaan, jonne pohjoisesta päin tulleet tutkijat ovat tunkeuneet.
-- Eikös ensinkään käydä maissa, -- kysäisi Joe, -- jotta sais edes
jalkojansa oikaista?
-- Kyllä. Pitäähän meidän sitä paitsi säästää eväitä, ja matkan
varrella saat sinä, uljas Dick, hankkia meille tuoretta lihaa.
-- Milloin vaan suvaitset, rakas ystävä.
-- Vettä pitää meidän niinikään saada lisää. Ties, jos tässä vielä
jouduttanee vedettömiin maihin. Ei varassa vaaraa.
Puolenpäivän aikaan oli _Victorian_ asema 29° 15' itäistä pituutta ja
3° 15' eteläistä leveyttä.
Ne heimot, joita asuu päiväntasaajan tienoissa, näyttävät olevan hiukan
sivistyneempiä. Heillä on hallitsijoina itsevaltiaita, joitten
despotismi on rajaton. Tiheimmässä näitä heimoja asuu Karagwahin
maakunnassa.
Päätettiin laskeutua maahan missä ensinnä sopiva tilaisuus ilmaantuu.
Pysäys oli kestävä jonkun aikaa, sillä pallokin oli huolellisesti
tarkastettava. Hormin liekki vähennettiin. Ankkurit heitettiin ulos, ja
pian ne alkoivat vetää pitkin suunnattoman prerian korkeata heinikkoa.
Ylhäältä katsottuna tuo preria näytti nurmikolta, mutta ruoho tässä
nurmikossa oli kolmatta metriä pitkää.
_Victoria_ liihoitteli jättiläismäisenä perhosena näitten ruohojen yli,
niitä taivuttamatta. Estettä ei missään. Se oli yhtä ainoata vehreätä,
tyrskytöntä valtamerta, tuo ruohikko.
-- Kyllä me saamme tällä tapaa kulkea kauan aikaa, -- virkkoi Kennedy;
-- ei yhtään puuta, mihin tarttua kiinni. Taitaa jäädä metsälle
menemättä.
-- Maltahan toki, rakas ystävä. Et sinä kumminkaan osaisi metsästellä
tuossa, missä ruoho on pitempi sinua itseäsi. Kyllä meille vielä sopiva
paikka löytyy.
Todellakin ihanata kulkua, oikeata purjehdusta tällä merellä, niin
vehreällä, melkein läpikuultavalla, jossa tuuli synnytti vienoja
väreitä. Gondoli oli nimensä mukainen: se näytti halkovan laineita; se
vaan erotusta, että mitä loistavimman värisiä lintuja tuon tuostakin
pyrähteli kirkuen lentoon korkeasta ruohikosta; ankkurit ne upposivat
tähän kukkajärveen, jättäen kuni alus jälkeensä vanaveden, joka pian
täytti vakonsa jälleen.
Äkkiä tuntui pallossa ankara nykäys. Ankkuri oli kaiketi käynyt kiinni
jonkin kätkössä olleen kallion halkeamaan.
-- Kiin'ollaan! -- virkkoi Joe.
-- Niin ollaan! Heitä portaat, -- käski metsästäjä. Tuskin oli nämä
sanat lausuttu, kun kimeä kiljaus kajahti ilmassa. Se sai aikaan
seuraavia katkonnaisia huudahteluja matkustajain keskuudessa.
-- Mitäs tämä on?
-- Omituinen ääni!
-- Maltas! Mehän kuljemme eteenpäin!
-- Ankkuri helti!
-- Ei hellinnyt; -- vastasi Joe, vetäen köydestä, -- lujassa istuu!
-- Sitten kulkee kallio mukana.
Ruoho näkyi liikahtavan laajalta alalta, ja kohta sen jälkeen kohosi
siitä näkyviin joku pitkä, kiertelevä esine.
-- Käärme! -- huudahti Joe.
-- Käärme! -- toisti Kennedy, siepaten karbiininsa.
-- Ei olekaan! -- virkkoi tohtori. -- Se on norsun kärsä
-- Norsuko, Samuel!
Ja samassa Kennedy tähtäsi.
