Siitä syystä hän yksin komeroon jäätyänsä rukoili Jumalaa sanoen:
— Jumalani, hyvyytesi on rajaton minua kohtaan ja erikoinen
mieltymyksesi ilmeinen, koska olet sallinut minun joutua makaamaan
rikkatunkiolle samoinkuin Job ja Lazarus, Joita erinomaisesti rakastit.
Sinä olet saanut minut oivaltamaan, että saastaiset oljet ovat
oikeamieliselle pehmeä päänalainen. Minä rukoilen sinua, oi Jumalan
rakas poika, joka astuit alas helvettiin, siunaa pimeässä komerossa
makaavan palvelijasi lepoa. Ja koska ihmiset ovat riistäneet minulta
ilman ja valon, totuuden julistamisen tähden, suvaitse sinä valaista
minua ikuisen päivänkoiton kirkkaudella ja ravita minua rakkautesi
liekillä, oi elävä Totuus, Herra minun Jumalani!
Niin rukoili pyhä mies Giovanni huulillansa. Mutta sydämessään hän
muisti Vastustajan puheita, ja hänen sielunsa oli pohjiansa myöten
hämmentynyt. Siihen hämmennykseen ja pelkoon hän sitten nukahti.
Ja koska Vastustajan ajatus rasitti hänen untansa, hän ei nukkunut
niinkuin nukkuu pieni lapsi äitinsä rinnoille. Hänen unensa ei ollut
suinkaan naurua ja maitoa. Hän näki unta. Ja hänelle näkyi unessa
valtavan suuri pyörä, joka hohti kirkkain värein.
Se muistutti niitä työmiesten valmistamia valoruusuja, jotka kukkivat
kirkkojen ovien yläpuolella ja joiden läpikuultoisessa lasissa nähdään
Neitsyt Marian historia ja profeettain kunnia. Mutta toskanalainen ei
tunne näiden ruusujen tekotapaa.
Tuo pyörä oli suuri, hohteleva ja tuhat kertaa helakampi kuin kaikkein
paras niistä ruusuista, jotka on Saksanmaassa jaettu kompassin mukaan
ja maalattu siveltimellä. Ja eipä keisari Kaarlekaan nähnyt sen
vertaista kruunausjuhlassaan.
Yksin se katselija näki kuolevaisin silmin loistavamman pyörän, joka
erään naisen johtamana nousi lihaan puettuna pyhään paratiisiin. Tämä
ruusu näytti olevan pelkkää valoa ja oli elävä. Tarkoin katsellen
huomasi, että se oli koottu lukemattomista elollisista olennoista ja
että sen pyörännavan, puolapuut ja kehän muodostivat kaikennäköiset
ja -säätyiset ihmiset laajana joukkona. Nämä henkilöt olivat säätynsä
mukaisessa puvussa, joten voi helposti tuntea paavin, keisarin,
kuninkaat ja kuningattaret, piispat, paroonit ja ritarit, ylhäiset
naiset, aseenkantajat, oppineet, porvarit, kauppiaat, asianajajat,
apteekkarit, maamiehet, portot, maurit ja juutalaiset. Ja koska tässä
pyörässä esiintyivät kaikki maan asujaimet, siinä nähtiin vielä
satyyrejä ja kyklooppeja, kääpiöitä ja kentaureja, joita Afrikka
ruokkii polttavilla hiekka-aavikoillansa, ja niitä retkeilijä Marco
Polon kohtaamia ihmisiä, jotka syntyvät päitä vailla, kasvot navan
alapuolella.
Kaikkien näiden ihmisten suusta urkeni viiri, johon oli kirjoitettu
mietelauselma. Ja jokainen lauselma oli omaa erikoista väriä, joka ei
ilmennyt missään toisessa lauselmassa, ja koko lukemattomasta joukosta
ei olisi voinut löytää kahta samannäköistä. Toiset oli kastettu
purppuraan, toiset taivaan ja meren väreihin tai tähtien kirkkauteen.
