Tulo Zanzibariin. -- Englannin konsuli. -- Maan-asukasten
vastenmielisyys. -- Kumbenin saari. -- Sateen hankkijat. -- Pallon
täyttäminen. -- Lähtö huhtikuun 18:na. -- Viimeiset jäähyväiset. --
"_Victoria_".
Kestävä myötäinen tuuli oli jouduttanut _Resoluten_ matkaa päämäärää
kohti. Mozambikin salmesta kuljettiin varsin tyyneellä ilmalla.
Merimatka oli hyvä enne ilmamatkalle. Jokainen toivoi jo pian päästävän
perille, ja jokaisen teki mieli olla apuna tohtori Fergussonin
lopullisissa valmistuksissa.
Vihdoin, huhtikuun 15:nä, saatiin näkyviin Zanzibarin kaupunki, joka
sijaitsee samannimisellä saarella. Kello 11 aamupäivällä laskettiin
ankkuri sen satamassa.
Zanzibarin saari on Mascatin imanin eli sulttanin, Franskan ja
Englannin liittolaisen, aluetta ja on kieltämättä kauniin hänen
siirtomaistaan. Satamassa käy suuret määrät laivoja naapuriseuduista.
Afrikan manteresta erottaa saarta salmi, joka leveimmältä kohdaltaan on
ylinnä 55 kilometriä.
Zanzibar käy vilkasta kauppaa gummilla, norsunluulla ja semminkin
mustilla ihmisillä, sillä siellä pidetään suuria orjamarkkinoita. Sinne
kerääntyy tätä ihmistavaraa saaliina sodista, jota sisämaan ruhtinaat
lakkaamatta käyvät keskenään. Tämä kauppa kukoistaa pitkin
etelärannikkoa aina Niilin leveys-asteille saakka, ja G. Lejean on
nähnyt sitä harjoitettavan julkisesti Franskan lipun suojeluksen alla.
Heti kuin _Resolute_ oli saapunut satamaan, tuli Zanzibarissa oleva
Englannin konsuli laivaan, tarjoutuen avustamaan tohtoria, jonka
hankkeista Europan sanomalehdet olivat jo kuukauden päivät antaneet
tarkkoja selityksiä. Mutta tähän saakka hän oli kuulunut epäuskoisten
taajoihin riveihin.
-- Minä olen epäillyt, -- lausui hän, ojentaen kättä Samuel
Fergussonille, -- mutta nyt en epäile enää.
Hän avasi oman kotinsa ovet tohtorille, Dick Kennedylle ja tietysti
uljaalle Joellekin.
Konsuli ilmoitti saaneensa muutamia kirjeitä kapteeni Spekeltä. Nälkä
ja pahat säät olivat tuottaneet kauheita kärsimyksiä kapteenille, ja
hänen seuralaisilleen, kunnes he viimeinkin olivat saapuneet Ugogon
maahan. Heidän kulkunsa oli ollut sanomattoman vaikeata, ja nyt he
olivat sitä mieltä, ett'ei heiltä pitkään aikaan ole odottaminen mitään
tiedon-antoja.
-- Moisten vaarain ja puuttetten alaisiksi ei meidän tarvitse joutua,
-- virkkoi tohtori.
Kolmen matkamiehen tavarat siirrettiin konsulin taloon. Päätettiin
nostaa pallo Zanzibarin rannalle. Siihen oli sopiva paikka
signaaliriu'un lähellä, erään suunnattoman laitoksen juurella, jossa
oli oleva suojaa itätuulilta. Tämä laitos, ylössuin käännetyn tynnyrin
muotoinen, -- Heidelbergin kuuluisa oluttynnyri oli tämän rinnalla
mitätön pytty vain -- toimitti linnantornin virkaa: sen yläpäässä oli
vartijoina belutshilaisia keihäsmiehiä, laiskaa ja kirkuvaa linnuetta.
Mutta siitä hetkestä saakka kuin pallo oli kannettu maihin, oli konsuli
huomannut maan-asukasten aikovan panna kaikin voimin koko yritystä
vastaan. Ei ole mitään niin sokeata kuin hurja fanatismi. Tieto siitä,
että tänne on saapunut muuan kristitty, joka aikoo nousta yläilmoihin,
oli saanut mielet kuohuksiin. Neekerit, Arabialaisiakin kiihkeämmät,
olivat tässä hankkeessa näkevinään vihamielisiä yrityksiä heidän
uskontoansa vastaan. Nyt sitä aiotaan, niin he kuvailivat mielessään,
käydä auringon ja kuun kimppuun. Ja näitähän taivaankappaleita
afrikalaiset heimot pitävät jumalallisessa kunniassa. Päätettiin siis
vastustaa tällaisia pyhyyttä solvaavia hankkeita.
