JUUDIT. (Seisoo hetkisen, paperit kädessään, tuijottaen synkästi
eteensä. Kontiala astuu sisään oikeanpuolisesta ovesta. Juudit kääntyy
säpsähtäen.)
JUUDIT. Te, herra Kontiala. Kuinka te uskallatte?
KONTIALA. Palvelijatar ilmoitti minulle kyllä, että kirjailija on
sairas eikä ota vastaan vieraita. Mutta ensinnäkään en minä ole mikään
vieras ja toiseksi tuon hyviä uutisia, jotka voivat edistää sairaan
tervehtymistä.
JUUDIT. Kuten näette, ei Petra ole täällä, eikä tavattavissa. Kuinka
voittekin noin vastoin nimenomaista kieltoa tunkeutua...
KONTIALA. Kaikkein pyhimpään, tarkoitatte? Ei tässä talossa ennen
ole oltu niin muodollisia eikä sovinnaisia... Ja... olettehan tekin
täällä...
JUUDIT. (Jyrkästi.) Ennen oli toista. Mutta kaiken inhoittavan
menettelynne jälkeen. Te olette uskomattoman julkea. Ettekö tiedä,
että juuri teidän syytöksenne, teidän porvarillinen ajojahtinne on
vienyt Petran hermot pilalle. Hän uhkaa luopua koko kirjailijatoimesta.
Juuri äsken heitti hän uuniin kaikki nämä käsikirjoituksensa (Näyttää
paperipinkkaa.)
KONTIALA. Mutta ne eivät nähtävästi palaneet?
JUUDIT. Uunissa ei onneksi ollut tulta.
KONTIALA (Kylmän ivallisesti.) Olisinpa halunnut nähdä, olisiko hän
heittänyt ne sinne silloinkin, jos siellä olisi ollut tulta...
JUUDIT (Kuohahtaen.) Ihminen, eikö teillä siis ole sydäntä ollenkaan?
Eikö teidän kyynillisyydellänne ole mitään rajoja? Te olette saattanut
Petran epätoivon partaalle juonitteluillanne ja katsotte ajan ja paikan
olevan sopivan tehdä pilkkaa hänen elämäntyöstään ja elämästään.
Hänellä on revolveri taskussaan. Hän voi todellakin heikkona hetkenä
tehdä mitä tahansa...
KONTIALA (Tyynesti hymyillen.) Taidatte olla oikein levoton. Milloin on
viisas neiti Juudit alkanut tuhmistua? Runoilijoilla on aina tuollaiset
teatraaliset eleet. Heillä pitää olla kuolema ja rakkaus, liekit ja
revolveri aina huoneensa nurkassa. Se, mitä kerrotte, todistaa vain,
että Petra on erinomaisissa sielunvoimissa. Hänen mielikuvituksensa
leimuaa. Mutta todellisuuden kanssa ei sillä ole mitään tekemistä...
Te väitätte itsepintaisesti, että minä olen saattanut hänet pois
tasapainostaan. Hm... No niin... Mutta minäkö yksin? Jos ei teitä olisi
ollut... No, se sikseen. Suvaitsetteko, että istun?