Erityisesti kiinnitti Porthanin huomion göttingeniläisten tutkijain
teoksiin aihe, jonka useat niistä olivat ottaneet käsiteltäväkseen,
nimittäin pohjoisten kansain muinaisuus. 1770 luvun vaiheessa
käsiteltiin kysymystä erittäin innokkaasti, mielipiteet siitä
taittuivat vastakkain ja riidat, jotka siten syntyivät, herättivät
laajalti huomiota. Oppinut kamariherra Burensköld oli kysymyksestä
kirjevaihdossa kuuluisan Hallen professorin Thunmannin kanssa.[234]
Kun kysymys koski suureksi osaksi myöskin suomalaisten alkuperää,
kääntyi hän Porthanin puoleen pyynnöllä, että Porthan valmistaisi
tästä tutkimuksen. Tämä aikoikin liittää sellaisen dissertatio
epistolariksena "De poësi Fennica" väitöskirjan kuudennen osan eteen,
mutta tuuma jäi sikseen. Tiedämme vain, että hän aikoi käyttää runoja
apunaan..[235] Mahdollisesti Burensköldin pian senjälkeen tapahtunut
kuolema vaikutti siihen, että aijetta ei toteutettu.
Mutta tutkimukset Suomen suvun muinaisuudesta olivat tähän aikaan niin
yleisiä, että niiden täytyi edelleen vetää huomiota puoleensa. Vuonna
1770 ilmestyi Sainovicsin todistelu suomen ja unkarin kielen
samanlaisuudesta ja Porthan, joka jo silloin oli tunnettu suomen kielen
tutkija, ilmoitti siitä kirjoituksella Turun sanomissa. Hän huomauttaa
jo tässä, että suomen, unkarin ja lapin kieltä taitava henkilö
voisi tehdä monta hyödyllistä muistutusta tästä nyt huomatusta
sukulaisuudesta. Tällainen aine herätti luonnollisestikin intoa niissä,
jotka Suomen rajain sisällä tutkivat maata ja kansaansa. Huomaamme
pian, että täällä kielellisillä keinoilla, vertaamalla suomalaisia
sukukieliä keskenään koetettiin suomen kansan alkuperää valaista.
Vertailuilla suomen ja sen sukukielten välillä oli kyllä harrastajansa
Suomessa, ennenkuin nämät ulkoapäin tulevat vaikutukset tänne
ulottuivat. Siihen antoi aihetta etupäässä ajatus, että suomalaiset
olivat Skandinaavian alkuasukkaita, joka ajatus kiinnitti
ruotsalaisen tutkimuksen huomion niihin. Leibniz oli esittänyt tuon
mielipiteen,[236] samaten myöskin tunnettu maanmiehemme Elias Brenner
kirjeessä Erik Benzeliukselle.[237] Esi-isämme olivat näiden tutkijain
silmissä skyytejä, jotka olivat Kaspian meren rannikoilta
Skandinaaviaan siirtyneet antaakseen sitten sijaa uudelle
kansainvaellukselle, joka tehtiin Odinin johdolla. Benzelius yhtyi
tähän mielipiteesen, jonka jo Leibnizilta oli saanut, samoin Ihre ja
Lagerbring.
