Erämaan laiva.
Nyt me lähdemme hyvin kummalliselle matkalle. Kuten tämän edellisessä
kirjeessäni sanoin, ei mikään laiva voi uida erämaan läpitse, kun se on
paljasta hietaa. Näillä hieta-merillä käyttävät ihmiset matkataksensa
kameleja, joita senvuoksi sanotaan erämaan laivoiksi. Erämaa eli
aavikko on hedelmätöntä, paksulla hiedalla peitettyä maata, jossa ei
kasva puita, ei pensaita, ei ruohoa, ei kukkia. Erämaassa et tapaa
lähteitä, et puroja etkä jokia. Ainoastansa muutamissa kohdin on
hedelmällisiä paikkoja, saarten näköisiä, missä ruohoa lähtee maasta,
joitakuita pensaita viheriöitsee ja joku lähde porisee, semmoisia
saaria hietameressä sanotaan kosteikoiksi. Suurimpia aavikoita on
Sahara Afrikassa; Arapian erämaan Aasiassa te tietysti paremmin
tunnette, sillä siellähän Israelilaiset vaeltelivat neljäkymmentä
vuotta, jolloin Moses Jumalan käskystä pelasti heidät Egyptin
vankeudesta ja orjuudesta. Sellaisen erämaan kautta kulkeminen on kovin
vaivalloista, sillä vaunuilla on mahdoton päästä paksun ja kuivan
hiedan läpi. Arapialaiset aina ratsastavat erämaan poikki, enimmiten
kamelilla. Tavallisesti monen monituista henkeä, enimmäksensä
kauppiaita, suostuu keskenänsä kulkeakseen yhdessä se vaarallinen
matka. Heillä on silloin kokonainen karja kameleja, joita pidetään
kuorma-eläiminä eli juhtina ja joiden selkään suuria kantamuksia
ladotaan. Semmoinen kamelikarja ynnä tienneuvojain ja matkustajain
kanssa on nimeltä kauppamatkue. Kun meren yli matkustetaan, niin
otetaan mukaan suuret varat ruoka-aineita, siihen vielä juomavettäkin,
sillä meren vettä ei saa juoduksi. Erämaan laivan täytyy samoin kantaa
juoma-vettä selässänsä; mutta ompa sillä vatsassakin sitä. Eikös tämä
ole hyvin ihmeellistä? Kamelin vatsassa on nimittäin eri kammio eli
pesäke, jossa melkoinen määrä vettä pysyy puhtaana ja raitisna juuri
kuin astiassa. Joskus tapahtuu, että kamelin täytyy tästä omasta
vesivarastansa antaa ihmisillekin, luonnollisesti toki vaan suurimmassa
hätätilassa. Kun kauppamatkuetta kohtaa onnettomuus, kun ei se oikeaan
aikaan voi päästä sille kosteikolle, mistä saa uusia vesivaroja, ja kun
säkit ja astiat jo ovat tyhjennettyinä, silloin täytyy ihmisen, ett'ei
itse janoon kuole, ruveta teurastamaan joku kameli ja juo sitte
janoonsa sitä vettä, jota löytää kamelin vatsasta. Se teistä, lapseni,
joka on vanhempiensa kanssa ollut ulkomailla, Dresdenissä, Berlinissä
tahi muussa pääkaupungissa, on varmaan myös käynyt jossakin
eläintarhastossa, sillä semmoisia tavallisesti on kaikissa isommissa
kaupungeissa, sellaisessa eläintarhastossa olette silloin nähneet
ulkomaankin eläimiä ja niiden seassa kamelejakin. Myöskin menaserioissa
eli eläimistöissä niitä joskus saa nähdäkseen, vaikka tosin Suomeen
kovin harvoin kameleja on tullut.
Kamelilla on kaksi rasvakyttyrää selässä, dromedarilla vaan yksi. Nämät
rasvakyttyrät ovat tällä eläimellä varasäilyn eli aitan tapaisina
niinkuin se mahassansa säästelee vettä saattaaksensa hädän hetkellä
sitä nauttia, samoin se myös säilyttää rasvaa kyttyröissänsä. Kun sillä
on runsaasti ravintoa, niin kyttyrät kasvavat, mutta jos se nälkää
näkee, niin se saa elinvoimaa näistä kyttyröistänsä, jotka siinä
tapauksessa vähenevät. Semmoisesta eläimestä luonnollisesti on suuri
hyöty matkoilla erämaassa; se laivan tavalla kantaa kaikki ruokavarat,
tavarat ja ihmiset sekä jaksaa mitä kauemmin kärsiä nälkää ja janoa
tämmöisissä hedelmättömissä paikoissa. -- Sellaisellakin laivalla minä
olen kulkenut. Kun rautatietä tahi vaunuissa tahi höyryveneellä
kuljette paikasta toiseen, niin tiedätte illalla joko pääsevänne
matkanne perille taikka tulevanne johonkin yösijaan. Siellä löydätte
huoneen kunnossa, vuoteen tehtynä ja ehkäpä vielä iltaispöydänkin
katettuna. Erämaassa, kun minä kamelilla yhdessä kauppamatkueen kanssa
kuljin tätä matkaa, ei ollut ensinkään huoneuksia, mihin poiketa
saattoi: kameli kantoi selässänsä minun katetun pöytäni, valmistetun
vuoteeni. Auringon laskettua me seisahduimme ja otimme yömajamme alas
kamelin selästä; oli nimittäin muiden kaikellaisten kalujen joukossa
myös teltti, joka pystytettiin hiedalle ja jossa minun piti nukkuman.
Myöskin matkatoverillani oli teltit maassa ja ei aikaakaan kuin oli
koko jono kelttiä pystyssä. Iltaista emme myöskään voineet hankkia
mistään ravintolasta, sillä semmoistahan ei ollut yhtäkään tällä
hirmuisen autiolla lakealla; erämaan laiva kantoi selässänsä sekä
yösijat että ravintoaineet. Neljä viikkoa kesti matkamme; joka ilta
levitettiin teltit pystyyn ja joka aamu ne taas purettiin ja asetettiin
kamelin selkään. Helppoa ja mukavaa ei semmoinen matkustus suinkaan
ole, vaan erittäin merkillistä. Erämaan laiva on hyödyllinen eläin,
eikö niin, lapsi kullat?