Joen merkitys. -- "Resoluten" päällikkö. -- Kennedyn arsenaali. --
Sijoitukset. -- Jäähyväis-päivälliset. -- Lähtö helmikuun 21:nä. --
Tohtorin tieteelliset esitelmät. -- Duveyrier, Livingstone. --
Ilmapurjehduksen yksityisseikkoja. -- Kennedy saatettu vaikenemaan.
Helmikuun 10:nä olivat varustukset melkein päättyneet. Pallot olivat
aivan valmiit ja sisäkkäin. Tehtiin koetus puristetulla ilmalla, ja
havaittiin ne erittäin lujiksi.
Joen riemulla ei ollut ääriä ensinkään. Myötäänsä hän kulki Greek
streetin ja Mittchellin tehtaan väliä, aina touhussa, mutta aina
hilpeällä mielellä, kernaasti kertoillen heidän matkastansa, vaikk'ei
häneltä tiedusteltukaan, ylpeänä ennen kaikkea siitä, että pääsee
herransa mukaan. Luulenpa kuin luulenkin, että ilmapallon näyttäminen,
tohtorin aatetten ja aikomusten selitteleminen, tilaisuuden hankkiminen
näkemään häntä avonaisessa akkunassa tahi ulkona kadulla, -- että se
tuotti tuolle kunnon pojalle muutamia puolicrowneja. Ja kenpä häntä
siitä moittisi! Olihan hänellä oikeus käyttää hiukan hyödykseen
aikalaistensa ihmettelyä ja uteliaisuutta.
Helmikuun 16:na _Resolute_ kävi ankkuriin Greenwichin kohdalle. Se oli
kahdeksansadan tonnin vetoinen propellilaiva, nopeakulkuinen ja oli
käynyt viemässä muonavaroja sir James Rossin retkikunnalle
polariseuduissa. Kapteeni Pennet kuului olevan miellyttävä mies, jossa
tohtorin matka herätti erittäin suurta intressiä, ja joka tohtoria
kohtaan oli jo kauan aikaa tuntenut kunnioitusta. Tämä Pennet oli
enemmän tiedemies kuin soturi, vaikka hänen laivassaan olikin neljä
vanhan-aikuista tykkiä. Pahaa ne eivät kumminkaan olleet tehneet vielä
kellenkään; niitten oli yksinomaisena määränä pitää pauhua vain
kaikkein rauhallisimmassa tarkoituksessa.
_Resoluten_ ruoma oli laitettu sellaiseksi, että ilmapallon saattoi
sijoittaa siihen, ja helmikuun 18:nä pallo vietiinkin laivaan, mitä
suurinta varovaisuutta noudattaen. Se laskettiin peräosaan, suojaan
kaikilta sattumuksilta. Gondoli esineineen, ankkurit, köydet,
ruokatarpeet, vesiarkut, jotka oli määrä täyttää Zanzibarissa, kaikki
ne lastattiin laivaan Fergussonin oman valvonnan alla.
Niinikään otettiin laivaan kymmenen tonnia rikkihappoa ja kymmenen
tonnia romurautaa vetykaasun valmistamista varten. Siinä oli jo
enemmänkin kuin tarvittiin, mutta täytyihän olla mahdollisten
vahinkojenkin vara. Kaasunkehitys-laitos, johon kuului kolmekymmentä
tynnyriä, pantiin ruoman pohjalle.
Nämä lähtöhankkeet päättyivät 18:na helmikuuta illalla. Kaksi mukavasti
sisustettua hyttiä oli valmiina tohtori Fergussonia ja hänen ystäväänsä
Kennedyä varten. Viimeksimainittu, joka yhä vannoi, ett'ei hän lähde,
nousi laivaan, mukanaan kokonainen arsenaali ampuma-aseita: kaksi
mainion tarkkaa, takaa-ladattavaa kaksipiippuista pyssyä ja verraton
karhiini, Purdey Moore et Dickson'in tehtaasta Edinburgissa:
moisella luikulla Kennedy häikäilemättä lennättää kauriin silmään
luodin kahdentuhannen askelen päästä. Lisäksi oli hänellä kaksi
kuusipiippuista Coltin revolveria odottamattomain sattumusten varalta.
Kruutisarvet, patronat, lyijyt ja luodit, riittävissä määrin kaikkia,
eivät painaneet yli sen kuin tohtori oli määrännyt.
Kolme retkelle-lähtijää nousivat laivaan helmikuun 19:nä. Kapteeni ja
upseerit ottivat heidät vastaan suurella kunnioituksella. Tohtori oli
kylmä kuin ainakin, mielessään vaan retki; Dick oli hieman levoton,
mutta ei näyttänyt olevansa niitä miehiäkään; Joe kulki keikutellen ja
kompia ja sanansutkauksia lasketellen. Hänestä tulikin oikea
huvimestari matrossien kajutassa, jossa hänellekin oli varustettu oma
koju.
