Kuinka Swartin emäntä tuli ylös ales käännetyksi. -- Pastori karkoittaa
kaikki avuliaat ystävät. -- Eukolla on omantunnon vaivoja -- Kuinka
Dorotea valvoo hänen luonaan. -- Yön hiljaisuudessa. -- Mitä se pieni
rasia sisälsi. -- Auringon paistetta ja onnea.
Vihdoin avasi hän silmänsä, ja Dorotea hyöri ja pyöri hänen
ympärillään, lämmitti kiviastioita pantavaksi sairaan jalkain alle sekä
keitti kamomilliteetä hänelle.
Huhu siitä, että Swartin emäntä oli pudonnut puroon, oli salaman
nopeudella levinnyt ympäri kylän, ja kaikki kylän naiset tulivat
katsomaan oliko huhu tosi.
Ensimmäinen joka tuli, oli Wittin emäntä.
"Herra jesta", sanoi hän, "kuinkas sinä voit pudota puroon ja melkein
hukkua siihen! Olethan sinä muuten aina niin säännöllinen ihminen".
"Silta -- ai ai -- silta meni rikki", änkötti Swartin emäntä.
"No, älä nyt sano että se meni rikki! Semmoisia tyhmyyksiä! Puron yli
vie leveä kivisilta ja kuitenkin sinä putoot veteen!"
Useita eukkoja saapui nyt tupaan lausumaan kummastuksensa ja säälinsä
kuin myös muistutuksensa:
"Mutta kuinka se oli mahdollista?"
"Pudota veteen keskellä päivää!"
"Olemmeko me koskaan millään tavalla pahoittaneet sinun mieltäsi?"
"Jumala siunatkoon meitä, hän tahtoi varmaan hukuttaa itsensä!"
"Ehkä sentähden että miehensä kuleksii ympäri maailmaa".
"Oi", änkötti Swartin emäntä, "enhän minä voinut sitä auttaa -- ai, ai
-- silta oli niin vanha, ja niin putosin minä veteen. Ai, ai ai!"
"Mitä!" huudahti vanha Suurin emäntä katsahtaen kannuun, jossa
kamomilliteetä oli, "kamomiliiteetä tämmöisessä tilassa? Se ei käy
laatuun? Meidän täytyy antaa hänelle jotakin väkevämpää!"
Nyt he kaikki juoksivat kotiinsa, josta sitten palasivat takaisin
tuoden muassaan niin paljon pulloja, lasia, savi-astioita ja rasioita,
että ne olisivat piisanneet kokonaista sairashuonetta varten, ja nyt
rupesivat he "tohtoroimaan".
"Tässä, on erinomaista plaastaria, koetappas lämmittää sitä ja panna
vatsalle, se on aina auttanut minua!"
"Äh", sanoi Holtin emäntä, "mene sinä tiehesi plaastarinesi! Ei, tässä
on pirunpihkarohtoja, ota niitä, niin saat nähdä että ne auttavat!"
"Loruja!" sanoi Knaakin emäntä, "luuletko sinä että ne auttavat! Ei,
tässä on minun yhdeksän-aineentuotteeni, se on aine, joka kelpaa, minä
olen perinnyt resehdin isältäni, se auttaa kaikkia tautia vastaan!"
"Pois tieltä", sanoi Boltin emäntä ja tunkihe sängyn laidalle, "ainoa
mikä auttaa häntä, on tämä linjamentti, se auttaa, kun ei enää mikään
muu auta".
Sairas lupasi koettaa kaikkia näitä verrattomia lääkkeitä, mutta hänen
hyvät ystävänsä eivät tähän tyytyneet.
"Kuulkaas nyt", sanoi vanha Plattin emäntä, "meidän täytyy venyttää
häntä".
"Se on tietty, se!"
Ja samassa tarttui kaksi akoista sairaan jalkoihin ja kaksi hänen
päähänsä, ja niin sitä sitten ruvettiin vetämään kaikin voimin, niin
että he olivat vähällä vetää Swartin emännän kuoliaaksi, ja hän huusi
täyttä kulkkua.
"Ei", sanoi Kluutin emäntä, "tämä ei kelpaa, ei hän tästä tule
paremmaksi. Teidän pitää ensin kääntämän hänet ylös ales, niin että
vesi voi juosta ulos hänestä. Hän on saanut liian paljon vettä
sisähänsä, se on ensin saatava pois, olkoon hyvällä tai pahalla, muuten
emme voi häntä parantaa".
Sanottu ja tehty. Kuusi akkaa kävi Swartin emännän jalkoihin ja niin he
käänsivät hänet ylös alas.
"Minä kuolen, Jumalan tähden, minä kuolen!" huusi sairas.
Mutta siitä eivät hänen hyvät ystävänsä huolineet.
"Antaa hänen huutaa! Ei se haittaa, mutta vesi on saatava ulos".
Eikä auttanut, vaikka Swartin emäntä huusi ja kirkui, pyysi ja rukoili,
hän käännettiin ylös ales, häntä pudistettiin kuin pulloa.
Tässä olisi onnettomuus saattanut tapahtua, jollei pastori olisi
saapunut paikalle oikeaan aikaan.
