Lucifer

E si compiacque tanto Spinello di

farlo orribile e contrafatto, che si dice

(tanto può alcuna fiata d'immaginazione)

chc la detta figura da lui dipinta

gli apparve in sogno domandandolo

dove egli l'avesse veduta si brutta...

(Vite de' più eccellenti pittori, da

M. Giorgio Vasari. — Vita di Spinello.)

[Ja Spinelloa miellytti siinä määrin kuvata hänet kamalaksi ja

epämuotoiseksi, että kerrotaan (niin suuri on joskus kuvittelun voima)

tuon hänen maalaamansa hahmon ilmestyneen hänelle unessa kysyen

häneltä, missä hän oli nähnyt hänet niin rumana...]

[(Giorgio Vasari: Vite de' più eccellenti pittori. — Vita di Spinello.)

— (Kuuluisinten maalarien elämäkertoja. — Spinellon elämäkerta.)]

Tafi, firenzeläinen maalaaja ja mosaiikkitaiteilija, pelkäsi kovin

paholaisia, varsinkin niinä yön hetkinä, joina pahan voimien on

sallittu vallita pimeydessä. Ja Tafin pelko ei ollut suinkaan aiheeton,

sillä paholaisilla oli siihen aikaan syytä vihata maalaajia, jotka

yhdellä ainoalla taululla tempasivat heiltä enemmän sieluja kuin joku

kunnon pieni veli kolmellakymmenellä saarnalla. Yrittäessään herättää

uskovaisissa terveellistä kauhua munkki tosin kuvaili parhaansa mukaan

vihan päivää, joka hajoittaa maailman tuhkaksi, kuten David ja Sibylla

todistavat. Hän koroitti ääntänsä ja puhalsi kämmeniinsä jäljitellen

tuomionenkelin pasuunaa. Mutta kaikki turhaan. Kappelin tai luostarin

seinään maalattu kuva, jossa nähtiin Jeesus Kristus tuomitsemassa

eläviä ja kuolleita, sitävastoin puhui lakkaamatta syntisten katseille

ja korjasi silmien avulla niitä, jotka olivat tehneet syntiä silmillään

tai muuten. Siihen aikaan kuvasivat taitavat mestarit Firenzen Santa

Crocessa ja Pisan Campo Santossa jumalallisen oikeuden mysteerejä.

Näiden teosten pohjana oli se runomittainen kertomus, jonka Dante

Alighieri, teologiaan ja kanoniseen oikeuteen erinomaisesti perehtynyt

mies, oli aikoinaan kirjoittanut matkastaan helvettiin, kiirastuleen ja

paratiisiin, minne hän pääsi elossa ollen, rakastettunsa harvinaisten

ansioiden nojalla. Niinpä nämä maalaukset olivatkin kaikin puolin

opettavaisia ja totuudenmukaisia, ja sopii sanoa, että ihmisellä oli

vähemmän hyötyä jonkin laajan kronikan lukemisesta kuin sellaisten

kuvien katselemisesta. Ja firenzeläiset mestarit panivat parastaan

kuvatessaan kukkain kaunistamille niituille ylhäisiä naisia ja

kavaljeerejä, joita kuolema viikatteineen uhkasi heidän pakistessaan

lemmen asioista ja luuttujen ja violain soidessa. Mikään ei ollut

paremmin omansa kääntämään niitä lihallisia synnintekijöitä, jotka

juovat Jumalan unohdusta naisten huulilta. Saiturien parantamiseksi

maalaaja kuvasi luonnolliseen kokoon perkeleitä, kaatamassa sulaa

kultaa sellaisen piispan tai abbedissan suuhun, joka oli tilannut

häneltä teoksen ja maksanut sen huonosti. Siitä syystä paholaiset

olivat silloin maalaajien vihollisia, erittäinkin Firenzen maalaajien,

jotka voittivat kaikki muut hienossa henkevyydessä. Ne moittivat heitä

varsinkin siitä, että paholaiset kuvattiin inhoittavan näköisiksi,

linnun tai kalan päällä, käärmeen ruumiilla ja yölepakon siivillä

varustettuina. Heidän katkeruuttaan osoittaa seuraava Spinellosta

kerrottu tarina.