-- Älähän vielä Dick, älähän vielä.
-- Norsu hinaa meitä, totta tosiaankin!
-- Ja oikeata suuntaa, Joe, oikeata suuntaa.
Norsu juoksi jotenkin kiivasta vauhtia. Se saapui pian avonaiselle
paikalle, jossa se tuli kokonaan näkyviin. Mahtavasta koosta huomasi
tohtori sen urosnorsuksi erinomaista rotua. Sillä oli kaksi vaaleata,
kauniisti kaareutuvaa torahammasta, kumpikin lähes 2,5 m pitkä.
Ankkurin haarat olivat lujasti tarttuneet niitten väliin.
Turhaan koetteli eläin kärsällänsä irtaantua nuorasta, joka kiinnitti
sitä gondoliin.
-- Eteenpäin! Ann' soittaa! -- huusi Joe riemuissansa, kiihoitellen,
minkä suinkin osasi, tätä kummallista kuljettajaa. -- Kas tässä taas
uudensorttinen reissutapa. Viis nyt enää hevosista! Norsu se olla
pitää.
-- Mutta minnekäs se meidät vie? -- kysäisi Kennedy, käännellen
pyssyänsä, joka poltti hänen hyppysiään.
-- Sinne se vie, minne tahdomme päästäkin, rakas Dick. Vielä hiukan
malttia!
-- Whiggamore! Whiggamore! niinkuin talonpojat Skotlannissa sanovat, --
huusi ihastunut Joe. -- Eteenpäin! Ann' pyyhkäisee!
Norsu alkoi nelistää kiivaasti, heitellen kärsäänsä puoleen ja toiseen
ja loikatessaan nykien palloa ankarasti. Tohtori seisoi kirves kädessä,
valmiina hakkaamaan köyden poikki, milloin tarvis vaatii.
-- Mutta, -- virkkoi hän, -- ankkurista emme luova, ennenkuin
viimeisessä hädässä.
Tätä menoa kesti lähes puolentoista tuntia. Eläin ei näkynyt väsyvän
ensinkään. Nämä merkilliset paksunahkaiset saattavat katkaista aimo
taipaleita, joutuen yhdessä ainoassa päivässä tavattoman pitkäin
matkain päähän, niinkuin valaskalatkin, joitten kaltaisia ne ovatkin
sekä koon että nopeuden puolesta.
-- Ihanhan, -- virkkoi Joe, -- ihanhan tämä on, niinkuin olis keihäs
isketty valaskalan niskaan, ja meidän käy justiin kuin valaanpyytäjäin.
Mutta maaperä muuttui, ja silloin täytyi tohtorinkin saada kulkutapa
toisellaiseksi.
Tiheä kamaldori-metsä näkyi neljän viiden kilometrin päässä pohjoiseen.
Siellä täytyy pallon päästä kuljettajastaan.
Kennedyn toimeksi annettiin pysäyttää norsu. Hän ojensi karbiininsa,
mutta ampuma-asema oli epäedullinen. Ensimmäinen, päähän tähdätty luoti
litistyi; norsu ei ollut siitä millänsäkään; pamaus pani sen vaan
jouduttamaan juoksuansa, jonka nopeus oli nyt kuin nelistävän hevosen.
-- Pakana! -- ärjäisi Kennedy.
-- Silläpä on kova pää! -- arveli Joe.
-- Koetetaanpa suippoluodeilla hartiain väliin, -- virkkoi Dick,
huolellisesti ladaten karbiininsa ja lauaisten.
Eläin päästi kauhean huudon, mutta riensi edelleen.
-- Jahkas minä, -- lausui Joe, siepaten pyssyn hänkin, -- jahkas minä
tulen avuksi; ei tästä leikistä muutoin loppua tule.
Kaksi luotia kävi eläimen kylkeen.
Norsu pysähtyi, kohotti kärsänsä ja läksi sitten voimainsa takaa
juoksemaan metsää kohti, suurta päätään heitellen ja veren virratessa
haavoista.
-- Jatketaanpa tulta, mr Dick.
-- Ja yhtämittaista, -- liitti tohtori; -- ei ole enää kuin puolisataa
metriä metsään.
