Swartin emäntä tulee kotia kirkolta ja saa pastorin vieraaksi. -- Mitä
pastori sanoi ja mitä Swartin emäntä sanoi. -- Ajatukset pyörivät eukon
päässä ja kärpäset pyörivät ympäri hänen nenänkärkeään. -- Kuinka hän
putosi veteen. -- Kuka hänet pelasti.
Kun Swartin emäntä tuli kotio kirkosta, oli hän kovin äkäinen, otsa oli
ryppyinen ja alihuuli pitkä. Semmoisena astui hän läähättäen läpi kylän
ja naputteli sormillaan virsikirjaansa siten antaaksensa valtaa
mieliharmillensa.
Kun hän tuli kotio, oli navetanovi auki ja hanhet olivat päässeet ulos
pihalle, keittohuoneen oven edessä oli ämpäri, joka hänen mielipiteensä
mukaan ei kuulunut siihen, ja sontarattaat eivät myöskään olleet
oikealla paikallaan. Mutta vasta hänen ehdittyään porstuaan oli
raju-ilma valmis. Karjapiika sai ensiksi kokea sen.
"Kuinka usein olen minä sinulle sanonut, ettet sinä saa laskea hanhia
ulos?" sanoi Swartin emäntä ja salama iski piian niskaan. Sitte oli
tupapiian vuoro.
"Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäriä? Pitääkö tuonkin tuolla
seistä ulkona, että senkin vanteet menisivät irti? Jos sinä teet vielä
kerran niin, niin minä sinun opetan!"
Juhani onneksi ei ollut kotona, muuten olisi hänkin saanut löylytyksen.
Kun emäntä näki ettei enää ollut useampia, joiden yli hän saattoi valaa
vihaansa, meni hän sisätupaan.
Sappi kiehui hänessä.
Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista
ja semmoisesta ja koko ajan oli hän katsonut Swartin emäntään päin,
niin että tämä luuli seurakunnan rupeevan kääntämään silmänsä siihen
penkkiin päin, jossa hän istui. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt
kirkosta keskellä saarnaa.
Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kuuli hän jonkun hiljaa kolkuttavan
ovelle.
"Astukaat sisään!" huusi hän.
Ovi aukeni ja sisään astui pastori.
Nytpä eukko sai kiirettä! Hän niiasi syvään ja pyyhki esiliinalla
tuolia vieraalle.
"Nyt se jo kelpaa", sanoi hän, "minä tulen kysymään teiltä, mitä elämää
te piditte kirkon oven edessä tänään?"
"Elämää? Kirkonoven edessä?" sanoi eukko. "No, ei se ollut mitään. Minä
sanoin vaan lukkarin Dorotealle, ettei hän voisi saada Fritsiä
sulhaseksi ja ettei hän ollut kyllin hyvä tullakseen sen pojan
vaimoksi".
"Olkoon vaikka niinkin", sanoi pappi, "vaikka olen täysin vakuutettu
siitä, että te ette voisi saada parempaa miniää. Mutta minä olen tullut
tänne varsin toisissa asioissa, enkä puhemiehenä. Minä tahdon vaan
puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te piditte kirkonovella
tänään, ja jos se tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi.
Ettei niin vanha ihminen, kuin te, voi olla häiritsemättä pyhä-rauhaa!"
"Jaa, siitä en minä ensinkään pidä mitään väliä", puuttui eukko
puheesen, "mitä minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä
sanon sata kertaa. Poika ei tule saamaan häntä ja jos minun ukkoni
antaa houkutella itsensä suostumaan siihen, niin minä otan eron vielä
vanhoina päivinäni. Niin, voi voi sentään, herra pastori, minulla on
todella raskaat päivät! Minulla on koko talon hoito, ja mitä apua
minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen
hyljätty vaimo raukka!"
Nyt nosti hän esiliinansa silmilleen ja itki hetkisen, ja kun hän oli
vähän ehtinyt mietiskellä, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään,
aina siitä asti kuinhan makasi ensimmäisellä lapsivuoteellaan aina
nykyiseen aikaan saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat
sanoneet, ja mitä hänen äitinsä oli sanonut, kun Swart sai hänet, mitä
rovasti vainaa oli sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja
mitä hänen anoppinsa sisar oli sanonut ja mitä lukkari ja hän itse oli
sanonut ja mitä koko maailma sanoi.
"Ja, herra pastori", lopetti hän puheensa, "minä en anna suostumustani,
raha tahtoo rahaa".
