yksityishenkilön: se antaa hänelle sisäisen viisauden. Ja: Sikäli
kuin tätä oppia sovelletaan, se tekee hyväksi koko isänmaan: se
opettaa ulkoista kuninkaallisuutta. Yleisinä ohjeina ovat seuraavat
kaksi sääntöä: Puheissasi noudata taivaista järkeäsi!
Teoissasi mukaudu ihmisluonnon mukaan!
Motto: Taivaan Pojasta alkaen, aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä,
itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.
I. SISÄINEN VIISAUS:
KIRKASTU HYVEISSÄ!
1. _Olevaisen älyllinen tarkastelu_.
Tutustu perusteellisesti klassillisiin kirjoihin ja historiaan.
Tee tutkimuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä. Opi tuntemaan
ihmisluonto. Tutki kaiken olevaisen järkiperusteita!
2. _Tiedon täydellistyttäminen_.
Tee ero luonteen ja kohtalon suhteen. Pidä aina erillään oikeus ja
etu. Ymmärrä mikä on oikea oppi. Hylkää harhakäsitykset!
3. _Tahdon tekeminen hyväksi_.
Älä petä itseäsi! Anna oikea arvo kunnioituksen ja pelon tunteille.
Pidä silmällä alkuaiheita. Hoida huolella sydäntäsi!
4. _Sydämen ojentaminen_.
Pidä kiinni keskitiestä. Vaali oikeata mielialaa. Varo vääriä haluja.
Kavahda kaikkea haitallista!
5. _Itsekasvatus_.
Varo puhetta ja käytöstäsi. Ilmaise oikea ylevyytesi. Opettele
sävyisyyttä ja kunnioitusta. Omaa antaumusta ja uskollisuutta!
II. ULKOINEN KUNINKUUS:
RAKASTA KANSAA!
6. _Kodin kunnossapitäminen_.
Kunnioitusta vanhemmille! Ystävyyttä vanhempien ja nuorempien veljien
kesken. Muistuta miehen ja vaimon avuja. Valitse huolella ystäväsi.
Erota tarkoin eri sukupuolet. Huolehdi sääntöjen noudattamisesta.
Valvo kasvavan polven kasvatusta. Kavahda kaikkea puolueellisuutta.
Elä sovussa sukulaisten kanssa. Ole ahkera ja säästäväinen!
7. _Yksityisvaltion hyvä hallitus_.
Tutustumista järjestöjen hoitoon! Yhtenäisyyttä politiikassa!
Kunnioita Taivasta ja esi-isiä! Huomaa kykyjen erilaisuus. Rakasta
kansaa! Tehosta kansanvalistustyötä. Huolehdi lain ja oikeuden
käytöstä!
8. _Isänmaan rauhoittaminen_.
Sotataitoa tarvitaan! Oikeudenmukaisuutta palkinnoissa ja
rankaisuissa. Laajasydämisyyttä lausunnoissa. Säästäväisyyttä
valtiovarojen käytössä. Taitoa lakien laadinnassa!
Kaikessa muista kultaista sääntöä:
PYSÄHDY VASTA PARHAASSA HYVÄSSÄ!
* * * * *
_Yksityisiä siveyssääntojä_ ei johdeta niin paljon kaitselmuksesta
kuin yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja maailmankaikkeuteen. Tämän
ilmaisee niin selvästi nuo niin sanoaksemme _kungfutselaisuuden
kymmenen käskyä_, joiden kautta yksilön suhde yhteiskuntaan on
mitä tarkimmin määrätty. Nämä kymmenen käskyä johdetaan yhtä
monesta erilaisesta yhteiskunnallisesta asemasta, jotka parittain
yhdistetään toisiinsa ja näin saadaan _Viisi Suhdetta, U Luen_, jotka
muistuttavat viittä perushyvettä (Viittä Vakiota, U Dz'ang). Nämä
viisi suhdetta ovat:
_Valtiollinen_, Džyin Dž'eng, ruhtinas ja ministeri;
_isällinen_, Fu Tzï, isä ja poika;
_veljellinen_, Hsiung Ti, vanhempi ja nuorempi veli;
_aviollinen_, Fu Fu, mies ja vaimo; ja
_toverillinen_, P'ong Jiu, toveri ja ystävä.
