Niin on; Saretshjessä puhutaan minusta rakkaudella ja kiitollisuudella
ja minua totellaan... Mutta voinko myöskin sanoa, että ihmiset minuun
luottavat? Vaikkakin neuvojani seurataan, on asianomainen kumminkin
syvästi vakuutettu, etteivät neuvoni kaikissa tapauksille auta mitään,
Hän tekee persoonallisesti minulle suosionosotuksen, siksi että
minä olen "hyvä ihminen", mutta neuvojani ja koko herrasviisauttani
ylimalkain ei hän pidä kopekankaan arvoisena. Minä kiinnitän hänen
huomionsa tosiasioihin, jotka kymmenvuotiselle lapsellekin ovat
päivänselviä, ja hänen täytyy myöntää minun olevan oikeassa; mutta
tuo hänen myönnytyksensä on vain ulkonaista, eikä saa hituistakaan
järkytetyksi sitä syvää, sokeata tohtoreita kohtaan kytevää epäluuloa,
jota saretshjelaisen sielu on täynnä. Mutta annas että saman asian
sanoo hänelle ohikulkeva pyhiinvaeltajanainen tahi eronsaanut sotamies
— ja hän on vähintäkään epäilemättä tekevä kaikki sen mukaan kuin häntä
neuvotaan, eikä hänen johdu mieleenkään tuo fatalistinen mielilause;
"Ellei Jumala salli, ei tule mitään". Koleeraparakeistamme on hän jo
aikoja sitten kuullut kaikenlaisia hirveitä juttuja Volgaa pitkin
matkailevilta työmiehiltä — ja hän tekee kernaasti sata syltä pitkän
polven, ennen kuin suostuu kulkemaan parakkianne ohi...