Spinello Spinelli, Arezzosta syntyisin, oli jalosukuisten maanpakoon

ajettujen firenzeläisten vanhempien poika. Hänen henkensä oli yhtä jalo

kuin hänen syntyperänsä. Hän näet oli aikansa taitavin maalaaja. Hän

suoritti Firenzessä suuria töitä. Pisalaiset pyysivät häntä Giotton

jälkeen koristamaan sen pyhän paikan muureja, jossa vainajat lepäävät

ruusujen alla, Jerusalemista tuodussa mullassa. Kauan aikaa siten

työskenneltyään eri kaupungeissa ja ansaittuaan paljon rahaa hän halusi

nähdä jälleen hyvän kaupungin Arezzon, syntymäsijansa. Arezzolaiset

eivät olleet unohtaneet, että Spinello, joka oli nuoruudessaan

kuulunut armeliaan pyhän Marian veljeskuntaan, oli vuonna 1383, ruton

raivotessa, käynyt sairaiden luona ja haudannut kuolleita. Sitäpaitsi

he olivat hänelle kiitolliset, koska hän oli teoksillaan levittänyt

Arezzon mainetta ympäri koko Toskanan. Siitä syystä he ottivat hänet

vastaan suurin kunnianosoituksin. Hän oli vielä vanhoilla päivilläänkö

täysissä voimissaan ja otti suorittaakseen suuria tehtäviä omassa

kaupungissaan. Hänen vaimonsa sanoi hänelle:

— Sinä olet rikas. Lepää ja jätä maalaaminen nuorempiesi asiaksi.

Lepääminen on viisasta elämän ehtoopuolella. On soveliasta päättää

elämänsä lempeässä ja hurskaassa rauhassa. Alinomaisten Babelin

tornin laisten maallisten töiden rakentaminen on Jumalan kiusaamista.

Spinello, jos sinä itsepintaisesti pysyttelet silaustesi ja väriesi

vaiheilla, niin kadotat hengenrauhasi.

Niin puhui tuo kelpo vaimo. Mutta Spinello ei häntä kuunnellut. Hän

ajatteli vain omaisuutensa ja maineensa lisäämistä. Ajattelemattakaan

vetäytyä lepoon hän teki Sant' Agnolon kirkkoraadin kanssa sopimuksen

sitoutuen määrätystä hinnasta tekemään pyhän Mikaelin historiaa

esittävän maalauksen, jonka oli määrä täyttää kirkon kuori ja sisältää

lukemattomia henkilöhahmoja. Hän kävi tähän työhön ihmeen kiihkeästi.

Lukiessaan jälleen niitä Raamatun kohtia, joista hänen oli ammennettava

innoituksensa, hän tutki syvällisesti jokaisen rivin ja jokaisen sanan.

Hän ei tyytynyt siihen, että työskenteli joka päivä ateljeessaan,

vaan teki työtä vuoteessa ja aterioidessaankin. Vielä illalla,

käyskellessään Arezzon kukkulan juurella, jolla sijaitsee muureistaan

ja torneistaan ylpeilevä Arezzo, hän mietiskeli tehtäväänsä. Ja

voipa sanoa, että ylienkelin historia oli valmiiksi maalattuna hänen

aivoissaan, kun hän alkoi luonnostella sen aiheita punakynällä

muuripintaan. Ei kestänyt kauan, kun hän oli piirtänyt ääriviivat;

sitten hän alkoi maalata pääalttarin yläpuolelle kohtausta, jonka

tuli näkyä kaikkia muita loisteliaampana. Siinä näet oli kohotettava

kunnian kirkkauteen se voitto, jonka taivaan sotajoukkojen päällikkö

oli saavuttanut ennen aikojen alkua. Spinello kuvasi pyhän Mikaelin

taistelemassa ilmoilla seitsenpäistä ja kymmensarvista käärmettä

vastaan ja kuvasi mielikseen taulun alaosaan perkeleitten ruhtinaan

Luciferin kauhistuttavan hirviön hahmossa. Kuvat syntyivät kuin

itsestään hänen kätensä alla, ja hän onnistui paremmin kuin oli osannut

toivoa: Luciferin kasvot olivat niin inhoittavat, että niiden rumuus

ei voinut olla valtavasti vaikuttamatta kehen tahansa. Nuo kasvot

vainosivat maalaajaa hänen katua kulkiessaan ja seurasivat häntä hänen

asumukseensa saakka.

Yön tultua Spinello laskeutui vuoteeseen vaimonsa viereen ja nukahti.

Unessa hän näki enkelin, joka oli yhtä kaunis kuin pyhä Mikael, mutta

musta. Enkeli sanoi hänelle:

— Spinello, minä olen Lucifer. Missä olitkaan minut nähnyt, kun

maalasit minut niinkuin maalasit, hävettävän rumaksi?

Vanha maalaaja vastasi hänelle vapisten, ettei ollut milloinkaan nähnyt

häntä omin silmin, koska ei ollut käynyt elävänä helvetissä, niinkuin

Dante Alighieri, mutta että oli tahtonut hänet siten kuvatessaan

ilmaista havainnollisin piirtein synnin rumuutta.

