Omituinen muoto, jonka Porthan valitsi esittääkseen mielipiteensä
suomalaisten esihistoriallisesta ajasta, viitannee siihen, että
hän piti tätä tutkimusalaa vielä verrattain syrjäseikkana
tutkimistoiminnassaan. Samaan suuntaan osottaa myöskin se seikka, että
hän jotenkin vähän itsenäisesti on käsitellyt ainettaan. Myöhemmin
Porthan onkin uudelleen paljoa laajemmalti esittänyt samoja asioita,
joita hän tässä kosketteli, jonkatähden tapaammekin siinä muutamissa
muistutuksissa idut useihin hänen myöhempiin väitöskirjoihinsa ja
muihin esityksiinsä. Siinä hän käsittelee lyhyesti kysymystä
kainulaisten alkuperästä, siinä hän jo huomauttaa, että teksti Otherin
Peripluksessa, sellaisena kuin Langebek on sen julkaissut, ei ole
suinkaan virheetön, siinä hän myöskin puhuu suomalaisen pakana-ajan
sivistyskannasta.[256] Viimeksi mainittu ala on ollut Porthanin lähinnä
seuraavien tutkimusten esineenä.
Ainetta oli kosketeltu kautta koko vuosisadan, mutta aina vain
sivumennen jonkun muun kysymyksen yhteydessä, etupäässä kun oli kysymys
suomalaisten alkuperästä. Niinkauvankuin pidettiin muita kansoja
suomalaisten esi-isinä, sen lisäksi vielä sellaisia, joista löytyi
ilmoituksia vanhoissa lähteissä, käytettiin näitä samoja ilmoituksia
etupäässä kuvaamaan suomalaisten esihistoriallista tilaa. Kuitenkin
aljettiin näiden rinnalla käyttää myöskin suomen kielestä saatuja
todisteita. Otaksuttiin nimittäin, että kansa, joka oli lainannut
toiselta kansalta jonkun käsitteen nimen, oli samalla tältä oppinut
tuntemaan myöskin itse käsitteen; esimerkiksi kun oli puhe
kulttuuriesineestä ja sen käyttämisestä. Tästä oletuksesta lähtien oli
saksalainen tutkija Eccard vuosisadan alulla esittänyt puolalaisten
saksalaisilta saamia lainoja ja samalla kuvannut puolalaisen
sivistyksen kehitystä saksalaisten kosketusten kautta.[257]
Samaan aikaan käytti Juslenius tällaista kielellisille todisteille
perustuvaa todistelutapaa esittäessään suomalaisten vanhinta
sivistyskantaa. Hän mainitsee kuitenkin vain muutamia yksityisiä
sanoja, joita hän arvelee alkujaan suomalaisiksi ja ottaa sitäpaitsi
muita todistuksia vanhoista islantilaisista saduista, luullun
suomalaisten esi-isän Magogin toiminnasta ynnä muusta sellaisesta.[258]
Tästä selviää, missä hengessä uutta kielitieteellistä todistelutapaa
silloin käytettiin. Se lähti välittömästi rudbeckilaisuuden
pyrkimyksestä etymologiain avulla selittää kansain kaikkein vanhimpia
vaiheita ja rohkeasta uskosta siihen, että tällainen helposti
onnistuisi. Niinpä Eccardkin ylistelee vanhan suunnan miehiä Rudbeckiä,
Stiernhielmiä ja Bochartia suurina tiedemiehinä, jotka etymologiasta
toivat suuren totuuden lähteen ihmiskunnalle.[259]
Sen jälkeen käytettiin usein samaa menettelyä, kun käsiteltäissä
kansain alkuperää ja keskinäistä sukulaisuutta aihe pakotti esittämään
joitakuita piirteitä niiden sivistystilasta.[260] Mitä erittäin
suomalaisiin tulee, oli Benzelius jo vuonna 1731 kehottanut suomalaisia
tutkimaan mitkä sanat heidän kielessään olivat ruotsalaisia
lainasanoja, kuten jo ennen olen maininnut. Kehotus oli syntynyt
suomalaisten alkuperän selvittämisen halusta ja herättikin useita
vertailuja suomen ja ruotsin sekä etenkin gootin kielen välillä. Mutta