"Minä olen jo kerran sanonut teille, etten minä ole tullut tänne
kosimaan teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette perin pohjin
seulonut sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte
itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauvan
kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun niin häät ovat ohi ja te
ja teidän miehenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin olette saava
silmänne auki ja näkevä mitä te oikeastaan tällä voitatte. Rauhan ja
yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun
lapset tappelevat, niin kyllä te nämät minun sanani todeksi todistatte.
Te ette saa levollista hetkeä, ja lihan sijasta -- saatte te tyytyä
luihin. Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: 'Herra
pastori, ah, mitä pitää meidän tekemän? Meidän miniämme on oikea peto,
ei hän tahdo antaa meille palastakaan ruokaa, vaan ajaisi meidät
mielellään pois, jos voisi'. Silloin minä olen muistuttava teitä
rahoista. Miettikäät siis asiaa niinkauvan kuin vielä on aikaa.
Miettikäät hyvin! Hyvästi, Swartin emäntä!"
"Hyvästi, herra pastori! -- Niin, se on kyllä totta -- se on nyt
niinkuin se on ja minun ukkoni ei pidä lukua mistään. Ei hän koskaan
sanaakaan sano".
Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja seurasi pappia ovelle.
"Hyvästi, herra pastori!"
Tuskin oli pappi ehtinyt pois, ennenkuin eukko rupesi vihoissaan
astumaan edes takaisin lattialla.
"Sehän on merkillistä!" sanoi hän; "ei, tässä asiassa pitää minullakin
oleman sanavuoro. Minun ainoa lapseni! Kyllä se vielä saadaan nähdä!
Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini ja ainoastaan sen
lukkarin sikiön tähden! Ei hän koskaan saa minun poikaani! Ei, ennen
saavat he kääntää minun ylös ales!"
Näin astuskeli eukko jonkun aikaa ympäri huoneessa toruen itsekseen.
Hän istahti väliin tuolille ja nousi jälleen ylös; hän avasi oven ja
katsahti ulos pihalle, sitten hän taasen sulki oven; hän ei saanut
lepoa eikä rauhaa, ja hänen mielensä kävi kovin murheelliseksi.
"Ei!" huudahti hän vihdoin, "se tyttöluuska ei koskaan saa minun
poikaani, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Hän veti henkeä ja jatkoi sitten:
"Jos kohta tähdet putoisivat ales taivaasta, ei hän sittenkään saa
poikaani, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Maltappas vaan, Swartin emäntä, voi kyllä tapahtua että sinut
käännetään ylös ales.
Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä alallaan, hän
juoksi ulos hakaan. Siellä kasvoi hirveästi rikkaruohoja.
"Tämä on synti ja häpeä!" puhkesi hän sanomaan ja alkoi nykimään ylös
niitä rikkaruohoja, jotka olivat häntä lähinnä.
Mutta minkätähden on tämä synti ja häpeä, Swartin emäntä? Minkätähden
on sinulla vielä rikkaruohoja omassa sydämmessäsi?
Hän meni aidan luo, joka oli ha'an ja kesantopellon välillä, katsomaan
pientä kirjavaa vasikkaansa.
Mutta ei hän sitä saanut nähdä.
Silloin kiipesi hän yli aidan ja meni pellolle. Astuttuaan vähän matkaa
tuli hän purolle, jonka yli oli mentävä pitkin kapeita porraspuita.
Kyllä tuon portaan pitäisi kestämän, olihan se kestänyt niin kauvan
eikä vielä kukaan ollut pudonnut veteen, olipa se jo ollut tässä monta
vuotta.
Jos se nyt pettäisi? Vanhus on raskas!
No, ei sinun tarvitse sitä pelätä, jos tuommoinen leppäpuu onkin vanha,
niin se on sitkeää.
Kun eukko oli tullut keskelle ojaa, rupesivat porraspuut ratisemaan.
No, jos ne vähän ratisevatkin, niin ei niiden siltä tarvitse mennä
poikki. Ei!
Eukko otti vielä yhden askeleen -- ja loiskis veteen!
"Auttakaa! auttakaa! Herran tähden, auttakaa!" huusi hän ja koetti
päästä rantaan.
Hänen tässä potkiessaan, luuli hän jonkun saapuvan paikalle ja
juoksevan veteen.
Niin olikin.
Kun pikku Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän äkkiä eukon
hätähuudon, hän juoksi hetkeäkään epäilemättä veteen, piteli toisella
kädellä pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameesen pitääkseen
häntä veden pinnalla.
Nyt huusi hän apua, ja pitäjän vouti tuli ja veti Swartin emännän
kuivalle maalle.
Siinä hän nyt makasi ruohostossa kuin kuolleena, voimatta liikuttaa
ainoatakaan jäsentä, ja suurella vaivalla saatiin hän kannetuksi
kotiin, jossa hän laskettiin sänkyyn.