Voidaksensa saada selvyyttä Ruotsin vanhimpaan historiaan, turvautuivat
nyt tutkijat suomen kielen tutkimiseen. Eerik Benzelius tahtoo tutkia,
onko Hjalmarin satu alkuperäinen siten, että vertaa tämän sadun ja
muitten samanaikaisten kirjallisten muistomerkkien kieltä, ja lisää,
että hän jollakin hyvällä tuttavalla aikoo verratuttaa suomen ja
unkarin kieltä keskenään.[238] Yhteys näiden puuhien välillä on
ymmärtääkseni selvä. Hän tahtoi jälkimäisten tutkimusten kautta ottaa
selville mitä tuossa vanhimmassa ruotsin kielessä oli suomalaista. Tämä
oli vuonna 1733 ja kahta vuotta ennen oli hän kirjoittanut professori
Björklundille Turkuun: "Olisi hyvin tärkeätä, että joku, joka
perinpohjin osaa suomea, tahtoisi julkaista suomalaisen sanakirjan ja
siinä osottaa mitkä sanat ovat puhdasta suomea tahi per leges, colonias
& commeroia tulleet Ruotsista. Sillä kielellä on ollut se suuri etu,
että se on säilynyt suffiksien ja affiksien kautta, niinkuin heprean
kieli ja muut linguae affines orientis".[239]
Seurauksena tästä harrastuksesta oli siis myöskin vertailu suomen ja
ruotsin kielen välillä. Brenner ja suomalainen Hallenius ovatkin
toimittaneet luetteloja yhtäläisyyttä osottavista sanoista suomessa ja
gootin kielessä.[240] Suomen kielen ja muinaisuuden tutkiminen oli siis
samalla Ruotsin muinaisuuden tutkimista; edellinen oli sulanut
jälkimäiseen ja muodosti siitä osan. Sentähden sitä minun käsitykseni
mukaan Scarinkin ja hänen jälkeensä Bilmark harrastivat. Kun edellinen
tahtoo kirjastoon hankittavaksi Belin Hungaria antiqvan, ei hän
perustele ehdotustaan konsistooriossa sillä, että siitä saattaisi olla
hyötyä Suomen historian tuntemiselle, vaan sillä, että se paitsi
varsinaista Ruotsin historiaa valaisee myöskin esi-isäin eli goottein
urotöitä vieraissa maissa.[241]
Mutta paitsi tätä ruotsalaisen tutkimuksen synnyttämää suuntaa oli
vielä toinen, jolla oli laajempi tarkoitus ja liittyi lähemmin eri
Venäjällä olevien sukulaiskansain tutkimiseen. Kun Uudenkaupungin
rauhan jälkeen ruotsalaiset sotavangit palasivat koteihinsa, toivat he
mukanaan tärkeitä tietoja suomalaisista kansakunnista, joita ei ennen
oltu tunnettu. "Das Nord- und Ostliche Theil von Europa und Asien",
jonka Strahlenberg painatti Tukholmassa vuonna 1730 oli ensimäinen
tulos tällaisista tutkimuksista. Lähemmin Suomea ja sen kansaa koski
esitys, jonka Lindheim kirjoitti suomalaisten ja lappalaisten eri
alkuperästä.[242] Tämä mies on mielestäni uuden suunnan alkaja
kysymyksessä suomen suvun vanhimmasta muinaisuudesta. Hän toi myöskin
mukanaan muutamia vanhoja venäläisiä kronikoita Suomeen.
Jo Wilde aikoinaan oli arvellut, että Tacituksen mainitsemat Fenni
eivät olleet suomalaisia, vaan lappalaisia, jota vastoin nykyisten
suomalaisten esi-isät piilivät Venedi nimen alla. Scarin on eräässä
pienemmässä tutkimuksessaan tullut samanlaisiin johtopäätöksiin ja
Sigfrid Porthan on väitöskirjassa "De Germania Magna" täydelleen
yhtynyt Wildeen.[243] Mutta seikkaperäisesti ja valaisevasti vasta
Lindheim nyt teki selkoa erosta, joka oli lapppalaisten ja suomalaisten
välillä, niin vakuuttavasti, että hänen mielipiteensä pääasiassa sai
Suomessa tunnustusta. Sanon pääasiassa, sillä Lindheim kielsi
kerrassaan kaiken sukulaisuuden näiden kansojen välillä ja luki ne
aivan eri ryhmiin. Tämä äärimmäisyys ei ylimalkaan saavuttanut
kannatusta.