kun useimmat näistä sanoista olivat kulttuurisanoja, täytyi huomion
ennen pitkää kääntyä niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen. Niin
asetti Bonde vuonna 1755 vastattavakseen kysymyksen oliko suomalaisilla
pakanoina ollessaan mitään järjestettyä valtiolaitosta vai elivätkö
heimokunnittain. Tätä seikkaa pidettiin kansan sivistystilan
päämäärääjänä. Oli näet filosoofisesti konstrueerattu erilaisia
yhteiskuntatiloja ja nyt tahdottiin kielitieteen avulla ottaa selville,
missä tilassa kansa oli. Lainasana "kuningas" osotti Bondesta, että
suomalaiset eivät esihistoriallisena aikana tunteneet kuninkuutta,
sensijaan oli heillä jonkinlainen hallitsija, jota sanoivat
ruhtinaaksi. Sana "kaupunki", joka johtuu vanhasta ruotsin sanasta
"kaupungir", osottaa, etteivät suomalaiset tunteneet sellaisia.[261]
Lainasanoja käyttää apunaan myöskin Lindheim. Hän sanoo nimenomaan
suomalaisista: "On selvää, että sen, mitä heidän esi-isänsä ottivat
sellaista, joka ei ollut itse keksittyä, sanoihin ja puheeseen, täytyi
suurimmaksi osaksi johtua käytännössäkin joko itäisestä naapuristosta
eli Venäjältä tahi läntisestä eli Ruotsista, lukuunottamatta
muutamia kirkollisia sanoja, jotka ensimäinen piispa Henrik toi
Englannista".[262]
Mutta sitäpaitsi jouduttiin myöskin aivan toisia teitä käsittelemään
suomalaisten esihistoriallista sivistystilaa. Kahdeksannellatoista
vuosisadalla ilmestyi runsaasti kirjoituksia, jotka käsittelivät oman
ajan maan ja kansan tilaa ja elinehtoja, etenkin aineellisessa
suhteessa. Näitä olivat lukuisat pitäjänkertomukset ja muut
paikalliskuvaukset ja sitten jotakin erityistä elinkeinoa tahi laitosta
koskevat esitykset. Ja ajan tavan mukaan aljettiin tuollaiset kuvaukset
lyhyellä historiikilla aina vanhimmista tunnetuista ajoista asti.
Sellaisia, vaikka tosin vain muutamin sanoin kerrottuja, tavataan
useissa Gaddin väitöskirjoissa, kuten "Om jordens swedande och
kyttande" vuodelta 1753 ja "Om blandade åkerjordmonernes rätta
känning". Sitäpaitsi on hänen presidiollaan ilmestynyt "Indicia
mineralogiae sub gentilismo" vuodelta 1767,[263] jossa tehdään selkoa
vuorityön tilasta Suomessa yksinomaan pakanuuden ajalla. Se on
katsottava jonkinlaiseksi suuremmaksi historiikiksi lukuisiin
väitöskirjoihin, jotka Gadd on kirjoittanut oman aikansa vuorityöstä.
Sitäpaitsi on sen aiheuttanut Porthanin keräämien runojen tunnetuksi
tuleminen. -- Huomattava on myöskin Bilmarkin esimiehyydellä ilmestynyt
"Undersökning om Lagskipningen i de äldre tider" vuodelta 1772, jossa
nimenomaan käytetään lainasanoja todistuksina pakana-ajan tavoista,
kuitenkin rinnan filosoofisten arvelujen ja skyytoja koskevain
kuvausten kanssa.[264] Ja jo 1764 lausuu Bilmark: "Useat talouskalut
ovat tähän asti olleet merkittyjä gootilaisilla nimillä; luullakseni se
on selvä merkki siitä, että yksinkertaiset esi-isämme eivät useimpia
tunteneet, ennenkuin saivat naapurikansoilta sekä ne itse että niiden
nimet".[265]
Näissä hajanaisissa aluissa oli runsaasti aineksia kuvaukseen
suomalaisten esihistoriallisesta sivistystilasta. Puuttui vain
kirjoittajaa, joka olisi näistä aluista rakentanut kokonaisen kuvauksen
lisäten ja täydentäen aineksia moninkertaisesti.
