PETRA. Yhä vieläkin sinä siis muistelet minun syytäni. Kyseenalaista
muuten on, erottiko meidät minun pieni eroottinen erehdykseni vai eikö
pikemminkin sinun suuri lemmetön anteeksiantamattomuutesi...
JUUDIT. (Istuutuen.) Minua ei vieroittanut sinusta tuo sinun »pieni
eroottinen erehdyksesi», joksi sitä nimität. Se koski minuun kylläkin,
rikkoi jotakin... sillä olin kuvitellut meidän suhteemme niin
ehjäksi ja ylpeäksi, niin täydelliseksi, niin voittoisaksi, kaikesta
sovinnaisuudesta riippumattomaksi, kaikki ne korkeat lait täyttäväksi,
joita ihmissuhteet eivät tavallisesti täytä... Mutta se, se ei minua
sinusta erottanut. Minä olisin jaksanut kärsiä ja rakastaa umpeen sen
haavan...
PETRA. Mutta Jumalan nimessä, mikä meidän väliimme sitten tuli?
JUUDIT. (Selailee kirjaa.) Sinä et todellakaan sitä tiedä? Luulin että
tietäisit sen, vaikka emme koskaan siitä puhuneet... Ja nyt! Miksi
kaivella vanhoja asioita! Ne ovat jo niin äärettömän kaukana, tuolla
jossakin taivaanrannalla... ja mikään ei muutu enää...
PETRA. Minä rukoilen sinua, Juudit, puhu kaikki, mitä olet kantanut
sydämelläsi. Me olemme velkapäät toisillemme totuuden tänä lyhyenä
yhdessäolon silmänräpäyksenä, joka niin ilkamoivasti meitä aina
välttää... Puhu, kauniin entisyytemme nimessä. Hetki on vakava...
JUUDIT. Kerran _oli_ vakava hetki, ja sitä sinä et kestänyt. Sillä
hetkellä sinä aloit leikkiä...
PETRA. Kautta taivaan, Juudit, minä en ole milloinkaan leikkinyt sinun
kanssasi.
JUUDIT. Sitä en ole väittänytkään, sinä leikit toisen kanssa...
PETRA. Ainoa vakava asia maailmassa on minulle ollut Juudit. Ja kun se
otettiin minulta pois ... No niin, sitten minä opin leikkimään kaikella
ja kaikilla... Mikä minun auttoi. Joku _modus vivendi_ minun täytyi
saada. Enhän minä mikään ihmisvihaaja ollut luonteeltani. Maailmassa
on vain yksi Juudit, mutta paljon hyviä ihmisiä. Olen koettanut tulla
toimeen heidän kanssaan. Viattomia he olivat minun onnettomuuteeni.
Olisiko heidän kaikkien pitänyt kärsiä sen vuoksi, että minä en saanut
Juuditia! Olen näytellyt onnellista, huomaavaista, rakastunuttakin...
JUUDIT. Samaan aikaan, jolloin meidän suuri rakkautemme kamppaili
olemassaolostaan, koetit sinä haihduttaa ikävääsi leikkimällä
pienellä lapsen sydämellä. Se ei ollut arvokas tapa kestää rakkauden
koettelemuksia. Ja Niinaa kohtaan se oli halpamainen teko. Siitä se
halveksinnan myrkky, joka tappoi minussa rakkauden.
PETRA. Mutta kaiken tuon tein vain sinun tähtesi, herättääkseni
sinussa mustasukkaisuutta, puhaltaakseni uutta liekkiä rakkauteesi,
näyttääkseni, että kelpaan minä sentään muillekin...
JUUDIT. Sitä ala-arvoisempaa oli menettelysi. Ja miten huonosti sinä
tunsit minut, miten kehnoksi sinä arvioit suhteemme. Minä en voi olla
mustasukkainen, minä en kilpaile, minä väistyn...
PETRA. Sinulla ei ole eikä voi olla kilpailijaa minun sydämessäni.
Sen tiedän minä ja sen tiedät sinä. Mutta olin rakkauden hulluuden
sokaisema silloin. Etkö ole kuullut sitä, että kun Kohtalo astuu
alas ihmisen luo, lyö se hänet sokeudella! Niin muutuit sinä minun
kohtalokseni, Juudit! Kaikki, kaikki tämä on sinun työtäsi! Ja mikäli
siinä on minun syytäni, niin olenhan saanut siitä maksaa sovitusta
kärsimykselläni...