Mutta miksi tämä huomio oli niin tärkeä suomalaisten muinaisuuden
tutkimukselle? Sentähden, että tuo skandinaavialainen muinaisuus jäi
lappalaisille, jota vastoin suomalaisia ruvettiin pitämään vasta
myöhään idästä tulleena kansana. Ne erotettiin siten kerrassaan
ruotsalaisten vanhasta satuajasta ja niiden menneisyyttä oli täytymys
itsenäisesti tutkia. Ja tätä vakaumusta lujittivat yhä enemmän vanhat
tarut lappalaisista, jotka myöhäisiin aikoihin asti olivat asuneet
Keski-Suomessa. Pitäjänkertomukset tiesivät niistä kertoa.
On vaikeata enää seurata Lindheimin vaikutusta suomalaisiin
tutkijoihin. Ainoa häneltä säilynyt kirjoitus on äsken mainitsemamme
kyhäys Upsalan tiedeseuran aktoissa. Hänen muut paperinsa
joutuivat Turun yliopiston kirjastoon hänen veljensä presidentti
Lagerflychtin kuoleman jälkeen, joka tapahtui vuonna 1774.[244] Hänen
mielipiteittensä vaikutuksena, sikäli kun ne ilmenivät hänen äsken
mainitussa kirjoituksessaan ja ehkä jälkeen jättämissä papereissaan,
voinee osaksi pitää sitä tutkimustapaa, joka nyt pääsi vallalle. Mutta
juuri samaan aikaan kuin hänen kirjoituksensa tulivat tunnetuiksi,
levisivät myöskin göttingeniläisten tutkijain teokset Suomeen. Lähtien
samoista edellytyksistä käyttivät molemmat nämät tutkimussuunnat samoja
tutkimustapoja ja tulivat pääasioissa samoihin tuloksiin. On sentähden
vaikeata erottaa niitä vaikutuksia, joita kummallakin suunnalla
erikseen oli Suomen tutkijoihin ja näin ollen käsittelemmekin niitä
yhdessä.
Molemmille yhteistä oli se, että aljettiin tutkia itse kansoja, niiden
kieltä ja rotu-ominaisuuksia, sen sijaan että vanhemmat tutkijat olivat
enemmän pitäneet silmällä kirjallisia ilmoituksia kansojen alkuperästä
ja vaiheista. Selvästi voi kummankin suunnan tutkijoissa huomata tässä
suhteessa Linnén luonnontieteellisen systeemin vaikutusta. Lindheim
nimenomaan viittaa Linnén antamaan kuvaukseen suomalaisista ja
lappalaisista ja Schlözer on kerran verrannut kansain luokittamista
kasvien jakamiseen heteitten mukaan, kuten edellä olen huomauttanut. --
Suomalaisia oli ennen pidetty heprealaisten jälkeläisinä, sitten
skyytain. Jälkimäistä mielipidettä olivat useimmat ruotsalaisetkin
tutkijat, jotka pitivät suomalaisia ruotsalaisen historian alkajina.
Nyt lausuivat göttingeniläiset, nimenomaan Schlözer, että suomalaiset
eivät ole heprealaisia, eivätkä skyytalaisia. Mitä ne sitten ovat? No
ne ovat suomalaisia, eivätkä mitään muuta. Vasta tällaisen mielipiteen
muutoksen jälkeen saattoi suomalaista menneisyyttä käsitellä vapaasti
ja itsenäisesti kaikista syrjävaikutuksista.
Tällaisista oletuksista lähti Lencquist tutkimuksessaan "Om Lapparnes
fordna Hemvister i Finland", joka oli painettuna Turun sanomiin vuonna
1778. Vertaamalla suomen ja lapin kieltä keskenään, vetoomalla
lapinraunioihin ja vanhoihin taruihin hän erottaa suomalaiset ja
lappalaiset. Edelliset ovat olleet virolaisten kanssa samaa kansaa,
ovat ennen Kristuksen syntymää asuneet Itämeren itäpuolella ja eläneet
maanviljelyksestä. Tällainen oli mielipide, joka nyt voitti alaa
Suomessa.