Tällainen kuvaus oli nyt se, jonka Porthan esitti Ruotsin
kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian julkaisuissa nimellä
"Anmärkningar rörande Finska folkets läge och tillstånd vid den tiden
när det först lades under Svenska Kronans vissa och varaktiga
välde".[266] On kuitenkin epävarmaa, missä määrin Porthanille jää ansio
tämän yhtenäisen kuvauksen omintakeisesta luomisesta.
Gadd, joka oli tehnyt laajoja kokoelmia Suomen maantieteestä ja
elinkeinoista ja niiden perusteella kirjoittanut esityksen "Strödda
Kortta Anmärkningar Hwilka kunna gifva anledning at efterfråga Det
hufvudsakeligaste om Finlands Antiquiteter, Geographie, Naturförmoner
och brister; Dess äldre och nyare hushållning Samt hvad til Näringarnes
upkomst, nu torde vara nödigast at vidtaga, I Hast upsatte år
1775",[267] on siinä käsitellyt samaa ainetta kuin Porthan ylläolevassa
esityksessään. Ja hän on käyttänyt samaa tutkimustapaa ja samalla
tavalla esittänyt tulokset. Mutta hän on kirjoittanut ne kolmetoista
vuotta aikaisemmin, kuin Porthan julkaisi omansa. Missä suhteessa ovat
nämät kaksi kirjoitusta toisiinsa?
Porthanin paperien joukossa on useita luetteloja suomalaisista
sivistyssanoista, toiset lyhyempiä, toiset taas täydellisempiä. Yhdessä
näistä, nähtävästi ensimäisessä laitoksessa on sanain "kiria, kirjotta,
lukia" jälkeen huomautus "heillä oli siis kirjaimia, jotka meille nyt
ovat tuntemattomia".[268] Mutta jo vuonna 1771 huomauttaa Porthan, että
vaikka suomalainen sana "kirja" osottaisi, että esi-isillemme
kirjoitustaito oli tunnettu, puuttuu taas kirjainta merkitsevä
alkuperäinen suomalainen sana ja sentähden ei edellisen nojalla voi
päättää mitään. Kun Porthanin mielipide tässä kohden aina on pysynyt,
voinee päättää, että kysymyksessä oleva luettelo on kirjoitettu ennen
vuotta 1771. Samaan suuntaan viittaa se seikka, että useat k-äänteellä
alkavat sanat siinä ovat merkityt c:llä.
Jos sitten lähemmin otamme tarkastaaksemme tätä merkillistä Porthanin
ensimäistä konseptia, huomaamme piankin, että tutkijallamme sitä
laatiessaan on ollut eräs teos silmäin edessä, jota tähän asti en ole
maininnut. Se on Ihren johdolla Upsalassa vuonna 1748 ilmestynyt
väitöskirja: "De usu linguae Sveogothicae in illustranda Antiqua
Gentis nostrae simplicitate". Tämä teos on samaan suuntaan kirjoitettu
kuin mainitsemamme Eccardin teos, mutta esittää asiansa paljoa
perinpohjaisemmin. Sen ensimäinen osa esittää, "miten kielen puutteesta
voi päättää entisten asukkaitten yksinkertaisuuden", todistamalla useat
ruotsalaisten tärkeimmistä sivistyssanoista myöhemmiksi lainoiksi.
Aluksi luetellaan useita vaatekappalten nimiä tässä järjestyksessä:
mössa, kappa, rock, vest, tröja, strumpa, sockor. Porthanilla on
konseptissaan: "Myssa, kappa, råck, väst främande. Mecko, jacku, Tacki,
sotakengä etc. Sucka, sapas, kengä, housut, Sockor, Suet. a sukat hälre
än af Soccus Lat.". Ihre oli nimittäin olettanut, että ruotsin sockor
johtui latinaisesta soccus.[269] En jatka enää pitemmältä vertausta.
Jatkosta näkyy yhä selvemmin, että Porthan on saanut mainitsemastani
väitöskirjasta aiheen konseptiinsa.