Lucifer kohautti hartioitaan, ja tuntuipa kuin olisi San Geminianon

kukkula yhtäkkiä kohonnut.

— Spinello, virkkoi hän, tahdotko minun huvikseni hieman haastella

kanssani? Minä olen varsin hyvä loogikko; Hän, jota rukoilet, tietää

sen.

Kun vastausta ei kuulunut, Lucifer jatkoi näin:

— Spinello, sinä olet lukenut ne kirjat, joista minut tunnetaan. Sinä

tiedät seikkailuni ja kuinka poistuin taivaasta tullakseni maailman

ruhtinaaksi. Loistava yritys, joka olisi ainoa laatuansa, elleivät

jättiläiset olisi samoin käyneet Jupiter-jumalan kimppuun, kuten olet

havainnut eräästä vanhasta haudasta, jonka marmoriin tuo taistelu on

veistetty.

— Totta kyllä, vastasi Spinello, että olen nähnyt sen altaanmuotoisen

hauta-arkun Firenzen Santa Reparatassa. Se on kaunista roomalaista

työtä.

— Mutta jättiläiset, virkkoi Lucifer hymyillen, eivät suinkaan esiinny

siinä sammakkoina tai kameleontteina.

— Eivätpä he myöskään olleet hyökänneet totisen Jumalan kimppuun,

huomautti maalaaja, vaan ahdistivat pakanoiden epäjumalaa. Tämä on

tärkeätä. Varma tosiasia on, Lucifer, että te olette kohottanut kapinan

lipun maan ja taivaan todellista hallitsijaa vastaan.

— Sitä en tahdo kieltää, vastasi Lucifer. Monenkolaisesta synnistä

minua senvuoksi syytät?

— Syntejänne voi hyvinkin mainita seitsemän, vastasi maalaaja, ja ne

ovat kaikki pääsyntejä.

— Seitsemän! virkkoi pimeyden enkeli. Tuo on teologinen luku.

Minun historiassani, joka liittyy kiinteästi Toisen tarinaan, on

kaikkea seitsemän. Spinello, sinä pidät minua kopeana, kiukkuisena

ja kateellisena. Myönnän sellainen olevani, kunhan tunnustat, että

minussa herättää kateutta yksin kunnia. Pidätkö minua ahneena?

Myönnyn siihenkin. Ahneus on ruhtinaiden hyve. Jos taas syytät minua

hekumallisuudesta ja haureudesta, en pane sitäkään pahakseni. Jäljelle

jää laiskuus.

Tuota sanaa lausuessaan Lucifer laski kätensä ristiin

rintahaarniskalleen, pudisti synkkää päätänsä ja heilutti liekehtiviä

kiharoitaan:

— Spinello, ajatteletko tosiaankin, että olen laiska? Pidätkö minua

pelkurina, Spinello? Luuletko, että minulta on kapinoidessani puuttunut

rohkeutta? Ei.. Niinpä olisikin ollut oikein maalata minulle pelottomat

piirteet, ylpeät kasvot. Ei saa tehdä vääryyttä kenellekään, ei

perkeleellekään. Etkö huomaa loukkaavasi Häntä, jota rukoilet, kun

kuvaat hänen vastustajansa hirviömäiseksi rupikonnaksi? Spinello,

sinä olet ikäiseksesi kovin tietämätön. Tekeepä mieleni tarttua sinua

korviin kuin pahaa koulupoikaa.

Tuon uhkauksen kuullessaan ja nähdessään Luciferin jo ojentavan

kättänsä Spinello tarttui päähänsä ja alkoi kauhistuneena ulvoa.

Hänen kelpo vaimonsa havahtui äkkiä ja kysyi, mikä häntä vaivasi.

Spinello vastasi hampaitaan kalistaen nähneensä Luciferin, joka oli

uhannut tarttua hänen korviinsa.

— Enkö sinulle jo sanonut, virkkoi hänen kelpo vaimonsa, että kaikki

nuo kuvat, joita itsepintaisesti maalaat seiniin, lopulta vievät

järkesi.

— Minä en ole järjiltäni, väitti maalaaja. Minä näin hänet; hän on

kaunis, joskin murheellinen ja ylpeä. Huomenna pyyhin heti pois

tekemäni hirmuisen kuvan ja maalaan sijaan sen, jonka näin unessa. Ei

näet saa tehdä vääryyttä perkeleellekään.

— On parasta, kun nukut, vastasi vaimo. Puheesi on mieletöntä eikä

ollenkaan kristillistä.

Spinello yritti nousta, mutta ei kyennyt, vaan vaipui tajuttomana

takaisin pielukselle. Hän kitui vielä muutamia päiviä kuumeessa ja

sitten kuoli.