KONTIALA (Istuutuu, jatkaa.) Te ette pidä minusta erikoisemmin. Eikä
ihme. Me olemme tehneet paljon pahaa toisillemme...
JUUDIT (Jäätävästi.) Mitä pahaa me olisimme tehneet toisillemme, sitä
en tiedä.
KONTIALA. Jos ette te tiedä, niin en tiedä sitten minäkään.
(Vaitiolo.)
KONTIALA. Minä luulin kuitenkin, että taistelimme runoilijan sielusta,
me kaksi...
JUUDIT (Halveksivasti.) Ja te haluatte uskotella minulle, että siinä
karkeassa pelissä, jota te pelasitte, oli vain _hänen sielustaan_
kysymys...
KONTIALA. Ei yksinomaan. Minä myönnän, että Niina oli minun
herttakuningattareni. Oli. Ei ole enää... Nyt olen pyyhkinyt Niinan
pois elämästäni. Hän on niitä, jotka nauttivat kärsimyksestä.
Kärsiköön. Olkoon omalla tavallaan onnellinen. Minä olen myös. Minä en
ole niitä, jotka tarttuvat revolveriin naisen tähden...
JUUDIT. Mihin te tähtäätte?
KONTIALA. Puhukaamme siis suoraan. Meillä kahdella on sittenkin pieni
hanhi kynittävänä keskenämme. Ja kun minua tästä lähin luultavasti ei
enää tulla paljon näkemään tässä talossa, niin...
JUUDIT. Minua vielä vähemmän, sillä matkustan takaisin ulkomaille aivan
pian.
KONTIALA. Jaa jaa. Kotimaa on kova koulu. Ja te olette tottunut elämään
vapaudessa ja kuvitteluissa. Me täällä, me maahan kytketyt, me emme ole
vapaita. Yksin meidän ajatustemmekin täytyy olla ankaran kurin alla.
Sillä täällä täytyy muuttaa ne teoiksi ja kantaa teoista edesvastuuta
sukupolvesta sukupolveen. Me olemme uutisperkkaajia. Meillä ei ole
varaa tehdä liian suuria eleitä, ratsastaa töyhdöt pystyssä kuten
entisajan ritarit eikä irrallisin tulisoihduin kuten nykyajan
vallankumouksen raivottaret. Silloin sorrumme allamme hyllyvään suohon.
Suo on ensin täytettävä ja sitten vähitellen. Kuka elää, se näkee...
Me kuulumme eri leireihin, ja teillä lie se käsitys, että yleensä
me niin sanotut vanhoilliset — minä tietysti erittäinkin — olemme
niin tuiki kaukana kaikesta ihanteellisuudesta... Ei, neiti Juudit,
kyllä me näemme samat tähdet kuin tekin ja palvomme niitä, mutta me
tiedämme, että jos ne kuulisivat rukouksemme ja putoaisivat syliimme,
polttaisivat ne maailman poroksi! — Te syytitte minua äsken siitä,
että olen syössyt Petran epätoivon partaalle, vienyt häneltä halun
kirjoittaa...
JUUDIT. Niin. Hetkellä, jolloin hän tahtoi vapautua kaikesta pienestä,
tulla koko kansansa omaksi, te käytitte kaiken pirullisen sotataitonne
syöstäksenne hänet tai vangitaksenne hänet yhden puolueen orjaksi...
KONTIALA. Te tahdoitte vangita hänet puolueen orjaksi.
JUUDIT (Jatkaen.)... jolloin hän tahtoi puhdistua, uudistua sisäisesti
ja ulkonaisesti, heititte te likavettä hänen silmillensä, hetkellä,
jota hän oli odottanut koko elämänsä.
KONTIALA. Jota _te_ olitte odottanut. Olkaa rehellinen. Ja teidän
täytyy myöntää, että juuri te käytitte tai väärinkäytitte koko suuren
vaikutusvaltanne häneen saadaksenne hänet astumaan tämän askeleen.
JUUDIT. Hänen paras itsensä tahtoi sitä.
KONTIALA. Enemmän kuin kerran on maailmanhistoriassa tapahtunut, että
yksilön paras itse on vienyt hänet yhteiskunnalliseen rikokseen.
JUUDIT. Enemmän kuin kerran on yhteiskunnallinen laki ollut rikos
ihmisten omiatuntoja vastaan ja siksi rikottava.
KONTIALA. Vaikka ihmisten elämä rikkoutuisi mukana?