Kymmenen laukausta kajahti vielä. Norsu teki huiman hyppäyksen; gondoli
ja pallo rasahtivat kamalasti ... olisi luullut, että kaikki tyyni
repesi rikki; täräyksessä kirposi kirveskin tohtorin kädestä ja putosi
maahan.
Tila alkoi käydä kamalaksi. Lujasti kiinnitettyä ankkurin köyttä oli
mahdoton päästää auki, eivätkä siihen pystyneet matkamiesten
puukotkaan. Metsä tuli yhä lähemmäs, kunnes eläin sattui nostamaan
päänsä ja sai samassa luodin silmäänsä. Se pysähtyi, horjahti, polvet
notkahtivat, ja kylki kääntyi metsästäjää kohti.
-- Nyt luoti sydämeen, -- sanoi hän, ladaten pyssyänsä viimeistä
kertaa.
Norsu päästi surkean kuolinhuudon, nousi hetkiseksi pystyyn, kärsäänsä
heiluttaen ja kaatui sitten koko painollaan toisen torahampaansa
päälle, joka katkesi. Norsu oli kuollut.
-- Hammas katkesi! -- huudahti Kennedy. -- Englannissa olisi siitä
maksettu 35 guineaa sadalta naulalta (noin 20 mk kilolta).
-- Ettäkö? -- virkkoi Joe, laskeuten köyttä myöten maahan.
-- Turhia huolia, rakas Dick! -- lausui tohtori. -- Emmehän toki
tulleet tänne norsunluun kauppiaina! Vai rikastuaksemmeko tänne
läksimme?
Joe tarkasti ankkuria. Se oli lujasti kiinni ehjässä hampaassa. Samuel
ja Dick laskeutuivat hekin maahan; pallo, kaasua puolillaan, leijui
kaatuneen eläimen yläpuolella.
-- Kaunis eläin! -- huudahti Kennedy. -- Kyllä on kokoa! En moista ole
koskaan Indiassakaan nähnyt.
-- Eikä kummakaan, hyvä ystävä. Keski-Afrikan norsut ovat kaikkein
kauniimmat. Anderssonit ja Cummingit ovat niin paljon pyydystäneet
niitä Kapmaan seuduissa, että ne siirtyvät nyt päiväntasaajaa kohti. Me
saamme niitä vielä useinkin nähdä suurissa laumoissa.
-- Mutta kunnes se tapahtuu, -- virkkoi Joe, -- niin eihöhän meidän
passaisi maistaa tätä? Minä otan laittaakseni mehukkaan aterian, jonka
tämä tässä saa pistouvata. Mr Kennedy menee metsästämään tunniksi tai
pariksi. Tohtori tarkastaa _Victorian_, ja sill'aikaa minä kokitan.
-- Hyvin harkittu, -- vastasi tohtori. -- Tee niin.
-- Ja minä, -- sanoi metsästäjä, -- otan kahden tunnin loman, jonka Joe
on suvainnut myöntää minulle.
-- Lähde vaan, ystävä hyvä, mutta muista olla varovainen. Älä mene
liian kauas.
-- Ole huoleti.
Ja Dick läksi pyssy olalla metsään.
Joe ryhtyi toimiin. Hän kaivoi maahan runsaan puolen metrin syvyisen
haudan ja täytti sen kuivilla oksilla, joita oli maassa, norsujen
raivaamissa aukoissa, missä norsujen jälkiä näki useissa kohdin.
Täytetyn kuopan päälle hän laittoi vielä yhtä korkean rovion ja pisti
sen tuleen.
Sitten hän astui norsun luokse, joka oli korkeintaan parinkymmenen
metrin päässä metsänlaidasta, irroitti vikkelästi kärsän, joka oli yli
puolen metriä paksu juuresta, valitsi siitä herkullisimmat palat ja
liitti niihin vielä hohkaisen sorkan. Nämä ovat todellakin parhaita
paloja norsussa, samoin kuin bisonissa kyttyrä, karhussa kämmen tai
metsäsiassa pää.