Mutta sen jälkeen ei tavata mitään tietoa sivistyssanain vertailuista,
joita Porthan olisi tehnyt, ennenkuin vuonna 1783. Silloin pyytää hän
Europaeukselta tietoja sanoista, jotka koskevat taloutta, elinkeinoja
y.m. ja jotka suomalaiset ehkä ovat venäläisiltä lainanneet, sillä
vertaamalla suomalaisia sanoja ruotsalaisiin huomaa helposti, miten
paljon siltä taholta on saatu. Nämät vertailuharrastukset ilmenevät
samoihin aikoihin kuin Porthan vertasi suomea sen sukukieliin niiden
sukulaisuuden selville saamiseksi. Miten välittömässä yhteydessä nuot
harrastukset ovat, huomaa siitäkin, että Porthan juuri vähää ennen oli
saanut Europaeukselta kielellisiä vertailuja muunlaisista venäläisistä
sanoista.[270] Luultavaa on siis, että Porthanin useimmat
kulttuurisanoja koskevat konseptit ovat 1780 luvun alulta, jolloin hän
teki muitakin kielitieteellisiä vertailuja.
Jos sitten vertaamme Porthanin ensimäistä luetteloa, joka luultavasti
on 1760 luvulla tehty ja Gaddin luetteloja vuodelta 1775, huomaamme,
että sanavarasto niissä on erilainen. Gaddilla on muun muassa puulajien
nimiä, joita Porthanin luetteloissa ei ollenkaan tavata, samoin hän
huomauttaa, että tammen terhot olivat silloisen kansan ravintona.[271]
Sama huomautus on eräässä hänen väitöskirjoistaan. Muuten osottavat
mielipiteet suuria eroavaisuuksia, jos vertaamme Gaddin esitystä
Porthanin myöhempään esitykseen antikviteettiakatemian julkaisuissa,
jossa suhteessa kuitenkin on huomattava, että Porthanin aikaisemmat
mielipiteet lienevät paljoa enemmän lähennelleet Gaddin mielipiteitä.
-- Näin ollen en ole voinut saada täyttä selvyyttä kysymykseen.
Luultavaa on kuitenkin, että tuollaiset luettelot lainasanoista ja
niiden johdosta tehdyt päätelmät, joita vähemmässä määrässä yhä
useammin tavataan, olivat silloisten tutkijain mielissä ja että sekä
Porthan että Gadd ovat luettelonsa itsenäisesti tehneet.
Mutta katsokaamme, miten Porthan on käyttänyt kansan kieltä lähteenä
sen muinaisuutta selvittäessään. Hänen huomiotansa vetivät ensiksi
puoleensa lukuisat suomalaiset sanat, joiden äänneasu suuresti
muistutti vastaavia ruotsalaisia. Porthan päätti, että nämät sanat ja
samalla käsitteet, joita niillä merkittiin, olivat ruotsalaisilta
lainattuja sen jälkeen kuin kristinusko oli tuotu Suomeen. Gootilaisiin
muotoihin on Porthan verrannut vain parissa kohdassa ja on hän
arvattavasti luullut tuollaisten sanojen vielä silloin olleen ruotsin
kielessä, kun ruotsalainen ristiretki tehtiin Suomeen. Ei hänellä
konseptissakaan ole muita vertauksia gootilaisiin sanoihin. Vasta
myöhemmissä muistutuksissa Jusleniuksen "Sana Lugun Koetukseen" on
Porthan tehnyt lukuisia vertauksia Ulfilaan gootin kieleen.[272]
Kuitenkin muistuttivat gootilaiset sanamuodot suomalaisia aivan
silminnähtävästi enemmän kuin vastaavat ruotsalaiset. Sellaisia
vertailuja olikin usein tehty oppineitten kesken. Mutta historialliset
tapahtumat eivät antaneet otaksumalle mitään tukea ja niinpä mahtoi
tuntua Porthanista "päivänselvältä, ettei suomalaisen sanan alkuperää
voi johtaa vanhasta gootin kielestä".[273] Ei missään Porthanin
vertailuissa ole edes yritettykään verrata suomalaista muotoa johonkin
vanhaan ruotsalaiseen alkumuotoon sellaisena kuin se tavataan kielen
vanhimmissa muistomerkeissä.