_P'ong ja Jiu_-sanat kumpikin merkitsevät ystävää ja ystävyyttä;
edellinen, P'ong, enemmän yhtäläisen elämäntehtävän aiheuttamaa
toveruutta, jälkimmäinen, Jiu, sydämen sointujen synnyttämää
tosiystävyyttä. Edellistä edustaa sanamerkki, joka on kokoonpantu
kahdesta yhtäläisestä taivaan kappaleesta, kuusta. Jälkimmäiselle
merkille kuvaavaa on, että siinä on 'vasemman käden' koukussa --
vasen on kunniapuoli -- joku 'lisä'. Tarkoin otettuna on tässä siis
kaksi erilaista asemaa. Jokapäiväisessä puheessa ei kuitenkaan tehdä
tätä eroa, vaan P'ong ja Jiu käytetään yhdessä merkitsemään ystävää.
Eri sukupuolten kesken ei voi olla ei P'ong- eikä Jiu-ystävyyttä.
Tässä ei voi tulla kysymykseen mikään muu kuin _Fu Fu_, aviomies
ja aviovaimo. Fu Fu ovat kaksi aivan erilaista sanamerkkiä sekä
kokoonpanoltaan että sävelkoroltaan -- edellisellä on tietysti
korkeampi korko. Se on kokoonpantu samoista osista kuin Taivas
(T'ien): 'yksi' ja 'suuri', -- sovitus on vain hiukan toinen. Se
merkitsee, paitsi aviomiestä, viisasta ja huomattavaa henkilöä,
kansojen opettajaa (esim. K'ung _Fu_ Tzï, Kungfutse), sekä myöskin
työmiestä. Tässä sanamerkissä esiintyy henkisen ja ruumiillisen työn
yhtäläinen korostus. -- Jälkimmäinen Fu on yhdistys 'luudasta' ja
eräästä toisesta sanasta, joka merkitsee naista yleensä. Miehen ja
vaimon ero on siis näistä sanoista päättäen yhtä suuri kuin taivaan
ja maan: toinen hipoo taivasta, toinen lakaisee maata.
Jos eri sukupuolten välinen suhde on suppeampi kuin länsimailla, --
siitä ei voi puhua ennen hääpäivää, eikä yleensä muutoin kuin Fu
Fu-suhteena; tässä on sivuutettu äidin suhde poikiinsakin --, niin
oli ystävyyssuhde sen sijaan laaja, kuten näimme. Samaa on sanottava
'veljellisestä' suhteesta. _Hsiung Ti_ on katsottava täydennykseksi
isän ja pojan suhteelle, jonka jälkeen se välittömästi seuraakin.
Miehen ja vaimon suhde on vasta kolmantena, tämä, jota me ehkä
pitäisimme ensimmäisenä. 'Vanhempi ja nuorempi veli' edustavat,
sanallisen merkityksensä ohessa, ylimalkaan ylempiä ja alempia,
vanhoja ja nuoria. -- Näidenkin sanamerkkien rakenne kuvaa selvästi
niihin liittyvää ajatusta. 'Hsiung' tietää suuta ja syömäriä,
kun taas 'Ti' on pakotettu jousensa kanssa syötävää hakemaan tai
paimentolaisena itseään elättämään. Isän kuoltua siirtyy rajaton
valta nuorempien veljien yli vanhimmalle veljelle, joka on tällöin
astunut alamaisen lapsen asemasta perheen pään täysiin valtuuksiin.
Nuorten alistuva vanhojen kunnioitus -- siinä Ti:n yleinen sisällys,
lähennellen siis Ksiao-käsitettä.
