Matka salmen yli. -- Mrima. -- Dickin puheliaisuus ja Joen ehdotus. --
Kahvi-resepti. -- Uzaramo. -- Onneton Maizan. -- Dutumin vuori. --
Tohtorin kartat. -- Yötä nopali-puussa.
Ilma oli kirkas, tuuli kohtalainen. _Victoria_ nousi melkein
kohtisuoraan ylös 450 metriä. Sen osoitti barometrin nousu: 45 mm.[16]
Tässä korkeudessa alkoi tuntuvampi ilmavirta kuljettaa palloa lounaista
kohden. Mikä suurenmoinen näköala aukeni nyt matkustajain silmäin
eteen! Zanzibarin saari esiintyi kokonaisuudessaan silmän nähdä ja
siinsi tummempana pilkkuna suunnattoman suurella kartalla; maat
näyttivät monivärisiltä kuosikuvilta; suuret puuryhmät tiesivät metsiä
ja rikeikköjä.
Ihmiset näyttivät pieniltä kuin hyönteiset. Eläköönhuudot ja kirkumiset
kuolehtuivat vähitellen ilmaan; tykkien paukaukset vain värähtelivät
pallon alimmissa onteloissa.
-- Kaunista tämä on, on vainenkin! -- huudahti Joe, ensimmäisenä
katkaisten äänettömyyden.
Kukaan ei vastannut. Tohtorilla oli tekemistä, tarkastellessaan
barometrin eläyksiä ja merkitsemällä eri vaiheita pallon nousussa.
Kennedy katseli, eikä tahtonut hänellä riittää silmää, nähdäkseen
kaikkea.
Auringon säteet edistivät hormin vaikutusta; kaasun oheneminen
lisääntyi, ja _Victoria_ nousi 750 metrin korkeuteen.
_Resolute_ näytti nyt enää pieneltä ruuhelta, ja Afrikan ranta kuulsi
lännessä suunnattomana, vaahtoisana juovana.
-- Ettehän te puhu mitäkään! -- virkkoi Joe.
-- Me katselemme vaan, -- vastasi tohtori, ojentaen kiikariansa
mannerta kohti.
-- Minunpa tekisi mieli haastella.
-- Oli menneeksi, Joe! Puhu minkä miellyttää.
Ja Joe puhkesi kokonaiseen tulvaan kaikenlaisia äänenmukaisia
huudahduksia. Ohhoh ja ahhah ja hei -- semmoista kuului häneltä
myötäänsä.
Meren yli kuljettaissa, näki tohtori parhaaksi pysytellä näin
korkealla. Hänen sopi täten nähdä rantaa laajemmalti. Lämpömittari ja
ilmapuntari, jotka riippuivat avonaisen teltan sisäpuolella, olivat
lakkaamatta hänen silmäinsä alla. Toinen barometri oli ripustettu
teltan ulkopuolelle, käytettäväksi vahtivuorojen aikana yöllä.
Kahden tunnin kuluttua oli _Victoria_, kulkien noin 15 kilometriä
tunnissa, saapunut mannermaan kohdalle. Tohtori päätti lähestyä maata
ja vähensi horminsa liekkiä. Pian oli pallo laskeunut 90 metrin päähän
maasta.
Nyt oltiin Mriman kohdalla. Se on nimenä tällä osalla Afrikan
itä-rantaa. Taajat rivit mangliapuita olivat sen suojana merta vasten.
Pakoveden aikana näkee niitten paksut juuret, Indian valtameren
jäytämät. Hietasärkät, jotka ennen aikaan olivat muodostaneet
rantajuovan, ryhmäilivät taivaanrannassa, ja luoteessa kohotti Ngurun
vuori korkeata huippuansa.
_Victoria_ kulki erään kylän ylitse, joka tohtorin kartan mukaan oli
Kaolen kylä. Koko väestö oli kokoontunut kedolle, ja siellä ne
kirkuivat vihasta ja pelvosta. Nuolia sinkosi turhaan tätä ilmojen
kummitusta kohti, joka majesteetillisesti leijui kaiken tuon
voimattoman riehunnan yläpuolella.