Oli sellaisiakin, jotka hohtivat viheriöiltä kuin nurmi. Monet olivat
erittäin kalpeita, toiset ylen tummia. Katse löysi niinmuodoin näistä
lauselmista kaikki ne värit, jotka koristavat kaikkeutta.
Pyhä mies Giovanni alkoi niitä lukea.
Niin menetellen hän perehtyi erinäisten ihmisten ajatuksiin. Luettuaan
riittävän paljon hän havaitsi, että noiden mietelauselmien sanojen
merkitys oli yhtä vaihteleva kuin niiden kirjainten väri ja että
lausumat olivat niin ristiriitaiset keskenään, ettei ollut yhtään
ainoata, joka ei kiistellyt kaikkia toisia vastaan.
Mutta samalla hän huomasi, ettei tuo vastakkaisuus, joka ilmeni
ydinlauselmien päässä ja ruumiissa, jatkunut aina niiden häntään
saakka. Loppupuoleltaan ne olivat täydellisessä sopusoinnussa, ja
niiden muotokin oli aivan yhtäläinen, sillä kaikki päättyivät näihin
sanoihin: _Tämä on Totuus_.
Hän ajatteli:
— Nämä mietelauselmat muistuttavat kukkasia, joita nuorukaiset ja
neitoset poimivat Arnon niityiltä sitoen ne kukkavihkoiksi. Kukat
näet liittyvät helposti toisiinsa varsiltaan, vaikka latvat erkanevat
ja kiistelevät loistosta toistensa kanssa. Samoin on maan ihmisten
mielipiteiden laita.
Pyhä mies havaitsi mietelauselmissa suuren joukon ristiriitoja, jotka
koskivat ylimmän vallan alkuperää, tietämyksen lähteitä, nautintoja ja
kärsimyksiä, sallittuja ja kiellettyjä asioita. Sitäpaitsi hän havaitsi
niissä suuria määrittelyvaikeuksia mitä tulee maan muotoon ja Jeesuksen
Kristuksen meidän Herramme jumaluuteen, koska säteilevässä pyörässä
näkyi kerettiläisiä, arabialaisia, juutalaisia, Afrikan hirviöitä ja
epikurolaisia, kaikilla mietelauselmat huulillaan.
Kaikki lauselmat päättyivät näihin sanoihin: _Tämä on Totuus_. Ja pyhä
mies Giovanni joutui ihmeisiinsä nähdessään niin paljon erivärisiä
totuuksia. Hän näki niitä punaisia, sinisiä, viheriäisiä ja keltaisia,
mutta ei yhtäkään valkoista. Valkoinen ei ollut sekään, jota julisti
paavi sanoen: "Kulmakivi on luovuttanut Pietarille maailman kruunut."
Tämä mietelauselma näet oli ihan purppurainen ja ikäänkuin verinen.
Pyhä mies huokasi:
— En siis löydä universaalisesta pyörästä valkoista ja puhdasta
totuutta, sitä hohtelevan valkoista Totuutta, jota etsin.
Ja hän kutsui Totuutta lausuen kyynelissään:
— Puhdas Totuus, jonka puolesta kuolen, ilmesty marttyyrisi nähtäviin!
Koska hän niin huokaili, elävä pyörä alkoi pyöriä, toisiinsa
sekaantuvat lauselmat eivät olleet enää selvästi erotettavissa, ja
suureen kiekkoon muodostui kaikenvärisiä kehiä, jotka olivat sitä
suurempia, mitä kauempana keskuksesta sijaitsivat.
Liikkeen käydessä nopeammaksi nuo kehät hälvenivät toinen toisensa
jälkeen; suurimmat katosivat ensinnä, koska nopeus oli suurin
pyöränkehällä. Mutta pyörän aljettua kiertää niin nopeasti, ettei
silmä enää kyennyt sen liikettä havaitsemaan, vaan luuli sen
liikkumattomaksi, pienimmätkin kehät himmenivät pois niinkuin aamun
tähti auringon alkaessa valaista Assisin kukkuloita.
