Ilmalaiva.
Edellisessä kirjeessäni puhuin meidän matkavaunuistamme; nyt otan
kertoakseni teille toisenlaisesta ajoneuvosta. Waunuilla kuljetaan maan
päällä, niin laaksoissa kuin vuorienkin ylitse. Hevoset vetävät
vaununkoppaa, joka vierii eteenpäin pyörillä, milloin kovemmin milloin
hiljempää. Talvella pannaan pyörien sijaan jalakset, sillä pyörät
kulkevat raskaasti lumessa, vaan reki liukuu sitä keveämmin. Mutta se
ajokalu, josta nyt tahdon puhua, ei kulje maan päällä, vaan ilmassa,
korkealla pilvien päällä. Oletteko koskaan nähneet ilmapalloa
lentämässä? "Olemme", vastaavat muutamat, "emme", huutavat toiset. No,
mutta paperileijan, jonka vanhemmat pojat panevat nousemaan, ainakin
kaikki olette nähneet. Leijalla ei kukaan ihminen voi istua ja lentää
ilmassa, mutta ilmapallolla se vallan hyvin käy laatuun. Ei se ole
mikään pyörillinen vaunu eikä rekikään, vaan laiva, ilmalaiva.
Katselkaa kuvaa, jonka olen tähän piirtänyt teille. Sitä suurta pallia
sekä kopsaa, joka sen alapuolessa riippuu, sanotaan ilmalaivaksi,
vaikk'ei se tosin ole niin rakennettu kuin alus, jolla merta
purjehditaan. Selittääkseni nyt teille, mistä se tulee, että ilmapallo
kohoaa ylöspäin sekä vielä voi kantaa aikaihmisiäkin, pitää minun ensin
puhuman teille asioita, joita varmaankin joka päivä olette nähneet,
vaikk'ette sen enempää niitä miettineet. Jos viskaatte kiven veteen,
niin se painuu pohjaan; mutta puutikku kelluu veden päällä, eikös niin?
Te viskaatte laudan kappaleen ilmaan, sepä ei siellä pysykään, vaan
putoaa maahan. Jos sentähden tahdotaan saada laivaa ilmassa uimaan,
niin ei sitä saa tehdä puusta; sen tulee olla keveämpi ilmaa, joka sitä
on kannattava. Ja miten tämä pannaan toimeen, siitä nyt aion jutella.
Ensin otetaan oikein vahvaa silkkikangasta, joka tehdään
hengenpitäväksi, s.o. niin tiheäksi, ettei se läpäse edes henkeä eli
ilmaa. Tästä silkkikankaasta ommellaan hyvin suuri pussi, joka on
nimellä ilmapallo eli balongi (ompa ilmapalloja, jotka ovat isompia
kuin tavalliset huoneet.) Reiästä, joka pussiin jätetään, täytetään
tämä vissillä kaasulla, eräällä ilmanlajilla, joka on paljoa keveämpää
ja ohkoisempaa kuin se ilma, joka on maan ympärillä ja jota hengitämme.
Palloa täytettäessä pitää se pantavan lujasti maahan kiinni, sillä,
saatuansa vissin määrän kaasua, se paikalla kohoaa ylös. Se suuri
ylösalaisin käännetty ilmapallo on täytettynä perunan näköinen, sillä
jätetty reikä on alapuolessa ja aivan pieni. Tämän reiän suulle nyt
kiinnitetään se varsinainen laiva, turvallisesti leveä kopsa, joka on
veneen muotoinen ja johon ne ihmiset istuvat, jotka aikovat lähteä
ilmamatkalle. Ompa se nyt hyvin ihanata se lentäminen ilman läpi,
kaupunkien ja kylien, peltojen ja niittyjen, maiden ja merien, ihmisten
ja eläinten päällitse. Paha vaan, että yhden ainoan asian vuoksi
semmoinen matkustus on vastenmielistä ja vaarallistakin. Kun vaunuilla
kulette, niin ajaja istuu kutsipenkillä ja ajaa hevosia, milloin
oikealle, milloin vasemmalle: jos hän läiskähyttää ruoskaa, nepä
nopeammin juoksevat, jos hän ohjista vetäisee, niin ne pysähtyvät.
