TOTUUS

Pyhä mies Giovanni vietti yhä aikojansa ahtaassa vankikomerossa, ja

hänen kahleensa olivat kiinnitetyt seinään iskettyihin renkaisiin.

Mutta hänen henkensä oli vapaa niinkuin ainakin, ja tuskat eivät olleet

järkyttäneet hänen varmuuttansa. Hän päätti olla pettämättä uskoansa

ja olla totuuden todistaja ja marttyyri kuollakseen Jumalassa. Hän

ajatteli: "Totuus seuraa minua kuoleman puuhun. Hän katselee minua ja

itkee. Hän sanoo: minä itken, koska tuo ihminen kuolee minun tähteni."

Pyhän miehen siten viettäessä yksinäisiä hetkiänsä ajatuksensa seurassa

astui vankikomeroon hieno herra ovien avautumatta. Hänellä oli

hartioillaan punainen viitta ja kädessä sytytetty lyhty.

Veli Giovanni sanoi hänelle:

— Mikä on nimesi, sukkela herra, joka kuljet seinien läpi?

Tulija vastasi:

— Veljeni, mitä hyödyttäisikään mainita sinulle ne nimet, jotka

minulle annetaan? Minä annan sinulle, minkä sinä minulle. Tiedä, että

tulen luoksesi avuliaana ja hyväntahtoisena ja että saatuani tietää

sinun hellästi rakastavan Totuutta, jonka olet valinnut sydämesi

valtiattareksi ja alinomaiseksi seuralaiseksi, tuon sinulle Totuutta

koskevan sanan.

Veli Giovanni alkoi kiitellä vierastansa. Mutta vieras keskeytti:

— Minä huomautan sinulle, että tämä sana näyttää sinusta aluksi

turhalta ja ylenkatsottavalta, sillä sen laita on niinkuin pienen

avaimen, jonka varomaton heittää pois sitä käyttämättä.

"Järkevä ihminen sitävastoin koettelee sitä useihin lukkoihin ja huomaa

vihdoin sen aukaisevan kirstun, joka on täynnä kultaa ja kalliita kiviä.

"Niinpä sanonkin sinulle: 'Veli Giovanni, koska olet sattunut

valitsemaan Totuuden sydämesi valtiattareksi ja ystävättäreksesi, sinun

on erinomaisen tärkeätä tietää hänestä kaikki se, mikä tiedettävissä

on. Tiedä siis, että hän on valkoinen. Hänen ulkonäkönsä nojalla, johon

sinut perehdytän, saat tietää hänen luontonsa, mikä on sinulle erittäin

hyödyllistä tahtoessasi päästä hyviin suhteisiin hänen kanssaan ja

syleilemään ja suutelemaan häntä kaikin mahdollisin mairein, niinkuin

ystävä ystävätärtään hyväilee. Tiedä siis varmasti, kelpo veli, että

hän on valkoinen."

Nuo sanat kuultuaan pyhä mies Giovanni vastasi:

— Messer Rikkiviisas, esityksenne tarkoitus ei ole niin vaikea arvata

kuin näytte pelänneen. Ja vaikka järkeni onkin luonnostaan jäykkä ja

jämeä, on vertauskuvanne hieno kärki sentään sen heti lävistänyt.

Te sanotte Totuuden olevan valkoisen tehostaaksenne sen täydellistä

puhtautta ja siten selvästi ilmaistaksenne, että hän on tahraton

nainen. Minä kuvittelenkin hänet sellaiseksi kuin sanotte, ajattelen

hänet valkoisemmaksi yrttitarhojen valkoisia liljoja tai lunta, joka

talvisin peittää Alvernon huippuja.

Mutta vieras pudisti päätänsä ja virkkoi:

— Veli Giovanni, se ei suinkaan ole sanojeni tarkoituksena; sinä et

ole murtanut luuta etkä vetänyt esiin sen ydintä. Minä opetin sinulle,

että Totuus on valkoinen, mutta en sanonut sitä puhtaaksi. Ja onpa

tosiaankin vähä-älyistä luulla sitä puhtaaksi.

