Yötä päivää, ponnistaen voimansa viimeisiin, riensi ja rehki Konradus
mestari Kyminpäätä eli Hankonientä kohden.
Vihdoin saapui hän sinne illan suussa, uupumuksesta ja nälästä
nääntymäisillään.
Hän kysyi saksanlaivaa kalamiehiltä, jotka tapasi kylän rannassa.
Olihan siellä sellainen ollut ja purkanut lastinsa. Laivan mukana
tullut kisälli oli Turusta noutanut sinne talvehtuneen kestin, jonka
vaimo kuului kotona sairastavan kuolemaisillaan. Kesti oli noutajansa
kera saapunut parahiksi laivan lähtöön.
Vanhus laahusti vielä kappaleen rantaa pitkin. Metsäiselle rannalle,
missä merituuli hongissa hohisi, nyykistyi hän kevätpäivän ja
merenhengen paljastamille rantakiville, joiden vierteellä meren
aallot huuhtelivat onttoa kivien varassa köngöttävää jääkoppaa.
Siihen vaipui hän haudansikeään uupumuksen uneen.
Mutta ilma pimeni pimenemistään, yön synkeyttäkin synkemmäksi. Sillä
taivas vetäytyi sysimustaan pilveen, ukkospilveen kevättalven yönä.
Sysimustaksi synkeni yö ja yöstä kuului meren kiihtyvä kohina.
Keskeltä kohinan ja sysimustan synkeyden näkyi välähdys, jota seurasi
räjähdys. Sitten leimahti kirkkaammin, ja seurasi väkevämpi jyrähdys.
Kolmannella kertaa läikähtäen läikähti valoisa päivä sysimustaan
yöhön, ja sitten seurasi järähdys ja jyrinä, niinkuin maailma olisi
raunioiksi luhistunut.
Siihen ukko heräsi, kohotti päätänsä ja katsoi.
... Ukkonen talvella, kesällä halla, oli hänen ensi ajatuksensa.
Mutta samassa kiintyi hänen koko mielensä myrskyn riuhdontaan puissa
ja aaltojen ärjyntään. Ja salamat välkkyivät yössä ristiin rastiin,
valaisten vaahtopäät hyökyaallot, ja ukkonen paukkui ja järisi
herkeämättä.
Konradus ukon päähän iski salama, ajatuksen salama, ihanan kamala.
Hän lankesi polvilleen, pani kätensä ristiin ja rukoili. Hän aivan
kuin syttyi rukouksen loimuliekkiin, kohosi liekkisiivin Jumalan
luo ja painoi molemmat ristiinpuristetut, rukousnyrkkiin rusennetut
kätensä vasten Jumalan kasvoja, rukoili ja vaati Jumalan tuomiota ja
rangaistusta.
Ja vanhurskaan Jumalan täytyi laupiaasti häntä armahtaa. Hän
häilähdytti taivaan suurta soihtua ja heitti valokehän mylvivälle
merelle, näyttääkseen näyn vanhalle kunnon palvelijalleen.
Vanhus näki laivan ärjyvillä aalloilla, näki laivan heittelehtävän
ylhäisiin taivaihin ja alhaisiin aaltojen syvänteihin. Ja laivan
kannella näki hän salamasoihtujen valossa kestin, mastoon sidottuna,
tuhkanharmain kasvoin.
Välähti salama, kirkas kuin putoava aurinko. Sen valossa näki
Konradus ukko laivan leiskahtavan korkealle ilmaan ja putoavan meren
syvyyteen. -- Kiitetty! Ole kiitetty, Jumala! Alkoi sataa jäitä,
suuria, kuivia jäärakeita, niinkuin vierinkiviä.