Puella autem moriens dixit: "Satanas,
trado tibi corpus meum cum anima mea."
(Quadragesimale opus declamatum
Parisiis in ecclesia S:ti Johannis in
Gravia per venerabilem patrem Sacrae
scripturae interpretem eximium Ol.
Maillardum, 1511.)
[Tyttö sanoi kuollessaan: "Saatana, minä jätän haltuusi
ruumiini ja sieluni."]
_Tämän löysi kunnianarvoinen isä Adone Doni Veronassa Santa Crocen
luostarin arkistosta_.
Veronalainen rouva Eletta oli niin ihmeen kaunis ja hyvätekoinen,
että kaupungin oppineet, jotka olivat perehtyneet historiaan ja
tarustoon, mainitsivat hänen äitiänsä Latonan, Ledan ja Semelen
nimillä, siten vihjaten, että hänestä syntyneen hedelmän oli luonut
pikemmin Jupiter-jumala kuin mikään kuolevainen mies, mainitun rouvan
puoliso tai hänen monet rakastajansa. Mutta kaikkein viisaimmat,
varsinkin Fra Battista, joka oli ennen minua Santa Crocen luostarin
esimiehenä, olivat sitä mieltä, että sellainen lihan kauneus johtui
perkeleen juonista; viimeksimainittu henkilö näet on taiteilija
siinä merkityksessä, jota ajatteli Nero, Rooman keisari, lausuessaan
kuollessaan: "Millainen taiteilija tässä tuhoutuukaan!" Ja varmaa
onkin, että Jumalan vihamies, Saatana, joka on kätevä metallitöissä,
esiintyy etevänä lihankin töissä. Minä, joka tässä teille puhun, olen
hankkinut itselleni verrattain suuren maailmankokemuksen ja olen
monet kerrat nähnyt kelloja ja ihmisten kuvia, jotka on valmistanut
ihmissuvun vihollinen. Ne olivat ihailtavan taidokkaasti valmistettuja.
Minulle eivät ole myöskään vieraita lapset, joita paholainen tekee
naisille, mutta tässä kohden kieltäni sitoo ripin salaisuus. Tyydyn
siis vain sanomaan, että levitettiin merkillisiä huhuja rouva Elettan
syntymästä. Minä näin tämän naisen ensimmäisen kerran Veronan torilla
pitkänäperjantaina vuonna 1320 hänen vastikään täytettyään neljätoista
vuotta. Myöhemmin näin hänet kävelyllä ja kirkoissa, joissa käyvät
ylhäiset naisemme. Hän oli kuin erittäin hyvätekoinen muotokuva.
Hänen hiuksensa olivat kiharaiset ja kullanväriset, otsa oli
puhtaan valkoinen, silmien väri se, joka nähdään ainoastaan
akvamariini-nimisessa kalliissa kivessä, posket olivat ruusunpunaiset,
nenä suora ja hieno. Hänen suumalonsa jäljitteli Lemmen jumalan jousta
ja haavoitti hymytessään, ja leuka oli yhtä hymyilevä kuin suu. Rouva
Elettan koko ruumis oli niin täydellinen kuin hänen rakastajansa
suinkin voivat toivoa. Hänen rintansa eivät olleet suuret, mutta
näkyivät verhossaan kahtena täyteläisenä ja erittäin viehättävänä
kumpareena. Uskonnollisen luonteeni vuoksi, mutta myöskin siitä syystä,
että olen nähnyt hänet aina vain hunnutettuna ja kävelypuvussaan,
jätän kuvailematta hänen muut ruumiinosansa, jotka kaikki ilmaisivat
verrattomuuttansa verhojensa läpi. Sanon vain, että kun hän
tavanomaisessa paikassaan San Zenonen kirkossa liikahti noustakseen,
laskeutuakseen polvilleen tai painaakseen otsaansa kivipermantoon,
kuten on tehtävä Jeesuksen Kristuksen pyhää ruumista ylennettäessä,
hän ei voinut niin tehdä herättämättä miehissä, jotka hänet näkivät,
kiihkeätä halua saada painaa hänet syliinsä.
