Tutkimuksia Afrikassa.
Se ilmaviiva, jota myöten tohtori Fergusson aikoi kulkea, ei ollut
vedetty sattumoisin. Hän oli vakavasti tutkinut lähtökohtaa, eikä
ollutkaan syyttä suotta päättänyt nousta ilmaan Zanzibarin saarelta,
joka sijaitsee lähellä Afrikan itärantaa, 6:nella asteella eteläistä
leveyttä, toisin sanoen 430 maantieteellistä peninkulmaa (795
kilometriä) päiväntasaajan eteläpuolella.
Tältä saarelta oli äskettäin lähtenyt se retkikunta, jonka määränä oli
kulkea Suurten järvien kautta etsimään Niilin lähteitä.
Kohdallaan lienee tässä tehdä selvää, mitkä entiset tutkimukset tohtori
Fergussonilla oli aikomus yhdistää. Tutkimusretkistä ovat tärkeimmät:
tohtori Barthin v. 1849 ja luutnanttien Burtonin ja Speken v. 1858.
Tohtori Barth, Hampurista, oli hankkinut maanmiehellensä Overwegille ja
itselleen luvan liittyä Sudaniin lähetettyyn Englantilaisen
Richardsonin retkikuntaan.
Tämä laaja seutu sijaitsee 15:nen ja 10:nen asteen välillä pohjoista
leveyttä. Sinne pyrkijän täytyy siis kulkea päälle 1500 peninkulmaa
(noin 2800 km)[3] Afrikan sisämaihin.
Siihen saakka tämä seutu oli ollut tunnettuna ainoastaan Denhamin,
Clappertonin ja Oudneyn retkistä, 1822-1824. Richardson, Barth ja
Overweg, aikoen tunkeutua kauemmas, saapuvat Tunisiaan ja Tripoliin,
kuten heidän edelläkävijänsäkin, ja ennättävät Murzukiin, Fezzanin
pääkaupunkiin.
Sieltä lähtien he eivät kulje suoraan etelään, vaan kääntyvät länteen
Ghatia kohti, saatuansa, vaikk'ei ilman vaikeuksia, oppaiksensa
maan-asukkaita, Tuaregeja. Kestettyänsä lukemattomia rosvojen
hyökkäyksiä, ahdistuksia, jopa aseellistakin vastarintaa, heidän
karavaaninsa saapuu vihdoin Asbenin avaraan keitaasen. Siellä tohtori
Barth eroaa seuralaisistaan, poikkeaa Aghadesin kaupunkiin ja liittyy
jälleen retkikuntaan, joka sitten saapuu Damergun maakuntaan. Siellä
nämä kolme matkustajaa hajaantuvat eri haaroille, ja Barth lähtee Kanon
kaupunkiin päin, jonne hän vihdoin pääseekin, monta kovaa koettuansa ja
melkoisia lunnaita suoritettuansa.
Kovasta kuumeesta huolimatta, hän lähtee sieltä maaliskuun 7:nä, yksi
ainoa palvelija mukanaan, määränänsä Tshad järvi, jonne vielä on 650
kilometriä. Hän etenee nyt itään päin ja tulee Zuricolan kaupunkiin
laajassa Bornun valtakunnassa, joka on ydinkohta keskisessä Afrikassa.
Siellä hän saa tiedon, että Richardson on, väsymyksestä ja puutteista
nääntyneenä, kuollut. Hän saapuu sitten Bornun pääkaupunkiin, Kuukaan,
järven rannalla, ja vihdoin huhtikuun 14:na, siis 12 ja puoli kuukautta
Tripolista lähdettyänsä, Ngornun kaupunkiin.
Seuraavana vuonna maaliskuussa tapaamme hänet Overwegin seurassa
löytöretkillä Adamauan kuningaskunnassa järven eteläpuolella. Sieltä
hän vihdoin saapuu Jolan kaupunkiin, vähän etelämpänä 9:nettä astetta
pohjoista leveyttä. Se oli äärimmäinen kohta etelässä, johon tämä uljas
retkeilijä pääsi.
