Gummipuu-metsä. -- Sininen antilopi. -- Palajamisen merkki. --
Odottamaton hyökkäys. -- Karjenje. -- Yö ylä-ilmoissa. -- Mabunguru. --
Jihue-la-Mkoa. -- Vesivarasto. -- Tulo Kazehiin.
Karu, päivän polttama seutu, maaperä kuumuudesta halkeillutta savea,
näytti erämaalta. Siellä täällä näkyi karavaanien jälkiä sekä ihmisten
ja eläinten vaalenneita luita, puoleksi kalutuita ja sekaisin samassa
tomussa.
Astuttuaan puolisen tuntia, Dick ja Joe joutuivat gummipuu-metsään.
Siellä he liikkuivat, tarkasti tähystellen, sormi liipaisimella: ties
mitä tässä saattaakaan kohdata. Olematta varsinainen metsämies, oli Joe
kumminkin varsin ovela tuliluikun käyttämisessä.
-- Tuntuu varsin hauskalta astua maan pinnalla, mr Kennedy, vaikk'ei
tässä kovin mukava olekaan kävellä, -- virkkoi hän, kompastellen
kvartsikiviin, joita oli tuhkatiheässä.
Kennedy viittasi kumppaliaan olemaan ääneti ja pysähtymään. Tässä
täytyi tulla toimeen ilman koiria, ja niin näppärä kuin Joe olikaan,
puuttui häneltä kumminkin lintu- ja jäniskoiran vaisto.
Eräässä joen uomassa, jossa vielä juoksi jonkun verran vettä, oli
kymmenkunta antilopeja janoaan sammuttamassa. Somat elukat, vaaraa
vainuten, näyttivät käyvän levottomiksi. Jok'ainoan härppäyksen perästä
kaunis pää kohosi kiireesti, ketterin sieraimin haistellen ilmaa tuulen
alta.
Kennedy kiersi muutamain tiheitten pensaitten taakse, Joen pysyessä
liikahtamatta. Päästyään pyssynkantaman päähän, hän laukaisi. Parvi
katosi samassa silmänräpäyksessä, mutta koiras, saatuaan luodin lavan
alle, kaatui hengetönnä maahan. Kennedy kiiruhti saaliinsa luo.
Se oli komea eläin, siniharmaa, vatsa ja koipien sisäpuoli
lumivalkoiset.
-- Kelpo laukaus! -- huudahti metsästäjä. -- Tämä on varsin harvinaista
antilopi-lajia. Toivoakseni saan siitä taljan valmistelluksi niin, että
sen saattaa täyttää.
-- Ettäkö vainenkin?
-- Tietysti. Katsos nyt tuota komeata karvaa.
-- Mutta tohtoripa ei huoli tuommoisesta liikalastista.
-- Sin'olet oikeassa, Joe. Mutta on se sentään harmillista, kun täytyy
kokonaan hyljätä näin kaunis elukka!
-- Kokonaanko! Ei maar, mr Dick. Me otamme siitä kaikki ravitsevaiset
hyvät puolet, mitä siinä on, ja, jos sallitte, niin leikkaan ja
viiltelen tässä yhtä hyvin kuin arvoisain teurastajain oltermanni
Lontoossa konsanaankin.
-- Tee niin, ystäväni. Ja tiedäthän, ett'en minä, niinkuin metsästäjä
ainakin, ole huonompi saalista nylkemään kuin kaatamaankaan.
-- Siitä olen varma, mr Dick, ja rakentakaas nyt, älkää pahaks panko,
kolmen kiven kiuas; kuivia puita tässä on yltäkyllin. Minä pyydän
sitten vain saada käyttää teidän kuumia hiiliänne.
-- Sitä ei tarvitse kauan odottaa, -- vastasi Kennedy.
Hän ryhtyi heti laittamaan kiuastansa, ja muutaman minutin perästä
valkea siinä jo palaa leimusi.
Joe oli leikellyt antilopista kymmenkunnan kylkiviipaletta ja
mehukkaimpia paloja lanteista, ja pian ne olivat muuttuneet maukkaiksi
halstaripaisteiksi.
-- Tästä tulee ystävä Samuel hyvilleen, -- virkkoi metsästäjä.
-- Tiedättekös, mr Kennedy, mitä minä tässä mietin?
-- Työtäsi kaiketi, biffejäsi.
