Noudattaen pyhän Fransiskuksen, rakastetun isänsä esimerkkiä veli
Giovanni meni Viterbon sairaalaan hoitamaan spitaalitautisia. Hän antoi
heille juotavaa ja pesi heidän haavojansa.
Jos he lausuivat herjauksia, hän sanoi heille: "Te olette Jeesuksen
Kristuksen erinomaisessa suosiossa." Spitaalitautisten joukossa oli
erittäin nöyriä, jotka hän keräsi yhteen huoneeseen ja joiden kanssa
hän riemuitsi kuin äiti lastensa seurassa.
Mutta sairaalan seinämuurit olivat paksut, ja päivä pääsi sisään vain
kapeista ja korkeista ikkunoista. Ja spitaalitautisten oli vaikea
elää sellaisessa huonossa ilmassa. Ja veli Giovanni huomasi, että
eräs heistä, Lucidus nimeltään, erittäin kärsivällinen mies, riutui
pilaantuneessa ilmassa.
Veli Giovanni rakasti Lucidusta ja sanoi hänelle:
— Veljeni, te olette Lucidus, ja eipä ole Jumalan silmissä puhtaampaa
jalokiveä kuin teidän sydämenne.
Havaittuaan, että Lucidus kärsi enemmän kuin toiset sairaalan
turmiollisesta ilmasta, hän sanoi eräänä päivänä:
— Ystäväni Lucidus, Herramme rakas karitsa, teidän hengitellessänne
täällä ruttoa me juomme Enkelten Pyhän Marian yrttitarhoissa
kultasadepensaiden tuoksuja. Tulkaa kanssani pienten veljien taloon.
Siellä näette sinisen taivaan, nautitte siitä ja saatte huojennuksen.
Niin sanoen hän tarttui spitaalitautisen käsivarteen, kääri kaapunsa
hänen ympärilleen ja saatteli hänet Enkelten Pyhän Marian luostariin.
Luostarin portille tultuaan hän kutsui oveavartioivaa veljeä iloisesti
huutaen:
— Avatkaa, avatkaa ystävälle, jonka tuon luoksenne. Hänen nimensä on
Lucidus, ja se on oikea nimi, sillä hän on kärsivällisyyden päärly.
Ovenvartija avasi. Mutta nähdessään veli Giovannin kainalossa miehen,
jonka kalmankalpeat ja mykiltä näyttävät kasvot olivat hilseen
peittämät, hän tunsi tulijan spitaalitautiseksi. Hän kauhistui kovin
ja juoksi ilmoittamaan asiasta veli esimiehelle. Esimiehenä oli
silloin Andrea Padulainen, joka vietti erinomaisen pyhää elämää.
Kuullessaan veli Giovannin tuoneen Enkelten Pyhän Marian luostariin
spitaalitautisen hän kuitenkin harmistui. Hän saapui luo, kasvot
vihasta punoittaen, ja sanoi:
— Jää ulkopuolelle tuon miehen keralla. Olet mieletön, kun saatat
veljet tartunnan vaaraan.
Veli Giovanni painoi päänsä alas mitään vastaamatta. Hänen kasvoistaan
oli paennut ilo. Ja Lucidus, joka näki hänen vaivansa, sanoi:
— Veljeni, olen pahoillani, että jouduitte murheelliseksi minun tähteni.
Veli Giovanni suuteli spitaalitautisen poskea.
Sitten hän sanoi esimiehelle:
— Isä, sallitteko minun jäädä ulkopuolelle tämän ihmisen kerällä ja
jakaa ateriani hänen kanssaan?
Esimies vastasi:
— Tee miten tahdot, koska kerran et piittaa pyhän kuuliaisuuden
käskyistä.
Sen sanottuaan hän palasi sisään.
Luostarin portin edustalla oli kivipenkki viikunapuun alla. Tälle
penkille veli Giovanni asetti liemikulhonsa. Ja hänen siinä
aterioidessaan spitaalitautisen kanssa esimies antoi avata portin. Hän
tuli luo, istuutui viikunapuun alle ja sanoi:
— Veli Giovanni, suokaa anteeksi, että teitä loukkasin. Minä tulen
aterioimaan kanssanne.
6