Helmikuun 20:na piti Kuninkaallinen Maantieteellinen Seura suuret
jäähyväis-päivälliset tohtori Fergussonille ja Kennedylle. Kapteeni
Pennet upseereineen oli läsnä tällä aterialla, jossa vallitsi ilo ja
vilkkaus, ja jossa maljoja juotiin yksi toistaan mielistelevämpi, ja
terveyttä ja pitkää ikää toivotettiin niin runsaasti, että kukin
läsnäolija saattoi olla vakuutettu elävänsä ainakin sata vuotta. Sir
Francis M..., juhlassakin esimiehenä, johti puheita hillityllä
liikutuksella, mutta täynnä arvokkaisuutta.
Dick kävi kovin hämille, kun hänenkin osallensa tuli aimo palanen näitä
maljan-ääreisiä onnitteluja. Sittenkuin oli juotu "pelvottoman
Fergussonin, Englannin kunnian, onneksi", piti myöskin juotaman "yhtä
uljasmieliselle Kennedylle, hänen rohkealle matkatoverilleen".
Dick punastui korviaan myöten, mutta sitä pidettiin vaatimattomuuden
merkkinä. Kättentaputukset kajahtivat kahta äänekkäämmin. Dick punastui
entistä enemmän.
Jälkiruuan aikana saapui kuningattaren lähettiläs: kuningatar lähettää
tervehdyksensä molemmille matkustajille ja toivottaa heidän
yrityksellensä menestystä.
Ja tähän piti taas juoda maljoja "Hänen Herttaiselle Majesteetillensa".
Puolen-yön aikana, liikuttavain jäähyväisten ja lämpimäin
kädenpuristusten perästä, läsnäolijat hajaantuivat.
_Resoluten_ venheet olivat odottamassa Westminsterin sillan luona.
Kapteeni vieraineen ja upseereineen astui venheisin, ja nopeasti ne
läksivät viiltämään alas Thames jokea Greenwichiin päin.
Kello yhden aikana makasivat laivalla kaikki.
Huomenissa, helmikuun 21:nä, kello kolme aamulla alkoivat kattilat
kihistä; kello viisi nostettiin ankkuri, ja propellinsa työntämänä
läksi _Resolute_ painamaan Thamesin suuta kohti.
Sanomattakin on selvä, että keskustelujen aineena laivassa oli
yksinomaa tohtori Fergussonin retki. Jo pelkästään hänen personansa ja
äänensä herätti sellaista luottamusta, ett'ei vähän ajan perästä
kukaan, paitsi Skotlantilaista, rahtustakaan epäillyt hänen hankkeensa
onnistumista.
Pitkäin joutohetkien aikana piti tohtori upseereille täydellisen
luentosarjan maantieteessä. Viimeisten neljänkymmenen vuoden
löytöretket Afrikassa alkoivat innostaa näitä nuoria miehiä. Fergusson
kertoi heille Barthin, Burtonin, Speken, Grantin retkistä. Hän kuvaili
heidän eteensä tämän salaperäisen tienoon, jonne tiede nyt pyrkii
tunkeutumaan joka puolelta. Pohjoisessa oli nuori Duveyrier käynyt
tutkimassa Saharaa ja tuonut Parisiin mukanansa Tuaregien päällikön.
Franskan hallituksen toimesta valmisteltiin par'aikaa kahta
retkikuntaa, joista toinen lähtee pohjoisesta päin, toinen lännestä,
jonka jälkeen he yhtyvät Timbuktussa. Etelässä uupumaton Livingstone
eteni yhä päiväntasaajaa kohti ja oli, vuodesta 1862 alkaen, kulkemassa
Mackensien kanssa ylös Rovoonia virtaa. Ennenkuin yhdeksästoista
vuosisata päättyy, lausui tohtori Fergusson, on Afrika varmaankin
paljastava ne salaisuudet, joita se on helmassansa kätkenyt
kuusituhatta ajast'aikaa.
Kuulijain mielenkiinto kohosi kiihkeimmilleen varsinkin silloin kuin
hän rupesi kertomaan heille retkensä valmistusten yksityisseikoista.
Heidän teki mielensä tarkastaa, pitävätkö hänen laskunsa paikkaansa; he
väittelivät keskenään, ja mielellänsä tohtori otti osaa heidän
väittelyihinsä.
Yleensä he hämmästyivät sitä, että hän ottaa verraten vähäisen määrän
ruokavaroja. Eräänä päivänä muuan nuori upseeri tiedusteli tätä seikkaa
tohtorilta.
-- Ja sekö kummastuttaa teitä? -- kysäisi tohtori.
-- Kummastuttaa niinkin.
-- Mutta kuinka kauan te sitten luulette matkani kestävän?