Tuon kuultuaan pyhä mies Giovanni kääntyi murheelliseksi ja vastasi:

— Samoinkuin kuun pimentymisen aiheuttaa tummalla varjollansa tämä

maa, jossa Eevan rikos aikoinaan tapahtui, samoin olette te, messer

Rikkiviisas, peittänyt kirkkaan sananne himmeän sanan varjoon. Ja niin

te nyt vaellatte pimeydessä. Sillä Totuus on puhdas, koska se johtuu

Jumalasta, kaiken puhtauden lähteestä.

Vastaansanoja vastasi:

— Veli Giovanni, olkaa parempi fyysikko ja havaitkaa, että puhtaus on

käsittämätön ominaisuus. Niin kuuluvat tehneen Arkadian paimenetkin,

jotka nimittivät puhtaiksi jumaliksi niitä, joita eivät tunteneet.

Silloin kelpo veli Giovanni huokasi ja sanoi:

— Messer, teidän sananne ovat hämärät ja alakuloisuuden ympäröimät.

Toisinaan ovat enkelit käyneet luonani nukkuessani. Minä en ole

ymmärtänyt heidän sanojansa paremmin. Mutta heidän ajatuksensa mysteeri

oli iloinen.

Rikkiviisas vierailija virkkoi:

— Veli Giovanni, kiistelkäämme molemmin sääntöjen mukaisesti.

Pyhä mies vastasi:

— Minä en voi kiistellä kanssanne. En tunne itsessäni riittävää halua

enkä voimaakaan.

— Niinmuodoin minun täytyy keksiä itselleni toinen vastaväittäjä,

virkkoi Rikkiviisas.

Samassa hän kohotti vasemman kätensä etusormen ja muovasi oikealla

kädellään viittansa kulmasta sille punaisen päähineen. Sitten hän nosti

sen nenänsä eteen ja virkkoi:

— Kas niin, tuossa on eräs käteni sormi, josta olen tehnyt tohtorin ja

jonka kanssa kiistelen oppineiden tavalla. Hän on platonikko, ellei

itse Platonkin.

"Messer Platon, mitä merkitsee puhtaus? Minä kuulen, messer Platon. Te

väitätte tiedon olevan puhdasta silloin, kun siitä on poissa kaikki

se, minkä voi nähdä tai kuulla, mitä voi koskettaa tai yleensä kokea.

Te myönnätte, päähinettänne nyökähdyttäen, että totuus on puhdasta

totuutta mainitsemallani ehdolla, toisin sanoen edellyttämällä, että se

tehdään mykäksi, sokeaksi, kuuroksi, raajarikoksi, halvatuksi, kaikilta

jäseniltään rammaksi. Myönnänkin mielelläni, että se siinä tilassa

välttyy niiltä harhaluuloilta, jotka pitävät ihmistä pilkkanaan, eikä

juokse yöjalassa. Te olette suuri pilkkakirves, messer Platon, ja

olettepa useinkin maailmaa ivaillut. Heittäkää hattu päästänne."

Vastaansanoja laski alas viittansa liepeen ja puhui jälleen pyhälle

miehelle Giovannille:

— Ystäväni, nuo sofistit eivät tietäneet, mikä Totuus on. Mutta kun

minä, joka olen fyysikko ja suuri luonnon merkillisyyksien havaitsija,

sanon sinulle, että se on valkoinen tai paremminkin valkoisuus, niin

voit' minua uskoa.

"Siitä ei kumminkaan, kuten sanottu, saa päätellä, että se on puhdas.

Luuletko, että veronalainen rouva Eletta, jonka jäsenet olivat

rieskanvalkeat, sen vuoksi erotti ne muusta maailmasta, veti ne

näkymättömiin ja koskemattomiin, mikä platonisen opin mukaan merkitsee

puhtautta? Se olisi ylen suuri erehdys."

