Sukelluskello.
Edellisissä kirjeissäni olen teille puhunut niistä eri
matkustuslaaduista, joita ihmiset nykyjänsä voivat käyttää. Olen
kertonut matkavaunuista, joita käytetään, missä ei ole rautateitä,
niinikään höyryvaunuista sekä aluksista, joilla vesiä kuljetaan; sitte
vielä ilmalaivasta ja myöskin erämaan laivassa. Tänään aion sanoa pari
sanaa semmoisesta kulkemisen tavasta, jota ei käytetä maalla, ei
merellä, ei ilmassa, vaan meren pohjaan menemiseksi. Tiedättehän,
lapset, että veteen pudonneet ihmiset hukkuvat, jos eivät osaa uida
taikka muut eivät vedä heitä ylös; ja nyt sanon minä saatettavan
oleskella meren pohjassakin. Niitä ihmisiä, jotka rupeavat näin
eriskummalliselle vesimatkalle, sanotaan sukeltajiksi. Ihminen
tarvitsee ilmaa elääksensä, hän hengittää ilmaa sisäänsä ja taas ulos:
mutta ilmattomassa paikassa täytyy hänen tukehtua. Jos hän es:ksi
pantaisiin johonkin tiiviisen arkkuun ja kansi kopahutettaisiin kiinni,
niin hän hirmuisissa tuskissa kuolisi. Meren pohjalla on paitse kaloja
hyvin paljo merkillisiä aineita, niinkuin kauniita koralleja,
helmisimpukoita j.m. Ihmiset käyttävät niitä koristeiksi ja kaikille
luonnon ystäville on hyvin huvittavaista katsella näitä esineitä.
Näiden saamista varten meren pohjasta ylös ilmoihin on muuan keino
keksitty. Sukeltaja lasketaan sukelluskellossa alas veteen. Ajatelkaapa
olevaksi hyvin suuri kello, joka pannaan kumoon sukeltajan päälle. Tämä
siellä kellon alla kiinnittää ketjuilla itsensä kellon laitoihin. Nyt
vaipuu kello veteen, vettä tulee alapuolesta sisään, mutta nousee vaan
noin puoliväliin kelloa. Tämän yläpuoleen jääpi ilmaa, joka ei pääse
pois. Sukeltajan suu ja nenä eivät siis ole vedessä, vaan voimat
hengittää ilmaa, s.o. hän ei saata veteen kuolla. Mutta sittekään ei
ihminen voi kauan olla veden alla upoksissa, sillä siinä ei ole kyllä,
että saa ilmaa elääksensä, vaan ilman pitää myös olla puhdasta ja
raitista. Ihmisen uloshengittämä ilma on pilautunutta: vähässä ajassa
on hän henkimällä vetänyt itseensä kaiken puhtaan ilman kellosta ja
täyttänyt tämän vahingollisella hengellä. Ja kun näin on tapahtunut,
niin hänen heti täytyy tukehtua. Sukeltaja tuntee vallan hyvin, milloin
puhdas ilma on loppunut, ja silloin hän ravistaa rautavitjoja, joissa
kello riippuu, ja hänet vedetään jälleen ylös. Sukelluskellon
etupuolessa on lasinen ikkuna, josta sukeltaja näkee ympärillänsä meren
pohjassa olevat esineet.
Tultuansa semmoisiin paikkoihin, missä näkee koralleja ja
helmisimpukoita, antaa hän merkin laivassa olevalle väelle, joka nyt
pysähyttää kellon, kunnes hän on kerännyt minkä löytää taikka tarvitsee
uutta ilmaa. Nykyiseen aikaan on myös vaatteita nahasta tahi gummi
elasticumista, jotka ovat niin vedenpitäviä, ett'ei sukeltaja
tarvitsekaan kelloa. Hän pukee nämät vaatteet yllensä ikääskuin
hansikan. Silmien edessä on ikkuna. Ilmaa hän saapi putken kautta, joka
riippuu sen ketjun vieressä, jolla hän laskeutuu alas. Kuitenkin on
hyvin vaikeata aina saada hänelle tarpeeksi raitista ilmaa.
Wastenluontoista ja vaarallista ainakin semmoinen sukeltajan työ on,
mutta hyvin ihmeellistä kuitenkin lienee siellä meren pohjalla
oleminen. Saksalainen runoilija Schiller on kauniissa runoelmassaan,
nimeltä "Sukeltaja", erinomaisen kauniisti kuvaellut siellä elämisen.
Hän kertoo eräästä kuninkaasta, joka viskasi kalliin pikarin mereen ja
kehoitti nuoria ritarejansa noutamaan sitä takaisin. Joka nyt tahtoi
mennä pikaria etsimään, hänelle oli kova vaara tarjona. Muuan nuori
ritari uskalsi ruveta tähän vaaralliseen yritykseen ja hänellä olikin
onni löytää pikari, joka oli tarttunut korallin sakaraan. Tällä paikkaa
käypä kova merivirta sinkautti hänet takaisin ylös meren pintaan. Mutta
niin onnellisesti ei useamman kerran voinut käydä. Waan olipa kuitenkin
kuningas niin julma, että vielä toisteen viskasi pikarin aaltojen
sekaan; se rohkea nuorukainen syöksi toistamiseen itsensä mereen, mutta
eipä enää palannutkaan.
Kun vastedes koulussa saatte lukea saksaa, niin saanette oppia ulkoa
tämän kauniin runoelman. Jos sitte oikein hyvin osaatte lukea sen minun
kuullakseni, niin minäpä mielelläni kuuntelen. Mutta jos se oraillen ja
huonosti käy, niin paikalla lähdenkin pois. Woikaa nyt hyvin vaan!