_Huhtala_ (tulee eteisestä). Terve mieheen!
_Åkerman_. Terve, terve. Kuinkas sinä tähän aikaan päivästä olet
liikkeellä.
_Huhtala_. Onko se nyt niin ihmeellistä? Tarvitseehan minunkin joskus
sairastaa. Näetkös, minä olen nyt sairas, vaikken minä tullut sinulta
lääkärintodistusta hakemaan. Hyvät ihmiset uskovat muutenkin, semminkin
kun asianomainen on siveyskomitean jäsen.
_Åkerman_. Oh, jätä tuo!...
_Huhtala_ (keskeyttäen). No, no, veliseni. Sydämen kyllyydestä
suu puhuu. Ja minun sydämeni on tänään täynnänsä jaloja aatteita
ihmiskunnan kohottamiseksi alennustilastaan, kuten ainakin miehen,
jolla on ollut kova krapula, mutta joka on saanut pahimpaan hätään
vastamyrkkyä.
_Åkerman_. Ja siksi sinä et ole mennyt pankkiin...
_Huhtala_ (taas keskeyttäen). ... vaan tullut tänne aateveljen luo
suunnittelemaan uusia keinoja langenneitten naisten ylösrakennukseksi.
_Åkerman_. Älä viitsi nyt lörpötellä siitä, sillä minä en ole
sellaisella tuulella.
_Huhtala_. Sepä vahinko! Minä päinvastoin olen sillä tuulella,
että voisin vaikka ottaa yhden langenneen enkelin omakohtaiseen
huolenpitooni... pitemmäksi tai lyhemmäksi aikaa, riippuen asianomaisen
ulkonaisista edellytyksistä.
_Åkerman_. Älä nyt kiusaa. Usko kerrankin, että minulla on muuta
ajattelemista.
_Huhtala_ (joka on lähennyt Åkermanin kirjoituspöytää ja katsonut hänen
työtään). Älähän mitä! Ja kumminkin, jollen minä aivan pahasti erehdy,
on sinulla parhaillaan tekeillä jokin suunnitelma neiti tätiäsi varten.
_Åkerman_. Niin, täti kyllä osaa puristaa minulta milloin minkinlaisia
suunnitelmia. Minä en voi kieltäytyä, sillä...
_Huhtala_. ... raha on poikaa, ja sitä jää tädiltäsi sinulle.
_Åkerman_. Sinä et tänään anna minun lainkaan puhua. — No, olkoon,
onhan se syy sekin.
_Huhtala_. Ja aivan riittävä... Mutta miksi sinä tänään olet niin
hermostunut? Olitko eilen ulkona? Ja jos olit, niin miksi et tänään tee
niinkuin minä: pure petoa sen omilla hampailla.
_Åkerman_. Täällä kotona on vähän ikävyyksiä.
_Huhtala_. Kotona? Eipä uskoisi, nuori mies, jolla on sievä
emännöitsijä...
_Åkerman_ (mutisten). Sitä sattuu välistä kaikenlaista.
_Huhtala_. Vai joko nuorikko kyllästyttää? Jos niin on laita, niin
siihen kyllä keino keksitään.
_Åkerman_. En tiedä, voinko sen sinulle sanoa. Sinä näyt tänään olevan
sellaisella tuulella, ettei...
_Huhtala_. No, kyllähän sinä minut tunnet. Minä kyllä olen vähän höllä
suustani, mutta jos asia on vakava, niin koetetaan olla totisia.
_Åkerman_. Asia on vakava, ainakin se minua hermostuttaa, sillä minulle
ei ole ennen sellaista sattunut... Sinä puhuit minun emännöitsijästäni,
hän on... hän on... raskaana.
_Huhtala_. Älä hemmetissä! Sinulla on siis tiedossa perillinen
tuleville rikkauksillesi.
_Åkerman_. Joko taas! Suotta minä sinulle rupesin puhumaan, sinä
virnistelet kaikelle.
_Huhtala_. Älähän hätäile, veli Bengt, uutinen on sangen suuri, ja
kaikkeen pitää tottua. Ja siksi toiseksi, kai minä toki saan lausua
ihmetykseni, sillä monikaan meistä, jotka olemme jääneet poikamiehiksi,
ei taitaisi kyetä saamaan itselleen perillistä... No niin, asia on kai
alussaan?
_Åkerman_ (nyökäyttää myöntävästi).
_Huhtala_. No sitten kai lääkärinä tiedät, miten on meneteltävä?
_Åkerman_. Mutta hän kieltäytyy...
_Huhtala_. Soo... Miten hän siis aikoo kysymyksen ratkaista?
_Åkerman_. Hän aikoo poistua minun luotani.
_Huhtala_. Taakkoineen?
_Åkerman_. Niin.
_Huhtala_. Hm! Entä sinä, mitä sinä neuvoit hänelle?
_Åkerman_. Minä tarjosin hänelle lääkettä ja käskin mennä jonkun
vanhemman naishenkilön luokse — luultavasti hänellä on joku sellainen
tuttava — ja sitten tervehdyttyään palata takaisin.
_Huhtala_. Ja hän ei suostunut?
_Åkerman_. Ei.
_Huhtala_. Koettakaamme hänelle vielä selittää.
_Åkerman_. Tuskinpa se maksaa vaivan. Minun luokseni hän ei missään
tapauksessa enää palaa.
_Huhtala_. Onko se sinusta hyvin harmillinen juttu?
_Åkerman_. Ei suinkaan, mutta minä toivoisin hänen selviävän tästä
ilman seurauksia. Hänen tulevaisuutensahan on kokonaan pilalla, jos hän
saa lapsen.
_Huhtala_. Hän lähtee sinun luotasi kaikessa tapauksessa, sanot sinä.
Olisiko sinulla mitään vastaan, jos hän siirtyisi minun luokseni?...
Kun hän nyt kerran on sillä polulla... Jos hän vain selviää sinun
perillisestäsi, niin ei minusta ole vaaraa. Sitäpaitsi ei minulla enää
ole varaa kyllästyä häneen. Olenhan minä jo siinä iässä... Siis jos hän
suostuisi?...
_Åkerman_ (naurahtaen hiukan väkinäisesti). Ole huoleti, en ole
mustasukkainen... Mutta eikö ole sentään rikos tyttöä kohtaan kuljettaa
häntä kädestä käteen?
_Huhtala_. Se seikka olisi pitänyt huomata ennen kuin sinä otit hänet
tänne, tai ehkä vielä ennen, kuin hän tuli tätisi hoitolaan. Mutta
antaa hänen itsensä valita.
_Åkerman_. Kuten tahdot, minä suostun.
_Huhtala_. Anna tänne lääke, ehkä hän ottaa sen minulta.
_Åkerman_. Minulla ei vielä sitä ole, mutta minä menen hankkimaan.
_Huhtala_. Hyvä on. Jätä minut kahdenkesken tytön kanssa ja odota
»Astoriassa».
_Åkerman_ (valmistautuu lähtemään). Sovittu.
_Huhtala_. Jaa, tosiaankin, olin vallan unohtaa, mikäs tytön nimi
on? Meikäläinen niin harvoin kiinnittää huomiota naisten nimiin.
Tavallisesti ei heidän kanssaan joudu niin pitkällisiin tekemisiin.
_Åkerman_. Eeva.
_Huhtala_. Yhyh!
_Åkerman_. Toivotan onnea. (Menee.)