Niinkuin Hsiung Ti ulottuu perhepiirin ulkopuolelle, niin myöskin
_Fu Tzï_, isä ja poika. Usein yhdistetään Fu, isä, vanhempaan
veljeen, Hsiung; täten muodostunut Fu Hsiung merkitsee yleensä
iäkkäitä ihmisiä, samoinkuin Fu Lao vanhoja. (Sanamerkki Fu on aivan
erilainen kuin miehen ja vaimon Fu-merkit.) Tzï, poika, yhdistetään
taas nuoremman veljen, Ti-sanan, kanssa merkitsemään nuorempaa
kansaa ylimalkaan. Tzï-sanaa käytetään myöskin kunnioitusterminä
suurmiehistä (esim. K'ung Fu _Tzï_ eli K'ung _Tzåi_; Kungtse,
Kungfutse).
'Ministeri' termissä _Džyin Dž'en_ merkitsee yleensä virkamiehiä,
joiden kanssa ruhtinas on suoranaisissa tekemisissä. Dž'en
oli keisarivallan aikana kiinalaisten virkamiesten 'minä'.
Alkumerkitykseltään se on sama kuin meikäläinen 'ministeri', s.o.
palvelija. Korkeimmassa asemassa, koko yhteiskuntarakenteen huippuna
ja koossapitäjänä, on _Džyin_ eli _Džyin Tzï_. Sanamerkki Džyin
jakautuu kahteen osaan, joista ylimmäinen merkitsee: 'hallita,
ohjata; ohjaaja, tarkastaja'. Alempi osa merkitsee suuta ja puhetta.
Ajatus on siis selvä: 'Käskyjä jakeleva suu, kaikkea hallitseva
puhe'. Merkin äänneasukin on nähtävästi yhdistys sen molempien osien
äänteistä: k'ou + in > Džyin.
Teorian mukaan tuli valtion päämiehen olla paras ihminen
maailmassa. Sen vuoksi ei Džyin merkitse ainoastaan: 'päällikkö,
hallitsija, suvereeni'; vaan myöskin: 'ihanne-ihminen, gentlemanni,
yli-ihminen'. Hallitsijan arvonimestä on siis tullut jokapäiväinen
kohteliaisuus- ja iskusana kansan keskuuteen. Kaikki eivät voi olla
'Taivaan Poikia', mutta kaikki voivat omata ruhtinaallisia avuja.
Kaikilla on sama ruhtinaallinen ihanne.
Suuren Opin mukaan (III, 3) on ruhtinaan hyve _Ren_. Se on sana,
jolle ei löytyne aivan tarkkaa vastinetta länsimaisissa kielissä.
Kun ruhtinas on koko kansan kaikkien jäsenten ihanne, niin tulee
hänen omistaa kaikki mahdolliset ihmisavut. Hänestä hajautuvat
kuin prismasta kaikki kymmenen siveyssädettä. Ren-sanaa voisimme
tulkita sanoilla: Ihmisyys, humaanisuus, hyveherkkyys, oikeamielinen
rakkaus. Laulujenkirjan lainauksesta (III, 3) näkyy, kuinka ruhtinaan
tulee kyetä asettumaan kaikkiin elämänasemiin ja niissä toteuttaa
kullekin ominaisia avuja. Ren, kuninkaallinen hyve, on yksi viidestä
perushyveestä, vieläpä niistä ensimmäinen.
Kun sosiaalisessa elämässä tehdään näin tarkka ero ihmisen ja
ihmisen kesken, niin se on omansa synnyttämään kullekin asemalle
ominaisia paheita. Kiinan historia puhuu liiankin selvästi, miten
rajattoman vallan tunto on vienyt hallitsijoita epäinhimillisiin
tekoihin. Senvuoksi muistakoon hallitsija olevansa vain ihminen ja
osoittautukoon elämässään inhimilliseksi. Suuret virkamiehet, sekä
vanhana että uutena aikana, ovat usein valtansa nojalla eronneet
keskushallituksesta, tuottaneet tuhoisia kapinoita, julistaneet
erinäisiä osia valtakunnassa itsenäisiksi ja monin tavoin toimineet
itsekkään etunsa laskuun. Sen vuoksi on heille tärkeintä kunnioitus
ja uskollisuus esivaltaa kohtaan.