Mutta palatkaamme Porthaniin. Olen jo ennen viitannut siihen, että hän
"De poësi Fennica" teoksessaan arveli suomalaisten runojen alkuperän
olevan yhteydessä heprealaisten kanssa vieläpä oletti, että niiden nimi
oli heprean kielestä lainattu.[245] Tämä oli vuonna 1766. Vielä paljoa
myöhemmin, nimittäin väitöskirjassa "De superstitione Fennorum
theoretica et practica" vuodelta 1782 sanotaan nimenomaan, että suomen
kieli osottaa paljon yhtäläisyyttä itämaisten kielten kanssa, joille
heprean kieli on äitinä.[246] Tälle lausunnolle ei kuitenkaan voi antaa
mitään todistavaa merkitystä Porthanin mielipiteisiin nähden koska se
on saattanut tulla Lencquistin vaikutuksesta esitykseen.
Nämät lausunnot eivät suinkaan näy tarkoittavan sitä, että suomalaisia
olisi vanhan rudbeckiläisen käsityksen mukaan pidetty suorastaan
juutalaisten jälkeläisinä. Päinvastoin Lencquist kirjoituksessa Turun
lehdissä vuodelta 1772 nimenomaan sanoo, että vaikka mielellään
myönnetäänkin suomalaisten olevan itämaista kansaa ja ettei niiden
kielellä ole mitään yhteyttä europpalaisten, mutta kyllä sensijaan
itämaisten kielten kanssa, niin ei siitä johdu, että se on heprean
kielen tytär. Turha on siis suomen kielestä hakea heprean radices
deperditas.
Päinvastoin oli se mielipide yleinen, että suomalaiset olivat
skyytalaista kansaa, jolla alkukielestä oli säilynyt joukko
heprealaisia sanoja. Tämä mielipide on Gaddilla vielä vuonna 1775 ja
runo, joka on Turun lehtien ensimäisessä ilmestyneessä numerossa ja
jota mainitaan Gaddin ja Porthanin yhteisesti kirjoittamaksi, alkaa
sanoilla "Kansa Skyytain sukua ja pohjan vanhimpia heimoja".[247]
Lagerbring selittää asian siten, että mahdollisesti joukko juutalaisia
oli asettunut skyytain joukkoon ja kumpikin kansanaines jättänyt
merkkejä myöhempiin suomalaisiin. Skyytalaista alkuperää arvelivat
myöskin Idman ja Lencquist suomalaisten olleen.[248] Luennoissa, jotka
Porthan on pitänyt kutsutaan skyytoja "meikäläiset Skyytat", "meidän
esi-isämme".[249]
Sitten tavataan Venäjän historiassa, jonka Porthan on kirjoittanut
1770 luvun lopussa, hänen ensimäinen ilmoituksensa suomalaisten
asuinsijoista. "Suomalaiset, permalaiset, lappalaiset y.m. Tämä kansa
muodostaa vielä suuren osan valtakunnan asukkaista. Kaikki asianhaarat
vahvistavat vanhimman venäläisen historian todistuksen, joka esittää ne
valtakunnan pohjoisosan vanhimpina asukkaina, Väinäjoen, ylisen Volgan,
Vienajoen y.m. seutuvilla".[250] Tämä käsitys, joka johtui juuri
venäläisistä lähteistä, tavataan sekä göttingeniläisillä tutkijoilla
että Lindheimillä. Porthan on siis liittynyt vain vallalla olevaan
mielipiteeseen suomalaisten alkuperästä, ensin siihen, joka uudemmilla
ruotsalaisilla ja suomalaisilla tutkijoilla oli, sitten lähennellen
Lindheimin ja göttingeniläisten tutkijain kantaa.