-- Kaikkea muuta. Minä ajattelen, että minkähän näköisiä me ollaan, jos
emme palloa enää paikoillaan tapaakaan!
-- Oli sekin ajatus! Tohtoriko jättäisi meidät muka?
-- Eikä. Mutta jos ankkuri olisi pettänyt?
-- Mahdotonta. Mutta mikäpäs häntä sittenkään estäisi laskemasta alas?
Hänhän hallitsee niin täydelleen palloansa.
-- Entäs jos tuuli kantais hänet pois, eikä hän pääsisikään meidän
luoksemme?
-- Lakkaa nyt jo kuvittelemasta; ei tuo ole ensinkään hauskaa.
-- Niin, niin, mister; kaikki, mikä maailmassa tapahtuu, on
luonnollista. Ja koska tapahtua saattaa mitä hyvänsä, niin sopiihan
ajatellakin, että mitä hyvänsä...
Samassa kajahti laukaus.
-- Kuulitteko? -- virkkoi Joe.
-- Se on minun karbiinini. Minä tunnen paukauksesta.
-- Meille merkki!
-- Meitä uhkaa joku vaara!
-- Meitä taikka häntä, -- arveli Joe.
-- Matkaan!
Metsästäjät sieppasivat kiiruimman kaupassa saaliinsa ja läksivät
takaisin, oppainaan Kennedyn tänne tullessa karsimat oksat. Rikeiköltä
he eivät voineet nähdä palloa. Kaukana siitä eivät kaiketikaan olleet.
Kuului toinen laukaus,
-- Kiire on, -- virkkoi Joe.
-- Niin, ja taas laukaus.
-- Tuo on niinkuin puolustautumista.
-- Joutuun!
He juoksivat, minkä suinkin jaksoivat. Ennätettyään metsän laitaan, he
näkivät ensinnäkin _Victorian_ olevan paikoillaan. Tohtori istui
gondolissa.
-- Mitäs tämä on? -- kysäisi Kennedy.
-- Hyvä Jumala! -- huudahti Joe.
-- Mitä niin?
-- Tuolla alhaalla on koko joukko neekereitä piirittämässä palloa.
Ja todellakin: jonkun matkan päässä näkyi pari kolmekymmentä olentoa,
jotka tunkeilivat sykomorin juurella, viuhtoen käsillään, kiljuen ja
kepparoiden. Muutamat olivat parhaillaan kiipeämässä puun latvaan.
Ilmeinen vaara uhkasi.
-- Tohtori on hukassa! -- huudahti Joe.
-- Nyt, Joe, nyt kysytään mielenmalttia ja tarkkaa silmää. Neljä noita
mustia pahuksia me ainakin korjaamme. Eteenpäin!
Kilometrin verran he juoksivat tulista vauhtia. Silloin kuului
gondolista jälleen laukaus. Se sattui yhteen pakanaan, joka oli
kiipeämässä ankkuriköyttä myöten ylös. Hengetön ruumis alkoi
retkahdella alas oksalta oksalle, kunnes parinkymmenen jalan päässä
maasta jäi riippumaan, kädet ja jalat ilmassa.
-- Mutta! -- huudahti Joe pysähtyen, -- mikäs hitto sitä pitelee
kiinni, tuota konnaa?
-- Vähät siitä, -- vastasi Kennedy; -- juostaan, juostaan!
-- Kuulkaas nyt! -- huusi Joe, räjähtäen nauramaan. -- Hännästään,
hännästään se riippuu! Apinoitahan ne on, senkin marakatit.
-- Hyvä, ett'eivät ole ihmisiä, -- vastasi Kennedy, syösten keskelle
kirkuvia eläimiä.
Siinä oli joukko kynokefaloita, varsin kauheita ja petomaisia apinoita,
koirankuonon kaltaisine päineen hirveät nähdäkin. Pari laukausta teki
tehtävänsä, ja tämä kirkuva parvi hajosi, muutamia kumppaleitansa
vailla.
Kennedy nousi heti nuoraportaille; Joe kiipesi puuhun ja irroitti
ankkurin. Gondoli laskeutui hänen kohdalleen, ja hänen oli helppo astua
siihen. Hetkisen kuluttua _Victoria_ kohosi jälleen ja läksi
kohtalaisen tuulen viemänä kulkemaan itää kohti.
-- Sepä oli piiritys se! -- virkkoi Joe.
