Ilma muuttuu. -- Kennedyn kuume. -- Tohtorin rohdot. -- Maamatka. --
Imengen jokilaakso. -- Eubehon vuori. -- 1800 metrin korkeudessa. --
Päivä lepoa.
Yö kului levollisesti, mutta lauantai-aamuna Kennedy, herättyänsä,
valitti väsymystä ja vilunpuistutuksia. Ilma muuttui. Taivas peittyi
paksuihin pilviin ja näytti hankkivan uutta vedenpaisumusta.
Alakuloista seutua tämä Zungomeron maa: siellä sataa myötäänsä, paitsi
kenties parin viikon aikana tammikuun keskivaiheilla.
Ankara sade yllättikin pian matkamiehet. Heidän allansa muodostui
silmänräpäyksessä vuolaita vuorivirtoja, "nullah" nimisiä, kerrassaan
turmellen tiet, jotka muutoinkin ovat vaikeat kulkea, niitten varsilla
kun kasvaa okaisia pensaita ja jättiläismäisiä lianeja. Tuntui aivan
selvästi rikkivedyn höyryjä, joista kapteeni Burton puhuu
muistelmissaan.
-- Hän sanoo, -- alkoi tohtori, -- ja oikeassa hän on, että luulisi
täällä olevan raadon joka pensaan takana.
-- Ilkeätä seutua kerrassaan, -- vahvisti Joe, -- ja näyttääpä siltä
kuin mr Kennedy ei olisi oikein ramussaan täällä vietetyn yön perästä.
-- Enkä olekaan, -- vastasi metsästäjä; -- minussa on kova kuume.
-- Eikä kummakaan, ystävä Dick. Me olemme joutuneet seutuun, joka on
epäterveellisimpiä koko Afrikassa, mutta emmepä aio täällä viipyäkään.
Matkaan!
Vikkelä Joe irroitti ankkurin ja nousi taas nuoratikkoja myöten
gondoliin. Tohtori ohensi kaasua, ja _Victoria_ läksi liikkeelle,
navakan tuulen kiidättämänä.
Moniaita majoja näkyi tässä ruttoperäisessä usmassa. Seudun ulkonäkö
muuttui. Afrikassa sattuu usein, että pienet, terveydelle vahingolliset
alat ovat rajakkain erittäin terveellisten seutujen kanssa.
Kennedy oli ilmeisesti sairas, ja kuume runteli hänen lujaa
ruumistansa.
-- Ei tässä sentään olisi tilaisuutta ruveta sairastamaan, -- virkkoi
hän, kietoutuen vaippaansa ja asettuen telttaan.
-- Malttia hiukkanen vaan, ystävä Dick, -- vastasi tohtori Fergusson,
-- heti kohta olet terve.
-- Tervekö! Kuules, Samuel! Jos sinulla on matka-aptekissasi jotain
rohtoa, joka nostaa minut jälleen pystyyn, niin määrää heti paikalla.
Minä nielaisen ne silmät ummessa.
-- On minulla parempaakin, Dick. Saat sellaista kuumelääkettä, joka ei
maksa mitään.
-- Millaista se sitten on?
-- Varsin yksinkertaista. Noustaan vaan ylemmäs näitä pilviä, ulommas
tätä ruttoperäistä ilmaa. Maltahan kymmenen minuttia vaan, kunnes kaasu
on ohennut.
Ei kulunut kymmentäkään minuttia, niin olivat matkailijat päässeet
kosteasta vyöhykkeestä.
-- Hetkisen kuluttua tunnet, mitä puhdas ilma ja päivänpaiste saa
aikaan.
-- Sepä rohtoa se, -- virkkoi Joe. -- Ihmeellistä!
-- Ei ensinkään! Varsin luonnollista.
-- Niinpä niinkin. Sitä en epäile.
-- Minä lähetän Dickin raittiisen ilmastoon. Niinhän Europassa aina
tehdään.
-- Mutta tämä pallohan on oikea paratiisi, -- virkkoi Kennedy, ollen jo
koko joukon parempi.
-- Sitä kohti se ainakin vie, -- vastasi Joe vakavasti.
Omituista oli nähdä tällä haavaa paksuja pilviparvia gondolin
alapuolella; niitä vyöryi toistensa päälle ja kasaantui mahtavissa
valonvaihteissa, heiastellen auringon säteitä. _Victoria_ nousi 1200
metrin korkeuteen. Lämpömittari oli hiukan laskenut. Maata ei näkynyt
enää. Noin sadan kilometrin päässä kohotteli Rubehon vuori kimaltelevaa
huippuansa. Siinä oli Ugogon maan raj'a, 36° 20' itäistä pituutta.