Konsuli, saatuaan tästä tiedon, keskusteli tohtorin ja kapteeni
Pennetin kanssa. Jälkimmäinen ei tahtonut välittää uhkauksista, mutta
tohtori sai hänet kuulemaan järkevää puhetta.
-- Lopulti me kumminkin saamme aikeemme perille, -- sanoi hän, -- itse
imanin linnueestakin saamme apua, jos tarvitaan, mutta, kapteeni hyvä,
vahinko ei tule kello kaulassa, yksi ainoa paha kolaus saattaisi tehdä
pallolle sellaisen vaurion, että koko yritys olisi auttamattomasti
hukassa. Täytyy siis toimia hyvin varovasti.
-- Mutta mitäs tehdä? Jos laskemme maihin Afrikan rannalle, niin samat
on meillä edessä haitat sielläkin! Minkäs tässä tekee?
-- Asia on kyllä autettavissa, -- vastasi konsuli. -- Katsokaas noita
saaria tuolla sataman ulkopuolella. Laskekaa pallo maihin johonkin
niistä ja asettakaa laivamiehet vartijoiksi, silloin ei ole teillä
mitään vaaraa peljättävänä.
-- Sehän mainiota! -- virkkoi tohtori, -- ja siellä saamme kaikessa
rauhassa valmistukset loppuun.
Kapteeni suostui. _Resolute_ läheni Kumbenin saarta. Huhtikuun 16:na
aamulla vietiin pallo turvaan, keskelle metsän-aukiota, pitkäin puitten
väliin.
Kaksi 24 metrin pituista mastopuuta lyötiin maahan jonkun matkan päähän
toisistaan. Päihin oli kiinnitetty kinungit eli plokit, joitten kautta
palloa kävi vetäminen köydestä ylös. Ensi alussa se oli aivan tyhjä.
Sisäpallo oli kiinnitetty ulkopuolisen yläosaan, jotenka pallot saatiin
yht'aikaa ylös molemmat. Kumpaisenkin pallon alasuuhun kiinnitettiin
torvi, jota myöten vetykaasun oli määrä nousta niihin.
Huhtikuun 17:s kului pantaessa kuntoon kaasunvalmistuslaitosta. Siihen
kuului kolmekymmentä tynnyriä, joissa romuraudan liukeneminen
miedonnetussa rikkihapossa synnytti vetyä. Tämä vety, kuljettuaan ensin
puhdistuslaitosten kautta, kerääntyi keskisäiliöön ja siitä sitten
johtoputkia myöten palloihin. Tällä tavoin tuli kumpaankin palloon
säädetty määrä kaasua, johon tarvittiin 8400 litraa rikkihappoa, noin
7 tonia rautaa ja 4400 litraa vettä.
Pallon täyttäminen alkoi seuraavana aamuna kello kolmen tienoissa ja
kesti lähes 8 tuntia. Huomenissa huojui pallo sirosti verkkoverhossaan
gondolinsa yläpuolella, johon oli pidäkkeeksi pantu koko joukko
hiekkasäkkejä. Ohennuslaitos asetettiin suurella huolella gondoliin, ja
pallosta lähtevät putket kiinnitettiin sylinderimäiseen rauta-arkkuun.
Ankkurit, köydet, instrumentit, peitteet, teltta, elintarpeet, aseet,
-- kaikki sijoitettiin määrätyille paikoilleen; vesitynnyrit
täytettiin. Sata kiloa pohjalastia viidessäkymmenessä säkissä pantiin
gondolin pohjalle, niin kumminkin, että olivat aina käsillä.
Nämä valmistukset päättyivät klo 5:n maissa. Vartijat pitivät
yhtämittaa vahtia saaren ympärillä, ja _Resoluten_ venheitä souteli
koko ajan salmessa.
Neekerit ne yhä edelleen osoittivat vihaansa kirkumisilla ja
irvistyksillä, hyppien ja heiluen. Velhot häärivät hurjistuneitten
joukossa, yllytellen kiihkoa; muutamat yltiöpäät koettivat uimalla
päästä saareen, mutta heidät häädettiin helposti pois.
Silloin alkoivat loitsut ja taikatemput. Sateentekijät, jotka väittävät
vallitsevansa pilviä, manasivat rajumyrskyjä ja "kivisateita"[15]
avukseen. Sitä varten kerättiin kattilaan kaikkien erillaisten puitten
lehtiä ja pantiin ne kiehumaan hiljaisella tulella, sillä välin kuin
velhot teurastivat lampaan, pistämällä pitkän äimän elukan sydämeen.
