Karagwah. -- Ukereuen järvi. -- Yötä saaressa. -- Päiväntasaaja. --
Järven poikki. -- Vesiputoukset. -- Maisema. -- Niilin lähteet. --
Bengan saari -- Andrea Debonon kirjoitus. -- Englannin lippu.
Huomenissa kello viideltä ruvettiin jälleen hankkiutumaan matkalle. Joe
oli kaikeksi onneksi löytänyt kirveen ja katkaisi sillä norsulta
hampaat. _Victoria_ päästettiin irti ja läksi viemään matkamiehiä
koillista kohti 33 kilometrin nopeudella.
Tohtori oli edellisenä iltana huolellisesti laskenut pallon aseman
tähtien korkeuden mukaan. He olivat nyt 2° 40' päiväntasaajan
alapuolella, s.o. 160 maantieteellisen peninkulman (= 300 km) päässä
siitä. Kuljettiin useampain kyläin ylitse, välittämättä huudoista ja
kirkumisista, joita _Victoria_ väestössä herätti. Vihdoin, Tengan
tienoilla, kohdattiin ensimmäiset haarat Karagwahin vuoriseljännettä,
jotka Fergussonin mielipiteen mukaan lähtevät Kuunvuorista. Vanha
tarina, joka tietää Niilin lähteiden olevan näissä vuorissa, oli
suunnilleen oikeassa, koskapa ne koskettavat Ukereuen järveä, jota on
otaksuttu Niilin lähtökohdaksi.
Kuljettuansa yli Kafuro nimisen laajan alueen, jossa oleskelee
sikäläisiä kauppamiehiä suurissa määrin, huomasi tohtori vihdoin
taivaanrannassa tuon niin paljon etsiskellyn järven, johon kapteeni
Speke oli saapunut 3:na elokuuta 1858.
Samuel Fergusson tunsi liikutusta: olihan hän saapumaisillansa yhteen
matkansa tärkeimmistä kohdista. Silmä yhä kiikarissa, hän ei jättänyt
tarkastamatta ainoatakaan kohtaa tässä mystillisessä seudussa. Ja
tällaista hän siinä huomasi:
Maaperä hänen alapuolellansa kauttaaltansa kuihdutettua; muutamia
alankoja vain viljelyksessä. Maanlaatu, jossa oli keskikorkuisia mäkiä,
kävi järveä kohti yhä tasaisemmaksi; riisipeltojen sijaan alkoi tulla
ohravainioita. Siellä kasvoi ratamoja, joista valmistetaan seudun
viiniä, ja "mvani" nimisiä metsäkasveja, joitten hedelmiä käytetään
kahvin verosta. Puolensataa pyöreätä mökkiä, kukkivine olkikattoineen,
-- siinä Karagwahin pääkaupunki.
Selvään näkyi hämmästyneitä ihmisiä, kaunista rotua, tummankeltaisia
iholtaan. Tavattoman lihavia naisia liikkui vainioilla, ja tohtori
hämmästytti kumppaleitaan kertomalla, että tähän lihavuuteen, jota
pidetään suuressa arvossa, on syynä pakollinen piimän nauttiminen.
Puolenpäivän aikana oli _Victorian_ asema 1° 45' eteläistä leveyttä.
Tunnin perästä pallo oli saapunut järven kohdalle.
Kapteeni Speke oli antanut tälle järvelle nimeksi Njanza Victoria.[19]
Tällä kohtaa sen leveys oli 150 km. Sen eteläpäässä oli kapteeni
löytänyt joukon saaria, jotka hän nimitti Bengalin arkipelagiksi. Hän
jatkoi tutkimuksiansa hamaan Muanzaan, järven itärannalla, jossa
sikäläinen sulttani osoitti hänelle ystävällisyyttä. Hän otti tästä
osasta järveä kolmiomittaukset, mutta kosk'ei hänellä ollut
käytettävänänsä venhettä, ei hän päässyt kulkemaan järven yli eikä
käymään Ukereuen suurella saarella. Tämä saari, jossa hallitsee kolme
sulttania, on tiheästi asuttu. Matalan veden aikana se muodostaa vain
niemimaan.