Kulttuurisanaluettelojen konsepteissa, jotka Porthan tutkimukseensa
painatti, tavataan lukuisia vertauksia lätin ja liettuan kieleen, mutta
itse tutkimuksesta ovat ne poisjätetyt. Porthanin jälkeenjättämäin
paperien joukossa on muitakin sanavertailuja noiden kielten ja suomen
kielten välillä, -- luonnollisina seurauksina huomiosta, jonka näiden
kielten suhde viime aikoma oli tutkijoissa herättänyt. Göttingeniläiset
olivat tuota suhdetta tarkastaneet ja tulleet siihen päätökseen, että
liettualaiset ja suomalaiset olivat jonkinlaisissa heimosuhteissa
keskenään.[274] Porthan sitävastoin ei ole antanut minkäänlaista
ilmoitusta mielipiteestään tässä kysymyksessä, eikä hänellä liene aivan
varmaa mielipidettä ollutkaan. Kun hän näet olettaa sanan "Suomi"
olevan yhteistä alkujuurta vastaavan slaavilaisen sanan kanssa, antaa
hän tuolle ilmiölle seuraavan epämääräisen selityksen: "Joko ovat
slaavilaiset saaneet tämän sanan suomalaisilta, tahi päinvastoin nämät
ensimainituilta, tahi myöskin on molemmilla ollut se ensi alkuperästään
asti".[275]
Missä Porthan arveli noitten kansain joutuneen tekemisiin toistensa
kanssa, ei voitane aivan varmuudella sanoa. Eräässä toisessa
lausunnossa[276] hän viittaa noitten kansain naapuruuteen samasta
sanasta puhuessaan: "Voisipa luulla sen -- -- -- olevan kotoisin
slaavin tahi ehkä lätin kielestä, joilta naapureiltaan sekä meikäläiset
että lappalaiset ovat sen muuntaneet". Tarkoittiko Porthan, että
suomalaiset Suomenmaassa ollessaan joutuivat tekemisiin lättiläisten
kanssa, vaiko sitä, että he nykyisessä Venäjässä asuessaan olivat
näiden kanssa yhteydessä? Olisin taipuvainen uskomaan edellistä, sillä
Porthan luuli suomalaisten tulleen myöhään maahamme idästäpäin eikä
arvellut heidän asuneen Itämeren maakunnissa ja Länsi-Venäjällä, kuten
Thunman oli otaksunut. Sitäpaitsi ei Porthan ole olettanut muitakaan
erikoissuomalaista aikaa vanhempia lainoja, hän kun on rajoittunut
tarkastamaan vain kaikkein otaksuttavimpia ja myöhimpiä lainoja. Itse
lainattu nimikin "Suomi" viittaa siihen, että Porthan ajatteli sen
erikoissuomalaisena aikana lainatuksi. Oli miten tahansa, lättiläisiä
vertailuja ei Porthanin teoksessa enää tavata.
Miksi Porthan jätti yhtäläisyydet suomen ja lätin kielten välillä
huomioonottamatta esityksessään? Voisi ajatella, että se riippui
käsiteltävästä aineesta, joka tarkoitti suomalaisten tilan tuntemista
siltä ajalta, kun ruotsalaiset tulivat maahan ja siis ei sallinut
lättiläisten kosketusten esittämistä, jos niitä vain ajateltiin
vanhemmiksi sitä aikaa. Mutta siinä tapauksessa ei Porthan olisi
kutsunut noita sanoja, jotka olisi arvellut alkujaan lättiläisiksi
nimellä alkuperäiset (vernacula). Sitäpaitsi on Porthan erityisesti
huomauttanut, missä luuli jonkun sanan olevan venäjän kielestä lainatun
joko suorastaan ilmoittamalla sen tahi merkitsemällä sanan
kysymysmerkillä.
Syy oli siis toinen. On otaksuttavaa, että Porthan ei luullut voivansa
kyllin selvästi selittää kysymyksen historiallista puolta, missä
tilaisuudessa ja mitä teitä lainat tapahtuivat. Siihen viittaa
epävarmuus, jota Porthan osotti äsken mainitun lainasanan olemassa oloa
selittäessään. Ja sellaisessa tapauksessa sen ajan uudemmat tutkijat
eivät pitäneet itseään oikeutettuina tekemään mitään johtopäätöksiä.
Saattoivathan yhtäläisyydet olla satunnaisia. Ainoa keino tuollaista
epävarmuutta vastaan oli olettaa vain sellaiset lainat, jotka
todistettavasti olivat saattaneet tapahtua, sellaiset, joiden
olemassaoloon historialliset tosiasiat pakottivat uskomaan. Sitäpaitsi
ei ollut mitään tarkempaa käsitystä suomalaisten aikaisimmista
historiallisista vaiheista.
