SAIMA (Katselee hameensa helmoja, pudistelee ja pyyhkii niitä,
pyörittelee päätään ja istuutuu sitte huo'ahtaen leposohvalle, johon
aikoo heittäytyä pitkäkseen.)
EULALIA (Täydessä matkapuvussa, jossa tuli edellisenä päivänä, ja
laukut mukanaan astuu oikealta sisään, pysähtyen oven suuhun.)
SAIMA (Kiepsahtaa pystyyn ja tuijottaa Eulaliaan, joka taas tuijottaa
häntä vastaan. He tekevät jälleen samallaiset liikkeet, kuin
ensimäisessä näytöksessä, niin että Eulalia tulee olemaan peräoven
kohdalla ja Saima etualalla. Näyttää siltä kun he aikoisivat jotakin
toisilleen sanoa, suut liikkuvat, ilme osottaa kummastusta, mutta he
vaikenevat kuin sisällisestä pakosta ja kääntyvät yht'äkkiä ympäri,
joten joutuvat seisomaan selin toisiaan kohden. Heidän näin kotvan
seisottuaan tulee oikealta sisään)
TORSTI (Joka kulkee nopeasti salin poikki, pysähtyy vasemmalle vievän
oven kohdalle, kääntyy ja luo kummastuneen katseen selin toisiaan
vastaan seisoviin Saimaan ja Eulaliaan.)
FEEDI (Tulee, kun Torsti on pysähtynyt paikalleen, hänen jälessään
oikealta ja seisahtuu sille puolelle oven suuhun, luoden myöskin
samallalsen katseen molempiin naisiin.)
SAIMA ja EULALIA (Tekevät yht'äkkiä samalla kertaa kokokäännöksen ja
tuijottavat toisiinsa.)
FEEDI (Ojentaa silloin kätensä Torstia kohti ja lausuu tavuuttain): Hän
on-kin i-han terve!
EULALIA (Ojentaa samoin kätensä Saimaa kohti ja lausuu myöskin
tavuuttain.) Se on hä-vy-tön-tä!
SAIMA (Hämmästyneenä Torstiin päin): Mitä tämä merkitsee? Selitähän!
Ovatko he tulleet hulluiksi?
TORSTI (Tehden myös hämmästyneen liikkeen ja pyyhkien otsaansa, kuin
hänen päänsä ei olisi selvä): Käsittämätöntä! Käsittämätöntä! Minä en
ymmärrä mitään, en niin mitään.
FEEDI (Eulalialle): Meidät on tahdottu tällä lailla ajaa talosta pois.
EULALIA: Se on ollut tarkoitus. Se on selvä.
FEEDI: Ja me lähdemme.
EULALIA: Emmekä palaa koskaan enää.
FEEDI: Emmekä tahdo tietää koko suvusta enää.
EULALIA: Vaan sanomme, että se on kuollut sukupuuttoon — kolerasta.
(Hän ja Feedi marssivat toisiaan vastaan ja syleilevät toisiaan, jonka
jälkeen:)
FEEDI JA EULALIA (Käsikynkässä yleisöön päin, deklamolvat): Vaan me
olemme siitä pelastuneet!
(Vasemmalta kuuluu iloista naurua ja Tuttu ja Ilta juoksevat sisään.)
ILTA: Mainiota! Mainiota! Mikä hassunkurinen juttu! (Hän ja Tuttu
pysähtyvät nähtyään Feedin ja Eulalian,)
TUTTU (Feediin ja Eulaliaan päin): Oo! En odottanut enää...
FEEDI: Mutta me odotamme vielä.
EULALIA: Niin, me odotamme vielä.
ILTA (Joka edelleen on naurun puuskassa): Tule, äiti onnittelemaan
Torstia!
SAIMA: Mistä niin? Minä en sittenkään vielä ymmärrä mitään tästä
jutusta!
TORSTI: Mistä niin, kysyn minäkin?
ILTA: Herranen aika! Hänessähän on ollut kolera. Onnitelkaamme, että
hän on basilleista päässyt. (Puristaa Torstin kättä.)
SAIMA (Puristaa myös Torstin kättä): Minä onnittelen myös, vaikka ...
(katsoo kysyvästi läsnäoleviin)... vaikka... Aaa... aaa... aaa... minä
alan jo vähän aavistaa.
TUTTU (Kuiskaa jotakin Saiman korvaan): Niin se oli.
SAIMA (Iloisesti): No, nyt minä...
TORSTI: Minä olen aivan viaton, aivan viaton!
ILTA (Heittäytyy Torstin kaulaan): Mutta usko minua, Torsti, että
vaikka sinussa olisi ollut pahempaakin koleraa, niin en olisi sinua
jättänyt niin pian kuin — he. (Osottaa Eulaliaan ja Feediin.)
SAIMA: Enkä minäkään.
FEEDI (Joka Eulalian kanssa on koko ajan seisonut kuin julmistunut
leijona, ärjäsee): Sen minä uskon.
EULALIA: Ne oikeat kolerabasillit eivät lähdekään niin pian.
FEEDI: Juuri niin. Vaan me lähdemme, me.
(Oikealta kuuluu rähinää ja sisään töytäävät Laila, lapsi
sylissä, Tyyra Muisku sylissä ja Riikka Tuisku riimussa
perässään.)
LAILA: Me odotamme. Tulkaa jo!
TYYRA: Lähtekäämme! Lähtekäämme!