Saatana istuutui silloin kukkulan rinteelle ja katseli veljien taloja.
Hän oli tumma ja kaunis, nuoren egyptiläisen näköinen. Ja hän ajatteli
sydämessään:
— Koska olen Vastustaja ja Toinen, tahdon kiusata noita munkkeja ja
sanoa heille, mitä heiltä salaa Se, joka on heidän ystävänsä. Minä
kiusaan heitä sanomalla heille totuuden ja saatan heidät murheellisiksi
lausumalla järkeviä ajatuksia. Minä työnnän ajatukseni kuin säilän
heidän nivuksiinsa. Saatuaan tietää totuuden he ovat varmaan
onnettomat. Sillä iloa ei ole muualla kuin harhakuvitelmissa, ja rauha
löytyy ainoastaan tietämättömyydestä. Ja koska olen niiden mestari,
jotka tutkivat kasvien ja eläinten luontoa, kivien tehoisuutta, tulen
salaisuuksia, taivaankappalten liikkeitä ja kiertotähden vaikutusta,
ovat ihmiset nimittäneet minut Pimeyden Ruhtinaaksi. He mainitsevat
minua myöskin Paholaisen nimellä, koska se nuora, jonka nojalla
Ulpianus ojensi lain, oli minun tekoani. Ja minun valtakuntani on tästä
maailmasta. Niinpä kiusaan noita munkkeja ja saatan heidät käsittämään,
että heidän tekonsa ovat huonot ja että heidän armeliaisuutensa puu
kantaa katkeria hedelmiä. Ja minä kiusaan heitä tuntematta vihaa
enempää kuin rakkauttakaan.
Niin puhui Saatana sydämessään. Illan varjojen venyessä pitkiksi
kukkuloiden juurella ja savun noustessa mökkien katoilta pyhä
mies Giovanni astui ulos metsästä, missä oli ollut tapansa mukaan
rukoilemassa, ja kulki Enkelten Pyhän Marian luostariin päin miettien
itsekseen:
— Minun kotini on onnenhekuman tyyssija, koska se on köyhyyden tyyssija.
Nähtyään Giovannin astelevan tietänsä Saatana ajatteli;
— Tuo kuuluu niihin, joita kiusaan.
Hän veti mustan viittansa pään yli ja kulki tärpättipuiden reunustamaa
tietä pitkin pyhää miestä vastaan.
Hän oli muuttanut itsensä vankan hunnutetun eukon kaltaiseksi.
Kohdatessaan veli Giovannin hän soinnutti äänensä mesimakeaksi ja pyysi
almua sanoen:
— Antakaa minulle almu Hänen rakkautensa tähden, joka on ystävänne ja
jota en ole kelvollinen nimeltä mainitsemaan.
Veli Giovanni vastasi:
— Minulla sattuu olemaan mukanani pieni hopealautanen, jonka eräs
paikkakunnan aatelisherra antoi minulle, jotta se sulatettaisiin ja
käytettäisiin Enkelten Pyhän Marian alttariin. Voitte sen ottaa, rouva;
minä menen huomenna pyytämään kunnon herralta toista samanpainoista
pyhälle Neitsyelle. Niin hänen toivomuksensa täyttyy, ja te saatte
almun Jumalan rakkauden nimessä.
Saatana otti lautasen ja sanoi:
— Parahin veli, sallikaa köyhän lesken suudella kättänne. Käsi, joka
antaa, on kaunis ja hyvätuoksuinen.
Veli Giovanni vastasi:
— Armollinen rouva, varokaa suutelemasta kättäni. Poistukaa mieluummin
niin pian kuin suinkin. Olen näet havaitsevinani, että olette kaunis
kasvoiltanne, joskin musta kuin se itäisten maiden tietäjäkuningas,
joka toi mirhamia. Ei ole soveliasta, että katselen teitä kauemmin.
Kaikki näet on vaarallista yksinäiselle. Sallikaa siis, että poistun
luotanne sulkien teidät Jumalan suosioon. Ja suokaa anteeksi, ellen
ole osoittanut teille riittävää kohteliaisuutta. Pyhän Fransiskuksen
tapana oli sanoa: "Kohteliaisuus olkoon lasteni kaunistuksena niinkuin
kukkaset koristavat rinteitä?"
Mutta Saatana sanoi vielä:
— Parahin isä, neuvokaa minulle ainakin majatalo, jossa voin
säällisesti viettää yön.
Veli Giovanni vastasi:
— Menkää, armollinen rouva, Pyhän Damianuksen taloon, Herramme köyhäin
naisten luo. Hän, joka ottaa teidät vastaan, on Klaara, ja hän on
puhtauden kirkas kuvastin ja Köyhyyden herttuatar.
Ja Saatana sanoi vielä:
— Isä, minä olen avionrikkoja-nainen ja olen antautunut monille
miehille.
Veli Giovanni sanoi hänelle:
— Armollinen rouva, jos uskoisin teitä rasittavan mainitsemienne
syntien, pyytäisin teiltä lupaa suureksi kunniakseni suudella
jalkojanne, koska olen paljon kehnompi kuin te ja koska rikoksenne ovat
vähäiset minun rikosteni rinnalla. Minä olen kumminkin saanut suurempia
armolahjoja kuin teille on suotu. Siihen aikaan, kun pyhä Fransiskus ja
hänen kaksitoista opetuslastansa vielä elivät maan päällä, minä elin
enkelten seurassa.
Saatana vastasi:
— Isä, pyytäessäni teiltä almua Hänen rakkautensa nimessä, joka teitä
rakastaa, herätin sydämessäni pahan aikomuksen. Ja nyt tahdon sen
teille kertoa. Minä kuljen maanteitä leskenhuntuun verhoutuneena
kerätäkseni rahasumman eräälle Perugian miehelle, joka nauttii
ruumistani ja on sitoutunut tämän summan saatuaan yllättäen surmaamaan
erään aatelismiehen, jota vihaan, koska hän on minun hänelle
tarjoutuessani minut ylenkatsonut. Summa ei ollut täysi. Mutta
lahjoittamanne hopealautanen on sen täyttänyt. Teidän antamanne almu
tulee siis olemaan veren hinta. Te olette myynyt oikeamielisen. Tuo
aatelismies näet on siveä, raitis ja hurskas, ja minä vihaan häntä
senvuoksi. Ja te tulette olemaan syypää hänen kuolemaansa. Olette
laskenut hopeaisen painon rikoksen vaakakuppiin.
Tuon puheen kuullessaan kelpo veli Giovanni alkoi itkeä. Hän vetäytyi
syrjään, painui polvilleen orjantappurapensaaseen ja rukoili Herraa
sanoen:
— Herra, johdata asia niin, ettei tämä rikos lankea tämän naisen, ei
minun eikä yhdenkään luontokappaleesi syyksi, vaan että se tuodaan
sinun puhkaistujen jalkojesi eteen ja pestään kalliissa veressäsi.
Pirskota minun ja valtatietä vaeltavan sisareni päälle iisopin pisara,
jotta tulemme puhdistetuiksi ja lunta valkoisemmiksi.
Silloin Vastustaja poistui ajatellen:
— Minä en saanut tuota ihmistä kiusaukseen johdatetuksi, sillä hän on
ylen yksinkertainen.
7