Tällainen yleisen tutkijoissa vallalla olevan mielipiteen seuraaminen
oli sitä luonnollisempi, kun Porthan ei tähän asti nähtävästi ollut
tutkinut suomalaisten alkuperää koskevia kysymyksiä. Mutta
Göttingenistä palattuaan hän ryhtyi innolla niitä selvittelemään. Jo
Göttingenissä ollessaan hän opiskeli unkarin kieltä verratakseen sitä
suomeen. Vuonna 1782 huhtikuussa ilmoittaa hän merkinneensä
unkarilaisesta sanakirjasta sanat, jotka hänestä muistuttivat
suomalaisia. Unkarin kieli muistutti kuitenkin enemmän lapin kieltä,
jota seikkaa vielä aikoi lähemmin tutkia.[251] Toukokuussa samana
vuonna hän sitten kertoo huomanneensa lapin kieltä suomeen
verratessaan, ettei näiden kielten välillä todella ollut niin suurta
yhtäläisyyttä kuin hän oli luullut.[252] Vertailussaan hän käytti äsken
ilmestynyttä Lindahlin ja Öhrlingin julkaisemaa lappalaista sanakirjaa,
jonka teoksen ilmestyminen sekin puolestaan lienee antanut vauhtia
hänen tutkimuksilleen. Tämän vertailun johdosta Porthan siis nyt
liittyi käsitykseen, jonka Lindheim ja Lencquist olivat esittäneet.
Vertailut saattoivat puheeksi tuuman, joka olisi ne yhdistänyt
suurenmoiseksi kokonaisuudeksi, mutta jolta kuitenkin nähtävästi olisi
puuttunut tarvittavat edellytykset. Porthan puhuu näet suomalaisesta
glossaariosta huomauttaen hyötyä, jota se tuottaisi. Kuitenkin puuttui
varoja ja työ, jota sellainen vaati, olisi ollut ääretön. "Ensimäinen
askel olisi oppia hyvin venättä; sillä tällä kielellä on ilmestynyt
kielioppeja ja sanaluetteloja niistä suomalaisista murteista, joita
useat Venäjällä asuvat suomalaiset kansat puhuvat; mutta jotta
ymmärtäisi mikä todella on suomalaista, pitäisi tuntea myöskin tatarin,
turkin, mongolin y.m. kieliä".[253] Porthanin lausunnon on luultavasti
aiheuttanut joku Mennanderin tähän suuntaan tekemä ehdotus, johon se
oli vastauksena. Eikä ole vaikeata huomata, mistä tuo aate oli
lähtenyt, Ihren glossaario kun oli arvokas esikuva tuollaisesta
teoksesta. Tämä ehdotus lienee siis luettava yhdeksi todisteeksi
vaikutuksesta, joka Ihrellä oli suomalaiseen tutkimukseen. Tosin oli jo
Benzelius ehdottanut jonkinlaista suomalaista glossaariota, mutta
silloisen ruotsalaisia näkökohtia seuraavan tutkimuksen luonteen mukaan
lienee hän pitänyt etupäässä ruotsin kieltä siinä silmällä.
Kuvaavaa on, että Porthanin sanavertailut saivat alkunsa juuri
Göttingenissä ja että ne siitä asti jatkuivat. Göttingenissä
oleskellessaan, siellä, jossa tuollaiset tutkimukset saksalaisten
kesken olivat muodissa, saattoi hän vasta oikein huomata etevämmyyden,
joka hänellä synnynnäisenä suomalaisena ja sen kielen tarkkana
tuntijana oli noiden ulkomaalaisten rinnalla. Itse kertoi Porthan, että
hän täällä näki Fischerin useammalla kielellä kirjoitetun sanakirjan,
jota pidettiin suurena kalleutena ja jossa suomen kieli oli yhtenä
verratuista kielistä. Mutta Porthan huomasi, että useimmat suomalaiset
sanat olivat siinä väärin kirjoitettuja ja siis vertailuun
kelvottomia.[254] Tällainen huomio oli omiansa vahvistamaan hänen
aijettaan ryhtyä vertailuihin suomen ja sen sukukielten välillä.
Tulokset tutkimuksista tällä alalla ilmaantuivat ensiksi väitöskirjassa
"De Bircarlis", jonka ensi osa tuli painosta vuonna 1786.
