TUTTU: Mutta täti kulta!...
TORSTI: Niin, täti hyvä, me emme nyt päästä, emme päästä näin rakasta,
herttaista, kultaista vierasta, kuin täti on.
EULALIA: Mutta minä lähden.
TUTTU: Juuri kun täti on ehtinyt kotiintua meille?
EULALIA: Minä lähden, kuulitko, minä lähden.
TORSTI: Mutta täti ei pääse täältä nyt minnekään.
EULALIA (Pysähtyen): Kuinka niin: en pääse?
TORSTI: Täältä ei lähde koko päivänä mitään junaa minnekään.
TUTTU: Niin — ei lähde, täti.
EULALIA: Te olette molemmat — sikoja! Entäs se juna, jolla...?
TORSTI: Jolla äiti ja Ilta tulevat? Se kyllä tulee, täti, mutta ei
lähde. Se jää meidän asemallemme — huomiseksi.
EULALIA: Missään tapauksessa minä en jää teille, jos te otatte heidät
vastaan, kuuletteko. Saimi tahi minä, — kuuletteko?
TORSTI: Kuulen, minä kyllä kuulen.
TUTTU: Mutta enhän minä voi äitiä ja sisartani...
EULALIA: Enkä minäkään voi. Jos äitisi menee pohjoisnavalle, niin minä
menen etelänavalle.
TORSTI: Tahi päinvastoin.
EULALIA: Tahi päinvastoin, niin juuri.
TUTTU: Mutta eikös täti nyt kerrankin voisi tehdä poikkeusta?
EULALIA: En, en ja en — koskaan!
TORSTI: Niin että jos täti muuttaisi pohjoisnavalle — tuonne
ylishuoneeseen.
TUTTU: Ja äiti ja Ilta saisivat meidän makuuhuoneemme.
TORSTI: Täällä etelänavalla.
EULALIA (Kotvan mietittyään): Jos teillä sängyissänne todellakin on
syöpäläisiä...
TORSTI: Minä vakuutan, täti.
EULALIA: Silloin minä täydestä sydämestäni jätän anoppisi...
TUTTU: Täti kulta!
TORSTI: ... syöpäläisten syötäväksi, niinkö?
EULALIA: Niin juuri. Perinpohjin.
TORSTI: Minä kiitän... nöyrimmästi.
TUTTU: Kuinka kiltti täti onkaan!
EULALIA: Ensimäisen kerran mailmassa! Pakosta!
TORSTI: Tämähän oli mainio ratkaisu! Näin me saimme tädin sittenkin
pitää!
TUTTU: Toivotaan, että meille nyt tulee oikein hauska... kaikille, täti
kulta.
EULALIA: Toivokaa vain! Mutta minä vaadin, tämän uhraukseni
kustannuksella, että minä myös saan syödä ja juoda huoneessani tuolla
ylhäällä sen ajan kuin asun täällä.
TORSTI: Vaikka sitte vielä kuin täti on lähtenyt tiehensäkin.
TUTTU: Hyvin kernaasti, täti.
EULALIA: Ja missä se huone sitte on? Minä muutan sinne heti.
TORSTI: Minä tulen näyttämään. Minä saatan tädin sinne. Saanko auttaa?
EULALIA: Ota nuo kaksi suurinta laukkua! Mutta varovasti. Älä pudota!
TORSTI (Ottaen): Mikä ääretön luottamus, täti kulta!
TUTTU: Eikös täti ensin juo kahvia täällä alhaalla?
EULALIA: Hyvä! Minä teen senkin... mieliksenne.
TORSTI: Niinkauan kuin äiti vielä ei ole tullut.
EULALIA: Niin. Minä tulen kohta takaisin.
TORSTI: Me tulemme kohta takaisin.
EULALIA: Mutta ruokapöytä on muutettava verannalle — välttämättä!