Hän huomasi kohta missä toimissa tässä oltiin ja ajoi kaikki avuliaat
ystävät pois huoneesta astioineen, lasineen, sanoen:
"Viekäät pois tuo kaikki! Tässä ei saa käyttää muuta kuin
kamomilliteetä!"
Sairas laskettiin nyt taas vuoteellensa ja hänen ylitsensä levitettiin
peitteitä ja uutimia.
Sängyssä makasi Swartin emäntä ähkyen, kunnes hän vihdoin osasi kysyä:
"Kuka veti minut ylös vedestä?"
Kun pastori ilmoitti hänelle, että se oli ollut Dorotea, rupesi hän
haikeasti valittamaan.
"Ah, herra pastori, minä olen tehnyt suuren synnin", sanoi hän, "minä
olen vannonut, että ihmiset ennen saisivat kääntää minut ylös ales,
kuin että Frits ja Dorotea saisivat toinen toisensa. Ja tämä kaikki
tapahtui kurjain rahain tähden! Mutta nyt ovat he kääntäneet minut ylös
ales, nyt on rangaistus kohdannut minua syntistä vaivaista!"
Pastori lohdutteli häntä ja sanoi, että kaikki tulisi olemaan hyvin,
kun hän vaan olisi päässyt jaloilleen jälleen.
"Ei, herra pastori", sanoi Swartin emäntä, "sitä en minä niin helposti
voi unhoittaa? Niin kuin minä tänään olen vannonut, niin on tapahtunut,
jos minun poikani ei ota tyttöä, niin en minä enää tahdo tietää hänestä
mitään, hän ei enää ole minun lapseni. Ei, herra pastori, minä en enää
tahdo nähdä häntä silmäini edessä, jos ei hän ota Doroteaa
vaimoksensa".
Nyt sattui niin, että Dorotea, joka oli ollut kotona muuttamassa
vaatteita, samassa tuli huoneesen ja kuuli mitä hän sanoi.
Sairas tahtoi kohta sovittaa kaikki.
"Odottakaat", sanoi pappi, "nyt minä sanon teille molemmille jotakin.
Te, Swartin emäntä, ette saa koskettaa jo kauvan unhotettuihin
asioihin, muuten teette pahan vielä pahemmaksi. Pysykäät vaan tyyneenä
ja koettakaat nukkua vähän. Ja sinä, lapseni, voit valvoa täällä tänä
yönä ja katsoa, että hän makaa hiljaa. Jos hänen tilansa käy
huonommaksi, niin lähetä sana minulle. Tee nyt niinkuin minä olen
sanonut".
Ja kun he molemmat olivat luvanneet hänelle tämän, taputti hän Doroteaa
poskelle ja meni sitten kotiinsa.
Dorotea istahti sängyn viereen, sairas tarttui hänen toiseen käteensä,
litisti sitä eikä tahtonut enää laskea sitä irti. Vähän väliä rupesi
hän puhumaan tähän tapaan:
"Näetkös, Dorotea, jos minun Fritsini ei tahdo..."
"Hiljaa", sanoi Dorotea, "provasti on sanonut, että te ette saa puhua".
"Että vedit minun, vanhan ihmisen, ylös vedestä! Maltas vaan Dorotea,
niin saat nähdä..."
"Voi voi, hiljaa nyt, te ette enää saa puhua sanaakaan", sanoi Dorotea
korjaten sairaan peitettä hänen ympärillensä, jotta hänen ei tulisi
kylmä.
Ei kestänyt kauvan ennenkuin vanhus vaipui uneen.
Kun Dorotea näki hänen nukkuvan, nousi hän varovaisesti sängyn vierestä
ja meni istahtamaan ikkunan ääreen. Ajatukset tulivat ja menivät.
Ikkunan ääressä istui hän tirkistäen ulos hiljaiseen yöhön. Hän näki
kuuvalon lepäävän yli pensaitten, puitten ja veden. Hän kuunteli, mutta
mitään ei kuulunut yön hiljaisuudessa, ainoastaan pensastosta tuolla
puron rannalla kuului satakielen kaunis laulu.
Dorotean näin istuessa ajatuksiinsa vaipuneena, tuntui hänestä kuin jos
joku olisi liikkunut hänen takanaan. Hän kääntyi katsomaan: Swartin
emäntä astui lattialla.
"Ei, emäntä, menkäät maata! Onhan pastori ankarasti kieltänyt!"
"Ole nyt vaiti, lapseni, minä tulen kohta takaisin, minä otan vaan
jotakin kaapista", sanoi eukko, avaten kaapin ovea ja ottaen sieltä
jonkun esineen, minkä hän pani Dorotean käteen.
"Kas tässä Dorotea!" sanoi hän, "tämän on hän lähettänyt sinulle!"
Sitten meni eukko jälleen sänkyyn, käänsi kasvonsa seinään päin, kuin
jos hän taas olisi ollut vaipunut syvään uneen.
Ja Dorotea? -- Ah, kuinka hänen sydämmensä sykki ilosta! Hän oli
lähettänyt hänelle tämän ja Swartin emäntä _itse_ oli sen antanut
hänelle. Hän avasi rasian. Siinä oli hänen hivuskiharansa! Siinä oli
sormus!
Valonsäde tunki hänen elämäänsä, hänen sydämmensä kehittyi lämpöisessä
auringon paisteessa kukaksi, kaikki hänen surunsa, murheensa olivat
kadonneet!