Tuuli puhalsi 35 km nopeudella tunnissa, mutta matkustajat eivät tätä
nopeutta tunteneet, eivät edes mitään nykäystäkään. Oli kuin eivät
liikkuisikaan.
Kolmen tunnin perästä oli tohtorin ennustus käynyt toteen. Kennedy ei
tuntenut enää vilunväreitä ja murkinoitsi hyvällä ruokahalulla.
-- Kinini ei ole tämän rinnalla mitään, -- virkkoi hän mielissään.
-- Jaa-a, -- vakuutti Joe, -- tänne minä muutan kuin muutankin
vanhoilla päivilläni.
Kello kymmenen tienoissa aamulla ilma kirkastui. Pilvet hajaantuivat;
maa tuli näkyviin. _Victoria_ laski hiljalleen alas. Tohtori Fergusson
koetti päästä sellaiseen ilmavirtaan, joka kulkisi koilliseen, ja
sellaisen hän kohtasikin 180 m päässä maasta. Seutu kävi epätasaiseksi,
jopa vuoriseksikin. Zungomeron maa alkoi kadota itään viimeisine
kokospuineen, joita tällä leveyspiirillä kasvaa.
Vähän ajan perästä alkoi vuorenselänteitä näkyä yhä tarkempina
piirteineen. Muutamia huippuja kohosi siellä täällä. Täytyi yhtämittaa
varoa teräviä suippoja, joita näkyi kohoilevan odottamatta.
-- Ihan ollaan keskellä tyrskyjä, -- sanoi Kennedy.
-- Ole rauhassa, Dick; emme me niihin kolahda.
-- Verratonta reissaamista kerrassaan, -- arveli Joe. Ja merkillisen
ovelasti tohtori ohjailikin palloansa.
-- Jos meidän pitäisi matkustaa maitse tämän alavan seudun kautta, --
sanoi hän, -- niin saisimme kahlata epäterveellisessä rämeikössä. Siitä
pitäin kuin Zanzibarista läksimme, olisivat jo puolet vetojuhdista
nääntyneet. Me olisimme pelkkiä haahmoja vaan, epätoivoa rinta täynnä.
Me olisimme alituisissa rettelöissä oppaitten ja kantajain kanssa,
heidän rajattoman raa'an kohtelunsa alaisia. Päiväs-aikaan kostea,
sietämätön, tukeuttava ilma; öisin usein tavaton kylmyys ja eräänlaiset
kärpäset, jotka pistävät paksuimmankin kankaan läpi niin kipeästi, että
on hulluksi tulla! Puhumattakaan sitten metsänpedoista ja hurjista
raakalaisheimoista!
-- Ei maksa yrittää, ei sitä vartenkaan! -- arveli Joe vilpittömästi.
-- Min'en liioittele, -- vastasi tohtori Fergusson, -- sillä kun lukee
näihin seutuihin uskaltaneitten matkustajain kertomuksia, niin kyyneliä
kiertyy silmään.
Kello yhdentoista paikoilla kuljettiin Imengen jokilaakson ylitse.
Hajanaiset heimot näillä ylängöillä ne turhaan uhkailivat aseillansa
_Victoriaa_. Se saapui vihdoin viimeisille pengerryksille tällä puolen
Rubehon vuorta.
Matkustajat saivat tarkan selon tämän maan orografillisesta
rakenteesta. Näitten kolmen vuorenhaaran välillä, joista Dutumi
muodostaa ensimmäisen pengerryksen, kulkee pohjoisesta etelään laajoja
laaksoja. Selänteet ovat muodostuneet pyöreäpäisistä suipoista, ja
niitten välillä on paateroita ja röykkiöitä tuhkatiheässä. Jyrkimmät
rinteet viettävät Zanzibariin päin; läntiset rinteet ovat vain kaltevia
ylänköjä. Notkot ovat mustaa ja hedelmällistä multaa, jossa rehottaa
upea kasvullisuus. Useampia jokia juoksee itäänkäsin, laskien Kinganin
järveen, jonka rannoilla kasvaa suunnattoman pitkiä sykomoreja,
tamarindeja, kurpitseja ja palmuja.
-- Huomio! -- lausui tohtori Fergusson. -- Me lähenemme Rubehon vuorta,
jonka nimi merkitsee: "Tuulten kulku". Paras on kulkea sen teräväin
särmäin yli jotenkin korkealta. Jos karttani on tarkka, täytyy meidän
kohota yli 1500 metrin.
-- Tuleeko meidän useinkin nousta niin korkealle?
