Jo muutamia päiviä sitten naulasin ovelleni ilmoituksen, että otan
vastaan sairaita maksuttomasti. Siitä huolimatta eivät apuani ole
hakeneet muut kuin emfysemitautinen ukko ja kaksi naista, tuoden
kesävatsuria sairastavat rintalapsensa₃ Mutta kaikki Themerovkassa
tuntevat jo minut ulkonäöltä ja tietävät, että minä olen tohtori.
Kaduilla liikkuessani seurailevat saretshjelaiset minua synkin,
vihamielisin katsein. Minun täytyy nyt aina pakottaa itseäni lähtemään
kaupungille: silmät maahan luotuina pakenen noita katseita ja kaduilla
kulkeminen tuntuu minusta melkein kuin kujanjuoksult.