JUUDIT. (Nousten.) Niina on viaton. Pitääkö hänenkin kärsiä? (Panee
kirjan paikoilleen.)
PETRA. Niina ei kärsi. Olen tehnyt kaikkeni säästääkseni hänet
kärsimyksiltä. Hänellä on kaikki, mitä hänen pieni porvarissydämensä
tarvitsee...
JUUDIT. Niinkö luulet?
PETRA. Minähän sovitin leikkini. Minähän nain hänet!
JUUDIT. Riittääkö se?
PETRA. Hänen suurin ilonsa on palvella ja hoitaa minua, ja minä koetan
parhaani mukaan sietää tätä holhoamista, tätä ansari-ilmastoa, joka on
tukahduttaa minut ja josta hän nauttii, koska hän luulee sitä minulle
terveelliseksi. Hän rakastaa minua...
JUUDIT. Mutta sinä et ansaitse hänen rakkauttaan, jonka olet
arpapelissä voittanut.
PETRA. Tietysti en. Mutta voiko rakkautta koskaan ansaita? Ei! Rahaa
voi ansaita, kunniaa ja mainetta voi ansaita, ystävyydenkin voi
ansaita, mutta rakkaus, paras kaikesta, on ansioin saavuttamaton.
Se on kohtalo, se on onnen kevytkenkäinen jumalatar, joka pelkästä
oikusta kääntää selkänsä tai hymyää. Jos sen voisi ansaita, niin
minulla olisi nyt sinun rakkautesi, Juudit. Koko elämäni olen hengessä
ollut polvillani sinun edessäsi. Kaikki minkä olen rikkonut, olen
rikkonut rakkaudesta sinuun, kaikki minkä olen tehnyt, olen tehnyt sen
vuoksi, kaikki minkä olen kärsinyt, on ollut Canossan-matkaa sinun
anteeksiantamukseesi. Koko runouteni laulaa kaipausta sinuun...
JUUDIT. Kaipaat omaa mielikuvaasi, et minua.
PETRA. Minkä voin sille, että tällä mielikuvalla on sinun armaat
piirteesi! (Purskahtaen.) Ah, Juudit, sinä, joka hehkut koko
maailmalle, miksi olet minulle kylmä kuin jää, miksi riepotat minun
poloista sydäntäni mukanasi maasta maahan etkä kuitenkaan huoli siitä?
Sinä joka tahdot vapauttaa koko ihmiskunnan, miksi et vapauta minua!
(Tarttuu Juuditin käteen, nyyhkyttäen.) Ah, Juudit, Juudit, kuinka
kauan minun pitää sovittaa nuoruuden erehdystäni, etkö koskaan voi
antaa minulle anteeksi...?
JUUDIT. Rauhoitu, ystäväni, rauhoitu! Puhellaan järkevästi!
PETRA. (Kiihtyneesti.) Miksi, miksi sinä hylkäsit minut! Sinun kanssasi
olisi elämä helppoa. Nyt se painaa kuin vuori, joka taholta. Ja minä
olen niin yksin, niin yksin! Armahda minua, auta minua! Vielä ei ole
myöhäistä! Ole minun!
JUUDIT. (Hiljaisesti, lempeästi.) Tiedäthän sinä, että sydämeni
syvyydessä en ole koskaan sinua hyljännyt. Aina olet ollut ja tulet
olemaan ylin ystäväni... Mutta en koskaan voi olla sinun...
PETRA. Et koskaan. En koskaan siis saa onnea?
JUUDIT. (Tempautuen irti tunnelmasta, reipastuttavasti.) Miksi olet
aina onnen vaivainen, toisesta riippuvainen? Sellainen rakkaus on
orjuutta. Ole vapaa!
PETRA. (Katkerasti.) Vapaa! Tässä ympäristössä, kytkettynä kuin
kaleeriorja kaikkeen turhuuteen ja valheeseen! Ja minä olen liian
herkkä ja hyvä tuottaakseni mielipahaa ihmisille, joihin olen sidottu
kiitollisuuden sitein...
JUUDIT. Sellainen hyvyys on heikkoutta. Ole voimakas!