Virkamiehen, valtion palvelijan ('ministerin') hyve on Laulujenkirjan
lainauksen mukaan (III, 3) kunnioitus (Džing). Yleisemmin esitetään
kuitenkin _Džung_, lainkuuliaisuus, lojaalisuus, virkamiehen
hyveeksi. Tämä Džung merkitsee kokoonpanoltaan 'keskellä olevaa
sydäntä', miestä, jonka sydän on paikallaan. Džung ilmaisee
uskollisuutta esivaltaa kohtaan ja isänmaallista mielialaa,
vastakohtana yksityisharrastuksille ja oman edun etsinnälle.
Kiinalaiset isät, itsevaltiutensa tuntien, ovat usein todellisia
tyranneja kodissaan. Kohteliaassa puheessa käytetään puhutellun
isästä tavallisimmin termiä: 'Kunnioitettava Ankaruus (Ling Jen)',
tai 'Kunnioitettava Arvokkuus (Ling Tsuen)'. Senvuoksi on tärkeätä
huomauttaa heille, etteivät tyystin unohtaisi rakkautta. Isän
varsinainen hyve (III, 3) on _Tz'ï_, 'lempeys, sydämellisyys,
tunteenomainen rakkaus' -- sana, jota kohteliaassa puheessa käytetään
äidistä. Kun isät ovat luonnostaan enemmän kovia, niin ei ole pelkoa,
että tässä ilmeneisi hemmottelevan rakkauden vaaraa. Hallitsijasta
käytetty Ren ilmaisee, ettei hänen rakkautensa saa olla tunteiden,
vaan järjen ohjaama.
Pojan hyve on _Hsiao_. Tämä on kiinan tärkeimpiä sanoja,
kansallishyveiden harjoituksessa ehkä enimmän viljelty käsite, sama
kuin raamatullisen neljännen käskyn sisällys. Hsiao on yhdistys
merkeistä Lao ja Tzï; ylempi osa, Lao, on 'kunnianarvoisa, vanha'
merkitykseltään. 'Poika, lapsi (Tzï) kunnianarvoisen vanhuksen
jalkain juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä
sillä ei olekaan kuin lapsenkunnioitus vanhempiaan -- myöskin äitiä
-- kohtaan. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman
terminsä.
Kymmenes kungfutselaisista peruskirjoista, "Kunnioituksenkirja"
(Hsiao Džing) kehittelee monipuolisesti oppia "Pyhä Julistus"
koskettelee myöskin Hsiao-käsitettä. Siinä sanotaan m.m.:
Vanhempien kunnioitus on oikeana oppina selviö taivaassa ja maassa;
ihmiselämässä se on kaikkien hyveiden perustus ja juuri. Varsinainen
vanhempien kunnioitus sisältää kaksi puolta: vanhempien mielen
ilahduttamista ja huolenpitoa heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan.
Vanhemmat ovat kuin aurinko; niinkuin se keväällä synnyttää elämää
ja syksyllä antaa sen sammua, niin on vanhemmillakin oikeus määrätä
lastensa elämästä ja kuolemasta. Heidän tekonsa ovat yläpuolella
lasten arvostelun. Hsiao Tao (Hsiao:n tie, oppi) vaatii pojalta koko
ikänsä 'sokeaa' kuuliaisuutta isäänsä ja, tämän kuoltua, vanhempaa
veljeään kohtaan. Eikä tämä kuuliaisuus ja kunnioitus kohdistu vain
elävään isään tai veljeen, vaan myöskin kuolleisiin esi-isiin.
Riittäköön tämä Hsiao:sta. Vanhemman ja nuoremman veljen hyveitä
ilmaisevat 'veljiä' merkitsevät sanat Hsiung ja Ti; niitä käytetään
sekä verbeinä että substantiiveina. Jälkimmäinen kuitenkin
äännetään T'i ilmaistessaan nuoremman veljen hyveellistä toimintaa.