Tuuli kuljetti palloa etelään päin, mutta se ei tehnyt tohtoria
levottomaksi. Siten hän päinvastoin pääsi seuraamaan kapteenien
Burtonin ja Speken kulkemaa tietä.
Kennedyn kieli oli nyt käynyt yhtä ketteräksi kuin Joenkin. He
kestitsivät toisiansa ihmettelyn huudahduksilla.
-- Palttua minä omnibus-vaunuille! -- virkkoi yksi.
-- Palttua minä höyrylaivoille! -- toisti toinen.
-- Palttua minä rautateille, -- vahvisti Kennedy; -- niitä myöten
kulkee maat ja manteret, näkemättä yhtään mitään!
-- Ilmapallo, se se on poikaa! -- vakuutti Joe; -- siinä kulkee niin,
ett'ei tiedäkään, ja luonto se noin vaan levittelekse silmäin edessä!
-- Mikä ihana kuva! Mikä lumoava näky! On kuin näkis unta rippumatossa!
-- Oisko ruveta murkinoimaan? -- virkkoi Joe, jota raikas ilma jo
hyvinkin hiukaisi.
-- Se oli hyvä ajatus, poikaseni!
-- Hui hai! Pian on murkina pyöräytetty: korppuja ja lihasäilykkeitä.
-- Ja kahvia minkä vaan mieli tekee, -- lisäsi tohtori. -- Saat lainata
hiukan kuumuutta minun hormistani. Riittää sitä siinä. Ja näin ei
meidän tarvitse peljätä tulipaloa.
-- Se olisikin kauheata, -- arveli Kennedy. -- On niinkuin olisi meillä
kruutikellari tuossa päämme päällä.
-- Ei ihan niin, -- vastasi Fergusson, -- mutta vaikkapa kaasu
syttyisikin, niin se palaisi verkalleen, ja me laskisimme maahan, mikä
olisi varsin harmillista. Mutta olkaamme rauhassa: pallo on suljettu
hermeetisesti.
-- Ruualle siis! -- virkkoi Kennedy.
-- Kas tässä, hyvät herrat! -- sanoi Joe. -- Ja haukatessani minä
keitän teille kahvia, josta ei liene kiitokset kaukana.
-- Tosiasia on se, -- kertoi tohtori, -- että Joella, tuhansien hyväin
avujen ohella, on merkillinen taito keittää tätä herkullista juomaa.
Hän sekoittaa siihen erillaisia tuotteita, joita hän ei ole milloinkaan
tahtonut ilmoittaa.
-- No niin, tohtori hyvä, koska nyt ollaan täällä näin korkealla, niin
saatanhan ilmoittaa teille reseptini. Se on vain sekoitus yhtäsuurista
osista mokkaa, bourbonia ja rio-nunezia.
Tuokion kuluttua ilmestyi kolme höyryävää kuppia, ja siihen päättyi
ravitseva murkina, jota oli höystänyt pöytäkumppalien hilpeä mieliala.
Senjälkeen ryhtyi kukin omaan tarkastus-tehtäväänsä.
Seutu näytti olevan erinomaisen hedelmällistä. Kapeita polkuja kierteli
sinne tänne, pujahdellen tuuheisin lehtoihin. Kuljettiin lihavuutta
tiukkuvien peltojen yli, joissa kasvoi tupakkaa, maisia, ohraa; siellä
täällä näkyi laajoja riisivainioita, korret suorina ja purppuraisessa
kukassa. Näkyi lampaita ja vuohia korkeissa, pylväitten päälle
rakennetuissa karsinoissa, siten turvassa leopardien hampailta.
Monilukuisissa kylissä sai _Victorian_ ilmeneminen huutoja ja
hämmästystä aikaan, ja tohtori Fergusson pysyttelihe, varovaisesti
kyllä, ulkopuolella nuolten kantamaa. Asukkaat kerääntyivät lähekkäin
rakennettujen majojensa ympärille, kauan aikaa lähetellen ylös
voimattomia sadatuksiansa.