-- Me luulimme jo maan-asukasten käyneen sinun kimppuusi, -- sanoi Dick
tohtorille.
-- Kaikeksi onneksi ne olivat vain apinoita, -- vastasi tämä.
-- Kaukaa ei erotus ollut kovinkaan suuri, rakas ystävä.
-- Eikä läheltäkään, -- arveli Joe.
-- Oli miten oli, -- sanoi Fergusson, -- tästä apinain hyökkäyksestä
olisi saattanut olla varsin arveluttavia seurauksia. Jos ankkuri niiden
alituisista kiskomisista olisi hellittänyt, niin ties minne tuuli olisi
minut vienytkään.
-- Mitäs minä sanoin, mr Kennedy?
-- Oikeassa olit, Joe, mutta se ei estänyt sinua kumminkaan
valmistamasta antilopin biffiä, joitten näky kiihotti minussa heti
ruokahalua.
-- Ei ihme, -- sanoi tohtori, -- sillä antilopin liha on herkkua.
-- Sopii koettaa, tohtori; pöytä on katettu.
-- Totta maarian, -- virkkoi Dick, -- noissa viipaleissa on
metsänriistan tuore tuoksu, jota ei ole halveksiminen.
-- Jaa-a! Antilbpin lihaa minä aina tahtoisin syödä päiväini loppuun
asti, -- puhui Joe, suu täynnä ruokaa, -- varsinkin, kun palan
paineeksi saa härpätä lasillisen grogia.
Joella oli pian valmiina tuo juoma, ja mielihyvällä sitä nautittiin.
-- Tähän asti kaikki hyvin, -- virkkoi Joe.
-- Vallan hyvin, -- vahvisti Dick.
-- No niin, mr Kennedy, vieläkö kadutte sitä, että läksitte mukaan?
-- Olisinpa mielinyt nähdä sen, joka olisi ruvennut minua estelemään!
-- vastasi metsämies, kasvot tuikeina.
Nyt oli kello neljä iltapäivällä. _Victoria_ oli kohdannut nopeamman
ilmavirran. Maa yleni vähitellen, ja pian osoitti barometri oltavan 450
m ylempänä merenpintaa. Tohtorin täytyi ylläpitää jotenkin voimakasta
kaasun ohenemista, jonka vuoksi hormi oli yhtämittaa käynnissä.
Kello seitsemän tienoissa _Victoria_ liiteli Kanjemen jokilaakson
kohdalla. Tohtori tunsi tämän tuoksi 20 kilometrin laajuiseksi
uutismaaksi. Tuollahan sen monet kylät baobabien ja melonipuitten
suojassa. Siellä asuu yksi Ugogon maan sulttaneja. Sivistys siellä
kenties ei ole kokonaan takapajulla, sillä harvoin siellä enää
myöskennellään oman perheen jäseniä. Ihmiset ja elukat siellä kumminkin
vielä elävät yhdessä pyöreissä, heinäruon näköisissä majoissa.
Kanjemen perästä alkoi maa olla autiota, louhikkoista, mutta tunnin
kuluttua tuli taas näkyviin hedelmällinen alanko, jossa jälleen rehevä
kasvullisuus vallitsi. Oltiin lähellä Mdaburua. Tuuli tyyntyi sitä
mukaa kuin ilta joutui, ja ilma näytti uupuvan uneen. Tohtori haeskeli
ilmavirtoja ylempää sekä alempaa, mutta turhaan. Nähdessään luonnon
olevan näin tyyneen, hän päätti olla yötä ylhäällä ilmassa ja kohosi
varmemmaksi vakuudeksi 300 metrin korkeuteen. _Victoria_ oli
asemillaan.
Tuli yö, hiljainen, tähtikirkas.
Dick ja Joe oikaisivat itsensä rauhallisille sijoilleen ja vaipuivat
sikeään uneen. Tohtori oli vartiossa, johon puoliyön aikana astui
Skotlantilainen.
-- Herätä minut, -- sanoi tohtori, -- jos huomaat vähintäkin outoa.
Ennen kaikkea pidä silmällä barometriä. Siinä meillä ojennusnuora.
Yö oli kylmä. Erotus päivän ja yön lämpötilassa oli 15° C. Pimeän
tultua aloittivat yöllisen konserttinsa eläimet, jotka jano tai nälkä
oli ajanut tyyssijoilta. Sammakot kurnuttivat sopraanoansa; sitä säesti
shakaalien ulvonta, jalopeurain basson kannatellessa tämän elävän
orkestrin akkordeja.