_Hsiung_ vaatii vanhemmalta veljeltä sävyisyyttä, _Ti_ nuoremmalta
kuuliaisuutta, -- suhde muistuttaen siis paljon isän ja pojan
suhdetta. Kungfutsen Keskusteluissa (Luen Y) sanotaan: Poika
käyttäytyköön kotona niinkuin Hsiao, ulkona niinkuin T'i vaatii: Ru'
tsē Hsiao, ts'u' tsē Ti.
Miehen ja vaimon suhde sisältää samanlaisen hallitsemisen ja
alistuvaisuuden piirteen kuin Hsiao. Teoria ei vaadi mieheltä ei
rakkautta, ei hellyyttä, ei uskollisuutta, vaan ainoastaan kylmää
oikeudenmukaisuutta. Vaimon hyve taas on myöntyväisyys ja kiintymys,
eikä ainoastaan elävää, vaan kuolluttakin miestänsä kohtaan. Erittäin
ansiokkaana pidetään elämänikuista leskeyttä miehen kuoltua.
Tällaisille 'kunniallisille leskille' rakennetaan usein muistoksi
komeita kivisiä kunniaportteja. Keisarien jalkavaimo on lähetetty
herransa kuoltua palvelemaan tätä toisessa maailmassa.
Naisen aseman suuri alemmuus miehen rinnalla tulee ilmi myöskin
moniavioisuudessa. Yksiavioisuus on näet enemmän välttämätön paha
kuin tavoiteltava hyvä. Mies saa ottaa niin monta vaimoa kuin hän
jaksaa elättää. Käytännössä on yksiavioisuus yleisintä ankaran
olemassaolontaistelun vuoksi. Rikkailla ja korkeilla virkamiehillä on
yleensä useampia vaimoja, joista kuitenkin vain yksi on varsinainen,
virallinen puoliso. Haaremi on jumalan siunauksen merkki.
Yksiavioisuudenkin kannalla sanoo teoria, että jos vaimo kuolee, voi
saada uuden, mutta jos veli tai isä kuolee, on sitä mahdoton korvata.
Senvuoksi liittyköön ihminen ikipäivikseen enemmän omaan sukuunsa
kuin vaimoonsa!
Ystävyyssuhteessa on uskollisuus, _Hsin_, pääasia. Ystävän
uskollisuus ei ole samaa kuin virkamiehen lojaalisuus. Jälkimmäisessä
piti olla sydän paikallaan; ystävän uskollisuudessa luotetaan
sanoihin, 'miehen sanoihin'. Luotettavuus, sanansapitäminen ja
uskollisuus -- siinä läheisemmän ja kaukaisemman ystävyyden tunnus.
Hsin on viimeinen viidestä perushyveestä, kuten ruhtinaan hyve, Ren,
oli ensimmäinen. Hsin merkitsee sitäpaitsi kirjettä, sanomaa ja
sopimusta, siis kirjoitetunkin sanan luotettavuutta.
Ylläoleva kungfutselainen yhteiskuntajärjestys merkitään yhdellä
ainoalla sanalla _Luen_ (Len). Johdoltaan se merkitsee 'inhimillistä
järjestystä'. Yleisesti käytetään seuraavia kaksoisnimityksiä: U Luen
(Viisi L:iä), Luen Dž'ang (vakio L.), Ren Luen (ihmis-L.) vieläpä
Tien Luen (taivainen järjestys).
Eduksi tälle järjestelmälle voisi merkitä sen tarkkapiirteisyyden
ja lujuuden, voisimme lisätä myöskin selvyyden. Kunkin aseman
velvollisuudet ovat kyllin selvästi määrätyt. Meistä näyttää tässä
olevan liian suurta lainalaisuutta, mutta täytynee ehkä myöntää
kuitenkin, että se on ollut paras mahdollinen aikanansa. Kun ei ole
ollut vastaavaa sisäistä siveellistä voimaa, niin on siveyssäännöt
sidottu ulkonaisiin asemiin ja tapoihin.