Olen edellisessä seurannut Porthanin mielipidettä suomalaisten
vanhemmista asuinsijoista aina 1770 luvun lopulle, jolloin hän liittyen
uusimpiin tutkijoihin sijoittaa ne laajalle alalle Pohjois-Europaan ja
Aasiaan. Samaa mielipidettä on Porthan myöskin esityksessään "De
Bircarlis", ainoastaan sillä erotuksella, että asettaa asuma-alat aina
Kaspian mereen etelässä ja Suomen lahteen pohjoisessa.[277] Myöhemmin
Porthan on viitannut vielä vanhempaan aikaan, jolloin suomalaiset ja
ugrilaiset kansat asuivat lähekkäin Kaspian meren rantamilla. Tämä
huomautus esiintyy ensin aivan tilapäisesti erään lainasanan alkuperää
käsiteltäissä ja tämäkin seikka on omiaan osottamaan, että tässä
lausuttu otaksuma ei ole Porthanin luoma.[278] Kun hän sen lausuu ilman
minkäänlaisia todisteita, herättää se epäilystä, ettei otaksuma
silloiselle ajalle ollut tavaton.
Eräässä toisessa kirjoituksessa on Porthan tarkemmin selittänyt
viittaustaan lausuen, että suomalaisten kansain alkukoti oli Kaspian
meren rannoilla, josta he sitten pienissä joukoissa vähitellen
lähenivät pohjolaa. Todistuksena tästä ovat hänestä näiden kansain
hajanaiset asuinpaikat pitkin Venäjää.[279] Mutta oliko tämä todistus
sellaisenaan riittävä? Suomensukuisten kansain asuinpaikat Kaspian
merestä Suomen lahteen ja Jäämerelle voi kyllä olettaa heidän
nykyisistä asuinpaikoistaan, mutta siltä ei voi päättää heidän
varhaisinta alkukotiaan näiden nojalla. On totta, että Porthan luuli
voivansa vanhojen kertomusten ja nimien nojalla olettaa useitten
kansain myöhemmin muuttaneen asuinsijojaan, kuten lappalaisten,
voguulien, ostjakkien j.n.e., joiden arveli asuneen lähempänä muita
suomalaisia heimoja ennen näitä viimeisiä muutoksia.[280] Mutta
sittenkin kaipaa väite muita todisteita.
Jos nyt tarkastelemme muitten sen ajan tutkijain mielipiteitä asiasta,
löydämme helposti varsinaisen perusteen, jonka nojalla saattoi määrätä
kysymyksessä olevat asuinsijat juuri Kaspian meren rannalle. Usealla
göttingeniläisellä tutkijalla tavataan näet sama mielipide. Ja lähteenä
näille tutkijoille on epäilemättä ollut J.E. Fischerin oletus, että
unkarilaiset ovat asuneet alkujaan Jaik virran rannalla Kaspian meren
luona. Paitsi sitä, että heidän nimensä osotti yhtäläisyyttä
ugrilaisten eli voguulien kanssa oli Fischerillä muitakin syitä
otaksumaansa, Yksi näistä oli se, että unkarilaiset ovat lainanneet
iraanilaisilta muutamia sanoja ja siis asuneet lähellä Persian
rajaa.[281] Tämä oletus on huomattava sentähden, että nykyajan
kielentutkimus on tullut melkein samoihin tuloksiin käyttämällä
samanlaisia todistuksia.
Tässä oli siis pätevä todistus tuohon arveluun. Mutta paljoa ennen oli
jo arveltu suomalaisten täältä Kaspian meren luota tulleen pohjoista
kohti. Leibniz oli niin arvellut. Ne, jotka luulivat suomalaisten
juutalaisista polveutuvan, otaksuivat heidän tätä tietä siirtyneen ja
sitten, kun oletettiin suomalaisten ja skyytain olevan sukulaisia, oli
luonnollista, että skyytain asuinsijoja Kaspian ja Mustan meren
rannoilla pidettiin myöskin suomalaisten vanhimpina asuinsijoina. Eri
ajatustavat, perustuen lopulta raamatun kertomukseen kansain
hajoamisesta Baabelin sekoituksen jälkeen ja niiden kulusta täältä eri
haaroille, olivat siis tulleet melkein samanlaisiin johtopäätöksiin
suomalaisten vanhoista asuinsijoista. Eikä Porthaninkaan mielipide
ollut tällaista pohja-ajatusta vailla.