JUUDIT. Kaikki paras elämässä on tehty elämän hinnalla.
KONTIALA. Te siis tietoisesti panitte Petran elämän vaaraan? Sillä
jos joku on syypää siihen, että hän on ollut vähällä turmella uransa
sisäisesti ja ulkonaisesti, niin se olette te. Te tahdoitte tehdä
runosta, mielikuvan kukkasesta, yhteiskunnallisen taisteluhansikkaan
ja runoilijasta kansanjohtajan. Runoilija ei tarvitse kansaa, vaan
mesenaattia! Elämän muodon, joka takaa työrauhan ja — pitkän iän.
Sillä muuten ei hänen työllään ole mitään merkitystä. Jos hän kuolee
nuorena, sanotaan häntä haaveilijaksi, mutta jos hän jaksaa elää kauan,
sanotaan häntä suurmieheksi ja hänen ajatuksensa saavat filosofisen
kantavuuden. Ja silloin hänen ajatuksensa voivat tulla kansankin
hyväksi, vähitellen, viisaasti siivilöityinä, sopivissa annoksissa.
Suuret aatteet ovat kuin kallis viini, niitä tulee osata säilyttää,
vanhettua ja nauttia määrän mukaan, jotta ne olisivat terveellisiä,
muuten ne muuttuvat myrkyksi, villittäväksi alkoholiksi, joka syöksee
perikatoon kansat ja yksilöt. Tämä on yksinkertaisesti minun kantani
asiassa. Ja se ei ole mikään kyynillinen kanta, ellei terve järki ja
hitunen käytännöllisyyttä ole kyynillistä.
JUUDIT. Myöntäkää, että motiivinne äskeisessä hyökkäyksessä kuitenkin
osittain olivat vähemmän jalot kuin miksi ne nyt haluatte esittää.
KONTIALA. Myönnän senkin. Ihmiselämässä on hetkiä, neiti Juudit...
Mutta senpätähden haluankin hyvittää sen pienen pahanmielen, minkä
mahdollisesti olen Petralle tuottanut ja joka ehkä vain on ollut
hänelle terveellinen. Ajatelkaa: tämä on ensimmäinen vastoinkäyminen ja
julkinen selkkaus koko hänen elämässään. Meille julkisuuden miehille se
on tavallisesti jokapäiväistä leipää. Tulen juuri tarjoamaan hänelle
sovinnon kättä lehteni, kustannusyhtiö »Valon» ja itseni puolesta. Olen
joka taholla siloittanut kaikki kahnaukset. Yhtiö tarjoaa hänelle nyt
paremmat ehdot kuin milloinkaan ennen. Tuo pieni skandaali on lisännyt
hänen teostensa kysyntää. Petra on nyt aktuelli. Häntä voidaan nyt
myydä paljon ja kalliista.
JUUDIT. Ahaa. Nyt ymmärrän teidän äkillisen jalomielisyytenne. Omien
etujen palvomista vain.
KONTIALA. _Yhteisten_ etujen hoitoa, sanokaamme niin.
JUUDIT. Ja te luulette, että kultakoukulla voi onkia kenen hyvänsä.
KONTIALA. Jos te luulette, että Petra on tunteeton rahalle ja että
taiteilijat elävät pelkällä linnunlaululla, niin erehdytte. Minulla on
pitkä kokemus. Ja kaikki muuttuu hyväksi jälleen. Kun me — huomatkaa,
minä sanon me — vetäydymme pois talosta, palautuu kaikki ennalleen.
Petra valittelee onnettomuuttaan niinkuin ennenkin ja on onnellinen
niinkuin ennenkin. Hänen taiteensa rehottaa, kotirauha kukoistaa...
JUUDIT (Pilkallisesti.) Ja voittajaksi jäätte te...!
KONTIALA (Kauniisti.) Voittajaksi jää Niina. Ja se on oikein. Sillä
hän on paras meistä... Tämän vain tahdoin saada teille sanotuksi. Ja
kaiken varalta vielä: Jos edelleen jatkatte samaan suuntaan, niin
asianne ei siitä voita mitään, mutta eräs yksilö, eräs persoonallisuus
on menetetty. Ja eikö sekin ole tappio ihmisyyden asialle? Minun
ohjaukseni alla on Petra kestänyt kaksikymmentä vuotta, teidän
huomassanne hän päätyi sairasvuoteelle kahdessa kuukaudessa! (Kumartaa
poistuu.)