Nämä monenlaiset eri asemat yhteiskunnassa, joilla kullakin on omat
oikeutensa ja velvollisuutensa, ovat tehneet miltei mahdottomaksi
yhden ja yhtenäisen siveyssäännön velvoituksen kaikkia kohtaan.
Šu, epäitsekkyys, on koetettu asettaa Suuressa Opissa yleiseksi
perusohjeeksi. Sitä on selitetty niin sanotulla 'viivoittimen ja
harpin opilla', jonka mukaan samaa periaatetta pitäisi järkähtämättä
sovelluttaa kaikkiin suhteisiin (X, 2). Šu, jos sitä sovelletaan
noihin viiteen eri suhteeseen, ei kuitenkaan poista noiden suhteiden
perusolemusta, jyrkkää arvoasteen eroa. Paras hyve tällaisessa
moninkertaisessa yhteiskuntarakennuksessa on Viisaus, joka kussakin
eri asemassa osaa menetellä aseman vaatimusten mukaisesti.
Erikoisen huomattavaa tässä yhteiskuntarakennuksessa on tuo
arvoasteiden jyrkkä erilaisuus. Se keskittyy Hsiao-käsitteeseen, isän
ja pojan suhteeseen. Tasa-arvo on jotain perin vierasta kiinalaisten
ajatustavalle. Alistuvaisuussuhde ei ilmene ainoastaan lapsen ja
isän sekä alamaisen ja itsevaltiaan hallitsijan välillä, vaan se
on sovitettu myöskin aviopuolisoiden, veljesten jopa ystävienkin
keskinäisiin suhteisiin. Fu ts'ang, Fu sui: mies on määrääjä, nainen
seuraaja, sanotaan aviopuolisoista; mies 'laulaa', nainen säestää.
Vielä ihmeellisempää meistä on tuo jyrkkä erotuksenteko veljesten
välillä. 'Veljeys' meikäläisessä tasa-arvon merkityksessä on niin
vierasta kiinalaisille, ettei heillä ole edes veli-sanaa. Heillä on
vain "vanhempi" ja 'nuorempi' veli.
_Hsiao_ on tämän alistuvaisuuden ja kuuliaisuuden symbooli. Edellä
huomautimme, kuinka hallitsijaa ja hallitusvirkamiehiä sanotaan
kansan isäksi. Hsiao-käsite on lähinnä lainattu osoittamaan
alamaisten suhdetta hallitsijaan ja kansan suhdetta virkamiehiin.
Edellä huomautimme myös, kuinka vanhemman ja nuoremman veljen
suhde on lähellä isän ja pojan suhdetta. Ti on Hsiao-sanan lähin
sukulainen. Usein ne yhdistetäänkin: _Hsiao Ti_: lapsen kuuliaisuus
ja veljen alistuvaisuus. Sama kunnioittava kuuliaisuus ilmenee
aviopuolisoidenkin suhteissa. Vaimon kuuliaisuus, Šuen, yhdistetään
niinikään Hsiao-käsitteeseen: _Hsiao Šuen_; pojan Hsiao ja vaimon
Suen ovat mitä läheisimpiä käsitteitä. Šuen on niin lähellä
Hsiao-käsitettä, että edellisen katsotaan suorastaan sisältyvän
jälkimmäiseen sekä Ti-käsitteeseen, joten Šuen voidaan vaurioitta
yleisluettelosta jättää poiskin.
Viidestä suhteesta saadaan siis neljä hyvettä, jotka säännöllisesti
esitetään seuraavassa järjestyksessä: _Hsiao, Ti, Džung, Hsin:_
Lapsen _kunnioittava kuuliaisuus_, nuoremman veljen _alistuvaisuus_,
virkamiehen _lainkuuliaisuus_ ja ystävän _uskollisuus_. Hsiao
on korotettu ensimmäiselle sijalle. Hsin, viimeinen viidestä
perushyveestä, esiintyy tässäkin ryhmässä.