Käytyään aamuvartioon, tohtori Fergusson katsoi kompassia ja huomasi
tuulen suunnan muuttuneen yöllä. _Victoria_ oli siirtynyt parin
tunnin kuluessa puoli sataa kilometriä koillista kohti, kulkien nyt
Mabungurun kohdalla. Tämä on louhista seutua, täynnään kiiltopintaisia
syeniti-lohkareita ja jyrkkärinteisiä kallioita; kaikkialla
suippomaisia massoja; siellä täällä suuret joukot puhvelien ja norsujen
valkoisia luita. Puita oli vähän; mutta idässä näkyi tiheitä metsiä ja
niitten helmassa muutamia kyliä.
Kello seitsemän aikaan tuli näkyviin pyöreä, lähes parin kolmen
kilometrin laaja vuori, muodoltaan kuin suunnaton kilpikonna.
-- Hyvällä ollaankin tiellä, -- sanoi tohtori Fergusson. -- Kas tuossa
Jihue-la-Mkoa, johon pysähdymme vähäksi aikaa. Minun pitää täydentää
vesivarastoa hormin syöttämistä varten. Koetetaanpa tarttua kiinni
johonkin.
-- Vähän on puita täällä, -- huomautti Skotlantilainen.
-- Koetetaan kumminkin. Joe, heitä ankkurit.
Pallo vähensi nousuvoimaansa ja läheni verkalleen maata; ankkurit
laahasivat, kunnes yhden haarukka tarttui kallion halkeamaan, ja
_Victoria_ pysähtyi.
Kartat osoittivat Jihue-la-Mkoan läntisellä puolella suuria lampia. Joe
laskeutui maahan yksinänsä, mukanaan noin 50 litraa vetävä tynnyri, ja
palasi vajaan tunnin kuluttua. Muuta merkillistä hän ei ollut nähnyt,
kuin suunnattomia norsun-hautoja. Vähällä hän oli itsekin joutua yhteen
sellaiseen, jossa näkyi puoleksi kaluttu luuranko.
Hän toi mukanaan eräänlaisia mispeleitä. Tohtori tunsi ne "mbenbu" puun
hedelmiksi, joita kasvaa viljalti näissä tienoin, ja joita apinat
syövät ahnaasti. Fergusson oli jo jonkinmoisella mallittomuudella
odotellut Joeta, sillä vähäinenkin viipyminen näissä vieraita
vierovassa maassa pelotti häntä.
Vesitynnyri saatiin helposti gondoliin, tämä kun oli melkein maan
tasalla. Joe irroitti ankkurin ja heilahti ketterästi gondoliin. Hormin
liekki suurennettiin, ja _Victoria_ kohosi ylös.
Nyt oltiin parin sadan kilometrin päässä Kazehista, joka on tärkeä
asutus Keski-Afrikassa. Ilmavirta kun kävi kaakosta, toivoivat he
ennättävänsä sinne päiväs-aikaan. Kuljettiinkin 25 kilometrin vauhdilla
tunnissa. Pallon hoito alkoi nyt tulla varsin vaikeaksi. Kovin
korkealle ei käynyt kohoaminen, ohentamatta kaasua suurissa määrin: maa
oli täällä itsekin jo noin 900 m ylempänä merenpintaa. Tohtori koetti,
mikäli mahdollista, olla lisäämättä kaasun ohennusta ja pysyttelihe
taitavasti erään varsin jyrkän rinteen kohdalla. Ja niin kiidettiin
Tembo ja Tura-Wells nimisten kyläin ylitse. Viimeksi mainittu kuuluu
Unjamvezin maahan, rehevään seutuun, jossa puut kasvavat tavattoman
pitkiksi, muun muassa kaktus-kasvitkin suunnattoman kookkaiksi.
Kello kahden tienoissa, kauniilla säällä, polttavan auringon alla
liihoitteli _Victoria_ Kazehin kaupungin kohdalla, 650 km päässä
merenrannasta.
-- Me läksimme Zanzibarista kello 9 aamulla, -- sanoi tohtori,
katsellen muistiinpanojansa, -- ja kahdessa päivässä olemme, poiketen
puoleen ja toiseen, ennättäneet yli 900 km. Kapteenit Burton ja Speke
viipyivät samalla matkalla puolen viidettä kuukautta!