_Victoria_ saapui tälle järvelle paljoa pohjoisemmassa, tohtorin
suureksi mielipahaksi, hänen kun oli mielensä tehnyt saada määrätyksi
järven sisemmätkin rajapiirteet. Rannat, joissa kasvaa okaista
viidakkoa ja tiheätä rikeikköä, peittyivät sanan täydessä merkityksessä
suunnattomain ja tiheäin moskitoparvien ruskean harson taakse. Seutu
näytti asumattomalta ja mahdottomaltakin asua. Virtahepoja loikoi
laumottain kaislistoissa tai sukelteli järven kuultavaan veteen. Länttä
kohti aukeni järveä laaja selkä; sitä olisi sopinut sanoa mereksi.
Järven vastakkaiset rannat ovat niin kaukana toisistaan, että
kulkuyhdistys niitten välillä käy vaikeaksi; sitä paitsi raivoaa näissä
korkeissa ja laajoissa vesistöissä usein ankaria myrskyjä.
Tohtorin oli vaikea ohjata pallon kulkua. Hän pelkäsi joutuvansa liian
kauas itään, mutta kaikeksi onneksi alkoi ilmavirta viedä häntä
pohjoista kohti, ja niinpä _Victoria_ kello kuusi illalla saapui erään
pienen, aution saaren kohdalle, 0° 30' leveyttä ja 32° 51' pituutta,
neljänkymmenen kilometrin päässä rannasta.
Matkustajain sopi nyt tarttua ankkurillaan kiinni puuhun, ja kun
illemmalla tuulikin tyyntyi, olivat he levollisesti yhdessä kohdin.
Maahan laskeumista ei ollut ajatteleminenkaan, sillä täällä, niinkuin
Njanzankin rannoilla, suunnattomat parvet moskitoja peittivät maan
paksuna pilvenä. Joe, joka oli pistäytynyt puussa, palasi gondoliin
täynnä moskitojen puremia, mutta siitä hän ei ollut millänsäkään. Sehän
on, arveli hän, moskitojen puolesta vallan luonnollista.
Tohtori ei kumminkaan ollut niin suuri optimisti, vaan laski köyttä
niin pitkältä kuin laatuun kävi, päästäkseen näistä armottomista
itikoista, joitten ilkeä surina alkoi jo kuulua yhä lähempänä.
Tohtorin laskujen mukaan oli järven korkeus meren pinnasta sellainen
kuin kapteeni Speke oli ilmoittanut, nimittäin 1100 metriä.
-- Kas nyt sitä ollaan saaressakin, -- virkkoi Joe, raapien itseänsä
armottomasti.
-- Pian sen käväisisi ylt'ympärikin, -- arveli metsästäjä, -- mutta
eihän siinä, paitsi noita armaita kämäräisiä, näy yhtään elävää
olentoa.
-- Nämä saaret, -- puhui tohtori, -- joita järvessä on niin viljalti,
eivät oikeastaan ole muuta kuin pohjaan vajonneitten mäkien huippuja.
Hyvä toki, että juuri saaressa saimme yösijan, sillä järven rannoilla
asuu julmia heimoja. Pankaa maata te, koskapa taivas lupaa meille
rauhallista yötä.
-- Etkös sinä aio tehdä samoin, Samuel?
-- En; en saisi unta silmääni. Ajatukset ajavat unen pois. Huomenna,
hyvät ystävät, jos tuuli on myötäinen, kuljemme suoraan pohjoista kohti
ja löydämme kenties Niilin lähteet, saamme selville tuon upiumpean
salaisuuden. Näin lähellä tuon suuren virran lähteitä on minun mahdoton
nukkua.