Viisi Luen:iä on Kiinan kastilaitos. Huolimatta sen suurista
eduista se on ollut, yhdessä uskonnollisen Fung Sui-järjestelmän
kanssa suurimpia esteitä edistyksen tiellä. Se on sitonut liian
kireästi kaiken nuorekkaan yritteliäisyyden iänikuisiin sääntöihin
ja tapoihin. Kaikki sukupolvet kaukaisesta kanta-isästä alkaen ovat
olleet painamassa tietoisen teorian voimalla omaa leimaansk nousevaan
polveen. Tuhansin tavoin on nuorista kynitty pois kaikki omaperäisyys
ja itsenäinen ajattelu. -- Mitä kärsimyksiä kätkeytyykään usein
kiinalaisiin koteihin, joissa neljän polven kaikki lukuisat jäsenet
elävät saman katon alla ja saman kassan varassa! Kun poika tuo
vaimonsa tähän pesään, on yksi kuluttaja tullut lisää, eikä sitä
katsota ilomielin. Raatakoon hän siis ruokansa edestä! Usein tulee
miniän asema niin tukalaksi, että hän epätoivoisena itse päivänsä
päättää. Jalkojen sitominen on vain yksi puoli yleisestä kurjasta
kuvasta.
Kauan on kungfutselaisuus kannattanut Kiinan kansan elämää. Neljännen
käskyn siunaus on runsain määrin tullut sen osaksi. Alempien
kuuliaisuuden ja ylempien velvollisuuksien terottaminen on kantanut
kaikista puutteista huolimatta myöskin hyviä hedelmiä. Voimakas
yhteenkuuluvaisuuden tunne on kehittynyt verrattain pitkälle. Se
on saanut kauniin ilmaisun sananlaskussa: T'ien Hsiā i Džia: 'Koko
valtakunta on yksi ainoa koti.' Isänmaanrakkaus on juurtunut syvään,
vaikka vastaavaa sanaa ei kiinankielessä olekaan. Äsken ilmaantuneen
länsimaista isänmaanrakkautta vastaavan Ai Kue:n asemasta on käytetty
Ai Ming, tai Ts'ing Ming rakkaus kansaan, mutta sitäkin vain
hallitsevissa piireissä. Sydänjuuret ovat liitetyt oman suvun kautta
enemmän omaan 'tummatukkaan kansaan' kuin yhteiseen maakamaraan.
Esi-isien hautojen kautta on kotoinen maaperäkin tullut kalliiksi.
Mutta uudet, monessa suhteessa kungfutselaisuudelle perin
vastakkaiset aatteet ovat saaneet vähitellen viime aikoina suurtakin
kantavuutta Kiinassa. Sekä puhutun että kirjoitetun sanan kautta
on julistettu ja saarnattu uutta elämänkatsomusta kiinalaisille.
Lähetystyön kautta on koko Kiina avautunut länsimaisille
vaikutteille. Ulkomailla, varsinkin Japanissa ja Amerikassa
tuhatlukuisina opiskelleet kiinalaiset nuorukaiset ovat tuoneet
uutta viiniä vanhoihin leileihin. Monet valtiolliset nöyryytykset
ulkovaltojen edessä keisarikunnan viimeisinä aikoina ovat
kiirehtineet vanhan Kiinan kääntymistä itsestänsä ulospäin.
Huomataan, kuinka Kiinan muurien ulkopuolella, jossa luultiin
olevan vain pelkkiä barbaareja, on sittekin jotain muutakin, on
jotain yhtä hyvää kuin 'Keskusvaltakunnassakin', ehkäpä jotain
parempaakin, on ainakin sotataitoa ja murha-aseita, on 'tulilaivoja'
ja 'tulivaunuja', kaukökirjoitusta ja kaukopuhelua, on siistejä
kaupunkeja ja koteja, on koneita ja muuta korskaa. Keisarinkin,
itse Taivaan Pojan, täytyy tunnustaa tällä kaikella jotain arvoa
olevan. Kun hän ei voi lähteä opintomatkalle ulkomaille, antaa
hän palatsiinsa laittaa pienoiskoossa kaikki nuo keksinnöt, itse
niiden kelpoisuutta koetellakseen.[35] Sen ohessa hän ostaa kaikki
'ulkomaan oppia' käsittelevät kiinankieliset kirjat, niiden joukossa
Raamatunkin.
