Mitähän Pekka ajatteli nähdessään armaansa Ivanoffin vallassa?
Kaiketi aikoi hän alussa hyökätä sisään ja alkaa hurjan taistelun,
mutta mietittyään asiaa likemmin pysyi hän alallaan ikkunan edessä,
katsoen mitä sisässä tapahtui, liedellä paloi roihuava valkea, jonka
valossa Pekka huomasi nurkassa Annan ja Elsan kaulatusten ja Ivanoffin
penkillä heidän edessään. Feodor ei ollut sisässä, Pekka tiesi kyllä
hänen pitävän vahtia oven edessä, jonka tähden hän itse olikin
kiertänyt mökin taa.
Molemmat naiset tunsivat oitis Ivanoffin. Vihan liekki paloi kummankin
rinnassa.
"Haa!" huudahti Elsa; "tuossapa on se ryssä, joka poltti talomme,
kotimme ja omaisuutemme. Tuossa on kiusaajamme. Nyt olemme hukassa!"
"Rukoile Jumalaa!" kuiskasi Anna; "Hän auttaa hädässä!"
Ivallinen hymy näkyi luutnantin huulilla.
"Mitä tyhjää pelkäätte! Tulkaa esiin, min'en tee teille pahaa!"
"Sen kyllä tiedämme!" vastasi Anna yhtä ivallisesti, "oi, ett'eivät
Mikko ja Antti tule kotiin;... mutta tottakai meikäläiset ovat
paenneet, kun ryssää näkee täällä..."
Hän huudahti kauhistuksesta, peitti kasvonsa ja vaipui tyttärensä
syliin.
Ivanoff ei voinut pidättää itseään enää. Hän päätti eroittaa Elsan
äidistään ja karkoittaa jälkimäisen tuvasta.
Hän tarttui neitoseen.
Tämä kirkasi.
Pekkakaan ei voinut katsoa tätä näytelmää rauhassa. Hän päätti lopettaa
sen.
Hiljaa kuin kissa hiipi hän Feodoria kohti. Tämä huomasi hänet
kuitenkin ajoissa. Hurja kaksintaistelu syttyi. Pekka löysi kyllä
vertaisensa, sillä Feodor oli taitava miekkailija.
Kuultuaan aseiden kalskeen, syöksi Ivanoff apuun. Pekka puolusti
itseään vetäytyen aukealta viidakkoon päin. Lopuksi löi Ivanoff aseen
hänen kädestään ja Feodor karkasi hänen niskaansa. Pekka joutui
vangiksi. Ivanoffin pitäessä pistoolia hänen suunsa edessä, sitoi
Feodor hänen kätensä.
Palattuaan sisään tutkimaan vankiaan huomasi Ivanoff kenen hän oli
saanut käsiinsä. Iloissaan hän ei muistanutkaan kaivata naisia.
Malmin kirje joutui Ivanoffin käsiin.
Hän ei uskaltanut tehdä Pekalle mitään pahaa, vaikka hänen sydämensä
kuohui koston himosta, eikä ollut häntä tuntevinaankaan. Gerngross voi
näet kaivata vankia häntä tiedustellakseen.
"Missä naiset?" huusi Feodor. "He eivät ole tuvassa!"
Ivanoff katsoi ympäriinsä.
"Niin, linnut ovat lentäneet tiehensä, sillaikaa kun taistelimme tämän
hirtehisen kanssa. Oma syyni, etten lukinnut ovea! Mutta vankimme saa
antaa meille tästä tehokkaan korvauksen."
"Haa konna, nyt et saanutkaan heitä!" huudahti Pekka. "Kirje on kyllä
sinun, mutta armaani on -- poissa."
"Tunnen ken olet", virkkoi Ivanoff raivoissaan. "Malta, vielä kerran
saat katua kauppaasi, kun estelet minua."
* * * * *
Huomattuaan jääneensä yksin tupaan ja kuullen taistelun melskeen
vetäytyvän ovelta, päättivät naiset karata. Se onnistuikin. He tunsivat
seudun tarkkaan. Anna oli kotoisin täältä päin. Löydettyään maantien,
tapasivat he siellä muutamia enolaisia, jotka vihollista pakoon
kiiruhtivat tavaroineen pohjoiseen päin ja saapuivat heidän kerallaan
Ahvenukseen. Siellä kohtasivat he omaisensa ja koko Tiaisen
joukon, joka jo valmistausi ottamaan vihollisia vastaan hyvillä
tervetuliaisilla.
* * * * *
Saatuaan nähdä Malmin kirjeen, jonka sisällön Ivanoff tulkitsi, päätti
Gerngross kääntyä Joensuuhun, Malmin niskaan. Hänen joukkonsa,
suurimmaksi osaksi ratsuväkeä, saapui pian perille -- mutta liian
myöhään. Malm oli jo vetäytynyt Taipaleelle ja Dolgoruki anastanut
Joensuun, josta hän sittemmin läksi ajamaan suomalaisia takaa. Paitse
Malmin joukkoa, oli Taipaleella Karjalan keveän rakuunarykmentin
päällikkö, eversti-luutnantti Adolf Ludvig Christiernin ja 300 miestä
hänen joukkoaan. Nyt osoittivat suomalaiset erinomaista urhoollisuutta,
torjuessaan kaikki vihollisten hyökkäykset ja tehdessään heille
melkoista vahinkoa mutta Sandelsin täytyi kutsua Christiernin osasto
luoksensa Toivalaan, ja Malmin pian seurata samaa tietä.
Näin oli venäläisille onnistunut Karjalan puolelta pakoittaa Sandelsia
vetäytymään Toivalasta, mutta paljon oli sitä ennen taisteltu ja
tapeltu. Suomalaiset peräytyivät, mutta kunnialla; vihollisten ylivoima
oli liian suuri.
Lähteissään Joensuusta, oli Dolgoruki nimittänyt kollegia-asessori Otto
von Fürstenbergin maaherraksi Karjalaan, jota hän jo piti kokonaan
valloitettuna. Gerngross läksi Tiaista vastaan.