Kennedy ja Joe, joille tieteelliset tutkimukset eivät niin suurta
huolta tuottaneet, nukkuivat piankin sikeään uneen, tohtorin
suojeluksen alla.
Keskiviikkona, huhtikuun 23:na, _Victoria_ nosti ankkurinsa. Taivas oli
harmaissaan. Yö ei hevin mielinyt hellitä järven vesiltä, jotka oli
kiedottu sakeaan usmaan. Vihdoin kumminkin raikas tuuli puhalsi pois
tämän harson. Heiluttuaan ensin kotvan aikaa puoleen ja toiseen, läksi
_Victoria_ vihdoin kulkemaan suoraan pohjoista kohti.
Tohtori Fergusson taputti riemuissaan käsiänsä.
-- Hyvällä ollaan tiellä! -- huudahti hän. -- Tänään saamme nähdä
Niilin, tänään tai emme milloinkaan! Hyvät ystävät! Nyt kuljetaan
päiväntasaajan poikki. Nyt siirrytään meidän pallopuoliskoon.
-- Ohoh! -- virkkoi Joe. -- Ihanko se päiväntasaaja on justiin tässä?
-- Juuri tässä, poikaseni.
-- Siinä tapauksessa, älkää pahaksi panko, pitäisi minun mielestäni
vähän niinkuin huiskauttaa.
-- Olkoon menneeksi lasi groggia! -- vastasi tohtori nauraen. -- Sinun
tapasi oppia kosmografiaa ei ole hulluimpia.
Ja tällä tapaa vietettiin _Victoriassa_ linjan yli kulkua.
Pallo joutui joutumistaan eteenpäin. Lännessä näkyi matala ja
tasaisenläntä rannikko; perällä kohosivat Ugandan ja Usogan ylängöt.
Tuulen nopeus nousi hyvin korkealle: kuudettakymmentä kilometriä
tunnissa.
Njanzalla pauhasivat vaahtopäiset aallot. Muutamista suvantojen
mainingeista päättäen oli järvi varmaankin sangen syvä.
-- Tämä järvi -- sanoi tohtori -- on korkean asemansa kautta
nähtävästikin Itä-Afrikan jokien luonnollinen vesisäiliö. Taivas korvaa
sille sateessa sen, minkä se menettää jo'issa tapahtuvan haihtumisen
kautta. Minä pidän varmana, että tässä juuri on Niilin lähde.
-- Pianhan se saadaan nähdä, -- virkkoi Kennedy.
Kello yhdeksän tienoissa alkoi läntinen ranta lähetä. Se näytti
asumattomalta ja metsäiseltä. Tuuli kääntyi hiukan itään, ja silloin
tuli toinenkin ranta näkyviin. Se kaartelihe, kunnes vihdoin päättyi
tylsään kulmaan, asemana 2° 40' pohjoista leveyttä. Korkeat vuoret
kohottelivat alastomia huippujansa tällä rannalla Njanza järveä, mutta
niitten välillä muodostui syvä ja avara aukko, johon vedet kuohuillen
purkautuivat.
Yhä pitäen huolta pallonsa kulusta, tohtori tarkasteli seutua ahnain
silmin.
-- Katsokaas! -- huudahti hän. -- Katsokaas, hyvät ystävät!
Arabialaisten kertomukset olivat sittenkin tosia. Ne ovat puhuneet
joesta, jota myöten Ukereuen järvi purkaa vetensä pohjoiseen, ja tämä
joki on olemassa, ja me seuraamme sitä, ja sen juoksu on yhtä nopeata
kuin meidän kulkummekin! Ja tuo vesipisara, joka tuossa jalkaimme alla
kiitää, yhtyy varmaan välimeren aaltoihin! Tämä on Niili!
-- Niili se on! -- toisti Kennedy, Fergussonin innostuksen valtaamana.
-- Eläköön Niili! -- huudahti Joe, joka mielissään ollessaan oli valmis
huutamaan eläköötä mille hyvänsä.