Teoksessaan "Om Lapparne" hän nimenomaan muistuttaa: "Täten onkin tämän
ikivanhan kansanryhmän ensimäinen olinpaikka lähellä sitä korkeata
seutua Keski-Aasiassa, josta monet nerokkaat Miehet ovat etsineet koko
Ihmiskunnan kehtoa". Tässä ei siis ole enää kysymys Baabelista ja
kielten sekoituksesta, vaan luonnontieteisiin ja raamatun traditioonin
tutkimuksen rationalistiseen kritiikkiin perustuvasta tuloksesta
ihmisen ensimäistä olinpaikkaa etsittäissä. Jos sitten tarkastelemme
sen ajan esityksiä tästä aineesta, huomaamme todella tuon mielipiteen
yleisesti voittaneen alaa ja ennen kaikkea oli se loistavasti
esitettynä Herderin teoksessa "Ideen zur Philosophie der Geschichte der
Menschheit". Se osa teoksesta, jossa tämä kohta tavataan, ilmestyi
1785, siis kolme vuotta ennen Porthanin kirjoituksen "Om Lapparne"
julkaisemista.[282] Mutta minkäänlaista kuvausta suomalaisten kansain
tilasta näiltä kaukaisilta ajoilta ei Porthan koeta antaa. Ei hän
myöskään esityksessään suomalaisten tilasta ensimäisen ruotsalaisen
valloitusretken aikana ota huomioon, olivatko eri tavat tahi elinkeinot
vanhempaa vai nuorempaa alkuperää, eikä niiden avulla yritä erottamaan
pakana-ajassa eri sivistysasteita. Kuitenkin hän huomauttaa, että
muutamat tavat olivat peräisin jo siltä ajalta, jolloin suomalaiset ja
virolaiset olivat yhtä kansaa. Vaikka lainasanat olivatkin päälähteenä
Porthanin kuvauksessa, ei hän siltä laimiinlyönyt muitten lähteitten
käyttämistä. Paitsi harvoja ulkomaalaisia kirjoitettuja lähteitä on hän
ottanut huomioon kansan runot, vaikka vain vähemmässä määrässä, koska
piti niiden todistusvoimaa jotenkin heikkona. Sitäpaitsi vetoo hän
kansassa vielä eläviin tapoihin. Yhtä lähdelajia kaipaa kuitenkin
kerrassaan -- varsinaisia muinaisjäännöksiä. Gaddin samanaikuisessa
kuvauksessa kuvataan kuitenkin muinaissuomalaisten hautaustapaa näin:
"Suomalaisten hautaamistapa vanhimpina aikoina oli muuten siinä, että
kuollut kaivettiin maahan, peitettiin paadella, jonka päälle
suuremmista ja pienemmistä vierinkivistä kumpu kohotettiin ja kuta
merkillisempi mies oli sitä suuremmalla kiviröykkiöllä häntä
kunnioitettiin".[283]
Muinaislöytöjä oli tehty jotenkin runsaasti ja huomio niihin oli kyllä
kiintynyt. Etupäässä tulivat tosin kysymykseen kristillisen ajan
jätteet, joiden hoitamisesta ja kopioimisesta vuonna 1788 tuli
kuninkaallinen käskykirje maaherroille.[284] Mutta myöskin pakanallisen
ajan löytöjä oli tutkittu ja huomioon otettu. Porthan itsekin on
koettanut saada näistä tarkkoja tietoja.[285] Mutta käyttänyt hän ei
ole niitä. Syynä on epäilemättä ollut se, että hän ei ollut tullut
niistä mihinkään varmoihin johtopäätöksiin. Muinaislöytöjen käyttäminen
lähteinä kulttuurielämää tutkittaissa on paljoa vaikeampaa ja vaatii
suurempaa esihistoriallisen ajan tuntemista, kuin lainasanojen
käsittäminen sellaisiksi. Sitäpaitsi oli Porthan innokas kielimies ja
sellaisena olivat hänelle kansan kieli ja laulut paljoa lähempänä kuin
sen hautalöydöt.