On jo kauan aikaa siitä, kuin olen päiväkirjaani mitään kirjoittanut,
Minulla ei ole nyttemmin siihen aikaa. Jos saa hetkeksikään vapautta,
niin ei ajattele muuta kuin makuuta, päästäkseen edes kotvaseksikin
lepäämään. Koleera etenee Tshemerovkassa ja kaataa useita kymmeniä
ihmisiä päivässä. Oi Jumalani, kuinka olen väsynyt! Päätäni kivistää,
vatsa on epäkunnossa, kaikki jäsenet ovat ikäänkuin puutuneet. Minä
liikun ja teen työtä kuin kone. Nukkua saa korkeintaan kolme tuntia
vuorokaudessa, ja unikin on rauhatonta ja sairaaloista. Ylösnoustessani
olen yhtä perinuupunut kuin maata pannessanikin. Ympärilläni kalma
niittää ihmisiä kymmenittäin, kuolema on alati silmieni edessä — eikä
se tee minuun minkäänlaista vaikutusta: miksikä ihmiset pelkäävät
kuolemaa?. Sehän on niin helppoa, ei laisinkaan pelottavaa...