Respondenttina oli Franzén ja lienee hän myöskin ottanut osaa esityksen
valmistamiseen. Yllämainitut tutkimukset ovat tässä puserretut
muutamiin nootteihin varsinaisen esityksen alle. Se on kuvaavaa
Porthanin julkaisemistavalle, tärkeimmät kysymykset ja uudet ajatukset
kun esiintyvät usein aivan satunnaisesti jossakin tilapäisessä
yhteydessä käsiteltyinä.
Käsittelytapa ja esitetyt mielipiteet muistuttavat suuresti Lindheimin
kirjoitusta, myöskin Lencquistin kyhäystä Turun sanomissa. Kumpaankin
näistä vedotaankin. Suomalaisten paikannimien todistukset lappalaisten
maassamme olosta tavataan kaikissa kirjoituksissa. Tacituksen
todistuksen hylkää Porthan aivan kuten Lindheim sen nojalla, ettei
Tacituksella ollut muka tarkkoja tietoja noista kaukaisista maista.
Samoin molemmat myöskin päättävät suomalaisten kuninkaitten nimistä,
että ne sointuvat vierailta kielelle ja kuuluvat siis lappalaisille.
Kaikki nämät todistukset olivat muutenkin silloisessa kirjallisuudessa
yleisiä. Myöskin ottavat he kansain ulkonaisen eroavaisuuden ja kielen
muodon huomioon. -- Paitsi näitä on Porthan myöskin siteerannut
göttingeniläisen ryhmän tutkijoita Schlözeriä ja Thunmannia. Kuitenkin
eroaa Porthan Lindheimistä siinä, että myöntää lappalaisten ja
suomalaisten olevan samaa kansanheimoa, vaikkakin arvelee heidän jo
hyvin aikaisin eronneen alkuperäisestä yhdessä olostaan ja sentähden
olevan kaukaisempaa sukua keskenään.
Mitä itse kysymykseen pirkkalaisista tulee, pidetään näitä ensi osassa
väitöskirjaa hämäläisinä. Toisessa osassa myönnetään kuitenkin, että
joukossa saattoi olla Helsinglannista Birger Jarlin mukana tulleita
siirtolaisia, jotka jo omassa kotimaassaan olivat tottuneet tekemään
kauppaa lappalaisten kanssa. Sitävastoin hyljätään kerrassaan
mielipide, että pirkkalaiset olisivat olleet ylipäänsä myöhään maahan
siirtyneitä ruotsalaisia. Tämä mielipide oli tähän asti ollut yleisenä
ruotsalaisten tutkijain kesken. Viimeksi oli Bilmark vuonna 1784
julkaisemassaan väitöskirjassa "De contentionibus propter Lapponiam
motis" esittänyt saman ajatuksen. Ja vähää ennen kosketteli Hülphers
asiaa kirjoittaessaan kokoelmaa "Samlingar til en Beskrifning öfver
Norland". Tarkastaessaan Hülphersin käsikirjoitusta yhtyi Nordin
täydelleen viimemainittuun mielipiteeseen.[255] Hän ei pitänyt
pirkkalaisia erityisenä yhdistyksenä, vaan pirkkalainen oli jokainen
talonpoika, joka rakensi itselleen veneen ja kävi sillä kauppaa. Aivan
luonnoton satu oli pirkkalaisten alkuperä Pirkkalan pitäjästä.
Tiedämme nyt, että Porthan kesällä 1788 oli tekemisessä Nordinin
kanssa ja teki hänen kanssaan matkan Upsalaankin. Kun tiedämme, että
heidän keskustelunsa yleensä koski tieteellisiä asioita, tuntuu
luonnolliselta, että tämä seikka olisi myöskin tullut esille, kun
molemmat tutkijat niihin aikoihin näitä kysymyksiä harrastivat.
Kaikissa tapauksissa on huomattava, että Porthan mainitussa
väitöskirjassaan asettuu itsenäiselle kannalle pitäen pirkkalaisia
suomalaisina eikä ruotsalaisina. Sen toisessa osassa on kuitenkin,
kuten huomautin, koetettu lähentää edellä esitettyä ajatusta vallalla
olevaan mielipiteeseen.