Tulos tästä kaikesta on selvä. Jättiläinen herää. Huomaa kauan
nukkuneensa, huomaa pikku peikkojen kimppuunsa käyvän, huomaa
olevansa pahemmassa kuin pulassa niiden käsissä. Vanha vakainen
valtakunta kuohuu ja kiehuu, on käymistilassa ylhäältä alas asti.
Taivaan Poika viskaa pois pyhyytensä, tunnustaa kansansa ja oman
avuttomuutensa, tahtoo sisäisen uudistuksen tietä rohkeasti lähteä
uusille urille koko kansansa kanssa, kääntää silmänsä laskevan
auringon maahan ja pitää länsimaita kaikessa esikuvinaan.
Silloin seuraa julistus toista.[36] Nopeassa tempossa annetaan mitä
laajakantoisimpia hallitusmääräyksiä kaikilla mahdollisilla aloilla.
Voi sinua, jättiläinen, jo riehut liikaa! Katso vain, etteivät noin
äkkinäiset otteet sinua kumoon kaada!
Nuorekas aines iloitsee tästä 'edistyksestä'; suuria toiveita on
taivas täynnä. Mutta vanha kungfutselainen katsoo vakavana ja
totisena tätä lasten leikkiä. Jo kuohahtaa kuuma veri. Esi-isien
iänikuinen muisto velvoittaa pelastamaan vielä viimeisellä hetkellä
mustapään kansan ulkomaisista houreista. Nyt on tullut toiminnan
aika! Isänmaa kutsuu! Pois kaikki vieras tästä maasta! Pois ulkomaan
oppi ja ulkomaalaiset! Pois kaikki tyynni nuo valkoiset paholaiset!
Tarmokas nainen, vanha leskikeisarinna, saadaan tämän puuhan
etupäähän. Palatsissa pannaan vallankaappaus toimeen. Suunta muuttuu.
Täydellä tarmolla nostaa vanha Kiina vielä viimeisen kerran keltaista
lohikäärmelippua. Käärme purskauttaa suustaan kristittyjen vainon
vuolaat virrat. Ikäänkuin uutta elonvoimaa saaneena kiemurtelee peto
henkensä edestä.[37]
Mutta pian päättyy tämä surullinen näytelmä. Entistään alemma
painetaan kungfutselaisen ylpeys. Vuosituhansien kerskaukset
pyyhkäistään pois armottomalla kädellä. Taivaan Pojan sijainen saa
lähteä pakoon.
Hänen palatsinsa poltetaan ja itse Taivaan Temppeli muutetaan
vihollisjoukkojen temmellyspaikaksi[38] -- luontokappaleiden
tallattavaksi, kerrassaan hevostalliksi, pyhä paikka, johon vain
valitut kuolevaiset saivat edes katsahtaa. Se oli nöyryytys
sellainen, jonka vertaisia on ollut vain harvoja, pyhän pilkkaa, joka
sattui kungfutselaisen elinhermoon.
Tästä alennustilasta ei kungfutselaisuus ole jaksanut enää nousta.
Sen voimat olivat murretut ainaiseksi. Kungfutselainen saa
ruveta maksamaan korvauksia tuhotöistä, joita hän kansallisen ja
uskonnollisen innostuksen huumeessa teki.
Uusi viini yhä kuohuu. Jo on murrettu varsinainen siveellinen
vastustus. Vielä on kuitenkin jäljellä ulkonaiset vanhat muodot.
Vielä istuu Taivaan Poika istuimellaan. Vielä liehuu keltainen lippu.
Vielä kiemurtelee vanha käärme. Puhkaiseeko viini leilit, vai onko
vanha nahka pehminnyt kyllin paljon peräänantaakseen? Siinä kysymys,
jonka uteliaina teemme.