— Minä en tunne tuota rouva Elettaa, virkkoi pyhä mies Giovanni.

— Hän antautui ihan elävältä, kertoi kiistäjä, kahdelle paaville,

kuudellekymmenelle kardinaalille, Kyprossaaren kuningattarelle,

kolmelle turkkilaiselle, neljälle juutalaiselle, Arezzon piispan

apinalle, eräälle kaksineuvoiselle ja paholaiselle. Mutta me

harhaudumme pois tutkimuksemme esineestä, jona on Totuuden varsinaisen

luonteen selvillesaaminen.

"Jos siis, kuten osoitin itseänsä Platonia vastaan kiistäen, tuona

varsinaisena luonnepiirteenä ei voi olla puhtaus, on luultavaa, että

se on epäpuhtaus, joka on kaiken olevaisen välttämätön edellytys.

Havaitsimme näet vastikään, ettei puhtaudella ole elämää eikä tajuntaa.

Ja lienet luullakseni riittävässä määrin kokenut, että elämä ja kaikki

siihen kuuluva havaitaan kootuksi, sekoitetuksi, erilaatuiseksi,

kasvamaan tai vähenemään pyrkiväksi, epävakaiseksi, liukenevaksi,

pilaantuvaksi, mutta ei puhtaaksi."

— Tohtori, vastasi Giovanni, teidän esittämänne perusteet eivät ole

ollenkaan pätevät, koska Jumala, joka on pelkkää puhtautta, on olemassa.

Rikkiviisas tohtori virkkoi:

— Jos lukisit kirjojasi paremmin, poikani, niin havaitsisit, ettei

niissä sanota Hänen, jonka nimen mainitsit, "olevan olemassa", vaan

"olevan".

"Olemassa-oleminen ja oleminen eivät suinkaan ole sama asia; ne ovat

vastakkaisia asioita. Sinä elät, mutta etkö sanokin itsellesi: 'Minä

en ole mikään; minä olen ikäänkuin en olisi.' Ethän sano: 'Minä olen

se, joka on.' Eläminen näet on joka hetki olemasta lakkaamista. Sanot

myös 'Minä olen täynnä epäpuhtautta', koska et ole yksi ainoa, vaan

häilyvien ja kiistelevien olioiden seos."

— Nyt puhutte viisaasti, vastasi pyhä mies, ja minä havaitsen

puheestanne, että olette hyvin perehtynyt sekä jumalallisiin että

inhimillisiin tieteisiin, messer Rikkiviisas. On näet totta, että

Jumala on se, joka on.

— Bakkhoksen ruumiin nimessä, virkkoi toinen, hän on täydellisesti ja

yltäyleisesti. Senvuoksi meidän ei tarvitsekaan etsiä häntä mistään

paikasta, koska on varmaa, ettemme tapaa häntä paremmin tai huonommin

toisesta kuin toisestakaan paikasta, ja koska ei löydy yhtäkään vanhaa

säärystinparia, jotka eivät sisältäisi häntä omalta osaltansa.

— Se on ihastuttavaa ja aivan varmaa, vastasi Giovanni. On kumminkin

soveliasta lisätä, että hän on erikoisemmin pyhässä ehtoollisessa,

leivän ja viinin muuttumisen nojalla.

— Hän on tosiaankin siinä nautittavassa muodossa, virkkoi tohtori.

Huomaa vielä, poikani, että hän on omenassa pyöreä, päärynässä

pitkulainen, veitsessä leikkaava ja huilussa soiva. Hänessä ovat

kaikki substanssin kvaliteetit. Hänessä ovat myös kaikki kuvioiden

ominaisuudet. Hän on terävä ja tylsä, koska hän on samalla kertaa mikä

kolmio tahansa; hänen säteensä ovat samanpituiset ja eripituiset, koska

hän on ympyrä ja ellipsi, ja onpa hän hyperbelikin, joka on kuvaamaton

kuvio.