Palattuansa viiden kuukauden perästä Kuukaan, hän lähtee itää kohti
ja saavuttaa vihdoin retkensä itäisimmän kohdan, Masenjan kaupungin,
17° 20' itään Greemvichistä.
Seuraavana vuonna 1852 marraskuussa, toisenkin matkatoverinsa,
Overwegin, kuoltua, hän tunkeutuu länteen käsin, käy Sokotossa, kulkee
Niger virran poikki ja saapuu Timbuktun kaupunkiin, jossa on pakotettu
viipymään kokonaista kahdeksan kuukautta, alttiina sheikin
ahdistuksille, huonolle kohtelulle ja kaikenlaiselle kurjuudelle. Mutta
kristittyä ei ajan pitkään suvaita kaupungissa; Fullanit uhkaavat
surmata hänet. Silloin hän lähtee Timbuktusta maaliskuussa 1854,
pakenee rajalle ja viettää siellä kolmeneljättä vuorokautta,
kaikinpuolista puutetta kärsien, kunnes marraskuussa saapuu Kanon
kaupungin kautta Kuukaan, josta lähtee kulkemaan Denhamin jälkiä.
Vihdoin hän palajaa Tripoliin elokuun lopulla 1855 ja sieltä Lontoosen
6:na syyskuuta, kumppaleistaan yksin jäljelle jääneenä.
Tällainen oli uljaan Barthin retkeily.
Tohtori Fergusson merkitsi huolellisesti kirjaansa, että Barth oli
pysähtynyt 4:nelle asteelle pohjoista leveyttä ja 17:nelle asteelle
itäistä pituutta.
Katsokaamme nyt, mitä luutnantit Burton ja Speke saivat aikaan
Itä-Afrikassa.
Niiliä ylös oli kulkenut useampiakin retkikuntia, mutta ei ollut
yhdenkään onnistunut päästä tämän virran salaperäisille lähteille.
Saksalaisen lääkärin Ferdinand Wernen kertomuksen mukaan muuan
Mehemed-Alin suojelema retkikunta tunkeusi v. 1840 Gondokoroon asti,
4:nen ja 5:nen asteen välillä pohjoista leveyttä.
Savoijalainen Brun-Rollet, joka oli nimitetty Sardinian konsuliksi
Itä-Sudaniin, läksi v. 1855 Kartumista Jakub nimisenä kauppamiehenä
ostelemaan gunimia ja norsunluuta ja pääsi Beleniaan saakka, 4:nen
asteen toiselle puolelle, mutta palasi sairaana Kartumiin ja kuoli
siellä 1857.
Ei lääkintölaitoksen ylipäällikkö Egyptissä, tohtori Peneykään, joka
pienellä höyrylaivalla pääsi astetta etelämmäs Gondokoroa ja palasi
Kartumiin, jossa kuoli nääntymyksistä, -- ei venetialainen Miani,
joka kiersi putoukset Gondokoron eteläpuolella, päästen 2:selle
leveys-asteelle, -- ei maltalainen kauppias Andrea Debono, joka
tunkeusi vielä kauemmas ylös Niiliä myöten, -- ei kenkään heistä
saavuttanut tuota saavuttamatonta kohtaa.
Guillaume Lejean tuli v. 1859 Franskan hallituksen lähettämänä Punaisen
meren yli Kartumiin, astui siellä laivaan, mukanaan yksikolmatta henkeä
laivaväkeä ja kaksikymmentä sotamiestä, kulkeaksensa ylös Niiliä, mutta
hän ei päässyt Gondokoroa kauemmas, jouduttuaan tuhansiin vaaroihin
keskellä neekereitä, jotka olivat ilmikapinassa.