Kun rovio oli palanut sekä pinnalta että kuopan pohjaa myöten, raivasi
hän tuhat ja hiilet pois, jolloin siinä oli varsin kova kuumuus. Sitten
hän kääräisi lihapalat raikkaasti tuoksuaviin lehtiin, pani ne haudan
pohjalle ja peitti kuumalla tuhalla. Lopuksi hän laittoi uuden rovion
tämän päälle, ja kun se oli palanut loppuun, oli liha kypsää.
Senjälkeen hän nosti lihat haudasta, asetti herkulliset palaset
vehreille lehdille ja kattoi päivällispöydän ihanalle nurmikolle, kävi
gondolista korppuja, viinaa, kahvia ja ammensi raitista ja kirkasta
vettä läheisestä purosta.
Mieluista oli katsella tätä ateriaa, mutta, arveli Joe, olematta silti
sen ylpeämpi, vielä mieluisampi sitä on syödä.
-- Hauska matka kerrassaan: ei siinä väsy, eikä siinä ole vaaroja, --
puheli hän. -- Ateriat aikoinaan! Vuode aina valmiina! Vielä vai tässä
mitä muuta? Ja tuo mr Kennedy kun ei olis tahtonut tulla mukaan
ensinkään!
Tohtori Fergusson puolestaan tarkasti pallonsa mitä huolellisimmin. Se
ei näkynyt saaneen mitään vammaa myrskyssä. Tafta ja gummi olivat
säilyneet merkillisen hyvin. Ottaen lukuun maan korkeuden ja pallon
nousuvoiman, tohtori huomasi mielihyväkseen, että kaasumäärä oli
pysynyt entisellään; päällys oli ilmanpitävä, kuten ennenkin.
Vasta viisi päivää sitten olivat matkamiehet lähteneet Zanzibarista;
pemmikani oli vielä koskematta; korppuja ja lihasäilykkeitä oli vielä
pitkäksi aikaa; ei tarvinnut uudistaa kuin vesivarastot.
Putket olivat hyvässä kunnossa; gumminivelten avulla ne taipuivat,
vaikka palloa olisi käännellyt mihin suuntaan hyvänsä.
Tarkastuksen päätettyänsä rupesi tohtori järjestämään muistiinpanojaan.
Hän teki varsin onnistuneen piirroksen tästä seudusta: avara preria
perällä, kamaldori-metsä edessä ja pallo suunnattoman norsun kohdalla
ilmassa.
Kahden tunnin perästä Kennedy palasi, tuoden tullessaan vyöllisen
lihavia peltopyitä ja oryksin takakoiven. (Oryksit ovat erästä
kaurislajia, joka kuuluu ketterimpiin antilopeihin). Joe otti
pitääkseen huolta tästä muonavaraston lisäyksestä.
-- Pöytä on katettu! -- julisti hän niin heleällä äänellä kuin suinkin
osasi.
Ja matkustajat istahtivat vehreälle nurmikolle. Norsun sorkka ja kärsä
saivat ylistyksiä osakseen. Juotiin Englannin onneksi, niinkuin tapa
on, ja tämä ihana seutu sai nyt ensi kertaa tuta hienojen havannain
tuoksua.
Kennedy söi ja joi neljän miehen verot ja haasteli lakkaamatta. Hän oli
hurmaunut ja esitti täyttä totta ystävällensä tohtorille, että
asetuttaisiin asumaan tähän metsään, rakennettaisiin siihen lehdistä
maja ja pantaisiin pohja ja perustus afrikalaisten Robinsonien
dynastialle.
Ehdotus jäi huomioon ottamatta, vaikka Joe tarjoutuikin suorittamaan
siinä Perjantain osan.
Seutu näytti niin rauhalliselta ja asumattomalta, että tohtori päätti
olla yötä maassa. Joe rakensi ympärille nuotiopiirin, mikä on
välttämätön varokeino petoja vastaan. Ympärillä hiiviskelikin hyenoita,
kuguareja ja shakaleja, norsunlihan hajua vainuten. Kennedyn piti
useampia kertoja lauaista karbiininsa liian rohkeita kuokkavieraita
kohti, mutta yö kului sen suuremmitta kohtauksitta.