Miettiessään näitä yleviä totuuksia pyhä mies Giovanni kuuli tohtori

Rikkiviisaan remahtavan nauramaan. Hän kysyi:

— Minkätähden naurat?

— Minä nauran, virkkoi tohtori, ajatellessani, että minusta on

keksitty erinäisiä vastakohtia ja ristiriitoja, joiden vuoksi minua

on katkerasti moitittu. Totta onkin, että minussa on joitakin

ristiriitaisuuksia. Mutta huomaamatta jätetään, että jos minuun

sisältyisivät kaikki vastakohdat, olisin Toisen kaltainen.

Pyhä mies kysyi:

— Kenestä toisesta puhut?

Vastaansanoja vastasi:

— Jos tietäisit, kenestä puhun, tulisit tietämään, kuka olen. Ja sinä

et kuulisi mielelläsi parhaita sanojani, koska moittijat ovat minua

melkoisesti vahingoittaneet. Jos jään tuntemattomaksi, olen sinulle

erittäin hyödyllinen. Minä teen sinulle tiettäväksi, että ihmiset ovat

erinomaisen herkkiä sanoille, joita muodostuu heidän huulillansa, ja

että he antautuvat surmattaviksi sanojen vuoksi, joihin ei sisälly

mitään merkitystä, kuten nähdään marttyyreistä ja sinusta itsestäsi, oi

Giovanni, joka riemuitset joutuessasi kuristetuksi ja sitten poltetuksi

seitsemän virren kaikuessa Viterbon torilla tuon Totuus-sanan vuoksi,

jolle on mahdoton keksiä mitään järjellistä merkitystä.

"Voisit varmaan penkoa kaikki hämärien aivojesi loukot ja lokerot,

voisit myllertää kaikki sieltä löytyvät lukinverkot ja vanhan

rautaromun milloinkaan löytämättä tiirikkaa, joka avaa tuon sanan

ja ilmaisee sen merkityksen. Ellei minua olisi ollut, olisit sinä,

ystävä rukkani, sallinut hirttää ja polttaa itsesi kaksitavuisen sanan

vuoksi, jota et ymmärrä sinä enempää kuin tuomarisikaan, joten ei olisi

milloinkaan voinut tietää, kuka oli halveksittavampi, pyövelikö vai

uhri.

"Tiedä siis, että Totuus, sydämesi rakastettu valtiatar, on tehty

aineksista, joissa yhtyvät kostea ja kuiva, kova ja pehmeä, kylmä ja

sen vastakohta, ja että tämän korkean naisen laita on samoin kuin

lihallisten naisten, joiden hempeys ja kuumuus ei esiinny yhtäläisenä

koko ruumiissa."

Veli Giovanni epäili sydämensä yksinkertaisuudessa, oliko tuo puhe

oikein soveliasta. Vastustaja luki pyhän miehen ajatuksen ja tyynnytti

häntä sanoen:

— Nämä tiedot hankitaan koulussa. Minä olen teologi.

Hän nousi ja lisäsi:

— Ikävä on jättää sinua, ystäväni. Mutta en voi viipyä kauempaa

luonasi. Minulla näet on paljon ristiriitoja ihmisille vietävänä. Minä

en voi nauttia lepoa päivällä enkä yöllä. Minun täytyy lakkaamatta

liikkua paikasta toiseen, asettaa lyhtyni milloin oppineen miehen

pulpetille, milloin valvovan sairaan pieluksen viereen.

Tuon sanottuaan hän poistui niinkuin oli tullut. Ja pyhä mies Giovanni

kysyi itseltään: "Minkätähden tämä tohtori sanoi, että totuus on

valkoinen?" Oljilla maaten hän mietiskeli tuota asiaa. Hänen henkensä

levottomuus ilmeni ruumiissakin: hän käännähteli kyljeltä toiselle

lepoa löytämättä.

14