Puolenpäivän tienoissa huomasi tohtori, karttaa tutkittuansa, että nyt
oltiin Uzaramon maan kohdalla.[17] Ikäänkuin leikitellen leijui
_Victoria_ kokosmetsäin, melonitarhojen ja pumpulipensastojen yli. Joen
mielestä tämä tämmöinen rehevä kasvullisuus oli niinkuin ollakin pitää,
koska tämä kerran Afrikaa on. Kennedy näki jäniksiä ja peltopyitä,
jotka olivat vain pyssynlaukausta vailla, mutta turhaan olisi kruutia
kulunut, saalis kun olisi sittenkin jäänyt maalle maan hyväksi.
_Victoria_ kulki nyt 22:n kilometrin nopeudella tunnissa ja oli
saapunut Tundan kylän kohdalle, 88° 20' itäistä pituutta.
-- Juuri täällä, -- kertoi tohtori, -- sairastuivat Burton ja Speke
kovaan kuumeesen ja luulivat retkensä jo jäävän sikseen. He olivat
silloin vasta vähän matkan päässä merenrannasta ja olivat kumminkin
ennättäneet kokea kovaa ja kärsiä puutteita ihan nääntymykseen asti.
Näissä seuduin raivoaa todellakin alituinen malaria. Tohtorin täytyi,
välttääkseen sitä, kohota korkeammalle, ylemmäs niitä miasmoja, joita
polttavan auringon säteet nostavat tästä vesiperäisestä maasta.
Välisti nähtiin karavaani levähtämässä jonkun "kraalin" (kylän)
kohdalla, odotellen illan viileyttä, päästäkseen taas jatkamaan
matkaansa. Nämä kraalit ovat laajoja aloja, aitain ja dshunglien
keskessä, joissa kauppamiehet hakevat suojaa ei ainoastaan rajuilta
pedoilta, vaan myöskin senpuoleisten rosvojoukkojen hyökkäyksiltä.
Pallosta nähtiin, kuinka maan-asukkaat läksivät juoksemaan eri
haaroille, huomattuansa _Victorian_. Kennedy tahtoi nähdä heitä
lähemmälti, mutta tohtori pani kerrassaan vastaan.
-- Päälliköt tuolla ovat varustetut musketeilla, ja pallo olisi heidän
luodeilleen varsin mukava pilkku.
-- Panisiko luodinreikä pallon vajoamaan? -- kysäisi Joe.
-- Ei heti, mutta vähitellen repeäisi reikä suuremmaksi ja päästäisi
kaiken kaasun ulos.
-- Sitten on paras pysytellä kunnioittavan matkan päässä noista
pahuksista. Mitähän ne mahtavat ajatellakaan, nähdessään meidän näin
leijailevan ilmassa? Ihan varmaan niiden tekee mieli kumartaa meitä
jumalinaan.
-- Kumarrelkoot vaan, mutta loitompaa, -- vastasi tohtori. --
Katsokaas, nyt muuttaa maa jo muotoansa. Kyliä on yhä harvemmassa;
mangometsät ovat loppuneet; niiden kasvuraja on tällä leveyspiirillä.
Maa alkaa käydä mäkiseksi. Niistä päättäen ei ole vuoriseutu kaukana.
-- Olenpa todellakin näkevinäni -- virkkoi Kennedy -- kunnaita tällä
puolen.
-- Lännessä ... ne ovat ensimmäisiä Urizaran harjuja, Dutumi vuori
kaiketikin. Sen takana saamme toivoakseni suojaa yöksi. Pannaanpas
hormi toimimaan tehokkaammin: meidän täytyy pysytellä 150-200 metrin
korkeudessa.
-- On se sentään verraton vehe tuo teidän vehe, -- puheli Joe; -- ja
niin on näet helppo käsitelläkin: hanaa väänsi vaan, niin jo elähti!
-- Täälläpä tuntuu oikein hyvältä, -- virkkoi Kennedy, pallon noustua
ylemmäs, -- auringon säteet tuolla alempana heiastelivatkin punaisesta
hiekasta niin, että jo alkoi vihaksi pistää.
-- Voi mainioita puita! -- huudahti Joe. -- Luonnollistahan tämä on,
mutta kyllä ovat uhkeita! Parikymmentä tuollaista, niin siinähän koko
salo!
