_Huhtala_ (joka on lähellä pöytää). Ehkä arvoisat neidit suvaitsevat
tehdä meille seuraa tästä hiukan myöhäisestä hetkestä huolimatta?
_Karoliina_. Kyllä he suvaitsevat, mutta parasta on jättää leukailu
omia naisianne varten. Täällä me ymmärrämme toisiamme ilman sellaisia
metkuja.
_Huhtala_. No, no, mademoiselle, taidatte olla hiukan kielevä. Se ei
sovi teidän naisellisuuteenne. Mutta kai tässä arvoisassa instituutissa
on laseja.
_Dora_ (hakee kolme lasia). Tottahan toki meillä sellaiset välineet on.
_Huhtala_ (joka on riisunut päällystamineensa). Jääkäämme sitten
taloksi — toistaiseksi. (Asettuu pöydän ääreen naisten kanssa.)
Sallikaa minun kaataa teille tervetuliaismalja. (Kaataa konjakkia
kaikkiin laseihin ja kuppeihin.) Mutta veljet, aiotteko edelleen
pysyä liikekannalla, vai miksi ette riisu yltänne? Jaloista juomista
ja kauniista naisista ei sovi nauttia palttoo päällä. (Aunio riisuu
nopeasti päällysvaatteensa, Åkerman hidastellen.)
_Dora_. Kylläpä te, herra Huhtala, olette nyt imelä...
_Huhtala_. Mistä te minut tunnette? Tietääkseni olen tässä paikassa
ensi kertaa.
_Dora_. Ehkä... Mutta eräässä toisessa paikassa olemme kyllä
tavanneet...
_Karoliina_ (jatkaen). ... vaikka siellä me olimme hiukan toisessa
asemassa.
_Huhtala_ (muistaen). Ai saakeli!... Tulehan tänne lähemmäksi, Bengt.
Katsokaapa, arvoisat virkaveljet ja siveyden apostolit, meidän työmme
on kantanut hyviä hedelmiä. (Auniolle, joka on istunut pöytään.) Sinä,
kynäritari, et ole suotta teräksistä peistäsi heilutellut...
_Aunio_ (keskeyttäen). Ole vaiti!
_Huhtala_. Voitko vielä suurempaa kiitosta toivoa... (Nousee ylös
ja hakee estelevän Åkermanin lähemmäksi.) Sinun tädin laitokselle
laatimaasi ruokalistaan ei muistaakseni kuulunut konjakki, mutta
voithan toki sinä ottaa lasin yhteisten kasvattiemme kunniaksi.
_Åkerman_ (tarttuu hermostuneena lasiinsa ja kumoaa sen pohjaan, toiset
samoin). Älä tunge turmeltunutta viisasteluasi joka paikkaan, Lennart!
Minua se jo kyllästyttää, samoin kuin tämä tällainen elämä.
_Huhtala_. Herra varjelkoon, sinusta taitaa tulla ihan uskonpuhdistaja.
(Hoitelee »edeskäyväm» virkaa. Åkerman vetäytyy sivulle ja liikehtii
siellä.) Me kai olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei ryypyn
ääreen saa vanheta... (Nautiskelevat hiljalleen, naiset ilakoivat.)
... Tohtorista on tullut filosoofi, hän kiertää ikuista ympyrää...
Harrastakaamme mekin filosofiaa, elämän filosofiaa, jonka oleellisena
osana on tämän aineen viljeleminen. Kippis! (Maistavat). ... Mitä, eikö
kipeitten kaitsijalle todellakaan maistu?
_Åkerman_. Minä olen täällä liikaa, sananmukaisesti viidentenä pyöränä
vaunussa.
_Karoliina_. Eikö mitä, kyllä tänne sopii. Älkääkä peljätkö, me
emme kerro vieraistamme. Siinä suhteessa me olemme kai maailman
rehellisimpiä naisia. (Muistaen äkkiä.) ... Mutta jos te haluatte,
niin... meillä on vielä yksi...
_Åkerman_. Ei ole väliä.
_Karoliina_. Kyllä, kyllä toki. (Toisille.) Poistukaamme toiselle
puolelle!
_Aunio_. Kuinka vaan, mutta meidänhän on täällä hyvä olla.
_Karoliina_. Siellä on yhtä hyvä. Menkäämme, niin tohtori saa omansa,
(Viimeisessä sanassa omituinen paino, jota kuitenkaan kukaan ei huomaa.)
_Aunio_. Samapa tuo minun puolestani. (Nousee lähteäkseen.)
_Huhtala_. Tämä ihmisen elämä on yhtämittaista tulemista ja menemistä.
(Menevät kaikki neljä pulloineen sivuovesta. Mennessään Åkermanille.)
Näkemiin ja onnea vaan!