Suunnattomat kalliot ympäröivät siellä täällä tämän salaperäisen virran
uomaa. Vesi vaahtoili; tuon tuostakin muodostui vuolaita paikkoja ja
koskia, jotka vahvistivat tohtorin otaksumisia. Ympäröiviltä vuorilta
syöksyi monilukuisia virtoja, vaahtoellen juoksussaan; silmä olisi pian
lukenut niitä satasen. Maasta pulppuili yksinäisiä suonia, ne juoksivat
ristiin rastiin, yhtyivät, kilpailivat nopeudessa ja vihdoin kaikki
valuivat tähän alkavaan jokeen, joka pian muodostui virraksi,
suljettuaan ne kaikki syliinsä.
-- Niili se on kuin onkin, -- puheli tohtori varmuudella. -- Sen nimen,
niinkuin sen juoksunkin alkuperä, on innostuttanut tiedemiehiä. Sitä on
johdettu kreikan- ja koptin- ja sanskritinkielestä.[20] Mutta vähät
siitä, koskapa sen on vihdoinkin täytynyt ilmi saattaa lähteittensä
salaisuudet.
-- Mutta, -- sanoi metsästäjä, -- mistäs sen tietää, että tämä ja
pohjoisesta tulleitten tutkijain löytämä virta on sama?
-- Siitä saamme, -- vastasi tohtori, -- aivan varmat, vastustamattomat,
kieltämättömät todistukset, jos vaan tuuli on tunninkaan ajan vielä
myötäinen.
Vuoret alkoivat hälvetä, ja näkyviin tuli monilukuisia kyliä, sesami-,
durrah- ja sokeriruoko-vainioita. Asukkaat näillä seuduin näyttivät
kiihkoisilta, äreiltä; heissä vallitsi enemmän viha kuin taikausko;
pallolla kulkijoissa he vainusivat pikemmin muukalaisia kuin jumalia.
Heidän mielestänsä ken Niilin lähteelle saapuu, se aikoo heiltä jotain
varastaa. _Victorian_ täytyi pysytellä musketin kantaman ulkopuolella.
-- Tässä käy maahanlasku vaikeaksi, -- virkkoi Skotlantilainen.
-- Entä sitten? -- tokaisi Joe; -- näille maan-asukkaillehan siitä
suurempi vahinkoa: eivät saa seurustella meidän kanssamme.
-- Minun täytyisi kumminkin laskeutua maahan, -- sanoi tohtori, --
vaikkapa vain neljännestunniksi, sillä muutoinhan ei meillä ole mitään
todistuksia löydöistämme.
-- Onko se aivan välttämätöntä, Samuel?
-- Aivan välttämätöntä, ja me laskeudumme, vaikkapa täytyisi käyttää
ampuma-aseitakin.
-- Se sopii, -- virkkoi Kennedy, hyväillen karbiiniansa.
-- Min' olen valmis, tohtori, milloin vaan tahdotte, -- sanoi Joe,
varustautuen taistelemaan.
-- Eipä olisi ensi kertaa, -- sanoi tohtori, -- kun tieteen täytyy
käyttää aseita. Niinhän kävi eräälle franskalaiselle oppineelle, joka
oli mittaamassa maan meridiania Espanjan vuoristoissa.
-- Ole huoleti, Samuel; luottaos vaan kahteen henkivartijaasi.
-- Joko nyt, tohtori?
-- Ei vielä. Meidän täytyy nousta ylemmäskin, saadaksemme ehjän kuvan
tästä maasta.
Vetykaasu oheni, eikä kulunut kymmentäkään minuttia, niin jo
liihoitteli _Victoria_ 750 metrin korkeudessa.
Sieltä he näkivät tiheän verkon jokia, jotka laskivat suureen virtaan.
Enin osa tuli lännestä, monilukuisten mäkien välitse, hedelmällisten
vainioitten poikki.