-- Ne ovat baobabpuita, -- selitti tohtori Fergusson. -- Katsokaas
tuossa yksi, jonka tyvi saattaa olla noin 30 metriä ympäri mitaten.
Kenties tämän samaisen puun juurella sai surmansa Franskalainen Maizan
vuonna 1845, sillä me olemme juuri Deje-la-Mhoran kylän kohdalla, jonne
hän oli uskaltanut yksinään. Tämän seudun päällikkö otti hänet kiinni
ja sitoi baobabiin, ja siinä tämä julma neekeri vähitellen silpoi
häneltä jäsenet, sotalaulujen raikuessa, viilteli sitten hänen
kaulaansa, taukosi hetkeksi hiomaan tylsynyttä veistään ja sitten
pikemmin nykäisi irti kuin leikkasi onnettomalta pään! Mies parka oli
kuudenkolmatta vanha!
-- Eikö Franska kostanut mointa julmaa tekoa? -- kysyi Kennedy.
-- Franska vaati hyvitystä. Zanzibarin sahib teki, mitä suinkin voi,
saadakseen murhamiehen käsiinsä, mutta turhaan.
-- Minua ei haluttaisi pysähdellä matkan varrella, -- arveli Joe. --
Olis ihan vissiin viisainta nousta vielä ylemmäs, uskokaa minua,
tohtori.
-- Kyllä, Joe; sitä suuremmasta syystä, kun Dutumin vuori kohoilee
edessämme. Elleivät laskuni petä, niin kuljemme sen yli ennen kello
seitsemää illalla.
-- Emmekö matkusta öiseen aikaan? -- kysyi metsästäjä.
-- Emme, mikäli mahdollista on. Varovaisuutta ja valppautta noudattaen,
ei siinäkään mitään vaaraa olisi, mutta eihän siinä kyllin, että kulkee
Afrikan ylitse; pitäähän sitä nähdäkin.
-- Tähän asti ei meillä ole ollut valittamisen syytä, tohtori.
Viljavinta ja hedelmällisintä maata koko maailmassa eikä suinkaan
mikään korpi ja erämaa. Juttuja laskettelevat ne maantiedon
kirjoittajat!
-- Älä hätäile Joe; perästä kuuluu.
Puolivälissä seitsemän illalla oli _Victoria_ Dutumin vuoren edessä.
Sen yli päästäksensä, täytyi pallon nousta enemmän kuin 900 metrin
korkeuteen, ja sitä varten ei tohtorin tarvinnut lisätä lämpöä kuin
18:lla asteella.[18] Olisi sopinut sanoa pallon olevan hänellä käden
kääntämissä. Kennedy ilmoitti hänelle, milloin mikin este oli edessä,
ja pallo kiiti aivan lähitse vuoren huipun yli.
Kello kahdeksan se laskeutui vuoren toisella rinteellä, joka ei ollut
niin jyrkkä. Ankkurit heitettiin gondolista, ja yksi niistä tarttui
suunnattoman nopalipuun oksiin. Joe laskihe köyttä myöten alas ja
kiinnitti ankkurin suurella huolella. Hänelle viskattiin silkkiset
nuoraportaat, ja niitä myöten hän kiipesi kerkeästi ylös jälleen. Pallo
pysyi melkein liikkumatta, suojassa kun oli itätuulelta.
Illallinen valmistettiin, ja hyvän loven tekikin eväihin ilmamatkan
kiihoittama ruokahalu.
-- Minkähän verran lienemme kulkeneet tänään? -- kysyi Kennedy, niellen
arveluttavan suuria paloja.
Mitattuansa kartaltaan, tohtori huomasi pallon kulkeneen kaksi
leveys-astetta eli 220 km.
Päätettiin jakaa yö kolmeen vartioon, niin että yksi erältänsä pitäisi
muitten turvallisuudesta huolta. Tohtori otti valvoakseen kello
yhdeksästä, Kennedy puoliyöstä ja Joe kello kolmelta aamua.
Ja niinpä Kennedy ja Joe kietoutuivat vaippoihinsa, asettuivat telttaan
ja nukkuivat rauhassa sill'aikaa kuin tohtori Fergusson piti vahtia.