Mutta ainapa vaan tuolta kovan onnen rajapyykiltä ovat matkustajat
kääntyneet takaisin. Keisari Neronin lähettiläät etenivät ennen muinoin
9:nelle leveyspiirille: kahdeksantoista vuosisadan ponnistuksilla ei
siis päästy kuin 5 tai 6 astetta kauemmas, s.o. 550-670 kilometriä!
Moni matkustaja on koettanut päästä Niilin lähteille Afrikan itärannan
puolelta.
Niinpä vuosina 1768-1772 Skotlantilainen Bruce läksi Masuahista,
Abyssinian satamasta, kulki Tigreen yli, kävi Aksumin raunioilla, näki
Niilin lähteet siellä, missä niitä ei ollutkaan, eikä saavuttanut
mitään vakavaa tulosta retkellänsä.
Vuonna 1844 tohtori Krapf, anglikaanisen kirkon lähetyssaarnaaja,
perusti lähetys-aseman Monbaziin, Zanguebarin rannalla, ja löysi,
yhdessä pastori Rebmannin kanssa, 560 kilometrin päässä rannasta kaksi
vuorta, nimittäin Kilimandsharon ja Kenian, joilla myöhemmin kävivät
Heuglin ja Thornton.
Vuonna 1845 Franskalainen Maizan nousi yksinänsä maihin Bagamajossa,
Zanzibarin vastapäätä, ja saapui Dejela-Mhoraan, jossa heimonpäällikkö
kidutti hänet hirvittävällä tavalla kuolijaksi.
Vuonna 1859 elokuussa pääsi muuan nuori hampurilainen Roscher
arabialaisten kauppiaitten karavaanissa Njassan järvelle saakka, jossa
hänet, hänen maatessansa, murhattiin.
Vuonna 1857 läksi kaksi upseeria bengalilaisesta armeijasta, luutnantit
Burton ja Speke, Lontoon Maantieteellisen Seuran lähettäminä, tutkimaan
Suurten järvien alueita. He suuntasivat kulkunsa Zanzibarista suoraan
länteen.
Neljä kuukautta kestettyään sanomattomia vaivoja, sittenkuin heidän
tavaransa oli ryöstetty ja kantajat heiltä murhattu, he vihdoin
saapuivat Kazehiin, kauppiaitten ja karavaanien yhtymäkohtaan. He
olivat nyt keskellä Kuunvuorien seutua. Sieltä he keräsivät varsin
kallis-arvoisia tietoja maan-asukasten tavoista, hallituksesta,
uskonnosta sekä eläin- ja kasvikunnasta ja käänsivät sitten kulkunsa
ensimmäistä Suurta järveä, Tanganajikaa kohti, 3:nen ja 8:nen asteen
välillä eteläistä leveyttä. Sinne he saapuivat 14:nä helmikuussa 1858,
kohdattuaan rannoilla useampia heimoja, enimmäkseen ihmissyöjiä.
He palasivat kesäkuun 20:na Kazehiin. Burton oli matkan vaivoista niin
nääntynyt, että jäi sinne useammaksi kuukaudeksi sairastamaan. Sillä
välin vaelsi Speke lähes 600 km pohjoiseen päin aina Ukereuen järvelle
saakka, jonka hän sai näkyviinsä elokuun 3:na, mutta ainoastaan sen
eteläpään, 2° 30' eteläistä leveyttä.
Hän palasi Kazehiin elokuun 25:nä ja läksi yhdessä Burtonin kanssa
Zanzibariin, saapuen sinne maaliskuussa seuraavana vuonna. Nämä uljaat
retkeilijät palasivat sitten Lontoosen. Parisin Maantieteellinen Seura
antoi heille silloin vuotuisen kunniapalkintonsa.
Tohtori Fergusson merkitsi huolellisesti, ett'eivät he olleet päässeet
kauemmas 2:netta astetta eteläistä leveyttä eikä 29:nettä astetta
itäistä pituutta.
Nyt oli siis Burtonin ja Speken sekä Barthin tutkimukset yhdistettävä,
toisin sanoen oli kuljettava suunnaton ala, joka täyttää kolmattatoista
astetta.