Kuukausmääriä, niinkö? Suuri erehdys. Jos sitä kovin kauan kestäisi,
niin me olisimme hukassa, me emme pääsisi perille. Eihän Zanzibarista
Senegalin rannalle ole kuin 6500 kilometriä, sanokaamme vaikka 7000.
Jos nyt lukee 38 km tunnissa -- mikä ei vielä vastaa junainkaan
nopeutta meillä, -- niin ennättäisi Afrikan poikki seitsemässä
vuorokaudessa, kulkien yöt päivät.
-- Silloinhan te ette ennättäisi nähdä mitään, ette tehdä
maantieteellisiä havainnoita ettekä tutkia seutuja.
-- Mutta, -- vastasi tohtori, -- koska pallo on minun vallassani, koska
minä nousen ja lasken mieleni mukaan, niin minä pysähdyn, milloin
hyväksi näen, varsinkin milloin liian kovat ilmavirrat uhkaavat temmata
minut mukaansa.
-- Ja niitä teidän tiellenne kyllä sattuu, -- virkkoi kapteeni Pennet.
-- On orkaaneja, jotka kulkevat 450:kin kilometriä tunnissa.
-- Sepä se, -- vastasi tohtori. -- Moisella vauhdilla pääsisi Afrikan
poikki kahdessatoista tunnissa: heräisi Zanzibarissa ja laskisi levolle
Saint-Louisissa.
-- Mutta, -- arveli muuan upseeri, -- saattaako pallo seurata mukana
sellaisessa vauhdissa?
-- On niinkin sattunut.
-- Ja pallo kesti?
-- Vallan hyvin. Se tapahtui Napoleonin kruunauksen aikaan, v. 1804.
Ilmassa-purjehtija Garnerin laski Parisissa kello yksitoista illalla
pallon, johon oli kultaisilla kirjaimilla merkitty: "Parisi, 25 p.
frimaire kuuta v. XIII, jolloin Hänen Pyhyytensä Pio VII kruunasi
keisari Napoleonin". Seuraavana aamuna kello 5 Roman asukkaat näkivät
saman pallon leijuvan Vatikanin yli campagnalla ja laskevan vihdoin
Braccianon järveen. Niinmuodoin, hyvät herrat, pallo kestää sellaisen
vauhdin.
-- Pallo kyllä, entäs ihminen? -- uskalsi Kennedy virkkaa.
-- Ihminen myöskin, sillä liikkumatonhan pallo on sitä ympäröivään
ilmaan nähden, toisin sanoen: eihän se ole pallo, joka eteenpäin
kiitää, vaan itse ilmakehys sen ympärillä; saatte huoleti sytyttää
kynttilän gondolissa: liekki ei lävähdäkään. Jos Garnerinin pallossa
olisi ollut mukana purjehtija, ei hän olisi tuosta vauhdista kärsinyt
vähääkään. Enkä minä sitä paitsi aio koetella sellaista vauhtia, vaan
milloin minun sopii yöksi tarttua kiinni puuhun tai johonkin muuhun
esineesen, en ole suinkaan käyttämättä tilaisuutta hyödykseni. Mitä
taas ruokavaroihin tulee, niin onhan meillä niitä kahdeksi kuukaudeksi,
ja mikäpäs estäisi meidän taitavaa metsästäjäämme hankkimasta meille
metsänriistaa riittävästi, maissa käydessämme!
-- Niitä mestarilaukauksia, mr Kennedy! -- huudahti muuan nuori
midshipman, kateellisin silmin katsellen Skotlantilaista.
-- Puhumattakaan siitä, -- lisäsi toinen, -- että tähän huviin liittyy
vielä suuri kunnia.
-- Hyvät herrat, -- virkkoi metsästäjä, -- teidän mielistelynne ovat
hyvin liikuttavia ... mutta ohitse ne minusta menevät.
-- Mitenkä? -- huudettiin joka puolelta, -- ettekö sitten mene mukaan?
-- En mene.
-- Ettekö aio seurata tohtori Fergussonia?
-- En ainoastaan ole seuraamatta häntä, vaan minä läksin tänne,
pysäyttääkseni hänet vielä viimeisessä silmänräpäyksessä.
Kaikkien katseet kääntyivät tohtoriin.
-- Älkää kuunnelko häntä, -- virkkoi tohtori tyyneesen tapaansa. --
Siitä asiasta ei maksa kiistellä hänen kanssaan; hän tietää kyllä
lähtevänsä.
-- Pyhän Patrikin kautta! -- huudahti Kennedy, -- minä vannon...
-- Älä vanno, ystävä Dick; sinut on mitattu ja punnittu, sinut,
niinkuin sinun kruutisi ja pyssysi ja luotisikin; emme siis puhu siitä
sen enempää.
Ja todellakin: siitä hetkestä, hamaan siihen asti kuin tultiin
Zanzibariin, ei Dick avannut suutansakaan. Ei hän puhunut tästä asiasta
eikä mistään muustakaan. Hän vaipui äänettömäksi.