_Huhtala_ (ottaa taskupeilin ja sukii siihen katsoen muutaman kerran
hiuksiaan, hymähtää itseivallisesti). Ei sinusta enää ole naisten
hurmaajaksi. Hiero vain kauppaa ja selvitä asiasi mahdollisimman pian.
(Painaa soittokelloa pöydällä.)
_Eeva_ (tulee vasemmalta, hän on itkettyneen näköinen. Hämmästyy
nähdessään Huhtalan yksin).
_Huhtala_. Älkää peljästykö, ei ole syytä. Tohtori meni hiukan asialle
ja jätti minut hetkeksi teille seuraa pitämään.
_Eeva_. Teidät... minulle...
_Huhtala_. Aivan niin. Minä olen tohtorin vanha ystävä ja otin
tehtäväkseni auttaa häntä... Niin, käydäkseni suoraan asiaan... teille
on sattunut pieni vahinko.
_Eeva_. Kuinka niin?
_Huhtala_. No, sellainen... joka on hyvin tavallinen... tavallinen
nuorille ihmisille...
_Eeva_. Mitä te tarkoitatte?
_Huhtala_. Tiedättehän te sen itse. Teillä lienee hiljan ollut siitä
puhetta tohtorin kanssa. Ellen erehdy, niin juuri tänä aamuna.
_Eeva_ (purskahtaen itkuun, parahtaen). Oh!
_Huhtala_. No, ei pidä ottaa asiaa niin sydämelleen. Pikku juttu,
josta on helppo selvitä. Monellehan se sattuu nuoruudessaan sellainen
kompastus. (Eeva yhä itkee nojaten ovenpieleen.) Rauhoittukaa toki!
Eihän se mitään merkitse.
_Eeva_ (tointuu vähitellen ).
_Huhtala_. Kas niin, nyt voimme puhua järkevästi.
_Eeva_ (oudoksuttavan jyrkästi). Meillä ei ole siitä mitään puhuttavaa.
_Huhtala_. Kuinka niin? Olenhan minä...
_Eeva_ (puoleksi itsekseen). Miksi, miksi hän menetteli sillä tavoin!
_Huhtala_. Tällainen tapaushan on niin tavallinen suuressa maailmassa.
Sanokaapa minulle, ihanko te tosissanne kieltäydyitte tohtorin
ehdottamasta keinosta?
_Eeva_. Onko hän siitäkin puhunut teille?
_Huhtala_. Miksikäs ei, näin ystävien kesken.
_Eeva_ (tuskissaan). Kauheata! Kauheata!
_Huhtala_. Mitä joutavia. Asiahan on niin yksinkertainen. Minä
neuvoisin teitä itsenne takia suostumaan tohtorin ehdotukseen.
_Eeva_ (vaikeroiden). En voi, en voi...
_Huhtala_. Muuten, sanokaapa, onko totta, että te aiotte muuttaa pois
tohtori Åkermanilta.
_Eeva_. On.
_Huhtala_. Siinä tapauksessa teidän on etsittävä itsellenne uusi
työpaikka. Mitenkähän olisi (Ankeliina näkyy pistävän päänsä vasemmasta
ovesta, kumpikaan keskustelijoista ei häntä huomaa ja hän peräytyy
kohta jälleen oven taakse, mutta ovi jää raolleen), jos te muuttaisitte
minun luokseni. Minulla ei ole ennen ollut emännöitsijää, mutta teidän
vuoksenne voisin järjestää... Taikka ehkä, jos te itse kernaammin
haluatte, voisin ottaa teille asunnon jossakin toisessa paikassa,
yksityisen huoneen... Minä tietysti maksaisin ylläpitonne...
_Eeva_. Mitä te tarkoitatte? Kuinka voi emännöitsijä asua toisessa
paikassa ja kuinka...?
_Huhtala_. No, ehkä nyt ei Eevaa juuri voisi sanoa emännöitsijäksi,
mutta sehän on samantekevää... Minä sitten pistäytyisin Eevan luona,
tai Eeva minun luonani... kuten kulloinkin sopisi.
_Eeva_ (joka nyt vasta ymmärtää Huhtalan tarkoituksen, tuijottaen
häneen kauhistuneena). Jos minä olen teidät oikein ymmärtänyt, niin
ei minulla ole muuta vastausta kuin poistua heti paikalla (yrittää
vasemmalle).
_Huhtala_. Odottakaa hetkinen! Tietysti teette kuten itse tahdotte,
mutta jos sattuisitte muuttamaan mieltänne, niin voitte kääntyä
puoleeni. Mutta luonnollisesti ainoastaan sillä ehdolla, että suostutte
sitä ennen seuraamaan tohtorin neuvoa.
_Eeva_ (inholla). Menkää, menkää!
_Huhtala_. Siis näkemiin! (Pois perältä.)