Laivalla purjehtiessanne perämies istuu peräsimen varassa ja ohjaa
laivaa milloin minnekin; väliin hän sitä uittaa syvemmässä vedessä,
välistä laskee rantaan ottamaan väkeä laivalle tahi päästämään toisia
maalle. Ilmapurjehtija taas ei samalla tapaa saata ohjata laivaansa;
hän sen antaa nousta joko pikemmin taikka hitaammin, mutta seisattaa,
mihin tahtoo, sitä hän ei voi; ilmapallo on kuin poikien paperileijakin
tuulenpuuskausten viskeltävänä. Lapsena, kun olin yhtä vanha kuin
tekin, pienet ystäväiseni, kuulin kerran puhuttavan ilmalaivasta ja
minua kovasti halutti päästä osalliseksi semmoiseen ilmakulkuun. Mutta
sepä silloin oli mahdotonta, sillä ensiksikin ei meidän myllylle tullut
ketään ilmapurjehtijaa, ja toiseksi, jos joku semmoinen olisi siellä
käynytkin, eivät vanhempani ainakaan olisi sallineet minun lähteä niin
vaaralliselle matkalle. Heinäkuorman päällä joskus sain istua, sillä
Juho oli tarkka ajamaan ja hänen hevosensa säisyt. Wanhempani tiesivät
että me, lähdettyämme niitystä, tulisimme onnellisesti takaisin, mutta
ilmapurjehtija tietää ainoastansa, mistä paikasta lähtee; minne tulee,
sitä hän ei tiedä. Kun kasvoin aikaihmiseksi ja saatoin tehdä mieleni
mukaan, samoin kuin teidän vanhempannekin, jotka saavat tehdä mitä
tahtovat, satuin minä kerta olemaan eräässä kaupungissa, missä
ilmapallon piti nousta ylös. Sanomalehdessä ilmoitettiin: "Ensitulevana
maanantaina kello 3 j.p.p. aikoo ilmapurjehtija herra Bernard lähteä
matkalle; jos joku mielii tulla mukaan, ilmoittakoon itsensä". Minä
olin jo paljon nähnyt ihmeellisiä asioita, olin kerännyt paljon
tietoja, mutta ilmamatkassa en vielä ollut käynyt ja ilmoitin siis
itseni herra Bernardille. Kun tahdotaan vaunuissa ajella, niin pitää
panna hevoset eteen ja juoksemaan. Jos taas lähdetään veneellä
soutelemaan, niin täytyy airoilla ponnistaa päästäkseen eteenpäin. Kun
tulin ilmalaivan luokse, oli pallo vielä tyhjänä ja se piti ensin
kaasulla täytettämän; tätä kesti jokseenkin kauan; mutta vähitellen se
turposi ja kangistui, kunnes tuli niin hengestä paisuneeksi, että ne
monet köydet, joilla se oli kiinni, tuskin kestivät estämään sitä
nousemasta ylös. Ilmapurjehtija astui kopsaan ja minä kanssa. Meillä
oli liput kädessämme ja heilutimme niitä hyvästijätöksi, sillä
lukematon joukko katsojia seisoi ympärillämme nähdäksensä lähtöämme.
Nyt päästettiin köydet irti ja ilmapallo alkoi nousta. Hurraa! onnea
matkalle, huusivat ihmiset ja jäivät seisomaan jalkaimme alle. Pian
kohosimme kaupungin ylitse, huoneukset pienenivät pienenemistään ja
ihmisiä emme enää voineet eroittaa; yhä korkeammalle nyt mentiin vaan,
leijailimme kuin linnut ilmassa. Hyvästi nyt, maa! huusin minä ja
tunsin olevani oikein alla päin ja alakuloisena, nähdessäni olevani
ihan yksin sen ventovieraan miehen kanssa siinä ihmeellisessä laivassa.
Jos pallo halkeisi tahi muu vahinko tapahtuisi, niin täytyi meidän
pudota rojahtaa alas, sillä niinhän vähä valtaa laivurilla oli
aluksensa yli. Tiedättekö, lapset, mitä minä tein? Jos oikein mietitte,
senpä tietysti arvaatte? Mitä on ihmisen tekeminen, kun itse on vallan
neuvotonna ja hänen omat voimansa eivät ensinkään hyödytä? Jumalaa
muistaminen, lapsi kultaiseni; Jumala on taivaassa ja joka paikassa
maan päällä. Jumalan kaikkivaltiaisuutta minä ajattelin, liikkuessani
taivaan ja maan välillä, ja pelko hävisi kokonansa sydämestäni.
Ihmisellä on ymmärrys ja hänen tulee sitä käyttää tietojen saamiseksi
ja levittämiseksi; vaarojen pelko ei saa estää meitä kokemasta tutkia
luontoa. Jos lapsi uteliaisuudesta tahi häilyvästä mielestä antautuu
vaaraan, niin se syntiä tekee, sillä se ei saa mihinkään ruveta ilman
vanhempainsa luvatta. Täyskasvuisen ihmisen sitä vastoin täytyy astua
monta vaarallista askelta elämässänsä, ja jos hän sitä tekee Jumalan
kanssa, ei mikään askel hänelle vahingoksi ole. Moni kyllä saa surmansa
semmoisissa tutkimisen yrityksissä; mutta kuolema on vain ruumiin
kuolemista, sielu ei kuole. Ja jos ihminen Jumalassa elää ja kuolee,
niin voi sanoa: hän ei ensinkään saanut turmiota, nimittäin sielunsa
suhteen. Täksi kertoa, rakkaat lapset, tässä jo on kyllä.