Capin ympäri. -- Kokassa. -- Joen esitelmä kosmografiassa. --
Ohjattavat pallot. -- Ilmavirtain etsimisestä. -- _Heureka_.
_Resolute_ kulki nopeasti Hyvän Toivon nientä kohti. Ilma pysyi
kauniina, vaikka merellä kävi kova aallokko.
Maaliskuun 30:nä, seitsemänkolmatta päivää Lontoosta lähdön jälkeen,
kohosi taivaanrannassa näkyviin Pöytävuori, Capin kaupunki, joka
sijaitsee kukkulaisen amfiteatterin juurella, näkyi jo merikiikareihin,
ja pian laski _Resolute_ ankkurinsa sen satamaan. Sinne ei kapteeni
pysähtynyt muuta kuin hiiliä ottamaan, mikä oli yhden päivän asia.
Huomenna käännyttiin jälleen etelää kohti. Nyt oli kierrettävä Afrikan
eteläisin niemi ja laskettava Mozambikin salmeen.
Joe ei ollut ensimmäisellä merimatkallaan. Pian hän oli täälläkin kuin
kotonaan. Kaikki pitivät tuosta avomielisestä ja hilpeäluontoisesta
miehestä. Suuri osa hänen isäntänsä mainetta heijasteli hänestäkin.
Häntä kuunneltiin kuin mitä oraakelia, eikä hän erehtynyt sen enempää
kuin muutkaan ennustajat.
Sillä välin kuin tohtori piti esitelmiänsä upseereille, istui Joe
kokassa ja luennoitsi historiasta omalla tavallaan, ja sitä tapaahan ne
ovat noudattaneet suurimmatkin historioitsijat kaikkina aikoina.
Keskusteltiin tietysti ilmapurjehduksesta. Joella oli ensi alussa työ
ja tekeminen, saadessaan noita härkäpäitä käsittämään tämän hankkeen
merkitystä, mutta siitä kerran selville päästyä, yltyi merimiesten
mielikuvitus Joen kertomuksista niin, ett'eivät he enää pitäneet
mahdottomana mitään.
Häikäisevän puhelias kertoja vakuutteli, että tämän matkan perästä
tehdään monta muuta. Tämä on vasta ensimmäinen numero kokonaisessa
sarjassa ihan yli-inhimillisiä yrityksiä.
-- Nähkääs, hyvät ystävät, kun kerran on päässyt tällaisen reissaamisen
makuun, niin ei muut meiningit enää kelpaakaan. Ja niinpä sitä ensi
kerralla ei kuljetakaan poikkipuolin, vaan pusketaan suoraan yhä
ylöspäin.
-- Jaa kuuhunko, vai? -- kysäisi yksi kuulijoista ihmeissään.
-- Vai kuuhun! -- arveli Joe; -- ei maar; se on liian tavallista;
kaikkihan ne nykyjään kuuhun kulkevat. Sitä paitsi, siellä ei ole
vettä; sitä pitäisi raahata sinne mukaan suunnattomat määrät, ja
ilmaakin pitäisi viedä lasipurkeissa, jos mieli hiukankaan hengittää.
-- Mahtaiskohan siellä olla katajaviinaa? -- kysäisi muuan, joka
suuresti harrasti tätä juomaa.
-- Ei tippaakaan, poikaseni. Ei; kuusta me viis. Me lähdetään noihin
ihaniin tähtiin, suloisiin planettoihin, joista isäntä niin usein on
puhunut. Ensi aluksi pistäytään tervehtimässä Saturnoa...
-- Niin sitäkö, jolla on se rengas? -- kysyi puosmanni.
-- Vihkimäsormus justiin. Ties vaan, minne siltä muija lie saanut!
-- Ettäkö ihan niin korkealle? -- virkkoi muuan typertynyt kokkipoika.
-- Kyll'on koko hiivatti, se teidän isäntä!
-- Hiivattiko! On se vähän parempikin.
-- Entäs Saturnon jälkeen? -- tiedusti muuan kaikkein maltittomimpia.
-- Jaa senkö? No sitten käydään Jupiterissa. Se se vasta hassu maa:
vuorokaus ei kestä siellä kuin yhdeksän ja puoli tuntia; laiskurien
luvattu maa. Mutta vuoden pituus on sen sijaan kaksitoista ajast'aikaa,
ja sehän on vallan edullista niille, joilla ei ole enää kuin kuusi
kuukautta tallusteltavana tässä matoisessa maailmassa. Se jatkaa ikää,
nähkääs.
-- Kaksiko toista vuotta! -- huudahti kokkipoika.
-- Jaa-a, poikaseni. Siinä maassa sinä tähän aikaan vielä imeä
jollittaisit, ja tuo mies tuossa, jolla on jo kuudeskymmen meneillään,
olisi siellä puolen viidettä vanha paitaressu.
-- Se ei pidä kutiaan, -- huusi koko kokkapuoli yhdestä suusta.
-- Puhdas tosi, -- sanoi Joe vakavasti. -- Mutta minkäs minä sille? Kun
sitä vaan elelee ikänsä kaiken eikä opi mitään, niin typeränä pysyy
kuin pässi. Pistäytykääs Jupiterissa, niin saatte nähdä.