Silloin pyörä näytti aivan valkoiselta. Se oli hohtoisampi kuin se
kirkas sädeloiste, jossa Firenzen mies näki Beatricen. Ja olisipa
tehnyt mieli sanoa, että joku enkeli oli pyyhkinyt iäistä helmeä
poistaakseen sen pilkut ja oli laskenut sen maahan; siinä määrin pyörä
muistutti kuuta, joka hohtelee korkealla taivaalla kevyen pilviharson
takana. Silloin sen opaalipinnassa ei näy ukkoa risutaakkoineen eikä
minkäänlaista muutakaan merkkiä. Niinpä ei hohtoisessa pyörässäkään
ollut minkäänlaista tahraa.
Ja pyhä mies Giovanni kuuli äänen sanovan:
— Katsele valkoista Totuutta, johon halusit tutustua. Ja tiedä, että
se muodostuu kaikista vastakkaisista totuuksista samalla tavalla kuin
kaikkien värien yhdynnästä syntyy valkoinen. Sen tietävät Viterbon
lapset, jotka pyörittävät kaupungin torilla monivärisiä hyrriä.
Mutta Bolognan tohtorit eivät ole suinkaan arvanneet tuon ilmiön
syytä. Jokainen noista mietelauselmista oli Totuuden osa, ja kaikkien
yhdynnästä muodostuu todellinen mietelause.
— Onnetonta! virkkoi pyhä mies. Kuinka voisinkaan sen lukea? Silmäni
ovat huienneet.
Ääni jatkoi:
— On totta, ettei siinä näe muuta kuin tulta. Tätä mietelauselmaa,
joka ei ole kirjoitettu latinalaisin, arabialaisin eikä kreikkalaisin
kirjaimin eikä minkäänlaisin maagillisin merkein, ei voida milloinkaan
ilmaista, eikä ole olemassa kättä, joka kykenisi piirtämään sen tulisin
kirjaimin palatsin seiniin.
"Ystäväni, älä tahdo välttämättä lukea, mitä ei ole kirjoitettu. Tiedä
ainoastaan, että kaikki se, mitä ihminen on ajatellut tai uskonut
lyhyen elämänsä aikana, on tuon äärettömän Totuuden osanen ja että
samoinkuin siinä, mitä nimitetään maailmaksi, on paljon likaa ja
rikkoja, toisin sanoen järjestelyä, järjestystä ja siisteyttä, samoin
ilkeiden ja mielettömien ihmisten mielipiteet, jotka ovat ihmisten
yhteisomaisuutta, ovat jossakin määrin osallisina universaalisessa
Totuudessa, joka on ehdoton, pysyväinen ja jumalallinen. Ja juuri tämä
seikka saa minut pelkäämään, ettei sitä ole olemassakaan."
Remahdettuaan äänekkääseen nauruun puhuja vaikeni.
Pyhä mies näki ojentuvan punaisiin puetun jalan, joka näytti kengässään
kaksijakoiselta ja pukin sorkkaa muistuttavalta, mutta oli paljoa
suurempi. Ja jalka potkaisi hohtelevan pyörän kehää niin tuimasti, että
siitä sinkosi kipunoita kuin raudasta sepän moukarin siihen iskiessä.
Pyöräkoje lennähti korkealle, putosi etäälle ja pirstoutui. Mutta ilman
täytti niin kimakka nauru, että pyhä mies heräsi.
Hän mietti itsekseen siinä vankikomeron kelmeässä valossa:
— Minä en toivo enää saavani tuntea Totuutta, jos se äskeisen
ilmennyksensä mukaisesti näyttäytyy ainoastaan ristiriitoina ja
vastakohtaisuuksina, ja kuinka uskaltaisinkaan kuolemallani todistaa
siitä, mikä tulee uskoa, koska universaalisen pyörän näkeminen
on minulle osoittanut, että jokainen valhe on täydellisen ja
selittämättömän Totuuden osanen? Minkätähden, Jumalani, sallitkaan
minun nähdä nuo asiat ja joutua ennen viimeistä untani kokemaan, että
Totuus on kaikkialla eikä ole missään?
Pyhän miehen pää vaipui käsien varaan, ja hän itki.
15