Portugalin kuningas seisoo vielä ovella. -- Ovenvartija ja kahlekoira.
-- Kuinka Henrikki vei Frits'in erikseen ja mitä hän sanoi.
Henrikki pyysi heitä tulemaan hänen asuntoonsa.
Kun astuivat Burg-katua, seisoi Portugalin kuningas vielä ovessaan
katsellen kadulle.
"Ei, herra Henrik", sanoi Swart tuuppaen Wittiä kylkeen, "tätä tietä
emme me mene. Me olemme jo kerran olleet tuossa, eikä meidän enää tee
mieli mennä sinne toistamiseen. Menkäämme toista tietä, ei tuon seikan
kanssa käy leikkiä laskeminen. Kuningas tahtoi lyödä meitä ja meille
voisi helposti käydä kuin naapuri Boltille".
"Kuningas?" kysyi Henrikki. "Mikä kuningas? Se joka seisoo tuolla
ovessa on vaan portieri".
"Mikä mies se on?" kysyi Witt.
"Portieri?"
"Minkätähden se mies seisoo ovessa ja antaa selkään ihmisille, jotka
menevät ohi? Eikö hän voi mennä työhönsä?"
"Hänen työnsä juuri on seistä ovessa", sanoi Henrikki, "siinä seisoo
hän kaiken päivää nähdäkseen, kuka menee ulos ja kuka sisälle
hotelliin, ja jos joku vieras tulee, ilmoittaa hän siitä hotellin
isännälle".
"Hitto sitä ymmärtäisi kaikkea mitä berliniläisten päähän voi lentää!"
sanoi Swart. "Onko tuokin ihmisen tointa? Siihen toimeen käytämme me
kahlekoiria".
He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet,
istahtivat Swart ja Witt sohvaan ja polttivat piippua ruuan päälle,
kertoen Henrikille minkätähden he oikeastaan olivat matkalla, sekä
selittäen hänelle tuumansa.
"Niin", sanoi Swart, "tämän päivän yli me viivymme täällä, mutta
huomenna matkustamme me eteenpäin rautatiellä. Illalla me menemme
teaatteriin, ikävä vaan ettei naapuri Witt voi tulla kanssamme. Niin,
naura sinä -- sinun pitäisi hävetä! Me kyllä kartamme sinua mukaan
ottamasta, muuten siitä voisi taas syntyä kaunis juttu".
"Te tarkoitatte housuja", sanoi Henrik, "sen asian minä kyllä järjestän
parhaiten päin. Witt on tuleva niin hienoksi, kuin jos hän vasta aivan
äsken olisi kömpinyt esiin munasta".
Hän otti vaatekaapistaan esiin housut.
"Jos nämät teitä miellyttävät, Witt", sanoi hän, "niin vetäkäät ne
jalkaanne!"
No, Witt veti housut jalkaansa ja seisoi siinä valkoisissa
englantilaisissa housuissa niin hienona, kuin jos hän olisi
menemäisillään hovitanssiaisiin.
"Hei Witt", sanoi Swart, "sinäpä vasta olet herra! Niin totta se on,
että vaatteet tekevät ihmisen. Voisipa luulla sinua prinssiksi!"
Kello oli nyt jo niin paljon, että oli aika lähteä teaatteriin.
Herra Henrikki seurasi heitä teaatterihuoneelle, antoi heille muutamia
hyödyllisiä ohjeita ja, kun he olivat saaneet piletit, puristi hän
heidän käsiään jäähyväisiksi.
"Nyt täytyy minun sanoa hyvästi", sanoi hän, "minä en, ikävä kyllä, voi
seurata teitä teaatteriin, sillä minun täytyy mennä vieraisiin tänä
iltana. Sanokaat paljon terveisiä isälleni minulta, ja sanokaat hänelle
-- että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen
puolihullu paljaasta viisaudesta. Sanokaat myös terveisiä lukkarille ja
hänen tyttärellensä ja sanokaat, että kun minä tulen kotio syksyllä,
toivon saavani tanssia hänen häissään".
Näin sanoessaan tuuppasi hän Fritsiä kylkeen ja veti hänet vähän
syrjään.
"Älä nyt ole niin alakuloinen, Frits", sanoi hän, "se asia kyllä on
selviävä. Usko minua, te ette tule Belgiaan, ja jos sinä ja Dorotea
rakastatte toisianne, niin saatte nähdä, että te myös saatte toinen
toisenne. Belgiaan on pitkä matka ja te ette pääse pitkälle, ennenkuin
teidän täytyy kääntyä lataisin. Rautatie ei ole mikään Kalle Wepupp ja
te tulette niin pian moneen pulaan, että ukot kyllästyvät koko matkaan
ja palaavat takaisin Berliniin. Ettehän te edes osaa puhua yläsaksaa.
Kun te sitten tulette takaisin tänne, niin tule minun puheilleni, minä
ehkä voin olla teille joksikin avuksi. Hyvästi nyt, hyvä Frits!"
Hän puristi hänen kättään niin ystävällisesti, että Frits oikein sai
kyyneleet silmiinsä siitä ilosta, että hänen entinen leikkitoverinsa ei
ollut unhoittanut häntä vaan vielä lisäksi antoi hänelle hyviä neuvoja.
Henrikki meni nyt tiehensä sanottuaan jäähyväiset ukoille ja toivottaen
heille onnea matkalle.