Viidentoista vuoden ikäisenä Elettä otti miehekseen messer Antonio
Torlotan, asianajajan, joka oli erittäin oppinut mies, hyvämaineinen ja
rikas, mutta jo iäkäs ja niin lihava ja muodoton, että nähdessään hänen
kuljettavan asiakirjojaan isossa nahkalaukussa ei tietänyt, mikä säkki
siinä toista viedä retuutti.
Oli sääli ajatella, että avioliiton sakramentin tähden, joka on
asetettu ihmisille heidän kunniakseen ja iankaikkiseksi autuudekseen,
Veronan kaunein nainen oli sellaisen vanhan, raihnaan ja rappeutuneen
miehen vuodekumppalina. Ja viisaat havaitsivat pikemmin murheekseen
kuin hämmästyksekseen, että messer Antonio Torlotan puoliso käytti
hyväkseen hänelle jäävää vapautta miehen ratkaistessa kaiken yötä
oikeata ja väärää koskevia pulmallisia kysymyksiä. Rouva Elettä otti
sillä välin vuoteessaan vastaan kaupungin soreimpia kavaljeerejä; mutta
hänen nautintonsa johtui hänestä itsestään eikä heistä. Hän rakasti
itseänsä eikä rakastanut rakastajiansa. Hän ei mielistynyt koskaan
muuhun kuin omaan lihaansa. Hän oli oma himonsa, oma imarteensa ja
hekumansa. Sen nojalla minusta näyttää, että lihan synti esiintyi
hänessä erinomaisen vaikeana. Jos näet tämä synti erottaakin meidät
Jumalasta, mikä seikka riittävästi osoittaa sen syvyyttä, on
kumminkin oikein sanoa, että ylin Tuomari kohtelee tässä ja toisessa
maailmassa lihan synnin tekijöitä lempeämmin kuin saitureita,
kavaltajia, murhaajia ja niitä pahantekijöitä, jotka ovat kaupitelleet
pyhiä esineitä, koska aistillisten ihmisten pahat himot johtuvat
toisista eikä heistä itsestään ja sallivat todellisen rakkauden ja
ihmisystävällisyyden kehnoutuneiden jäännösten päästä ilmenemään.
Mitään sellaista ei kumminkaan esiintynyt rouva Elettan aviorikoksissa.
Hän rakasti ainoastaan itseänsä. Ja sikäli hän oli kauempana
Jumalasta kuin monet muut naiset, jotka eivät ole kyenneet himojansa
hillitsemään. Viimeksimainittujen himot johtuivat toisista henkilöistä,
rouva Elettan sitävastoin hänestä itsestänsä. Minä esitän nämä seikat,
jotta seuraava kertomus kävisi ymmärrettävämmäksi.
Kahdenkymmenen vuoden ikäisenä hän sairastui ja tunsi kuolevansa.
Silloin hän itki kaunista ruumistansa tuntien syvää sääliä. Hän
puetutti itsensä kaikkein upeimpaan asuunsa, katseli itseään
kuvastimessa, hyväili molemmin käsin poveansa ja kupeitansa
nauttiakseen viimeisen kerran omasta hempeydestään. Tahtomatta missään
tapauksessa suostua siihen, että rakastettua ruumista kalvaisivat madot
kosteassa mullassa, hän lausui kuollessaan, uskon ja toivon syvin
huokauksin:
— Saatana, rakastettu Saatana, ota sieluni ja ruumiini, Saatana, ihana
Saatanani, kuule rukoukseni: ota ruumiini ja sieluni.
Hänet kuljetettiin San Zenoneen, kasvot peittämättä, kuten yleinen tapa
vaati; ja miesmuistiin ei ollut nähty niin kaunista vainajaa. Pappien
toimittaessa sielumessua hänen ympärillään hän lepäsi siinä kuin
näkymättömän rakastajan syliin taintuneena. Pyhän toimituksen jälkeen
rouva Elettan kirstu haudattiin huolellisesti sinetöitynä siunattuun
maahan, San Zenone-kirkon ympärillä olevien hautojen joukkoon, joista
muutamat ovat vanhan ajan sarkofageja. Mutta seuraavana aamuna oli
vainajan päälle luotu multa poissa, ja kirstu havaittiin avoimeksi ja
tyhjäksi.