(Kalmu ja Petra, jälkimmäinen jo yöpuvussa, rientävät sisään
vasemmalta.)
PETRA. Mikä hirveä jysäys täältä kuului?
KONTIALA. (Jo itsensä herrana.) Näin pahaa unta, näin unta, että tämä
talo luhistui, kimposin ylös sohvalta ja siinä hädässä satuin kaatamaan
kynttilähaarukan.
KALMU. Sellaisia painajaisia ne sanomalehtimiehen huonot hermot
saavat aikaan (Huomaa Niinan, kumartaa.) Ja arvoisan rouvankin olette
säikähdyttänyt hereille. Hyväinen aika, tehän vielä vallan vapisette
ja olette kalmankalpea. Johannes, kaada lasi viiniä rouvallesi (Tämä
täyttää lasin, Kalmu ojentaa sen.) Se oli todellakin hirmuinen
jyrähdys yön hiljaisuudessa. Minä pyydän toverini ja omasta puolestani
nöyrimmästi anteeksi, että yöllisellä käynnillämme olemme aiheuttaneet
tällaista häiriötä. Miten on laitanne?
NIINA. (Koettaen tyyntyä.) Oh, minä olen niin turhasta säikähtyvä. Se
menee ohi pian...
KALMU. Hyvää yötä siis. Maa-elämä se tekisi teille kaikille hyvää.
Rauhaa, unta, suuria yksinkertaisia ajatuksia. Se on minun reseptini...
(Kalmu ja Kontiala menevät. Petra seuraa ovelle, palaa.)