-- Tästä ei ole enää kuin 160 km Gondokoroon, -- sanoi tohtori, mitaten
kartaltansa, -- eikä kymmentäkään km siihen kohtaan, johon pohjoisesta
tulleet retkeilijät ovat päässeet. Nyt lähenemme varovasti maata.
_Victoria_ laski seitsemättä sataa metriä.
-- Nyt, ystävät, olkaa valmiit kaiken varalta.
-- Valmiit ollaan, -- vastasivat Dick ja Joe.
-- Hyvä!
_Victoria_ kulki samaa suuntaa kuin virta, tuskin kolmeakaan kymmentä
metriä korkealla. Niili oli tällä kohtaa 100 m leveä. Meluten hääräili
kansa kylissä. Toisen asteen kohdalla virta muodostaa noin 3 m korkean
vesiputouksen ja on siis venekululle sopimaton.
-- Kas tuossa Debonon mainitsema vesiputous, -- huudahti tohtori.
Virta leveni tästä alkaen. Ahmimalla katseli tohtori monilukuisia
saaria siinä. Hän haeskeli nähtävästikin jotain tunnusmerkkiä, mutta
turhaan.
Muutamia neekereitä tuli veneessä pallon kohdalle, mutta laukaus
Kennedyn pyssystä, vahingoittamatta ketään, pakotti heidät kiiruimman
kaupassa rientämään rantaan.
-- Onnea matkalle! -- toivotteli Joe; -- en minä heidän sijassaan enää
toista kertaa yrittäisi. Pintaa minulla karmisi, kun tuossa tuommoinen
hirviö ampua jysäytteleisi.
Tohtori sieppasi kiikarinsa ja ojensi sen erästä saarta kohti keskellä
virtaa.
-- Neljä puuta! -- huudahti hän; -- näettehän, tuolla! Neljä yksinäistä
puuta kasvoi todellakin saaren korkeimmalla kohdalla.
-- Se on Bengan saari! -- lisäsi hän. -- Juuri se!
-- Entä sitten? -- kysäisi Dick.
-- Siinä käymme maihin, jos Jumala suo.
-- Mutta siinä näkyy olevan asukkaita, tohtori!
-- Joe on oikeassa. Ellen erehdy, on tuolla parikymmentä musta-ihoista
koolla.
-- Me ajamme ne pakoon. Se on helposti tehty, -- vastasi Fergusson.
-- Olkoon menneeksi, -- sanoi metsästäjä.
Aurinko oli nyt zenitissä. _Victoria_ läheni saarta.
Neekerit, Makado heimoa, pitivät ankaraa melua. Yksi heistä alkoi
heiluttaa kaarnasta tehtyä päähinettään. Kennedy tähtäsi siihen,
laukaisi, ja päähine särkyi säpäleiksi.
Seurauksena oli yleinen pako. Neekerit syöksivät virtaan ja uivat
maihin. Kummaltakin rannalta alkoi nyt tulla luoteja rakeina, ja nuolia
vinkui tuiskuna, mutta ne eivät ylettyneet palloon asti. Ankkuri
tarttui kiinni kallion halkeamaan. Joe laski köyttä myöten alas.
-- Portaat! -- huusi tohtori. -- Tule mukaan, Kennedy! -- Mitä sinä
aiot?
-- Lähdetään maahan; minä tarvitsen todistajaa.
-- Täss' olen.
-- Joe, pidä tarkkaa vahtia.
-- Olkaa huoleti, tohtori; saatte luottaa minuun.
-- Tule, Dick! -- sanoi tohtori, astuen jalkansa maahan.
Hän vei ystävänsä muutamien saaren niemestä pistäväin kallioitten
luokse. Siellä hän haeskeli kotvan aikaa, penkoen pensastossa kätensä
veriin.
Äkkiä hän tarttui Kennedyn käsivarteen.
-- Katsos! -- sanoi hän.
-- Kirjaimia! -- huudahti Kennedy.
Ja todellakin! Kalliossa näkyi kaksi kiveen hakattua kirjainta. Siinä
luki selvään: