Noudattaen pyhän Fransiskuksen opetuslapsilleen lausumaa kehoitusta
"Menkää ja pyydelkää leipänne ovelta ovelle kulkien" veli Giovanni
lähetettiin kerran erääseen kaupunkiin. Sinne päästyään hän kulki
katuja ovelta toiselle anellen leipäänsä säännön mukaisesti, Jumalan
rakkauden tähden.
Mutta tämän kaupungin asujaimet olivat kitsaammat kuin Luccan ja
kovasydämisemmät kuin Perugian asukkaat. Leipurit ja nahkurit,
jotka pelasivat noppaa myymälöittensä edustalla, torjuivat tylyin
sanoin Jeesuksen Kristuksen köyhän. Ja nuoret naiset, pienokaiset
käsivarrellaan, käänsivät päänsä toisaalle. Ja kun kelpo veli, jolle
häväistys merkitsi riemua, vain hymyili kielloille ja herjauksille,
sanoivat kaupungin asujaimet:
— Hän pitää meitä pilkkanansa. Varmaan joku vähämielinen tai pikemmin
tyhjäntoimittaja ja juoppo. Hän on juonut liian paljon viiniä.
Tekisimme syntiä, jos antaisimme hänelle leivänmurusen kaukalostamme.
Kelpo veli vastasi heille:
— Olette oikeassa, ystäväni, minä en ollenkaan ansaitse sääliänne enkä
ole kyllin arvokas ottamaan osaa koirienne tai sikojenne ateriaan.
Lapset, jotka parhaillaan palasivat koulusta, kuulivat nuo puheet,
lähtivät seuraamaan pyhää miestä ja huusivat:
— Hullu! Hullu!
He heittelivät häntä loalla ja kivillä.
Veli Giovanni lähti pois. Kaupunki sijaitsi kukkulan rinteellä ja oli
viiniköynnösten ja öljypuiden ympäröimä.
Hän asteli rotkotietä alaspäin, havaitsi vierellään jalavan oksilta
riippuvia kypsiä terttuja, ojensi kätensä ja siunasi viinirypäleitä.
Hän siunasi myöskin öljy- ja silkkiäispuuta ja kaikkea vainioiden
viljaa. Hän isosi ja janosi, ja hänen isoamisensa ja janoamisensa oli
hänen hekumansa.
Tien toisessa päässä hän näki laakeripuulehdon. Kerjäävien veljesten
tapana oli käydä rukoilemassa metsässä, niiden eläinparkojen luona,
joita julmat ihmiset metsästävät. Siitä syystä veli Giovanni astui
metsikköön ja kulki kirkkaan ja laulavan puron vartta. Ja hän näki
laakean kiven puron rannalla.
Samassa tuli näkyviin ihmeen kaunis, valkoisiin vaatteisiin puettu
nuorukainen, joka laski kivelle leivän ja meni menojaan.
Veli Giovanni polvistui ja rukoili sanoen:
— Kuinka oletkaan hyvä, Jumalani, kun annat enkelisi käden palvella
köyhääsi! Oi, siunattua köyhyyttä! Oi mainiota ja ylen rikasta
köyhyyttä!
Hän söi enkelin leipää ja joi vettä lähteestä. Ja hänen ruumiinsa ja
sielunsa vahvistuivat. Ja näkymätön käsi kirjoitti kaupungin muureihin:
"Paha periköön rikkaat!"
5