PETRA. Sinä olet kummallinen nainen, Juudit. Minä melkein pelkään
sinua. Mikä on sinusta siis suurempaa kuin hyvyys ja rakkaus?
JUUDIT. Oikeamielisyys, uskollisuus parasta itseään kohtaan...
PETRA. Miten sinä olet epäinhimillinen, sinä, joka kuitenkin ajat
ihmisyyden asiaa...
JUUDIT. (Hitaasti.) Miksi pitää inhimillisyyden aina merkitä vain
heikkoutta, luonteen likaisuutta, viettien valtaa, miksi ei se voisi
myös joskus merkitä puhtautta ja voimaa...
PETRA. Mitä siis vaadit minua tekemään, vanhurskas tuomari?
JUUDIT. Sinä kärsit turhuudesta ja valheesta. Hyvä — jätä se! Minäkin
olen ihmetellyt sitä, että niin kauan olet jaksanut elää tällaista
perhosen elämää. Jos tahdot kuulla totuuden, niin sinulla on ollut
liian hyvä olla. Ruoskaa sinä olisit tarvinnut Jumalalta ja ihmisiltä.
PETRA. Miten ankara sinä olet!
JUUDIT. Olet tottunut liian lempeihin. Olet antanut toisten kärsiä
puolestasi ja sinä olet tehnyt kärsimyksestä vain lauluja. Et koskaan
ole raottanut todellisen tuskan ovia, se on ollut sinulle vain
nautintoa, mielikuvitusta! Ja sinä olet tehnyt siitä helmiä isoisten
pitoihin, et elämänvettä janoon nääntyville (Lyhyt vaitiolo.) Minä olen
ulkomailta pitäin mielenkiinnolla seurannut tuotantoasi, iloinnut sen
kukkeudesta ja surrut sitä, että se on vain tekokukka, valhetta...
PETRA. (Kiivastuen.) Sanotko sinä runoilemista valehtelemiseksi?
JUUDIT. Sanon. Silloin kun ei ihminen vastaa siitä, mitä runoilija
sanoo, silloin kun vapaudenlaulaja alistuu pienen vanhoillisen puolueen
orjaksi nykyisenä suurena aikana, tällä historiallisella hetkellä,
jolloin luodaan uutta maailmaa ja uutta ihmiskuntaa!
PETRA. Minä en kuulu mihinkään puolueeseen. Minä olen siinä
suhteessa tahtonut säilyttää itsenäisyyteni. Minä kuulun kansaan,
minun ei tarvitse olla kansallismielinen, minä olen työmies minäkin
enkä tarvitse työtäni varten työväenpuoluetta. Natsionalistit ja
sosialistit, mitä minä niistä!
JUUDIT. Mikä sinua siis sitoo Kontialaan ja Kontialan lehteen ja
yhtiöön?
PETRA. Pelkät käytännölliset seikat. Ne kannattavat minua enkä minä
niitä. Saan kirjoittaa mitä tahdon. Olen ollut kuin lapsi heidän
hoidossaan.
JUUDIT. Olisi aika jo heittää pois lapsenkengät. Pieni ryhmä on liian
yksipuolisesti saanut nauttia sinun henkesi hedelmistä. Ja sydämensä
syvyydessä he eivät niistä suuriakaan välitä. Heidän kunnioituksensa
ei ole todellista, sentähden se ei tyydytä sinua. Riko rajat,
loista tulenpatsaana niille, jotka käyvät pimeässä, ja'a rikkautta
sinne, missä köyhyys ahdistaa, kauneutta sinne, missä elämän rumuus
uhkaa päästä voittajaksi... Minä olen pyytänyt sinulta avustusta
sosialistiselle järjestölle. Se olisi jo pieni askel sinnepäin.
Suostutko?
PETRA. (Hajamielisesti.) Tietysti, tietysti...
JUUDIT. Sinä pelkäät?
PETRA. (Puristaa Juuditin kättä, raskaasti.) Minä pelkään ainoastaan
kadottaa sinut...
JUUDIT. Sillä taistelutantereella tapaat minut aina. Vanha
henkiystävyytemme voi vielä elpyä eloon...
PETRA. (Synkästi.) Minusta tuntuu välistä, ettei oikeastaan kannata
tehdä mitään (Kuin itsekseen.) Runoileminenkin on erehdystä,
heikkoutta, valhetta... Ei kannata elää...