TORSTI (Kurkistaa oikealta ovesta, mutta sulkee sen heti, kun perältä
tulee esille:)
EULALIA: No?! Tuttu! Mitäs sinä täällä ulvot — heti aamuseita?
TUTTU (Nousten ylös): Voi, täti hyvä! Ihan minä pelkään pahinta!
EULALIA: Puhu suusi puhtaaksi paikalla, — minä en pelkää mitään.
TUTTU: Talossamme on varmaan jo — kolera.
EULALIA (Silmät pyöreinä kauhusta ja molemmat kädet ojossa): Ko...
ko.... ko...?!
TUTTU: Torsti on pahasti sairastunut vatsakipuihin. Hän oli ollut yötä
asemalla ja on tullut sieltä kuoleman kalpeana kotia.
EULALIA: Missä hän on?
TUTTU: Tuolla, tuolla makuuhuoneessa! (Makuuhuoneesta kuuluu Torstin
äänekäs voivotus): Kuuletteko, kuuletteko? Nyt hän noin jo huutaa!
EULALIA: Oletko käynyt sisällä, sinä?
TUTTU: Ovesta vain kurkistin: hän oli kalpea kuin kuolema.
EULALIA: Älä mene sisään, Tuttu, älä mene sisään! Äläkä tule enää
likelle minua sinäkään. (Peräytyy toiselle puolelle.) Ihan alkaa jo
minunkin vatsaani purra. Täällä varmaan jo lentelee basilleja ilmassa.
TUTTU: Näinkö te minua autattekin, täti?
EULALIA: Auttakaa itse itseänne! Oma henki on tässä maailmassa kullekin
kallein.
TUTTU: Niin sanoi Fiinakin, kun käskin häntä lääkäriä hakemaan. Hänkin
jo päätti jättää meidät.
EULALIA: Niin teen sitte minäkin. Ei suinkaan tänne meistä kukaan jää —
basillien syötäväksi ja ilman ruokaa itse.
TUTTU: Täti, täti, älkää nyt toki muille mitään puhuko! Ettehän?
EULALIA: Päinvastoin. Se on kristillinen velvollisuuteni. Sen teen
heti ja menen sitte laittamaan kampsuni reilaan. (Pyörähtää ympäri ja
poistuu oikealle.)
TUTTU (Lyöden epätoivossaan kätensä yhteen): Ja minä minä jään tänne
ihan ypö yksin, ypö yksin!
TORSTI (Kurkistaa jälleen ovesta): Tuttu, huomenta! (Tulee sisään
paitahihasillaan.)
TUTTU (Kääntyy säikähtyen): Ai! Torsti! Torsti! (Huitoo häntä pois
luotaan ja takaisin huoneeseen, molemmin käsin.) Älä! Älä! Älä! Mene
takaisin! Mene takaisin! Sinähän olet sairas.
TORSTI: Olen kyllä — sen verran kuin jokainen, joka ei ole yötään
kunnollisesti nukkunut. En muuta.
TUTTU: Fiina sanoi, että...
TORSTI: Kuulin, kuulin — ihan kaikki. En suinkaan minä hänelle olisi
kertonut, että ensin nukuin veneen kokkaan rannassa ja että, kun sitten
aamuyöstä heräsin ja kylkeäni kivisti, menin ja panin maata heinälatoon.
TUTTU (Ihastuen) Sinä siis et sairas olekaan?!
TORSTI: Voihan sitä vähemmästäkin kylmettyä ja vatsapuruja saada.
TUTTU: Ja nyt luulevat kaikki, että sinussa jo on kolerabasilleja!
TORSTI: Siitä sen näet, kuinka huhut syntyvät ja kärpäsestä kasvaa
härkänen!
TUTTU: Ja sen johdosta on jo täti Eulalia päättänyt lähteä.
TORSTI (Leikillisesti säälitellen): Oi, voi! Sehän olisi todellakin
kovin ikävä!
TUTTU: Ja varmaan on hän jo ehtinyt muillekin kertoa sinun sairastuneen
koleraan.
TORSTI: Joten luultavasti kaikki aikovat seurata hänen esimerkkiään?
Niinkö?
TUTTU: Niin, ja siten leviää tieto vielä yli koko maan...
TORSTI: Että minä jo olen kuollut?! Sinun pitää välttämättä estää se,
Tuttu! Sinun pitää heti estää omaistesi lähtö!
TUTTU: Niin. Minä lähden paikalla heitä hakemaan tänne.
TORSTI: Mitä sinä itse juokset? Lähetä Fiina! Sinähän olet kauhean
väsyneen näköinen.
TUTTU: Fiinan lähetin jo lääkäriä hakemaan. Ja hän uhkasi samaa tietä
mennä matkaansa, hänkin.
TORSTI: Silloin on minun juostava hänen jälessään ja palautettava hänet.
TUTTU: Jos enää kiinni saat?!
TORSTI Koetan parastani. Pidä sinä siis huoli muista, minä hoidan
Fiinan.