Ja hänelle naurettiin, mutta puoleksi uskottiinkin, ja hän jutteli
heille, kuinka Neptunossa varsinkin merimiehiä suositaan, ja kuinka
Mars tähdessä sotamiehet ovat olevinaan niin suuria herroja, että
lopulti ihan vihaksi pistää. Mitä taas tulee Merkurioon, niin se se on
vihoviimeinen paikka: ei kuin varkaita vaan ja kauppamiehiä, ja niin
toistensa näköisiä, ett'ei tahdo osata erottaa kuka on mikä. Ja
Veneristä hän vihdoin loi heidän eteensä oikein ihastuttavan kuvan.[12]
-- Ja kun me tullaan takaisin tuolta reissulta, niin sitten meidät
koristetaan Etelän ristillä, joka kimaltelee siellä hyvin korkealla
Pilvien Pitäjän napinlävessä.
-- Ja sen te olette hyvin ansainneetkin, -- sanoivat merimiehet.
Ja näin ne kuluivat hilpeissä haasteluissa nuo pitkät puhteet Resoluten
kokassa. Ja sillä välin tohtorin opettavaiset keskustelut jatkuivat
jatkumistaan.
Eräänä päivänä nostettiin kysymys ohjattavista ilmapalloista, ja
tiedusteltiin tohtorin mielipidettä tästä asiasta.
-- En usko, -- sanoi hän, -- ohjattavain ilmapallojen mahdollisuutta.
Minä tunnen kaikki, mitä tässä tarkoituksessa on koetettu ja ehdotettu,
mutta käytännöllistä tulosta ei ole koskaan saavutettu. Arvaatte kyllä,
että minä olen tätä asiata miettinyt, se kun on juuri minulle niin ylen
tärkeä, mutta min'en ole kyennyt kysymystä ratkaisemaan millään
nykyisen mekanikan tarjoamilla keinoin. Pitäisi keksiä aivan
erinomaisen voimakas ja samalla äärettömän keveä mootori. Sitä paitsi
on tähän saakka koetettu saada ohjatuksi gondolia eikä palloa. Ja se on
ollut erehdystä.
-- Mutta -- väitettiin -- ilmapallon ja laivan välillä on sentään
paljon yhtäläistä, ja laivaahan käy ohjaaminen mielensä mukaan.
-- Yhtäläisyyttä, -- vastasi tohtori, -- on peräti vähän tai ei
ensinkään. Ilma on verrattavasti ohuempaa kuin vesi, johon laiva ei
vajoo kuin puoliväliin, jota vastoin ilmapallo ui kokonaan ilmassa ja
pysyy liikkumattomana ympärillä olevan aineen suhteen.
-- Teidän mielestänne siis aerostatinen tiede on sanonut viimeisen
sanansa.
-- Ei suinkaan! ei suinkaan! Täytyy keksiä toisia keinoja, ja kosk'ei
ole opittu palloa ohjaamaan, täytyy pysytellä edullisten ilmavirtain
piirissä. Mitä korkeammalle nousee, sitä tasaisemmiksi ilmavirrat
käyvät, yhä liikkuen yhteen suuntaan. Ei niitten tiellä ole laaksoja
eikä vuoria, jotka tekevät maanpinnan epätasaiseksi, ja siinähän,
niinkuin tiedätte, on pääsyy tuulien vaihteluun ja niitten suunnan
muuttelemiseen. Kun kerran näistä vyöhykkeistä on selvillä, niin ei
tarvitse muuta kuin saattaa pallo siihen virtaan, mikä milloinkin on
edullista.
-- Mutta sittenhän, -- virkkoi kapteeni Pennet, -- sittenhän täytyisi
myötäänsä nousta ja laskea. Ja se se vaikeinta, hyvä tohtori.
-- Miksikä niin, kapteeni hyvä?
-- Käsittäkää minut oikein: se on oleva vaikeata ja hankalaa ainoastaan
pitemmillä retkillä eikä pienillä huvimatkoilla ilmassa.
-- Ja mistä syystä, jos suvaitsette?
-- Ettehän te voi kohota muutoin kuin vähentämällä painolastia ettekä
laskea muutoin kuin menettämällä kaasua, ja näin ollen teiltä loppuu
pian sekä kaasut että painolastit.
-- Siinäpä se asian ydin onkin, rakas kapteeni! Siinä ainoa vaikeus,
jonka voittamiseen tieteen tulee pyrkiä. Ei ole päämääränä pallon
ohjaaminen, vaan pallon kohottaminen ja laskeminen, niin ett'ei kaasu
vähene, kaasu, joka on sen voima, sen veri, sen sielu, jos niin sopii
sanoa.
-- Te olette oikeassa, hyvä tohtori. Mutta tätä kysymystä ei ole vielä
ratkaistu; se keino on vielä keksimättä.
-- Suokaa anteeksi, se on keksitty.
-- Kuka sen on keksinyt.
-- Minä.
-- Tekö?
-- Enhän minä toki muutoin olisi uskaltanut lähteä yrittämään Afrikan
poikki ilmapallolla. Neljänkolmatta tunnin kuluttua ei minulla olisi
kaasua yhtään.
-- Mutta ettehän tästä puhunut mitään Englannissa?
-- En. En tahtonut aiheuttaa asiasta yleistä keskustelua. Se olisi
ollut mielestäni hyödytöntä. Minä tein valmistavia kokeita salassa ja
olen varsin tyytyväinen. Sen enempiin toimiin ei minun tarvinnut
ryhtyä.
-- No niin! Saako udella salaisuuttanne?
-- Se on pian selitetty; se onkin varsin yksinkertainen asia.
Kuulijakunnan tarkkaavaisuus oli kohonnut korkeimmilleen, ja tohtori
alkoi tyyneesti seuraavaan tapaan.