Mutta kaikista menoista huolimatta taivas pysyi vain kirkkaana, ja
hukkaan meni uhrilammas ja ilmaiseksi irvistykset.
Neekerit aloittivat silloin hurjat juomingit, päihdyttäen itseänsä
"tembo" nimisellä, kokospähkinöistä laitetulla väkevällä viinalla tai
erittäin juovuttavalla oluella, nimeltä "togva". Heidän laulunsa,
huomattavaa melodiaa vailla, mutta varsin tarkkarytminen, kajastelivat
vielä myöhään yöhönkin.
Kello kuuden tienoissa illalla kokoontuivat matkustajat viimeisille
yhteisille päivällisille kapteenin ja upseereiden pöytään. Kennedy,
jolta ei kukaan enää kysellyt mitään, jupisi partaansa jotain, mitä ei
kukaan ymmärtänyt. Fergussonia hän ei päästänyt näkyvistään.
Päivällisillä oli peräti alakuloista. Ratkaisevan silmänräpäyksen
läheneminen herätti kaikissa tuskallisia mietteitä. Millainen onkaan
näitten uljaitten matkamiesten kohtalo oleva? Kohdannevatko enää
milloinkaan ystäviänsä? Istunevatko enää koskaan kotilieden ääressä?
Jos kulkuneuvo pettää, miten heidän käy villien heimojen luona noissa
aavoissa seuduin, erämaissa äärettömissä?
Tällaisia kysymyksiä oli noussut ennenkin, silloin tällöin,
kiinnittämättä kumminkaan sen suurempaa huomiota puoleensa. Nyt ne
valtasivat kaikkien kiihoittuneen mielikuvituksen. Tohtori Fergusson,
kylmänä ja huoletonna, kuten konsanaankin, koetti puhella milloin
mistäkin, mutta ei sittenkään tämä tarttuva apeus ottanut hajotakseen.
Koska peljättiin jonkunlaisia mielen-osoituksia tohtoria ja hänen
seuralaisiansa vastaan, nukkuivat kaikki kolme yönsä _Resolutella_.
Kello kuusi aamulla he jättivät hyttinsä ja siirtyivät Kumbenin
saarelle.
Pallo huojueli hiljalleen itätuulen heijailemana. Hiekkasäkkien
asemasta oli nyt kaksikymmentä laivamiestä pitelemässä palloa kiinni.
Kapteeni Pennet upsereineen olivat läsnä tämän juhlallisen lähdön
hetkellä.
Nyt astui Kennedy suoraan tohtorin luokse ja otti häntä kädestä,
sanoen:
-- Sinä lähdet siis todellakin, Samuel?
-- Lähden, rakas Dick.
-- Olenhan tehnyt kaiken voitavani, estääkseni sinua lähtemästä?
-- Olet.
-- Siis on omatuntoni siihen nähden rauhassa, ja minä lähden mukaan.
-- Siitä olin varma, -- virkkoi tohtori, ja hetkisen liikutuksen ilme
elähti hänessä.
Viimeisten jäähyväisten hetki lähestyi. Kapteeni ja upseerit syleilivät
sydämellisesti näitä rohkeita matkustajia, unohtamatta Joetakaan,
riemuitsevaa miestä. Jokainen läsnäolijoista tahtoi puolestaan puristaa
tohtori Fergussonin kättä.
Kello yhdeksän astuivat kolme matkakumppalia gondoliin. Tohtori sytytti
horminsa, saadakseen aikaan nopean kuumenemisen. Pallo, oltuaan maassa
täydellisessä tasapainossa, alkoi moniaan minutin perästä kohota.
Merimiesten täytyi hieman hellittää köysiä. Gondoli nousi viisi, kuusi
metriä.
-- Hyvät ystävät! -- huudahti tohtori kahden ystävänsä keskestä, ottaen
hatun päästään, -- antakaamme meidän ilmalaivalle onnea tuottava nimi!
Olkoon sen nimenä _Victoria!_
Voimakkaat huudot vastasivat:
-- Eläköön kuningatar! Eläköön Englanti!
Pallon nousuvoima se kasvoi kasvamistaan. Fergusson, Kennedy ja Joe
viittasivat vielä viimeisiä jäähyväisiä ystävilleen.
-- Köydet irti! -- huusi tohtori.
_Victoria_ kohosi nopeasti ylä-ilmoihin, ja _Resoluten_ neljä tykkiä
alkoivat jymäytellä kunnialaukauksia.