-- Harvoin. Afrikassa vuoristot ovat matalampia kuin Europassa ja
Aasiassa. Mutta _Victoria_ osaa kaikissa tapauksissa päästä niitten
ylitse.
Vähän ajan perästä kaasu oheni lämmön vaikutuksesta, ja pallo alkoi
huomattavasti nousta. Vedyn laajenemisesta ei ollut mitään vaaraa,
sillä nythän se täytti vasta kolme neljännestä pallon avaraa sisustaa.
Barometri laski lähes 20 cm; se tiesi noin 1800 jalkaa nousua.
-- Vieläkö sitä kauankin tätä vauhtia mennään? -- kysäisi Joe.
-- Maan ilmakehä on 13000 m paksu. Suurella pallolla pääsisi hyvinkin
korkealle. Niin tekivät Brioschi ja Gay-Lussac, mutta heiltäpä alkoikin
verta tirskua suusta sekä korvista. Hengitys kävi vaikeaksi. Muutamia
vuosia jälkeenpäin kaksi pelvotonta Franskalaista, Barrai ja Bixio,
rohkenivat hekin yläkerroksiin, mutta pallo heiltä halkesi...
-- Ja putosivat maahan? -- kysäisi Kennedy kerkeästi.
-- Tietysti, mutta putosivat, niinkuin tiedemiehet putoavat: ehjinä
aivan!
-- Niin no, hyvät herrat, -- virkkoi Joe, -- teillä on valta tehdä
samallainen keikaus, mutta mitä minuun, moukkamieheen, tulee, niin minä
mieluummin pysyisin siinä kultaisessa keskivälissä: en liian korkealla,
vaan en aivan alhaallakaan. Ei saa olla kovin kunnianhimoinen.
Parintuhannen metrin korkeudessa on ilman tiheys jo huomattavasti
vähentynyt; ääni kulkee työläästi, ja puhe kuuluu epäselvemmin. Esineet
näkyvät himmeästi. Silmä näkee vaan suuria epämääräisiä ryhmiä; ihmisiä
ja eläimiä ei erota enää ensinkään; tiet ovat rihmasia, järvet
ropakoita.
Tohtori ja hänen seuralaisensa tunsivat olevansa abnormisessa tilassa.
Kiivas ilmavirta kiidätti heitä karujen vuorten yli, joitten huipuilla
laajat lumijoukot hämmästyttivät silmää; niitten röyhyinen muoto
todisti luomisen ensi päiväin aikuista vetten työtä.
Aurinko heloitti zenitissä; sen säteet lankesivat kohtisuoraan näille
autioille vuorenhuipuille. Tohtori teki tarkan piirroksen tästä
vuoristosta, jossa on neljä melkein suoraa seljännettä, niistä
pohjoisin pisin.
Kotvasen kuluttua _Victoria_ laskeusi alas Rubehon vuoren vastakkaisen
rinteen kohdalla. Siinä kasvoi metsää, joitten puut olivat erittäin
tummanvehreitä. Tohtori päästi pallon lähemmäs maata, ankkurit
heitettiin ulos, ja yksi niistä tarttui pian tuuhean sykomorin oksiin.
Joe laskeusi kiireesti puuhun ja kiinnitti ankkurin. Tohtori jätti
horminsa toimimaan, ylläpitääkseen pallossa jonkun verran nousuvoimaa,
joka kannatti sitä ilmassa. Tuuli oli äkkiä tyyntynyt melkein kokonaan.
-- Otas nyt, ystävä Dick, kaksi pyssyä, -- virkkoi Fergusson, -- toinen
itsellesi ja toinen Joelle, ja koettakaas saada meille päivälliseksi
muutamia viipaleita antilopin paistia.
-- Metsälle! -- huudahti Kennedy.
Hän astui nuoraportaita myöten alas. Joe oli heilautellut itseään
oksalta oksalle ja seisoi nyt maassa häntä odottamassa, jäseniään
oikoen. Gondoli oli nyt kevennyt kahden miehen painolla, ja siksipä
saattoi tohtori sammuttaa horminsa kokonaan.
-- Älkää vaan lentäkö tiehenne, tohtori! -- huusi Joe.
-- Ole huoleti, poikaseni; minä olen tanakasti kiinni. Järjestelen
täällä sill'aikaa muistiinpanojani. Pitäköön teitä metsä miehinään, ja
olkaa varovaisia. Sitä paitsi pidän minä täältä seutua silmällä, ja jos
hiukankin epäiltävää huomaan, niin laukaisen karbiinin. Se on oleva
teille palajamisen merkkinä.
-- Selvä on, -- vastasi metsästäjä.